null Vihkosesta verkkolehdeksi

Artikkeli 4/2023

Sari Maamies

Vihkosesta verkkolehdeksi

Kielikello uudistuu vuoden 2024 alussa. Uudistus ei suinkaan ole sen historian ensimmäinen, onhan lehti ehtinyt ilmestyä jo vuodesta 1968 lähtien.

Kielikello 4/2023 päättää yhden jakson Kielikellon tarinassa, sillä tämän numeron myötä päättyy lehden julkaiseminen neljästi vuodessa numeroittain. Vuonna 2024 uutta sisältöä aletaan julkaista juttu tai pari kerrallaan ja aiempaa useammin. Tällaiseen jatkuvaan julkaisemiseen siirtymistä on moni lukija toivonutkin varsinkin sen jälkeen, kun paperille painetun lehden julkaiseminen päättyi vuoden 2017 lopussa ja Kielikellosta tuli puhtaasti verkkolehti. Julkaisurytmin muutoksen lisäksi myös sivuston ulkoasu muuttuu ja muun muassa hakutoiminto uudistuu.

Paperinen Kielikello-lehti käärittynä rullaksi, jonka sisältä tulee kaksi auringonkukkaa. Taustalla kelta-vihersävyinen maalaus.

Kuva: Henna Leskelä, Kotus

Aikaisempia uudistuksia

Kielikello on toki luonut nahkansa monta kertaa ennenkin. Ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1968. Tämä Suomen Akatemian kielitoimiston ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhdessä julkaisema tiedotuslehti oli pienikokoinen (A5), 20-sivuinen ”vihkonen”, kuten uuden julkaisun lyhyessä esittelyssä todetaan. Ensimmäiset kymmenen vuotta lehti ilmestyi vain kerran vuodessa (numerot 1–10), minkä jälkeen vuosina 1978–83 se ilmestyi kahdesti vuodessa. Vuodesta 1984 lähtien Kielikello on ilmestynyt neljästi vuodessa, ja samalla lehti on kasvanut korkeutta ja leveyttä. Ajan mittaan sen sisältökin on runsastunut. – Kielikellon syntyhistoriasta kertovat tarkemmin Anneli Räikkälä ja Taru Kolehmainen kirjoituksissaan (linkit artikkelin lopussa).

Vuonna 1976 ilmestyneestä numerosta 9 lähtien lehteä alkoi julkaista Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Tuolloin lehti sai myös ulkopuolisen kustantajan, joka oli aluksi Valtion painatuskeskus (ja sen perillinen Painatuskeskus Oy, josta tuli Edita Oy) ja viimeiseksi Stellatum Oy, jonka kanssa yhteistyö jatkui painetun lehden loppumiseen eli numeroon 4/2017 asti. Näinä ulkopuolisen kustantajan vuosina lehti oli maksullinen. Vuodesta 2018 alkaen Kielikello on ollut verkossa maksutta luettavissa.

Vuoden 2000 lopulla lehti teki ensimmäisen digiloikkansa, kun sen vanhojen kirjoitusten arkisto avattiin verkossa. Arkisto eli Verkko-Kielikello, kuten sitä tuolloin kutsuttiin, sisälsi aluksi noin 1 100 artikkelia hakusanoitettuina. Kunakin vuonna ilmestyneet kirjoitukset siirrettiin verkkoarkistoon aina julkaisuvuotta seuraavan vuoden maaliskuussa.

Sähköistä arkistoa markkinoitiin monipuolisena kielitiedon ja kielenkäytön ohjeiden lähteenä, ja sen rinnalle tehtiin myyntiin samansisältöinen cd-rom-levy (vuosina 2000 ja 2004). Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kielitoimiston vuoden 2001 toimintakertomuksessa todetaan: ”Kustantajan mukaan Verkko-Kielikello on saanut hyvän vastaanoton. Sen tilaajissa on yrityksiä, kouluja, kirjastoja ja oppilaitoksia sekä valtion ja kuntien hallinto-organisaatioita (mm. valtioneuvosto).”

Seuraava sähköistymisen vaihe koitti vuoden 2011 alusta, kun samaan tahtiin paperisen lehden rinnalla alettiin julkaista verkkolehteä. Tähän sähköiseen Kielikelloon oli pääsy vain maksaneilla tilaajilla. Kielikellon arkisto avattiin maksuttomaan käyttöön huhtikuussa 2014, mutta arkisto ei sisältänyt tuoreimpia numeroita, joiden käyttöoikeus oli edelleen vain tilaajilla. Esimerkiksi marraskuussa 2015 sähköisessä Kielikellossa oli silloisen toimintakertomuksen mukaan noin 100 000 käyntiä.

Suunnittelukilpailu logosta

Kielikellon syntyhistoria on tunnettu ja siitä on kirjoitettu ennenkin, mutta yksi lisäys ja tarkennus on paikallaan.

Numeron 1 (1968) sisäkannessa on seuraavanlainen maininta: ”Nimiösivun suunnittelu: Markkinointi Viherjuuri (Eino Lainio)”. Nimiösivun tärkein elementti on Kielikellon logo, joka on edelleen käytössä ja koristaa tämänkin sivun ylälaitaa. Toisin kuin Kielikellon ensimmäiseen numeroon on merkitty, sitä ei kuitenkaan ole suunnitellut Eino Lainio vaan Topias Sunna.

Lainio työskenteli Markkinointi Viherjuuren taideosastolla 1960-luvun lopulla. Hän kertoo kirjassaan Olipa kerran, että eräänä päivänä hänen työhuoneeseensa ilmestyi Kielikellon toimittaja Matti Sadeniemi: ”Hän kertoi toimintansa aloittavasta lehdestä, uudesta tulokkaasta, lapsesta, jolla oli jo nimi, KIELIKELLO, mutta nimellä ei vielä painoasua, logoa.” Lainion aloitteesta lehden tunnuksen suunnittelusta julistettiin toimistossa sisäinen kilpailu, jonka voitti mainosgraafikko Topias Sunna. – Tämän tiedon kilpailusta ja logon suunnittelijasta on minulle kertonut Sunna itse (puhelinkeskustelu vuonna 1998). Palkkioksi ehdotuksen tekijä ei muistaakseen tainnut saada muuta kuin kiitosta.

”Kielenhuollon tiedotuslehti”

Kielikellon rooli kielenkäytön ohjeiden lähteenä on ollut lukijoille tärkeä kautta vuosien, ja tällainen opastava tehtävä olikin yksi lehden alkuperäisistä tavoitteista. Tämä tavoite ilmaistiin muun muassa Kielikellon logon alle painetulla tekstillä ”Kielenhuollon tiedotuslehti”. Opastavaa ja tiedottavaa julkaisua tarvittiin, koska lehden alkuaikoina kielenhuoltajilla ei juuri ollut tehokkaita keinoja saada sanomaansa leviämään. Ajantasaista tietoa tarvitsivat myös kielenkäyttäjät, koska saatavilla oli vain jossain määrin vaikeatajuisia kieliopaskirjoja. Alkuvuosina lehteä jaettiinkin ilmaiseksi suuria määriä tärkeinä pidetyille kohderyhmille, kuten äidinkielenopettajille, opiskelijoille, toimittajille ja mainosväelle.

Vuonna 2015 avattu Kielitoimiston ohjepankki on nyttemmin pitkälti korvannut Kielikellon ajantasaisten kieliohjeiden lähteenä. Näiden tietopankkien työnjakoa voi luonnehtia niin, että Kielikellon roolina on esittää ohjeita taustoittavia ja kieliopillisia ilmiöitä selventäviä kirjoituksia, kun taas ohjepankissa tieto on tiiviimmin käytännön ohjeiksi jalostettuna. Kielikellossakin siis julkaistaan edelleen myös ohjeistavia kirjoituksia, ja sen arkistossa olevista kirjoituksista suuri osa on yhä sisällöltään käyttökelpoisia. – Vanhentuneet kirjoitukset puolestaan ovat dokumentteja kielenhuollon ja normituksen historiasta.

Ohjeistavan aineiston lisäksi on lehden alkuajoista lähtien myös kerrottu yleistajuisesti kielen ilmiöistä. Näin on pyritty yleiseen kielitietoisuuden lisäämiseen, mikä osaltaan tukee kielenhuollon tavoitteita. Kielikellon vanhojen kirjoitusten arkistossa on tällä hetkellä runsaat 3 000 kirjoitusta, jotka käsittelevät eri näkökulmista ainakin seuraavia aiheita:

  • oikeinkirjoituskysymykset (esimerkiksi välimerkit, yhdyssanat, alkukirjaimet)
  • kieliopilliset ilmiöt (yksikkö ja monikko, vertailu, taivutuksen kysymykset)
  • sanasto (uudissanat, lainasanat, erikoisalojen termit, etymologiat)
  • nimistö (paikan- ja henkilönnimet, julkishallinnon ja rakennetun ympäristön nimet, vieraskieliset nimet)
  • kielimuodot (yleiskieli ja puhekielet, murteet ja slangi, vanha suomi, virka- ja lakikieli, selkeä kieli ja selkokieli)
  • erilaiset kielenkäyttötilanteet ja niiden vaikutus kielenkäyttöön (kohteliaisuus ja vuorovaikutus, tunteet ja asenteet, kielen muuttuminen, monikielisyys)
  • kielen ja yhteiskunnan suhde (kansalliskielet ja vähemmistökielet, äidinkielen opetus, kielenhuollon periaatteet).

Suomen kielen lautakunta tiedottaa

Kielikello on toiminut myös suomen kielen lautakunnan tiedotuskanavana. Tämä tarkoittaa sitä, että lautakunnan suositukset ja kannanotot sekä tieto lautakunnan muusta toiminnasta on välitetty kielenkäyttäjille muun muassa juuri Kielikellon kautta. Lautakunta myös toimi lehden muodollisena toimitusneuvostona vuoteen 2004 asti.

Lautakunnan pöytäkirjoissa päätökset on saatettu muotoilla tiiviisti ja toteavasti, mutta Kielikellossa on suosituksen lisäksi voitu avata ilmiön taustaa ja päätöksen perusteluja. Nykyisin lautakunnan toiminnasta kerrotaan myös Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla ja muissa kanavissa, joten tiedotus ei ole pelkästään Kielikellon varassa.

Lukijoiden suosikkeja

Vuosien mittaan on tehty muutamia lukijatutkimuksia. Niistä selviää muun muassa se, että painettua Kielikelloa tilattiin paljon organisaatioihin ja yrityksiin, joissa yksi lehti kiersi henkilökunnan kesken. Lukijatutkimusten mukaan kullakin tilatulla lehdellä oli noin neljä lukijaa. Kun parhaina vuosina lehdellä oli noin 15 000 – 20 000 tilaajaa, oli sillä siis lukijoita monin verroin tuo määrä. Nykyisin sähköisen Kielikellon ilmestymisestä voi tilata itselleen ilmoitusviestin sähköpostiin. Näitä tilauksia on tehty yli 20 000. Lisäksi lehdellä on runsaasti lukijoita, jotka löytävät sen pariin muita väyliä pitkin.

Toteutimme vuonna 2020 lukijoille verkkokyselyn, jossa kysyttiin muun muassa syitä lukea Kielikelloa. Lähes 70 % vastanneista kertoi etsivänsä Kielikellosta vastauksia kielikysymyksiin. Moni mainitsi lukemisen syyksi myös halun pysyä perillä kielen kehityksestä. Tutkimuksen mukaan lukijansa ovat löytäneet myös kirjoitukset, joissa esitellään kielen ilmiöitä ja kielentutkimuksen tuloksia yleistajuisessa muodossa. Yli puolet vastaajista kertoi lukevansa Kielikelloa omaksi ilokseen.

Lukijoiden suosikkeja ovat vuodesta toiseen varsinkin pilkkua, erimittaisia viivoja ja muita välimerkkejä käsittelevät kirjoitukset. Luetuimpien artikkeleiden ykkössijalla on pitkään ollut ajatusviivan käyttöä esittelevä ohjekirjoitus. Olemme arvelleet, että yksi syy tähän ehkä yllättäväänkin suosioon on se, että moni käy kopioimassa oikeanmittaisen viivan Kielikellon sivulta – kovin arkinen selitys siis.

Lukijoiden suosikkeja ovat vuodesta toiseen varsinkin pilkkua, erimittaisia viivoja ja muita välimerkkejä käsittelevät kirjoitukset.

Monia lukijoita ovat miellyttäneet myös lyhyet kysymys–vastaus-tyyppiset kirjoitukset, joita on julkaistu Kysyttyä-palstalla 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Palstalle on kertynyt vuosien saatossa lähes 600 kirjoitusta. Painetussa lehdessä nämä lyhyet kirjoitukset sijoitettiin lehden loppuun, minkä vuoksi joillakin lukijoilla oli tapana aloittaa lukeminen lopusta päin. Tämä lukemisstrategia taitaa tosin muutenkin olla painetuissa lehdissä yleinen.

Vuosien varrella Kielikellossa on julkaistu myös teemanumeroita, joista suureen suosioon ja kestosuosikeiksi ovat nousseet ruoka-alaan keskittyvät numerot 2/1983, 4/1997 ja 1/2007, merkkien ja numeroiden erikoisnumerot eli ”Merkkikellot” (3/1993 ja 2/2006) sekä lyhenteiden erikoisnumero 4/2000. Näitä lehtiä myytiin paljon myös irtonumeroina. Lyhennenumeron painos myytiin jopa loppuun, ja kustantaja otti siitä uuden painoksen. Ainakin vuoden 1983 ”Ruokakelloa” käytettiin oppimateriaalinakin.

Matka jatkuu

Kielikellon tuolloinen päätoimittaja Matti Sadeniemi toteaa lehden ensimmäisessä numerossa lyhyen alkutekstinsä lopuksi: ”Toivomme voivamme julkaista näitä vihkosia jatkuvasti.” Toive on toteutunut. Toista Kielikellon kaltaista julkaisua ei Suomessa ole, ja lehdellä on kautta vuosikymmenten ollut uskollinen, innostunut ja kiinnostunut lukijakunta. Kielikelloa selvästi tarvitaan: onhan kieli loputtoman kiehtova aihe, ja meillä Kotuksessa on ilo välittää siitä tietoa kaikille halukkaille.

Ilmestymisviesti muuttuu uutiskirjeeksi

Kielikellon uudistumisen yhteydessä nykyinen uuden numeron ilmestymisestä kertova viesti muuttuu Kielikellon uutiskirjeeksi. Sitä aletaan lähettää nykyisen ilmestymisviestin postituslistalla oleville tilaajille nelisen kertaa vuodessa. Uutiskirjeeseen kootaan verkkolehden uusimmat jutut ja mahdollisesti muutakin ajankohtaista kielitietoa.

Ne, jotka eivät vielä ole Kielikellon postituslistalla, voivat vielä joulukuun 2023 ajan halutessaan liittyä listalle tilaamalla ilmestymisviestin (joka siis muuttuu ensi vuonna uutiskirjeeksi). Uutiskirjeen puolestaan voi tilata, kunhan uusi Kielikello on otettu käyttöön – näillä näkymin alkuvuodesta 2024. Tilauksen voi myös perua koska tahansa. Tilaajista ei edelleenkään kerätä mitään muuta tietoa kuin sähköpostiosoite.

Tilaa viesti Kielikellon ilmestymisestä

Lue lisää

Kolehmainen, Taru: Kielikellon alkuvaiheet (Kielikello 4/2008)

Maamies, Sari: Aktiivilukijoita ja satunnaisia vierailijoita (Kielikello 2/2020)

Räikkälä, Anneli: Menneiltä vuosilta (Kielikello 1/1995)

Lainio, Eka (Eino) 1993: Olipa kerran… Puhetta kirjasta ja kirjojen teosta. OK-kustannus.

Sari Maamies

Kirjoittaja on Kielikellon vastaava toimittaja.