Kysymys: Jokin aika sitten radiossa puhuttiin eräässä haastattelussa ”yksiniittisestä”, kun ilmiselvästi tarkoitettiin yksiniitistä. Onko sekaannuksen syynä pelkästään kulttuurin muuttuminen vai myös kielen käytön yleinen kuihtuminen? Vielä 50-luvulla lähes jokaisessa maalaistalossa oli kangaspuut, ja lapsikin tiesi, mitkä ovat niidet [= kangaspuissa ja kutomakoneissa jäykät metalli- tms. langat, joiden reikiin loimilangat pujotetaan] ja kuinka mahdotonta on kutoa, jos niisiä on vain yhdet. Kun jostakusta sanottiin ”onpa melko yksiniitinen tyyppi”, annettiin hänen älynlahjoistaan musertava arvio, jonka sanallinen asu oli kuitenkin siisti. Sanaa ”yksiniittinen” ei mielestäni ole olemassakaan. Tai tietysti on, jos ihmiset vain summamutikassa sitä käyttävät. Niidet ovat nykyään tuttuja vain kudontaa harrastaville, mutta niitti ja niittaaminen tiedetään yleisesti useammastakin yhteydestä. Mutta mikä on kielikuvan sisältö? Niittaa paperinsa vain yhdellä niitillä? Tai pystyy antamaan väitteelleen vain yhden perustelun? Aika köyhältä tuntuu verrattuna yksiniitiseen, joka sitkaan hölmöläisen tavoin yrittää kutoa kangaspuilla, joissa on vain yhdet niidet. Loimiin ei avaudu lainkaan suuta, johon voisi heittää kudelankaa kuljettavan sukkulan.
Pekka Kuisma
Vastaus: Kiitos kysyjälle kysymyksestä ja siihen sisältyvästä sananselityksestä. Maanviljely- ja käsityövaltaisen kulttuurin katoamisen myötä on kadonnut monta sanaa. Hauskaa, että osa niistä jatkaa elämäänsä joko uuden merkityksen saaneina tai kuvailmauksissa; niitä käyttämällä kannetaan muistoa menneestä. Sana yksiniitinen on hakusanana Suomen kielen perussanakirjassa, jossa sana selitetään kuvailmaukseksi ja sen synonyymeiksi annetaan adjektiivit yksioikoinen, yksinkertainen, typerä ja simppeli.
Riitta Eronen