Selkokieli tarkoittaa yleiskieltä yksinkertaisempaa kielimuotoa niille, joilla on erityisiä lukemisen tai ymmärtämisen vaikeuksia. Selkeä kieli taas tarkoittaa asiantuntija-alan erikoiskieltä helpompaa kielimuotoa, joka on ymmärrettävä enemmistölle kielenkäyttäjistä. Kumpaakin kielimuotoa on kehitetty eri maissa ja kielissä, ja niitä käytetään niin Suomessa kuin muualla maailmassa laajalti ja yhä enemmän.
Millaisia ovat selkokielen ja selkeän kielen yhtäläisyydet ja millaisia taas niiden erot? Pohdimme sitä tässä kirjoituksessa eri näkökulmista.
Määritelmissä on sekä eroja että yhtäläisyyksiä
Selkeän kielen kansainvälisen määritelmän on laatinut alan kattojärjestö International Plain Language Federation. Määritelmä koskee kaikkia kieliä ja ennen kaikkea kirjoitettuja tekstejä. Suomeksi se kuuluu näin:
Teksti on kieleltään selkeä, jos sen sanasto, rakenne ja muotoilu auttavat lukijaa helposti löytämään tarvitsemansa tiedon, ymmärtämään sen ja käyttämään tietoa hyväkseen.
Selkokielelle ei puolestaan ole yhtenäistä, kansainvälisesti sovittua määritelmää, mutta Suomessa Selkokeskus määrittelee selkokielen näin:
Selkokieli on suomen kielen muoto, joka on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä.
Selkeän kielen määritelmä on niin yleinen, että se voisi periaatteessa kattaa myös selkokielen. Silloin kuitenkin jäisi ilmaisematta olennaisin selkokieltä luonnehtiva piirre: sen suuntaaminen ihmisille, joille yleiskieli on liian vaikeaa.
Molemmissa määritelmissä mainitaan tarve mukauttaa tekstin sanastoa ja rakennetta. Selkokielen määritelmässä mainitaan myös sisällön mukauttaminen, mikä voi tarkoittaa sekä karsimista että lisäämistä. Selkeän kielen määritelmässä sisällön mukauttamista ei mainita, vaikka sen olennaisuuden arvioiminen on keskeistä tätä kielimuotoa koskevissa ohjeissa. Määritelmässä korostetaan, että tekstin pitää auttaa lukijaa ymmärtämään ja toimimaan. Lukijan kokemus on siis selkeyden mitta, ja siksi kirjoittajille suositellaan tekstin toimivuuden testaamista.
Selkokielen määritelmän mukaan selkoteksti on helpompaa kuin yleiskielinen teksti. Yleiskieli puolestaan on Kielitoimiston sanakirjan mukaan kielimuoto, joka noudattaa suosituksia eikä sisällä erikoiskielten sanastoa. Tämä pätee myös selkokieleen ja selkeään kieleen, joten sanakirjan määritelmän mukaan nämä kielimuodot ovat osa yleiskieltä.
Yleiskielen määritelmä kuitenkin kattaa ymmärrettävyyteen vaikuttavat seikat vain osaksi. Selkeän kielen periaatteita noudattavassa tekstissä vältetään erikoissanaston lisäksi myös muita erikoiskielten vaikeaksi tiedettyjä piirteitä, kuten monimutkaisia lauserakenteita. Lauserakenteiden yksinkertaisuus ja sanaston tuttuus sisältyvät yleiskielen määritelmään, jonka Kielitoimiston silloinen johtaja Esko Koivusalo muotoili vuonna 1979 kuvaamaan sitä, millaista kieltä viranomaisten pitäisi käyttää. Yleiskieli yleisesti ymmärrettävän kielimuodon merkityksessä oli keskeinen käsite vasta alkaneessa virkakielenhuollossa.
Termiä yleiskieli onkin sittemmin käytetty myös selkeän kielen synonyymina, kuten edellä mainitussa selkokielen määritelmässä, mutta tavallisemmin se esiintyy suositusten mukaisen kielen merkityksessä. Selkokielisessä tekstissä taas pyritään välttämään myös suurelle yleisölle tuttuja sanoja ja kielen rakenteita, jos ne arvioidaan lukijalle vaikeiksi.
Kaikissa kielimuodoissa on vaihtelua
Selkeän kielen mukauttamista ohjaavat yleensä niin suomessa kuin muissakin kielissä joustavat periaatteet, jotka jättävät tekstin laatijalle harkinnanvaraa. Ehdottomia kiellettyjen sanojen listoja tai virkkeiden enimmäissanamääriä ei esitetä, vaan kirjoittajaa neuvotaan rakentamaan teksti kohderyhmän mukaan. Ohjeissa tarjotaan kirjoittajille esimerkkejä, jotka auttavat soveltamaan periaatteita eri tilanteissa. Suomen kieltä koskevia selkeän kielen ohjeita on Kotimaisten kielten keskuksen Hyvän virkakielen ohjeita ‑sivuilla.
Selkokielen mukauttamiseen annetaan tarkempia ohjeita, sillä harva kirjoittaja tuntee kohderyhmään kuuluvan lukijan erityiset kielelliset haasteet. Silti selkokielenkin ohjeissa on tulkinnanvaraisuutta ja joustoa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, ettei Suomessa ole selkokielen sääntöjä kuten joissakin muissa maissa, vaan periaatteita ja ohjeita. Ohjeissa kannustetaan tutustumaan erilaisiin selkokielisiin julkaisuihin ja selkokieltä tarvitseviin lukijoihin.
Kummassakin kielimuodossa vaikeustaso voi vaihdella. Selkokielelle on hahmoteltu eri vaikeustasoja, jotta voidaan tarjota sopivaa luettavaa eritasoisille heikoille lukijoille. Osa lukijoista tarvitsee hyvin helppoa selkokieltä, jossa sisällön ymmärtämistä tuetaan kuvilla, osa taas voi lukea jopa kokonaisen lyhyen lukuromaanin perustasoisella selkokielellä. Aiemmin selkokieleen hahmoteltiin myös vaativaa vaikeustasoa, mutta tuo taso on hyvin lähellä selkeää kieltä, joten sitä ei ole tarpeen määritellä erikseen.
Selkeässä kielessä ei ole tiettyjä, ominaisuuksiltaan määriteltyjä tasoja, mutta tekstin räätälöiminen vaatii tilanteen ja kulloisenkin, ehkä moninaisen, kohderyhmän huomioon ottamista. Siksi myös selkeät tekstit voivat vaihdella vaikeustasoltaan. Esimerkiksi saapumisohjeet voidaan yleensä esittää yksinkertaisesti, kun taas hallintopäätösten laatiminen vaatii ilmaisutapaa, joka on ymmärrettävä päätöksen saajalle mutta sopiva myös viranomaisten käyttöön esimerkiksi valitusten käsittelyssä.
Mukautettuja kielimuotoja
Selkokielen ja selkeän kielen keskeinen yhteinen ominaisuus on, että ne kumpikin ovat mukautettuja kielimuotoja. Kyky mukauttaa kieltä kuuluu ihmisen kommunikatiiviseen kompetenssiin eli viestintätaitoihin, jotka opimme osana muuta kielitaidon kehitystä yrityksen ja erehdyksen, tarkkailun ja muiden mallista oppimisen kautta. Puheen mukauttaminen voi olla lähes automaattista esimerkiksi tilanteessa, jossa puhumme lapsen kanssa. Toisaalta mukauttaminen voi vaatia tietoista harkintaa, kuten vaikkapa silloin, kun puhumme kieltä vasta opettelevan aikuisen kanssa.
Kun teksti muokataan selkeälle kielelle, käytetään monia eri keinoja: sen sanastoa ja lauserakenteita yksinkertaistetaan, valitaan tilanteen mukaan rekisteri ja tyylilaji, viritetään sävy – esimerkiksi virallisuusaste – kohderyhmälle sopivaksi. Lisäksi pitää ottaa huomioon, mitä asioita ja käsitteitä lukijan voidaan olettaa tietävän ja miten niitä pitää taustoittaa. Tällainen mukauttaminen on tuttua esimerkiksi koulukirjoista ja yleistajuisista tietokirjoista.
Selkokieli ja selkeä kieli ovat kumpikin mukautettuja kielimuotoja.
Edellä kuvattu koskee myös selkokielelle mukauttamista, mutta siinä yksinkertaistaminen viedään pidemmälle. Sanat, kielen rakenteet ja tekstikokonaisuus on harkittava tarkasti lukijan näkökulmasta. Kun tekstiä mukautetaan selkokielelle, onkin keskeistä tunnistaa lukijan kieltä ja lukemista koskevat pulmat, joiden yli teksti pyrkii häntä auttamaan. Kun yhteistä kielellistä maaperää on hyvin niukasti, kirjoittajan on oltava tietoinen lukijansa erityislaatuisuudesta.
Tukea selkokielen ja selkeän kielen käyttöön
Selkokieltä ja selkeää kieltä yhdistää myös se, että niitä on tietoisesti kehitetty tehtäviinsä. Niitä varten on laadittu ohjeita, ja niiden kirjoittamiseen voi hankkia koulutusta sekä asiantuntijoiden apua. Tutkimuksen ja kokemuksen kautta kertyneen tiedon perusteella voidaan todeta, että selkeän kielen ja selkokielen ohjeiden avulla pystytään tuottamaan helpommin ymmärrettäviä tekstejä erilaisille lukijoille ja eri tarkoituksiin.
Suomessa selkeää kieltä ja hyvää virkakieltä molemmilla kansalliskielillä edistää valtion asiantuntijalaitos, Kotimaisten kielten keskus. Yksi sen tehtävistä on auttaa erityisesti julkishallintoa viestimään hallintolain vaatimuksen mukaan asiallisesti, selkeästi ja ymmärrettävästi eli käyttämään hyvää virkakieltä. Viranomaiskirjoittajat – ja kaikki muutkin – voivat tutustua hyvän virkakielen ohjeisiin verkossa ja koulutuksissa sekä valtionhallinnon E-oppivan kursseilla, jotka ovat avoimia kaikille. Koulutusta tarjoavat Suomessa myös muut tahot.
Selkeän kielen käytön lisäämiseksi tehdään myös kansainvälistä yhteistyötä International Plain Language Federationissa ja sen jäsenjärjestöissä. Tämän työn tuloksena kansainvälinen standardisoimisjärjestö ISO julkaisi kesäkuussa 2023 selkeän kielen standardin. Se sisältää ymmärrettävän tekstin laatimisen periaatteet, jotka ovat sovellettavissa moniin eri kieliin.
Selkokieltä taas edistävät Suomessa järjestötoimijat Selkokeskus (Kehitysvammaliitto) ja LL-Center (FDUV), jotka kehittävät ja julkaisevat selkosuomen ja -ruotsin ohjeita. Selkosuomen ohjeet on koottu Selkomittariin 2.0, ja muita ohjeita on tarjolla Selkokeskuksen verkkosivuilla. Selkoruotsin ohjeita on tarjolla LL-Centerin verkkosivuilla. Selkokeskus ja LL-Center järjestävät myös kursseja, joilla voi harjoitella selkokirjoittamista. Lisäksi valtionhallinnon E-oppivassa on kaikille avoin selkosuomen yleiskurssi.
Viranomaiset ovat tärkeä selkokielen ja selkeän kielen käyttäjäryhmä. Silloin kun viranomainen lähettää kaikkia kansalaisia koskevan tiedotteen tai kääntyy yksittäisen ihmisen puoleen, hyvän hallinnon ja demokratian näkökulmasta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä siihen, että viesti saavuttaa lukijan ja hän ymmärtää sen. Kohderyhmästä riippuu, tavoittaako viesti parhaiten lukijansa selkokieltä vai selkeää kieltä eli hyvää virkakieltä käyttämällä. Selkokielistä viestintää viranomaiset käyttävät kuitenkin vielä melko niukasti.
Erityisestä yleiseen vai yleisestä erityiseen
Selvin ero selkeän kielen ja selkokielen välillä on, että niillä on eri kohderyhmät. Selkeän kielen kohderyhmä on suuri yleisö, jolle vaikeuksia voi tuottaa eri asiantuntija-alojen erikoiskielten ymmärtäminen. Hyvin monille ovat hankalia esimerkiksi lääketieteen ja hoitoalan kielenkäyttö sekä viranomaisten hallintotehtävissä käyttämä kieli. Kannattaa huomata, että myös eri alojen asiantuntijat ovat selkeän kielen kohderyhmää, kun tekstin aihepiiri ei ole heidän omaa erityisalaansa.
Selkokieltä taas tarvitsevat lukijat, joille yleiskieli on liian vaikeaa. Vaikeus ymmärtää yleiskieltä voi johtua neurobiologisista, synnynnäisistä syistä, joiden taustalla on esimerkiksi kehitysvamma tai kehityksellinen kielihäiriö. Toisaalta selkokielen tarve voi syntyä elinaikana kielitaidon heikentyessä esimerkiksi muistisairauden tai afasian vuoksi. Selkokielen tarve voi liittyä myös siihen, ettei henkilö ole vielä omaksunut riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa.
Selkeäkielinen teksti syntyy, kun suppealle erityislukijakunnalle sopivaa erikoiskielistä tekstiä mukautetaan yleiskieliseksi suurta yleisöä varten. Mukautuksen suunta on siten erityisestä yleiseen. Selkokielisten tekstien lähtökohtana taas on useimmiten suurelle yleisölle tarkoitettu selkeäkielinen teksti, jota yksinkertaistetaan erityistä lukijakuntaa varten. Selkokielelle mukauttamisen suunta on siis yleisestä erityiseen, laajasta lukijakunnasta kohti suppeampaa.
Selkokieli, selkeä kieli ja asiantuntija-alojen erikoiskielet voidaan nähdä jatkumona yksinkertaisesta monimutkaiseen. Jatkumolla mukauttamisen suunta on erikoiskielestä selkeään kieleen ja selkeästä kielestä taas selkokieleen.
Aina ei selkeä kieli kuitenkaan toimi väliportaana, vaan erikoiskieltä mukautetaan suoraan selkokieleksi. Esimerkiksi Saksassa selkokielelle mukautetaan usein vaikeita juridisia tekstejä.
Leimaako kielimuoto lukijaa tai kirjoittajaa?
Olemme tarkastelleet selkokieltä ja selkeää kieltä rationaalisesta näkökulmasta, mutta kuten kielenkäyttö ja ihmisen toiminta yleensäkin, myös nämä kielimuodot ovat kytköksissä identiteettiin, asenteisiin ja tunteisiin. Selkokielen ja selkeän kielen olemassaolon syy on jo sinänsä pyrkimys oikeudenmukaisuuteen sekä halu parantaa mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa. Kuitenkin juuri tarve erityisiin toimiin yhdenvertaisuuden parantamiseksi voi synnyttää kielteisiä asenteita selkokieltä ja selkeää kieltä kohtaan.
Kielteinen leima eli stigma voi haitata kummankin kielimuodon käyttöä. On viitteitä siitä, että selkokielistä tekstiä ei aina haluta käyttää, vaikka sille olisi tarvetta, sillä sen pelätään leimaavan lukijan tyhmäksi tai osaamattomaksi. Joskus lukija voi mieluummin vältellä lukemista kokonaan kuin lukea selkotekstiä, vaikka hän näin rajoittaisi huomattavasti omaa elämäänsä.
Selkeän tekstin käyttäminen ei leimaa niinkään kohderyhmää, koska siihen kuuluu enemmistö kaikista lukijoista. Sen sijaan selkeän kielen tuottaminen voi joissain yhteyksissä leimata kirjoittajaansa. Erikoissanaston ja oman alan tekstikäytänteiden välttäminen saattaa saada asiantuntijakirjoittajan epäilemään, voiko teksti tuoda esiin hänen ammattipätevyytensä tai täyttää tehtävänsä ammattitekstinä.
Kielimuotoihin liittyvät monenlaiset tunnekokemukset ovat ymmärrettäviä, mutta niihin kytkeytyviä kielteisiä käsityksiä vastaan voi käydä järkiperustein. Asenteet voivat muuttua, kun kielimuotojen käyttötarkoitusta kirkastetaan: Selkokieltä tarvitaan tilanteissa, joissa muut kielimuodot eivät ole lukijalle saavutettavia, ja selkeää kieltä tarvitaan, kun erikoiskielisen tekstin aihe ja sisällöt eivät ole suurelle yleisölle riittävän ymmärrettäviä. Lukija, joka perehtyy itselleen saavutettavaan selkokieliseen tekstiin, on monella tapaa kykenevä ja osaava lukija. Kirjoittaja, joka osaa muokata vaikeasta erikoiskielisestä tekstistä selkeäkielisen kokonaisuuden, on paitsi oman alansa ammattilainen myös taitava kirjoittaja. Vanhat mielikuvat eivät ehkä muutu hetkessä, mutta vähitellen karttuva tieto eri kielimuodoista ja niiden käyttötarkoituksesta vähentää niihin liittyviä häpeän kokemuksia.
Yhteiskunnalle välttämättömät työvälineet
Selkokieli ja selkeä kieli ovat monella tapaa rinnasteiset kielimuodot. Kummankin tavoite on parantaa lukijan asemaa, kumpaakin varten muokataan samoja kielen piirteitä, ja kummankin käyttöä edistetään samoilla keinoilla. Erot johtuvat pääasiassa siitä, että kohderyhmät ovat erilaiset. Siksi kielimuodot asettuvat ymmärrettävyyden suhteen jatkumoksi, jossa siirtymäkohta selkeästä kielestä selkokieleen on – ainakin Suomessa – liukuva.
Molempia kielimuotoja tarvitaan, jotta yhteiskunta voi toimia tehokkaasti ja esteettömästi. Ratkaisevassa asemassa ovat viranomaiset. Selkeän kielen käyttöön kehottaa hallintolaki, mutta selkokieltä ei mainita lainsäädännössä. Viime vuosien hyvästä kehityksestä huolimatta ei ehkä vielä ole täysin herätty siihen, että sekä selkokieli että selkeä kieli ovat sellaisia yhteiskunnalle välttämättömiä työvälineitä, joiden käyttöön viranomaisia ohjataan lainsäädännön ja riittävien resurssien avulla.
Teksti perustuu kirjoittajien Nordic Journal of Linguisticsissa julkaistuun artikkeliin: Easy and plain languages as special cases of linguistic tailoring and standard language varieties (2022)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Lähteet ja lisälukemista
E-oppiva: Hyvän virkakielen kurssi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
E-oppiva: Selkokieli tutuksi -kurssi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Institutet för de inhemska språken: Klarspråk(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
International Organization for Standardization (ISO): Plain language — Part 1: Governing principles and guidelines(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
International Plain Language Federation: Plain language definitions(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kankaanpää, Salli 2022: Miten Euroopan maissa parannetaan viranomaisten kielenkäyttöä? (Kielikello 4/2022)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kirchmeier, Sabine – Piehl, Aino – Van Hoorde, Johan – Choleva, Júlia – Hallik, Katrin – Robustelli, Cecilia 2021: ELIPS – European languages and their intelligibility in the public sphere (pdf)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (Artikkelin päivitetty versio vuodelta 2022(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun); 13.12.2023 ei saatavissa Efnilin verkkosivujen ongelman vuoksi.)
Koivusalo, Esko 1979: Mitä on yleiskieli? (Virittäjä 83)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kotimaisten kielten keskus: Hyvän virkakielen hyödyt(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kotimaisten kielten keskus: Virkakieli(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
LL-Center: Om lätt språk och lättläst(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Ortiz Holmberg, Bianca 2023: ISO-standarden för klarspråk ger både konkreta riktlinjer och status (Språkbruk 24.8.2023)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Piehl, Aino 2020: Kansainvälistä yhteistyötä selkeän kielen hyväksi (Terminfo 2/2020)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Selkokeskus: Selkomittari 2.0(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Selkokeskus: Selkokielen määritelmä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Selkokeskus: Näin kirjoitat selkokieltä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Tiililä, Ulla 2015: Mitä on asiallinen, selkeä ja ymmärrettävä virkakieli? (Kielikello 3/2015)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)