Voiko sodassa saada iäisyyskutsun? Miten kuoleminen ilmaistaan suomen kielessä
Artikkeli 2/1993

Maija Länsimäki

Voiko sodassa saada iäisyyskutsun? Miten kuoleminen ilmaistaan suomen kielessä

Elintoimintojen täydellisestä ja korjaantumattomasta lakkaamisesta käytetään suomessa teonsanaa kuolla. Se – kuten myös elää-sana – periytyy jo uralilaiselta ajalta eli ainakin viidentuhannen vuoden takaa.

Läheisessä sukulaiskielessämme virossa kuolla – viroksi koolda – on vain murteiden sana. Viron kirjakielessä kuolemista tarkoittava sana on surra, ja esimerkiksi kuolinvuosi on surma-aasta, kuolinilmoitus surmakuulutus, kuolintodistus surmatunnistus, kuoleva on surija, vainaja surnud (eli ”surrut”), hautausmaa surnuaed, ruumishuone surnukamber jne. Suomessa surra-sanalle on kehittynyt murehtimisen merkitys, esimerkiksi ”surra äitinsä kuolemaa”, ”vainajaa jäivät suremaan puoliso ja kaksi alaikäistä lasta”. Myös suomessa sureminen on aikanaan tarkoittanut kuolemista. Tämä voidaan päätellä siitä, että kuolemaa merkitsevä surma on juuri surra-verbin johdos. Kun kädet tai jalat puutuvat eli kuoleentuvat, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa sanotaan niiden surevan.

Tautiin voi menehtyä

Kuolla on neutraali ilmaus. Siihen liittyvä järkyttävä ja pelottava sävy johtuu asiasta, ei sanasta. Neutraaleja ovat myös ilmaukset saada surmansa ja menettää henkensä, jotka ovat yleisiä varsinkin uutiskielessä. Niitä käytetään etenkin silloin, kun kuoleman on aiheuttanut ulkoinen väkivalta tai onnettomuus, esimerkiksi ”viisi ihmistä sai surmansa poliisin ja mielenosoittajien yhteenotossa” tai ”kaksi miestä menetti henkensä räjähdyksessä”. Ei sanota, että joku ”sai surmansa sydänkohtauksessa” tai ”menetti henkensä keuhkosyövän takia”.

Tautiin voi sen sijaan menehtyä, samoin voi menehtyä esimerkiksi liikenneonnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Alkuaan menehtyä, joka on mennä-verbin johdos, on tarkoittanut hivuttavaan sairauteen, nälkään, janoon kuolemista, vähittäistä kuolemaan johtavaa riutumista, nääntymistä, kuihtumista. Nykyään sitä kuulee kuitenkin käytettävän kuolemisen yleisilmauksena, jopa äkillisestä kuolemasta. Esimerkiksi lääkäri saattaa – halutessaan hienotunteisesti välttää kuolla-sanan käyttöä – sanoa sydäninfarktiin kuolleen potilaan omaiselle: ”Hän menehtyi juuri.”

Kristillinen sävy

Muun muassa kuolinilmoituksissa ja muistopuheissa, kun siis kuolema on sattunut vastikään, pyritään monesti välttämään kuolla-sanaa ja käyttämään jotakin kiertoilmausta. Sanotaan esimerkiksi, että joku saapui matkansa päähän, muutti taivaan kotiin, siirtyi ajasta iäisyyteen, sai iäisyyskutsun, sai kutsun Isän luo, ylennettiin ihanuuteen, siirtyi rajan yli, poistui keskuudestamme, sulki silmänsä, nukkui ikiuneen, jätti meidät syvään suruun. Esimerkiksi viime vuonna erään viikon aikana Helsingin Sanomien kuolinilmoituksissa käytettiin seuraavia ilmauksia: nukkui pois, nukkui viime uneen, nukkui lepoon (!), pääsi toivomaansa lepoon, sai kutsun kotiin.

Tämäntapaisia kuolemisen kiertoilmauksia käytetään, kun vainaja on sukulainen, ystävä tai ainakin tuttu, ei yleensä täysin vieraasta ihmisestä. Sävy on ylätyylinen ja useissa tapauksissa kristillinen; monia näistä ilmauksista käyttävät esimerkiksi papit siunauspuheessaan tai keskustellessaan vainajan läheisten kanssa. Toisaalta ilmaistaan menetystä (esimerkiksi poistui keskuudestamme), toisaalta kristillisen toivon ja lohdun tunteita (pääsi toivomaansa lepoon). Tämäntyyppisten ilmausten käyttö on viime vuosina selvästi vähentynyt. Esimerkiksi sanomalehtien kuolinilmoituksissa käytetään kuolinajan edessä nykyisin yleisimmin lyhennettä k., joskus myös pientä ristiä.

Arkisten toimien loppuminen

Suomen kielessä on useita satoja kuolemista merkitseviä sanoja ja sanontoja. Ilmauksen valinta riippuu puhujasta ja hänen tunteistaan ja asenteistaan sekä puhekumppanista ja puhetilanteesta. Olennaista on se, mikä on ollut puhujan ja kuulijan suhde vainajaan. Lähisukulaisesta puhutaan eri tavalla kuin esimerkiksi Afrikan nälänhädän uhreista. Kaikessa viestinnässä ja kaikissa viestintätilanteissa vaikuttaa kielenkäyttöön, siis kielimuodon ja tyylilajin valintaan, ensisijaisesti se, kenelle puhutaan.

Koska kuolemisen selvin ulkoinen merkki on hengityksen ja muiden elintoimintojen lakkaaminen, voidaan kuolleesta arkityylisesti sanoa, että hän on valmis, hän loppui, hänen päänsä kallistui, hän lakkasi hengittämästä, meni kylmäksi, jäähtyi. Vielä arkisempia ja suorasukaisempia ovat ilmaukset oikaista kinttunsa, ojentaa ketaransa, joutua suorasääristen joukkoon, maata raatona, joita on alkuaan käytetty eläinten kuolemasta. Raato-sanaa esimerkiksi käytettiin viime sotien aikana rintamalla yleensä kaatuneista vihollisista, ei omista kaatuneista. Oikaista hokkinsa ‑ilmausta on alun pitäen käytetty kansanomaisesti hevosen kuolemasta; hokit viittaavat hokkikenkiin.

Syömisen lopettamiseen ja siten elämän loppumiseen viittaavat myös semmoiset murrepohjaiset ilmaukset kuin kumota kuppinsa, katkaista lusikanvartensa ja heittää lusikkansa nurkkaan, viime sotien aikaisen sotilasslangin ilmaukset luovuttaa leipäkorttinsa ja poistua muonavahvuudesta sekä vankilaslangin panna tekarit (= tekohampaat) naulaan. Arkisten toimien loppumiseen viittaavat myös etenkin slangissa käytetyt ilmaukset tehdä tupakkalakko ja liittyä röökilakkolaisiin.

Kuolleesta voi myös sanoa, että hän makaa laudalla, mikä siis viittaa vanhaan ruumislautaan, on joutunut lautoihin, että häntä viedään jalat edellä, niin kuin arkku edelleenkin kannetaan hautaan. Etelä-Karjalassa kuoleminen on vanhastaan ilmaistu sanonnalla antaa rokka tai saada rokka. Tämä viittaa hautajaisaterialla tarjottuun rokkaan eli hernekeittoon. Jos jonkun ihmisen kuolemaa tiedetään odottaa, voidaan asia hiukan karkeasti ilmaista: ”Saap vissii jo panna herneet likkoo.”

Kuoleman tuloa on murteissa ilmaistu myös sanomalla, että se ja se ihminen ei enää käkeä kukuta tai ei kuule enää käen kukuntaa, ei siis näe enää seuraavaa kesää (mikä sekin on kuoleman kiertoilmaus). Tämä on kansainvälinen kielikuva; se tunnetaan muun muassa saksassa ja unkarissa.

Personoitu kuolema

Kuolema on suuri mysteeri, ratkaisematon arvoitus. Selitystä etsiessään ihminen on pyrkinyt personoimaan kuoleman: puhutaan noutajasta, luurankomiehestä ja viikatemiehestä. Samaan ajatteluun perustuvat ilmaukset kuolema kutsuu, kolkuttaa, vierailee, hiipii, saapuu, tulee, noutaa, tempaa, korjaa, niittää, vapauttaa kärsimyksistä. Jo kreikkalaisessa mytologiassa kuoleman jumala Thanatos ja unen jumala Hypnos olivat kaksosveljekset. Unen ja kuoleman yhdistämistä ja läheisyyttä heijastavat myös kuolemisen ilmaukset nukahtaa pois ja nukkua ikiuneen.

Ikivanhojen pakanallisten käsitysten mukaan vainajien asuinsijat ovat lännessä, siellä mihin aurinko laskee, tai maan alla. Suomalaisten muinaiseen uskoon on kuulunut tuoni, joka tarkoittaa kuolemaa, kuoleman valtiasta, kuoleman valtakuntaa. Vanhoja uskomuksia kuvastavat sellaiset ilmaukset kuin mennä manan majoille ja siirtyä tuonen tuville sekä usein kuolinilmoituksissa ja hautajaisissa kukkatervehdyksiä laskettaessa esitetty värssy tuoni on niittänyt kalleinta viljaa.

Kuolintapa ja kuolinsyy

Sodassa kuolemisesta käytetään teonsanaa kaatua, joka on käännös ruotsin ja saksan vastaavasta ilmauksesta. Alkuaan kaatumisessa on tietysti ollutkin kysymys aivan todellisesta kaatumisesta. Samanlaiseen kumoon menemisen mielikuvaan perustuvat arkikielen ja murteiden ilmaukset kupsahtaa, kuukahtaa, kellahtaa, nukertua, nyykähtää.

Kuolintapa ilmenee myös eräistä sanonnoista. Esimerkiksi itsemurhan tehnyt on päättänyt päivänsä tai poistunut elämästä oman käden kautta. Hirttäytynyt on mennyt köysikeinuun tai pannut itsensä narun jatkoksi. Ahventen valtakuntaan joutuminen merkitsee hukkumista, järveen hyppääminen hukuttautumista. Unilääkkeen ottamisella tarkoitetaan myös itsemurhan tekemistä unilääkkeen avulla. Huumeen (yleensä heroiinin) yliannostukseen kuollut on ottanut pitkän piikin (”pitkä piikki” tarkoittaa tappavaa huumeannosta). Nikkelimyrkytyksen saaminen tarkoittaa sotilasslangissa luodista kaatumista. Sairaalaslangissa tämä sama ilmaus tarkoittaa itsemurhan tekemistä ampumalla. Kun sanotaan ryöstäjän ampuneen poliisin, tiedetään, että poliisi kuoli. Mutta jos ryöstäjä ampui poliisia, poliisi ehkä haavoittui mutta ei kuollut.

Kuolinsyy voidaan päätellä myös eräistä hienovaraisista kiertoilmauksista, joita käytetään etenkin kuolinilmoituksissa ja muistokirjoituksissa. Kun jonkun sanotaan kuolleen vaikean tai pitkällisen sairauden murtamana, kyseessä on yleensä syöpä. Kun ilmoitetaan, että joku on kuollut äkilliseen sairauskohtaukseen, viitataan tavallisesti infarktiin. Ilmausta kuolla yllättäen tai kuolla odottamatta käytetään sairauskohtaukseen kuolemisesta mutta myös itsemurhasta. Kuolinsyyn (yleensä syöpä) voi päätellä myös siinä tapauksessa, että kuolinpaikaksi mainitaan sädehoitoklinikka tai Terhokoti.

Kuolema sodassa ja sairaalassa

Kuolema kuuluu sairaalan arkeen, ja koska tahansa se on mahdollinen sodassa. Siksi on ymmärrettävää, että lääketieteen slangiin ja viime sotien aikaiseen sotilasslangiin on syntynyt runsaasti erilaisia kuolemisen ilmauksia. Esimerkiksi Simo Hämäläisen teoksessa Suomalainen sotilasslangi niitä mainitaan lähes sata.

Sotilasslangissa käytetyt kuolemisen kuvailmaukset perustuvat muun muassa lomalle lähdön käsitteeseen: saada ikuinen kotiloma, ottaa ikuinen lepo, saada littera kotiin, lähteä kekin kautta lomalle (”kekki” = KEK = kaatuneiden evakuointikeskus). Lähteä siviiliin on sekä sotilas- että vankilaslangissa tuttu kuolemisen kiertoilmaus. Samanlainen mielle liittyy vankilaslangin ilmauksiin lopettaa lusiminen ja panna tuomio purkuun. Eräät sotilaskielen ilmaukset viittaavat ruumisarkkuun: saada puumantteli, päästä puupalttoossa (tai asevelitalossa) koti-Suomeen.

Jotkin ilmaukset kuvaavat leikillisesti aselajin vaihtamista: siirtyä ilmavoimiin, liittyä aavelentäjiin, siirtyä aaverykmenttiin, muuttaa maanalaiseen armeijaan. Muualle siirtymisen mielikuva liittyy myös ilmauksiin vaihtaa hiippakuntaa, muuttaa kuuhun ja vaihtaa planeettaa sekä esimerkiksi sotilasslangissa käytettyyn sanontaan lähteä väljemmille vesille. Samantapainen on yleisesti tunnettu kielikuva muuttaa autuaammille metsästysmaille. Uskonnollinen mielikuva on ilmauksessa päästä harpunsoittajaksi, samoin sairaalaslangin ilmauksissa siirtyä taivaallisiin sotavoimiin ja tulla enkeliksi. Venäläisestä kaatuneesta on sodan aikana käytetty ilmausta päästä Leninin helmaan (mallina Raamatusta peräisin oleva kuoleman jälkeistä autuuden tilaa tarkoittava ilmaus ”päästä Aabrahamin helmaan”).

Ampumiseen ja luotiin liittyy kuoleman kiertoilmaus saada lyijyhalvaus tai nikkelihalvaus tai rautamyrkytys. Samanaikaisesti ansioristiin ja hautaristiin viittaavat sanonnat päästä koivuristin ritariksi ja päästä lankkuristin ritariksi. Rintamasotilaat ovat käyttäneet myös sellaisia kiertoilmauksia kuin karata ulos nahastaan, päästä omiin hautajaisiinsa, ruveta hiekansyöjäksi ja perse kasvaa koiranputkea.

Nykyisessä sairaalaslangissa ovat edelleen käytössä monet edellä mainituista kuoleman kiertoilmauksista, joita on käytetty jo viime sotien aikana rintamalla tai jotka ovat peräisin murteista. Lääkintäalan slangissa on kuitenkin myös omaperäisiä kuolemisen ilmauksia. Esimerkiksi Meilahden sairaalassa, jossa on 15 potilaskerrosta, sanotaan kuolleesta, että hän on siirtynyt 16. kerrokseen. Ilmaukset siirtyä alakertaan ja mennä alas viittaavat kellarikerrokseen eli ruumishuoneeseen. Hoitajien ja lääkäreiden keskenään yleisesti käyttämä kuolemisen ilmaus on mennä eksiin tai eksata sekä vainajaa tarkoittava sana eksi. Näiden pohjana on latinan exire ’kuolla’, exitus ’kuolema’ (jota käytetään esimerkiksi kuolintodistuksessa). Samaan sanaperheeseen liittyy vielä sanonta lähteä eksodukselle (”exodus” merkitsee lähtöä). Slangissa käytetään muutamia muitakin lainaan perustuvia kuolemista tarkoittavia sanoja: kolata tai golata (vrt. ruotsin kola av), delata, depata tai debata, delpata.

Hienotunteisuus ja torjunta

Kuoleminen on affektinen, tunnepitoinen käsite. Siksi sen ilmaisimilla – sanoilla ja sanonnoilla – on taipumus kulua, menettää ajan mittaan ja toistuessaan ilmaisuvoimaansa. Laimentuneiden ilmausten sijaan tarvitaan siis uusia, ilmaisevampia. Pelkän informaation välittäminen ei kaikissa tilanteissa riitä. Siksi esimerkiksi kuolla-verbi saattaa olla riittämätön, joko liian suorasukainen ja tyly tai liian neutraali, tunteita ilmaisematon. Pitää olla sanoja, joilla voi purkaa tuskaa, pelkoa, avuttomuutta, ja sanoja, joilla voi lohduttaa, osoittaa tukea ja ymmärtämystä. Näitä puhuja tarvitsee ilmaistakseen omia tunteitaan mutta myös pystyäkseen ottamaan huomioon toisen ihmisen tunteet. Siksi kuolemista tarkoittamaan on syntynyt kiertoilmauksia, lieventäviä ja kaunistelevia sanoja ja sanontoja. Kiertoilmaus ei kuitenkaan ole vain hienotunteinen ja siloitteleva, vaan se voi olla myös leikillinen ja humoristinen, jopa töykeältä tai karkealta kuulostava. Olisi erittäin tahditonta ja loukkaavaa sanoa vastikään leskeksi jääneelle: ”Olen kuullut, että miehesi heitti veivinsä.” Täysin mahdotonta olisi Arvi Lindin sanoa televisiouutisissa, että ”ministeri se ja se on potkaissut tyhjää”. Samat ilmaukset samoista henkilöistä voivat kuitenkin olla tyylilajiltaan täsmälleen oikeita jossakin oluenjuojien kantapöydässä.

Kuolemaan liittyy surua, tuskaa, pelkoa, kauhua, hätää. Siellä missä kuolemaa on paljon – esimerkiksi rintamalla ja sairaalassa – siihen voi myös turtua tai ainakin jossain määrin tottua, vaikka välinpitämätön ei olisikaan. Ahdistusta on pakko yrittää jollakin tavoin purkaa. Yksi purkamiskeino on karkealta ja jopa rienaavalta kuulostava kielenkäyttö. Sanojen avulla yritetään torjua tai peittää pelkoa ja ahdistusta, keventää kuormaa, suojella omaa minää.

Maija Länsimäki