Paikannimilausuntoja ja taivutusongelmia
Kielen juhlaa 75 vuotta 3/2020

Petra Saarnisto

Paikannimilausuntoja ja taivutusongelmia – nimistönhuollon historiaa

Nimistönhuolto on erityyppisten nimien käyttöä koskeviin kysymyksiin erikoistunutta kielenhuoltoa. Sekä nimistönhuollolla että Suomessa käytettävien paikannimien keruulla on pitkät perinteet. Kielenhuollon merkkivuonna juhlitaan myös nimistönhuollon pitkäjänteistä työtä.

Tänä vuonna on kulunut 75 vuotta siitä, kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielitoimisto aloitti työnsä. Sen kunniaksi vietetään kielenhuollon juhlavuotta.

Tämä vuosi on paitsi kielenhuollon myös nimistönhuollon juhlavuosi, koska alusta asti kielenhuoltajat ovat vastanneet myös nimiä koskeviin kysymyksiin ja antaneet ohjeita muun muassa nimien oikeinkirjoituksesta ja käytöstä. Nimistönhuolto on toisaalta kuulunut myös Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimitoimiston ja sen edeltäjäorganisaatioiden tehtäviin.

Nimitoimiston, Nimiarkiston ja Kielitoimiston kirjoitusasuista

Kielitoimiston ja Nimiarkiston nimi on eri aikoina kirjoitettu sekä isolla että pienellä alkukirjaimella. Vuonna 1945 Suomalaisen Kirjallisuuden seuraan perustettiin kielitoimisto. Sittemmin kielenhuollon tehtävät siirrettiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen, jonka organisaatioon kuului toimistoja, mm. kielitoimisto ja nimitoimisto. Näiden nimet kirjoitettiin oikeinkirjoitussuosituksen mukaan pienellä alkukirjaimella, samoin nimiarkisto.

Nykyisin Kielitoimiston nimi kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, sillä Kielitoimisto on organisaationa sulautunut Kotukseen mutta elää kielenhuollon palvelujen ja julkaisujen nimissä. Nimiarkistokin aloitetaan nykyään isolla kirjaimella uuden, digitaalisen Nimiarkiston avaamisen myötä. – Tässä kirjoituksessa Kielitoimisto kirjoitetaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yhtenäisyyden vuoksi isolla alkukirjaimella.

Sanakirjasäätiön paikannimijaostosta Suomen nimiarkistoon

Virallisen nimistönhuoltotyön katsotaan alkaneen vuonna 1957 Sanakirjasäätiön paikannimijaostossa. Eduskunta nimesi tuolloin paikannimijaoston siksi asiantuntijaksi, jolta olisi pyydettävä lausunnot viralliseen käyttöön otettavista suomenkielisistä paikannimistä. 1920-luvulla perustetun Sanakirjasäätiön suurin hanke oli kansankielen sanakirja (nykyisin Suomen murteiden sanakirja), mutta säätiöllä oli muitakin tehtäviä. Sen paikannimijaoston pääasiallinen tehtävä oli tuohon asti ollut paikannimien kenttäkeruun organisointi ja paikannimikokoelmien arkistointi. Lisäksi paikannimijaosto oli jo useiden vuosien ajan tarkistanut Maanmittaushallituksen karttojen nimistöä − säännöllinen tästä tehtävästä tuli vuonna 1959.

Aluksi paikannimijaosto sai tiedusteluja ja lausuntopyyntöjä lähinnä eri keskusvirastoilta, kuten Maanmittaus-, Posti- ja Rautatiehallitukselta sekä Tie- ja vesirakennuslaitokselta. 1960-luvulla alettiin antaa myös nimineuvontaa – ensin kirjeitse, sitten puhelimitse. Kysymyksiä tuli virastojen lisäksi muun muassa sanomalehdistä ja Yleisradiosta.

Vuonna 1959 paikannimijaoston nimi muutettiin Sanakirjasäätiön nimistöjaokseksi, koska sen toimenkuva oli laajentunut: tehtäviä olivat muun muassa muidenkin nimien kuin paikannimien keruu, asiakirjanimien poiminta ja nimistönhuolto. Vuoteen 1967 mennessä tehtävien monipuolistumisen lisäksi nimistöjaoksen työntekijämäärä oli kasvanut lähes yhtä suureksi kuin itse Sanakirjasäätiön. Sen vuoksi perustettiin Suomen nimiarkiston säätiö, jolle nimistöjaoksen tehtävät siirtyivät. Arkistonjohtajaksi tuli Viljo Nissilä, joka oli toiminut nimistöjaoksen arkistonhoitajana vuodesta 1958.

Nimiarkiston Eeva Maria Närhi, Aino Sinisalo, Mirja Suojakorpi, Raija Bjarland, Ritva Korhonen ja Viljo Nissilä vuonna 1975.

Nimiarkiston Eeva Maria Närhi, Aino Sinisalo, Mirja Suojakorpi, Raija Bjarland, Ritva Korhonen ja Viljo Nissilä vuonna 1975.

Kuva: Pentti Sammallahti, Kotuksen arkisto

1960-luvulta lähtien nimiarkiston edustajat alkoivat osallistua Yhdistyneiden kansakuntien (YK) nimistöasiantuntijaryhmän United Nations Group of Experts on Geographical Names (UNGEGN) toimintaan. UNGEGN pyrkii edistämään jäsenmaiden perinnäisten paikannimien keräämistä ja tallentamista ja niiden kirjoitusasujen vakiinnuttamista. Ensimmäinen YK:n paikannimien normaalistamiskonferenssi pidettiin vuonna 1967.

Erityisesti 1970-luvulta alkaen nimiarkistosta alettiin pyytää ja antaa apua ja ohjeita kaupunkien ja kuntien kaavanimistön suunnitteluun. Nimiarkiston tehtäviin kuului myös nimistöntutkimuksen edistäminen.

Samaan aikaan Kielitoimistossa

Kielitoimistossa nimiin liittyviin kysymyksiin on vastattu sen perustamisesta lähtien. Nimetkin ovat kieltä, eikä Kielitoimiston alkuaikoina ollut muutakaan paikkaa, josta nimikysymyksiä olisi voinut kysyä. Kielitoimiston neuvonta avattiin 2. tammikuuta 1945, ja ensimmäisen kuukauden aikana kysyttiin muun muassa seuraavia nimiaiheisia kysymyksiä:

  • Miten taivutetaan sukunimiä Helmi ja Vehmas? (Helmi : Helmen; Vehmas : Vehmaan ~ Vehmaksen.)
  • Armaksen vai Armaan? (Molemmat käyvät.)
  • Taipuuko nimessä Uusikaupunki myös nimen alkuosa? (Kyllä, asutaan Uudessakaupungissa.)
  • Miten taivutetaan nimeä Bordeaux? (Bordeaux : Bordeaux’ssa.)
  • Tuleeko Tšaikovskiin suhu-s? (Tulee.)
  • Pitäisikö kirjoittaa ruotsinmatka vai Ruotsin-matka? (Ruotsin-matka.)
  • Mikä olisi paras nimi, Puutyötehtaitten Liitto, Puusepäntehtaitten Liitto vai Puunjalostajain Liitto? (Suositettu Puunjalostajain Liittoa. Nykyisin liitto suositettaisiin kirjoittamaan pienellä alkukirjaimella.)

Kysymykset ovat samankaltaisia tai jopa samoja kuin ne, jotka nykykielenkäyttäjää askarruttavat ja joita nimi- ja kielineuvonnasta nykyisinkin kysytään. Toki erilaiset oppaat ja muut julkaisut ovat vähentäneet aiemmin usein toistuneiden kysymysten määrää, mutta toisaalta tilalle on tullut uudenlaisia kysymyksiä. Neuvonnasta kaivataan nykyään apua esimerkiksi julkishallinnon hankkeiden nimien suunnitteluun.

Kielitoimistossa ja sen yhteydessä toimineessa kielivaliokunnassa (myöhemmin kielilautakunta) otettiin myös kantaa esimerkiksi nimien taivutus- ja oikeinkirjoituskysymyksiin. Nimiasioita käsiteltiin Kielitoimiston julkaisemassa Kielikellossakin. Esimerkiksi lehden ensimmäisessä numerossa, joka ilmestyi vuonna 1968, yhden jutun aiheena oli yhdysperäisten maantieteellisten nimien (kuten Guineanlahti, Tyynimeri ja Etelä-Suomi) oikeinkirjoitus.

Kielitoimisto teki myös yhteistyötä Suomen nimiarkiston ja sen edeltäjien kanssa. Esimerkiksi vuonna 1969 julkaistiin Suomen Maantieteellisen Seuran aikakauskirjassa Terrassa Kielitoimiston ja Suomen nimiarkiston yhdessä laatima eksonyymien eli suomenkielisten ulkomaiden paikannimien luettelo.

Saman katon alle

Vuonna 1976 perustettiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Kotus), johon yhdistettiin useita suomen kielen, sen sukukielten ja ruotsin kielen alalla toimivia organisaatioita ja hankkeita. Kotuksen alaorganisaatioiksi tulivat muun muassa kielitoimisto ja nimitoimisto, joka alkoi hoitaa Suomen nimiarkiston tehtäviä. Nimitoimistossa nimistönhuolto laajeni koskemaan kaikkea nimistöä eli paikannimien lisäksi esimerkiksi henkilönnimiä ja julkishallinnon nimiä. Myös nimistöntutkimus kuului sen toimenkuvaan. Nimitoimiston toimistopäälliköksi tuli Suomen nimiarkistossa arkistonhoitajana työskennellyt Eeva Maria Närhi.

Organisaatiomuutoksessa vuonna 1994 toimistot lakkautettiin ja nimistönhuolto, nimistöntutkimus ja nimiarkisto erotettiin toisistaan. Nyt nimistönhuolto ja kielenhuolto kuuluivat ensimmäistä kertaa samaan alaorganisaatioon, Kotuksen kielenhuolto-osastoon. Seuraavassa organisaatiomuutoksessa vuonna 2012 nimistöntutkimus siirtyi Helsingin yliopistoon.

2000-luvulla nimistönhuollon keskeisimpiä tehtäviä ovat olleet nimineuvonta, karttanimistön tarkistus, nimien oikeinkirjoitusta ja käyttöä ohjeistavien sähköisten julkaisujen laatiminen sekä vaikuttaminen julkishallinnon nimien toimivuuteen. Myös kansainvälinen nimistöyhteistyö UNGEGNissa jatkuu yhä. Tällä hetkellä Kotuksessa työskentelee neljä suomen kielen nimistönhuoltajaa, jotka tekevät yhteistyötä ruotsin kielen nimistönhuoltajan ja Nimiarkiston vastuuhenkilön sekä kielenhuoltajien kanssa.
 

Lähteitä ja lisää luettavaa

Kielitoimiston puhelinneuvonnan päiväkirjat (säilytteillä Kotimaisten kielten keskuksen arkistossa).

Kolehmainen, Taru 2015: Kielenhuollon juurilla. Suomen kielen ohjailun historiaa. Helsinki: SKS. https://www.kotus.fi/julkaisut/kielioppi-_ja_kielenhuoltokirjat/kielenhuollon_juurilla

Korhonen, Riitta & Piehl, Aino 2020: Tähdenvälejä ja kohokohtia Kielitoimiston vuosikymmeniltä. – Kielikello 1/2020. https://www.kielikello.fi/-/tahdenvaleja-ja-kohokohtia-kielitoimiston-vuosikymmenilta

Närhi, Eeva Maria 1968: Sanakirjasäätiön nimistöjaoksesta Suomen nimiarkiston säätiöksi. – Virittäjä 72 s. 308–311.

Närhi, Eeva Maria 1975: Suomen nimiarkisto. – Eila Hämäläinen & Kaisu Juusela (toim.), Castrenianum. Suomen ja sen sukukielten tutkimuskeskus s. 33–50. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura & Helsingin yliopisto.

Uusitalo, Helinä (toim.) 2015: Nimiarkisto 100 vuotta. Verkkonäyttely. https://www.kotus.fi/julkaisut/nimijulkaisut/nimiaiheiset_verkkonayttelyt/nimiarkisto_100_vuotta

Petra Saarnisto

Kirjoittaja työskentelee Kotimaisten kielten keskuksessa nimistönhuoltajana.

Takaisin ylös