Lääketieteen termitulva ei lopu
Artikkeli 3/2019

Lauri Saarela

Lääketieteen termitulva ei lopu

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin piiriin kuuluva lääketieteen sanastolautakunta on toiminut vuodesta 1983 lähtien. Lautakunnan tavoitteena on lääketieteen suomenkielisen sanaston kehittäminen, ja sen tärkeimpänä työnä on pidetty Lääketieteen termit ‑sanakirjan toimittamista. Osa lautakunnan suosittamista termeistä siirtyy myös yleiskieleen.

Kustannusosakeyhtiö Duodecimin julkaiseman Lääketieteen termit ‑sanakirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1991. Sanakirjan sisältö on hiljalleen karttunut niin, että ensimmäisen painoksen termimäärä on vuoden 2016 kuudenteen painokseen mennessä jopa kolminkertaistunut. Sanakirjan verkkoversioon lisätään uusia termejä kerran vuodessa, ja samalla vanhojakin termejä tarvittaessa päivitetään.

Olen vuonna 2012 kirjoittanut Kielikelloon yksityiskohtaisemman kuvauksen lautakunnan toiminnasta (1). Nykyisin lautakunta käsittelee vuosittain yli viittäsataa uutta termiä ja vastaa kymmeniin termikysymyksiin.

Lääketieteen kielestä yleiskieleen

Lautakunta on viime vuosina saanut käsiteltäväkseen termikysymyksiä, jotka ovat kiinnostaneet myös suurta yleisöä. Onnistuneista termisuosituksista viimeisimpiä on rintaimplanttilymfooma.

Joulukuussa 2018 erityisesti lääkäreille ja lääkäriksi opiskeleville suunnatun Aikakauskirja Duodecimin julkaistavaksi tarjottiin pääkirjoitusta uudesta syöpätyypistä, joka kulki englanninkielisessä kirjallisuudessa nimellä breast implant associated anaplastic large cell lymphoma eli BIA-ALCL. Tällaisen lyhenteen käyttäminen edes lyhyessä suomenkielisessä tekstissä ei houkuttanut. Kyseessä on imukudossyöpä, jota on todettu sekä rintasyövän takia tehdyissä rintarekonstruktioissa asetettujen että esteettisistä syistä asetettujen rintaimplanttien yhteydessä.

Termiehdotuksesta rintaimplanttilymfooma keskusteltiin Aikakauskirjan lääketieteellisen toimituksen kokouksessa ja lääketieteen sanastolautakunnassa, ja sitä päädyttiin suosittamaan. Ennen kuin tieto uudesta syöpätyypistä ehti valtakunnallisiin tiedotusvälineisiin, olivat tarjotun lääketieteellisen pääkirjoituksen kirjoittajat jo saaneet tiedon suosituksesta sekä ilmoittaneet ”omaksuneensa sen ja ottaneensa sen käyttöön”. Näin tapahtuikin paitsi Aikakauskirjan julkaisemassa pääkirjoituksessa, myös esimerkiksi päivälehtien haastatteluissa, jolloin suoraan yleiskieleenkin kelpaava termi saatiin lanseeratuksi (2). Mikäli muihinkin implantteihin liittyviä syöpiä ilmaantuu, on malli jo valmiina, sillä esimerkiksi termi pakaraimplanttilymfooma on täysin analoginen ja käyttökelpoinen.

Aina termisuositukset eivät onnistu

Joskus termisuositukset epäonnistuvat eivätkä päädy käyttöön. Syksyllä 2017 ilmeni tarve löytää suomenkielinen tehtävänimike, joka vastaisi uutta, joissakin sairaaloissa käytettävää hospitalisti-nimikettä. Hospitalistit ovat lääkäreitä, joiden työnkuvaan sisältyy muun muassa osastopotilaiden sairauksien diagnosointia ja tilan seurantaa sekä lääkehoidon arviointia ja kotiutuksen koordinointia.

Lautakunnassa keskusteltiin asiasta ja päädyttiin suosittamaan termiä yhdyslääkäri (3). Suosituksesta ei kuitenkaan juuri innostuttu, ja esimerkiksi aiheesta Aikakauskirjaan kirjoittaneet asiantuntijat eivät termiä halunneet käyttää (4). Suosituksen epäonnistumisessa saattoi olla kyse siitä, että yhdyslääkäriä ilmeisempi vaihtoehto sairaalalääkäri oli jo aiemmin vakiintunut tarkoittamaan sairaalassa erikoislääkärin tutkintoaan suorittavia lääkäreitä – ehkä siitäkin, että kansainvälisemmältä kuulostava ammattinimike vain kuulosti lääkärien mielestä paremmalta. Englanninkielisiä ammattinimikkeitä suosiva trendi on tietysti jo pitkään ollut vahva; lounaspatonkinikin tekee sandwich artist.

Voiko kuume olla kuumeeton?

Keväällä 2017 lautakunta sai käsiteltäväkseen suuremman kokonaisuuden, kun termien keuhkokuume, pneumonia ja keuhkotulehdus kokonaisuus tarvitsi päivitystä. Kliinisen mikrobiologian ja lasten infektiosairauksien erikoislääkäri Pentti Ukkonen lähestyi Aikakauskirjaa termin keuhkokuume vuoksi. Hänen mukaansa sillä tarkoitettiin ”keuhkokudoksessa olevaa tulehdusta eli keuhkotulehdusta, jolla on kymmeniä erilaisia aiheuttajia ja jonka oireet vaihtelevat lievistä vakaviin, kuumeen kanssa tai ilman”. Julkaistussa kirjeessään Ukkonen tiedustelikin, miksi termiä keuhkokuume edelleen käytettiin, vaikka muiden hengityselinten tulehdustautien nimissä on tulehdus (esimerkiksi nielutulehdus, keuhkoputkitulehdus) (5).

Lautakunta totesi Ukkosen olevan pohdinnassaan oikeassa, minkä seurauksena Lääketieteen termien kymmeniin hakusanoihin tehtiin muutoksia. Sanakirjan päätoimittaja Veijo Saano totesikin vastauksessaan Ukkoselle, että ”aika on kypsä muuttaa keuhkokuume keuhkotulehdukseksi erityisesti silloin, kun keuhkokuume ei ole infektion aiheuttama” (6).

Miten maallikon kannattaisi tämä ymmärtää? Ainakin siten, että jos taudin oireisiin ei kuulu kuumetta, sille löytynee parempikin nimi kuin kuume. Ja on edelleen aivan hyväksyttävää sanoa, että kaupunginsairaalan osastolla menehtynyt isoäiti kuoli keuhkokuumeeseen.

Perusteltuun palautteeseen lautakunta siis reagoi, ja sen myötä termistökin joskus muuttuu. Laajemmassa lääketieteellisessä kontekstissa on kuitenkin syytä muistaa, että vaikka lautakunta sanakirjan termisuosituksia päivittääkin, se ei velvoita ketään lakitekstien tai tautiluokituksien päivittämiseen. Suuret kokonaisuudet liikkuvat melko hitaasti, jos liikkuvat.

Lopuksi

Lääketieteen sanastolautakunnan työ on siis enimmäkseen sanakirjatyötä, jonka tulokset päätyvät sanakirjaan valmiina termeinä mutta jäävät kuitenkin valtaosin näkymättömiin. Sanastotyö perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen. Tästä huolimatta olisi kuitenkin toivottavaa, että uusista termeistä tiedotettaisiin tiheämmin. Vaikka lääketieteen samoin kuin muidenkin erikoisalojen sanastotyöstä tiedottaminen ja suositusten jalkauttaminen asiantuntijoiden ja sitä kautta maallikoidenkin kieleen on helpommin sanottu kuin tehty, edistäisi uusien termisuositusten säännöllisempi julkaiseminen todennäköisesti niiden leviämistä käyttöön.

Tietojen sanakirjan verkkoversion päivityksistä, termisuosituksien muutoksista tai muusta lautakunnan työstä ei siis pitäisi jäädä vain pöytäkirjoihin, joita ei julkaista, sillä ainakin Aikakauskirjan kokemusten mukaan hyvin erikoisalaspesifisillekin uusille termeille on kiinnostunut yleisönsä. Erilaiset julkaisukanavat ovat jo olemassa.


Kirjallisuutta

Tekstissä olevat numerot viittaavat seuraaviin lähteisiin:

1. Saarela, Lauri 2012: Lääketieteen sanastolautakunta. Umpikalevalaista pakkosuomea vai lääkärilatinasta kaikille ymmärrettävää? – Kielikello 3/2012. https://www.kielikello.fi/-/laaketieteen-sanastolautakunta-umpikalevalaista-pakkosuomea-vai-laakarilatinasta-kaikille-ymmarrettavaa-

2. Svarvar, Catarina & Jahkola, Tiina 2019: Rintaimplanttilymfooma. – Duodecim 135 s. 1228–1230. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2019/13/duo14999

3. Saarela, Lauri 2017: Hospitalistista yhdyslääkäri. https://www.duodecim.fi/2017/11/29/yhdyslaakari/

4. Wiik, Heikki – Koivukangas, Vesa – Laitakari, Kirsi 2018: Kuka tarvitsee hospitalistia? – Duodecim 134 s. 1543–1544. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/16/duo14466

5. Ukkonen, Pentti 2017: Keuhkokuume vai keuhkotulehdus? – Duodecim 133 s. 1426. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/15/duo13837

6. Saano, Veijo 2017: Keuhkokuume voi olla keuhkotulehdus – etenkin ammattikielessä. – Duodecim 133 s. 1426–1427. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/15/duo13838

Lauri Saarela

Kirjoittaja työskentelee Aikakauskirja Duodecimin toimittajana ja kielentarkistajana. Hän on lääketieteen sanastolautakunnan jäsen. Kirjoittajan kuva: Emmi Kähkönen.

Takaisin ylös