Yhdysmerkki on näppäimistöltä helpoimmin löytyvä viiva (-), joka on selvästi lyhyempi kuin ajatusviiva (–). Yhdysmerkki tunnetaan myös nimityksillä yhdysviiva ja tavuviiva. Nämä nimitykset kertovat yhdysmerkin päätehtävistä: toisaalta yhdysmerkillä yhdistetään tietynlaisten yhdyssanojen osia toisiinsa, toisaalta sitä käytetään tavuviivana tavutettaessa sanoja riviltä toiselle. Lisäksi yhdysmerkkiä käytetään eräissä muissa tehtävissä, kuten koodinumeroissa (ks. Lue myös).

Hahmottamista helpottamassa

Yhdysmerkkiä käytetään yhdyssanoissa aina silloin, kun yhdyssanan edellinen osa loppuu samaan vokaaliin, jolla seuraava alkaa.

tiistai-ilta
tasa-arvo-osio
Lähi-itä

Sitä vastoin yhdyssanan osien rajalla olevien peräkkäisten eri vokaalien välissä ei käytetä yhdysmerkkiä, ei myöskään kahden saman konsonantin välissä: tiistaiaamu, Kaukoitä, syyssateet.

Yhdysmerkkiä voi tarpeen mukaan käyttää hahmottamisen helpottamiseksi tai kaksitulkintaisuuden välttämiseksi kaikenlaisissa yhdyssanoissa; jälkiosa alkaa tällöin usein vokaalilla.

laulu-ilta (vrt. lauluilta)
pop-opisto
päivä-isyys (vrt. päiväisyys).

Yhdysosien erottamiseksi

Yhdysmerkkiä käytetään yhdysosien välissä, kun yhdyssanan osana on jokin muu kielenaines kuin tavanomainen sana: lyhenne, kirjain, merkki, numero, kirjain-numerokoodi, partikkeli tms. kielenaines tai erisnimi.

Yhdyssanan osana oleva lyhenne erotetaan yhdysmerkillä. Tavallisesti lyhenne on yhdyssanan alkuosana, mutta se voi olla myös yhdyssanan keskellä tai lopussa.

EU-lainsäädäntö
alv-numero ~ ALV-numero
digi-tv-lähetys
taulu-tv ~ taulu-TV

Sanan loppuosana olevaa lyhennettä ei välttämättä tarvitse erottaa yhdysmerkillä, jos sanan luettavuus ei kärsi.

sivu-nro ~ sivunro
vara-pj. ~ varapj.

Vakiintuneet lyhennesanat kirjoitetaan yhdyssanan osaksi yleensä ilman yhdysmerkkiä. Yhdysmerkkiä voi kuitenkin käyttää hahmottamisen helpottamiseksi. Jos lyhennesana on erisnimi, se kuitenkin erotetaan loppuosasta yhdysmerkillä.

lukivaikeus ~ luki-vaikeus (lukemis- ja kirjoittamisvaikeus)
euriborkorko ~ euribor-korko
Kela-kortti

Yhdysmerkki merkitään myös yhdysmerkillisten erisnimien lyhenteisiin.

L.-M. (Leena-Maija)

Muulloin lyhenteeseen ei yleensä merkitä lyhentämättömään yhdyssanaan kuuluvaa yhdysmerkkiä. Esimerkiksi yhdyssanan rinnasteisia osia erottava yhdysmerkki jätetään lyhentein kirjoitettaessa yleensä pois.

dipl.ins. (diplomi-insinööri)
suom.ugr. (suomalais-ugrilainen)

Kirjain, numero tai muu merkki liitetään osaksi yhdyssanaa yhdysmerkin välityksellä.

D-vitamiini
70-vuotisjuhla
pikku-a
@-merkki

Huomaa! Numeroilmauksissa käytetään yhdysmerkkiä vain, jos numero on yhdyssanan osa. Muuten numero ja ilmauksen muut osat kirjoitetaan erikseen. Jos lukusana kirjoitetaan kirjaimin, yhdysmerkkiä ei käytetä.

15-vuotias ~ viisitoistavuotias
15-henkinen ~ viisitoistahenkinen seurue
15 vuotta ~ viisitoista vuotta (EI: ”15-vuotta”) 2 hengen huone
~ kahden hengen huone (EI: ”2-hengen huone”)

Jos kirjaimen tai merkin nimi kirjoitetaan kokonaan, yhdysmerkkiä ei yleensä tarvita. Hahmottamisen helpottamiseksi sitä voi kuitenkin käyttää.

plusmerkki
aanelonen ~ aa-nelonen
ät-merkki

Yhdyssanan osana oleva kirjain-numerokoodi erotetaan yhdysmerkillä.

A4-paperi
F1-kilpailu
B2-vitamiini

Yhdyssanan alkuosana oleva kieltosana, partikkeli, johdin tms. kielenaines liitetään yhdysmerkin välityksellä.

ei-toivottu
kyllä-vastaus

Yhdyssanan osana oleva erisnimi liitetään muihin osiin yhdysmerkillä. Useimmiten erisnimi on yhdyssanan määriteosana. Perusosa voi olla substantiivi tai adjektiivi.

Suomi-kuva
Mattila-niminen
Beatles-fani
Helsinki-keskeinen

Erisnimi voi olla myös yhdyssanan jälkimmäisenä osana. Tällöinkin osat erotetaan yhdysmerkillä.

nyky-Venäjä

Yhdysmerkkiä käytetään eräissä tapauksissa selvyyden vuoksi myös silloin, kun erisnimi on genetiivimuodossa. Yhdysmerkin käyttö selventää usein etenkin silloin, kun erisnimen genetiiviä edeltää toinen genetiivimäärite.

Venäjän Euroopan-puoleinen alue
Ruskakerhon Saksan-matka (vrt. Ruskakerhon matka)
yhtiön Suomen-tehdas
Suomen Ruotsin-suurlähettiläs

Viimeisessä esimerkissä yhdysmerkki selventää, että kysymyksessä on Ruotsissa oleva lähettiläs eikä Ruotsin lähettämä lähettiläs (Ruotsin lähettiläs kertoi terveisiä Tukholmasta). Tavallisesti genetiivimuotoinen erisnimi kirjoitetaan kuitenkin ilman yhdysmerkkiä pääsanastaan erikseen.

Liisan päivä
Euroopan-laajuinen ~ Euroopan laajuinen

Yhdysmerkkiä ei käytetä, jos erisnimen sisältävä ilmaus on kokonaisuudessaan muuttunut tyyppiä ilmaisevaksi yleisnimeksi. Tällöin myös alkukirjain on pieni. Joskus näissäkin tapauksissa mahdollinen on myös vaihtoehto, jossa käytetään isoa alkukirjainta ja yhdysmerkkiä.

berliininmunkki
suomirock ~ Suomi-rock

Vierasperäiset sanat ja yhdysmerkki

Sellaisissa yhdyssanoissa, joiden osana on vierassana, ei yleensä ole tarpeen käyttää yhdysmerkkiä osien välissä. Jos vierassanan ajatellaan olevan lukijalle outo tai muuten vaikeasti hahmottuva, yhdysmerkkiä voi kuitenkin käyttää selvyyden vuoksi.

curlingjoukkue
muotishow
primekorko
scifi-elokuva ~ scifielokuva
astangajooga
catering-ala ~ cateringala

Yhdysmerkkiä käytetään monissa sellaisissa yhdyssanoissa, joiden kaikki osat ovat sitaattilainoja ja varsinkin saman sanan kertaumia.

tax-free
agar-agar
roll-on
cha-cha-cha
non-food

Kirjoitustapa on kuitenkin sanakohtainen: osa vierasperäisistä ilmauksista kirjoitetaan vakiintuneen tavan mukaan yhteen ilman yhdysmerkkiä, osa erikseen sanaliitoiksi.

handsfree
al dente
hiphop
burn out

Yhdysmerkkiä käytetään joskus ilmaisemassa myös suomenkielisen sanaliiton osien yhteenkuuluvuutta. Useimmiten vastaavien ilmausten sanat kuitenkin kirjoitetaan erikseen.

ei-kenenkään-maa
tee se itse

Samaa tai lähes samaa sanaa toistavat suomenkieliset ilmaukset kirjoitetaan yleensä erikseen ilman yhdysmerkkiä.

hei hei
mukkelis makkelis

Vierasperäisiin sanoihin kuuluvia etuliitteitä ei eroteta yhdysmerkillä.

disinformaatio (EI: ”dis-informaatio”)

Vierasperäiset etuliitteet voivat liittyä myös suomalaisiin sanoihin. Yhdysmerkin käyttö vaihtelee tapauksittain.

ex-ministeri
antisankari
bi-mies
pseudotiede

Milloin tulee sananväli?

Yhdysmerkkiä käyttämällä useasta erikseen kirjoitettavasta sanasta muodostuva kokonaisuus eli ns. sanaliitto voidaan osoittaa yhdyssanan osaksi. Esimerkiksi avaimet käteen -periaate on kokonaisuudessaan yhdyssana, jonka määriteosana on kahden sanan sanaliitto avaimet käteen. Yhteys yhdyssanan perusosaan osoitetaan kirjoituksessa yhdysmerkillä, jonka edessä on välilyönti. Sanaliiton ”sanana” voi olla myös esimerkiksi numero, kirjain tai lyhenne (esim. Natura 2000 -ohjelma).

Tavallisesti sanaliitto on yhdyssanan määriteosana. Tällöin yhdysmerkki on kiinni jäljessä tulevassa perusosassa ja sen edellä on sananväli.

Käypä hoito -suositus
kolme ja puoli -vuotias
kaksi ja puoli -kertainen
stand up -koomikko
Seitsemän veljestä -teos
New Yorkin -matka
Natura 2000 -ohjelma
deoksiribonukleiinihappo (DNA) -molekyyli

Sanaliitto voi olla myös yhdyssanan jälki- eli perusosana. Tällöin yhdysmerkki tulee kiinni määriteosaan ja yhdysmerkin jälkeen on sananväli. Tällaiset tapaukset ovat harvinaisia.

Hyla- rasvaton maito
Itä- Sri Lanka

Vielä harvinaisempia ovat tapaukset, jossa yhdyssanan molemmat osat koostuvat sanaliitoista. Näissä tapauksissa yhdysmerkki kirjoitetaan kiinni jompaankumpaan osaan.

Valio Benecol -rasvaton maitojuoma ~
Valio Benecol- rasvaton maitojuoma

Kahden sanaliiton yhdyssanan asemesta on yleensä selkeämpää käyttää muunlaista rakennetta.

rasvaton maitojuoma Valio Benecol ~
Valio Benecol, rasvaton maitojuoma

Sananväliä yhdysmerkin yhteydessä käytetään vain silloin, kun yhden merkityskokonaisuuden muodostavien sanojen tai numeroiden välissä on välilyönti (rasvaton maito, Natura 2000). Jos sanat tai numerot on yhdistetty yhdysmerkillä tai muulla merkillä, yhdysmerkin eteen ei tule välilyöntiä.

Marja-Liisa-täti
cha-cha-cha-tanssi
ATK-palvelut-yksikkö
Pohjois-Karjala-projekti
20–30-vuotiaat
Aasiaan!-kampanja ~ Aasiaan-kampanja
www.kotus.fi-sivusto
kyllä/ei-kysymys
joko–tai-asenne
t&k-kulut
Suomi–Etelä-Afrikka-seura

Sananvälittömäksi katsotaan myös sellainen ilmaus, jossa ajatusviivaa korvaamassa käytetään välilyönnein erotettua yhdysmerkkiä (ks. Ajatusviiva Lue myös -osassa). Koska välilyönneillä ei tällaisissa tapauksissa osoiteta sananväliä, ei varsinaisen yhdysmerkinkään edelle tule välilyöntiä kuten ei oikeaa ajatusviivaakaan käytettäessä: 10 - 15-vuotiaat, Suomi - Ruotsi-maaottelu.

Joissakin tapauksissa yhdyssanan alkuosan kirjoitusasun voi valita. Välilyönnin käyttö loppuosan edellä määräytyy alkuosan kirjoitustavan mukaan.

EU15-maat ~ EU 15 -maat
MP3-soitin ~ MP 3 -soitin

Jos yhdysmerkkiä edeltää plus- tai miinusmerkki, selvyyden vuoksi sen ja yhdysmerkin väliin voi jättää sananvälin riippumatta siitä, onko yhdyssanan alkuosa sanaliitto vai ei. Jos miinusmerkkinä käytetään erityistä matemaattista miinusmerkkiä, tietokoneohjelma saattaa automaattisesti tuottaa sen jälkeen pienen tyhjän väliin, jolloin ei tarvita enää välilyöntiä. Jos miinusmerkki korvataan ajatusviivalla tai yhdysmerkillä, sen jälkeen tulee tyhjä lyönti ennen yhdyssanan osia erottavaa yhdysmerkkiä.

Leader+ -ohjelma
9+ -arvosana ~ arvosana 9+
8–-arvosana (käytetty oikeaa miinusmerkkiä, automaattinen väli sen jälkeen)
8– -arvosana (miinusmerkki korvattu ajatusviivalla, välilyönti sen jälkeen)
8- -arvosana (miinusmerkki korvattu yhdysmerkillä, välilyönti sen jälkeen)

Toistamatta jätetyn osan tilalla

Yhdysmerkkiä käytetään osoittamaan rinnasteisten yhdyssanojen yhteistä, toistamatta jätettyä osaa.

syntymäaika ja -paikka (= syntymäaika ja syntymäpaikka)
Keski- ja Etelä-Eurooppa
korva-, nenä- ja kurkkutaudit
5–6- ja 9–10-vuotiaat
liike-, työ- yms. tilat

Poistoa osoittava yhdysmerkki kirjoitetaan aina kiinni sitä edeltävään tai seuraavaan sanaan. Huomaa välilyöntien käyttö seuraavissa esimerkeissä.

pro gradu- ja lisensiaatintyöt
business class- ja top-ten-matkustajat
XL 6000- ja XL 6100 -mallit
ISO 9000- ja SFS-standardit
Marks & Spencer-, Hennes & Mauritz- ja Boots-kauppaketjut
Marks & Spencer-, Boots- ja Hennes & Mauritz -kauppaketjut

Yhdysmerkki merkitään yhdyssanaan myös silloin, kun toistamatta jätetään yhdyssanan ja sanaliiton yhteinen osa.

ajo- ja teoreettinen opetus ~ ajo-opetus ja teoreettinen opetus
keski- ja uusi aika ~ keskiaika ja uusi aika

Näissä tapauksissa on usein selvempää toistaa yhteinen osa.

henkivakuutukset ja vapaaehtoiset eläkevakuutukset
(EI: ”henki- ja vapaaehtoiset eläkevakuutukset”)

Toistamatta jätettyä itsenäistä sanaa ei korvata yhdysmerkillä.

teoreettinen ja ajo-opetus ~ teoreettinen opetus ja ajo-opetus (EI: ”teoreettinen- ja ajo-opetus”)
vanha ja keskiaika ~ vanha aika ja keskiaika

Jos toistamatta jätetään yhdyssanan määriteosana olevien sanaliittojen yhteinen osa, toistamatta jätettyä osaa ei korvata yhdysmerkillä. Näissä tapauksissa yhdysmerkki kirjoitetaan kiinni yhdyssanan perusosaan mutta erotetaan sanaliiton jälkimmäisestä osasta välilyönnillä aivan niin kuin silloinkin, kun koko sanaliitto on näkyvissä.

XL 6000- ja 6100 -mallit ~ XL 6000- ja XL 6100 -mallit

Jos määriteosia on vähintään kolme ja niihin kuuluu erikseen kirjoitettavia sanaliittoja, koko luettelon voi myös kirjoittaa yhdeksi määriteosaksi ja erottaa perusosasta sananvälillä ja yhdysmerkillä.

Marks & Spencer, Hennes & Mauritz ja Boots -kauppaketjut

Tällöinkin sanaliittojen yhteisen osan voi jättää toistamatta.

XL 6000, 6100 ja 6200 -mallit

Kannattaa myös kokeilla, voisiko ilmauksen muotoilla niin, ettei tarvita rakenteeltaan mutkikasta yhdyssanaa.

kauppaketjut Marks & Spencer, Hennes & Mauritz ja Boots
mallit XL 6000, 6100 ja 6200

Rinnasteisten osien välissä

Yhdysmerkkiä käytetään rinnasteisten yhdyssanan osien välissä, kun osat ovat rinnasteisia sekä muodoltaan että merkitykseltään. Merkityksen rinnasteisuus tarkoittaa sitä, että yhdyssanan osat ovat samanarvoiset eli että kumpikaan niistä ei määritä toista.

parturi-kampaaja (henkilö, joka on sekä parturi että kampaaja)
jääkaappi-pakastin
afrikkalais-aasialainen

Jos toinen osa määrittää toista, ei osien välissä siis käytetä yhdysmerkkiä.

roomalaiskatolinen
evankelisluterilainen (suomen kielen lautakunnan suosittama kirjoitusasu)

Yhdysmerkkiä ei käytetä myöskään silloin, kun yhdyssanan osat ovat rinnasteisia vain sisällöltään, mutta eivät muodoltaan.

afroaasialainen
sosioekonominen

Keskenään rinnasteisia voivat olla myös yhdyssanan määriteosat. Rinnasteiset määriteosat yhdistetään yhdysmerkillä, mutta niiden ja yhdyssanan loppuosan väliin ei tule yhdysmerkkiä.

liha-makaronilaatikko
jää-viileäkaappi
happo-emästasapaino
kaali-porkkana-puolukkasalaatti
itä-länsisuuntainen
bussi-lentomatka

Joissakin tapauksissa rinnasteiset osat voi hahmottaa myös osapuoliksi, jolloin niiden välissä voi käyttää yhdysmerkin asemesta ajatusviivaa (ks. Ajatusviiva, Lue myös). Tällöin yhdyssanan loppuosa erotetaan yhdysmerkillä:

äiti-lapsikerho ~ äiti–lapsi-kerho

Yhdyssanan sijasta näissä tapauksissa voi usein käyttää myös sanaliittoa, jossa rinnasteiset sanat ovat genetiivimuodossa.

äiti–lapsi-suhde ~ äiti-lapsisuhde
 äidin ja lapsen suhde

Jos rinnasteisen yhdyssanan osa on erikseen kirjoitettava sanaliitto, sen ja yhdysmerkin väliin tulee välilyönti. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia.

bel paese -tomaattisalaatti (bel paese on eräs italialainen pehmeä juusto)
tomaatti- bel paese -salaatti

Kaksoissukunimissä yhdysmerkki kirjoitetaan kuitenkin vakiintuneen käytännön mukaan ilman välilyöntejä, vaikka jompikumpi sukunimistä koostuisi erikseen kirjoitettavista osista.

Virtanen-von Schultz
von Schultz-Virtanen

Värinnimet

Monet kaksiosaiset värinnimet ovat rinnasteisia vain sisällöltään, ja siksi ne kirjoitetaan ilman yhdysmerkkiä.

punakeltainen
sinivalkoinen

Tämän mallin mukaan kirjoitetaan myös

mustavalkoinen
mustavalkovalokuva
mustavalkoruutuinen

Ilman yhdysmerkkiä kirjoitetut värien nimet ovat joskus kaksitulkintaisia: esimerkiksi punakeltainen kangas voi olla ’kangas, jossa on punaista ja keltaista’ tai ’oranssi kangas’, ja vastaavasti sinipunainen voi merkitä ’sinistä ja punaista’ tai ’violettia’.

Moniosaisissa värien nimissä käytetään selvyyden vuoksi yhdysmerkkiä osien muodosta riippumatta.

musta-puna-ruskea

Yhdysmerkkiä käytetään myös silloin, kun värinnimitykset ovat selvästi rinnasteiset sekä muodoltaan että merkitykseltään.

puna-vihersokeus (’kyvyttömyys erottaa punainen ja vihreä toisistaan’)

Yhdysmerkki tavuviivana

Yhdysmerkkiä käytetään tavuviivana jaettaessa sanoja riviltä toiselle. Aapisissa ja helppolukuisissa kirjoissa tavurajat merkitään yhdysmerkillä myös silloin, kun koko sana on samalla rivillä.

Automaattiset tavutusohjelmat yleensä huolehtivat sanojen riveille jakamisesta. Tavutusohjelmaakin käytettäessä olisi hyvä ottaa huomioon seuraavat seikat:

Selvyyssyistä sanaa ei pidä jakaa eri riveille siten, että jommallekummalle riville jää vain yksi kirjain.

iha-       (EI: ”i-
na         hana”)

Sanaa ei mielellään jaeta vokaalien välistä, jotta sanan hahmottaminen olisi mahdollisimman helppoa.

ter-                                                        
veys (mieluummin kuin terve-             
ys)   

sa-
meaa (mieluummin kuin same-
aa)                                                     

Yhdyssana on selkeintä jakaa yhdysosien välistä.

super-          (EI: ”supera-
alennus        lennus”)

yht-
äkkiä

Vierasperäiset etuliitteelliset sanat voidaan tavuttaa joko lainanantajakielen tai suomen tavutusperiaatteiden mukaan.

syn-               ~  synk-
kroninen           roninen

mikro-           ~  mikros-
skooppi             kooppi       

Vieraskieliset nimet ja sitaattilainat voidaan useimmiten jakaa riviltä toiselle suomen tavutusperiaatteiden mukaan.

control-        lea-        Potte-
ler                 sing        rin

Yhtä äännettä merkitsevät kirjaimet merkitään kuitenkin samaan tavuun. Myös vieraskieliset yhdyssanat jaetaan mieluiten yhdysosien rajalta. Jos on epävarma ääntämisestä tai yhdysosien rajasta, sana jätetään mieluiten tavuttamatta.

Goe-        Wa-                Living-
the           shington       stone

yhenteisiin ja numeroihin liittyvät sijapäätteet jaetaan tavunrajalta eikä kaksoispisteen kohdalta. Tällaisten ilmausten tavutusta tulisi kuitenkin välttää, koska merkinnästä tulee hankalasti hahmottuva.

3 kg:s-      USA:s-        15:n-
sa              sa                 nen

Sanaliiton sisältävissä yhdyssanoissa yhdysmerkki pysyy riviltä toiselle jaettaessa kiinni siinä sanassa, johon se yhdelle riville kirjoitettaessa kuuluu.

New Yorkin         Itä-
-matka                 Sri Lanka

Sitova yhdysmerkki ja sitova välilyönti

Eräissä tapauksissa yhdysmerkki ei saa jäädä rivin loppuun, vaan sen oikea paikka on seuraavan rivin alussa.

syntymäaika ja                                 
-paikka (EI: ”syntymäaika ja -
paikka”)

avaimet käteen
-periaate

Yhdysmerkin saa seuraavan rivin alkuun varmimmin käyttämällä ns. sitovaa eli yhdistävää yhdysmerkkiä, joka pitää yhdysmerkin kiinni sitä seuraavassa sanassa.

Joissakin tapauksissa taas sanat tai merkit on hyvä pitää samalla rivillä.

Olkiluoto 3                          
-hanke (EI: ”Olkiluoto         
3 -hanke”)   

500 000 (EI: ”500
000”)       

Tällöin samalla rivillä pidettävien sanojen välissä kannattaa käyttää ns. sitovaa eli yhdistävää välilyöntiä, joka estää rivinvaihdon.

Huomaa. Esimerkiksi Microsoft Word -ohjelmassa sitova yhdysmerkki tuotetaan painamalla samaan aikaan Ctrl-, vaihto- ja yhdysmerkkinäppäintä ja Word Perfect -ohjelmassa painamalla samaan aikaan Ctrl- ja yhdysmerkkinäppäintä.

Huomaa. Sitovan välilyönnin saa tuotettua esimerkiksi Microsoft Word -ohjelmassa painamalla yhtä aikaa Ctrl-, vaihto- ja välilyöntinäppäintä ja Word Perfect -ohjelmassa painamalla yhtä aikaa Ctrl- ja välilyöntinäppäintä.

Muuta käyttöä

Yhdysmerkillä voi kuvata sitä, että puhuja venyttää sanoja.

Ihan totta, nii-in.
Jaa-a, enpä tiedä.

Yhdysmerkkiä käytetään irrallisissa johtimissa, päätteissä ja liitepartikkeleissa osoittamassa puuttuvaa sananosaa.

Sanassa juoksentelee on frekventatiivijohdin -ele-.
Liitepartikkeli -kin voi liittyä mihin sanaan tahansa.

Yhdysmerkki on vakiintunut eräisiin koodi-ilmauksiin (ks. Koodinumeroita Lue myös -osassa):

FI-00500 Helsinki

Varsinaisten omien tehtäviensä lisäksi yhdysmerkkiä voidaan käyttää ajatusviivan tehtävissä, ellei käytettävissä ole varsinaista ajatusviivan merkkiä; tällöin yhdysmerkin molemmin puolin tulee välilyönti.

Yhdysmerkkiä käytetään miinusmerkkinä silloin, kun varsinaista miinusmerkkiä tai sitä ensisijaisesti korvaavaa ajatusviivaa ei voi jostain syystä käyttää (ks. Plus- ja miinusmerkki Lue myös -osassa).