null Viirukissa ja tulikoira – sanoja vanhasta talosta

Kielivoimistelua 1/2022

Riina Klemettinen

Viirukissa ja tulikoira – sanoja vanhasta talosta

Lyijykynäpiirros vanhasta talosta.

Kuvitus: Kari Rantanen

Vanha on nyt arvossaan. Kirpputorit ja vanhantavaranliikkeet kuhisevat asiakkaita, ja tv:stä voi seurata erilaisia tuunaus- ja korjausohjelmia. Myös kiinnostus vanhojen talojen kunnostamiseen ja uusien rakentamiseen perinteisin opein on nosteessa. Tunnetko seuraavat sanat, jotka liittyvät perinnerakentamiseen ja elämään vanhassa talossa?

  1. lotokka
     
  2. viirukissa
     
  3. tulikoira
     
  4. kurkkumätä
     
  5. vaakerpassi
     
  6. riivata
     
  7. kuolemankello
     
  8. tiftilanka
     
  9. kurkihirsi
    ​​​​​​​
  10. haikujaiset

1. lotokka

Vanhan talon vesikatto voi olla esimerkiksi tiiltä, huopaa tai vaikka lautaa, mutta varsin tavallinen on myös sinkitty saumapeltikatto. Sadevesi valuu peltikaton lappeita pitkin jalkaränniin, joka ohjaa sen lotokan eli vesiuoman kautta trattiin eli suppiloon ja sieltä edelleen syöksytorveen. Lotokka muistuttaa siis suurta kaatonokkaa.

2. viirukissa

Monen puusepän ja kotitarvetimpurin työkalupakista löytyy viirukissa eli riitmotti. Kapine on yleiskieliseltä nimitykseltään suuntapiirrin, ja sen avulla on helppo vetää kappaleen – esimerkiksi laudan – reunan suuntaisia piirtoja halutulle etäisyydelle reunasta vaikkapa sahausmerkiksi.

3. tulikoira

Vanhaa taloa lämmitetään usein puulla. Nykyisin uusiin varaaviin tulisijoihin tehdään lähes poikkeuksetta arina eli rosti, jonka kautta ilma pääsee virtaamaan tulipesään puiden alta. Arina helpottaa sytyttämistä ja tehostaa palamista. Vanhassa arinattomassa tulisijassa saatetaan sen sijaan käyttää tulikoiraa eli eräänlaista metallista koroketta, jonka varaan puut ladotaan, jotta ilma pääsee kulkemaan niiden ali.

4. kurkkumätä

Puulämmittäjä tuntee myös kurkkumädän. Polttopuita kirveellä tehdessä ei välty hudeilta ja huonoilta osumilta. Kun kirveen kurkku eli aivan terän viereinen osa vartta jysähtää halkaistavaan puuhun riittävän monta kertaa, alkaa varsi kulua. Kurkkumätää poteva kirves kannattaa varttaa uudelleen ennen kuin haurastunut varsi napsahtaa poikki kesken klapiurakan.

5. vaakerpassi

Rakentaessa ja remontoidessa tarvitsee monenlaisia mittaamiseen ja suunnan määrittämiseen tarkoitettuja välineitä. Vesivaaka eli vatupassi on tunnetuimpia tällaisista mittalaitteista. Yleensä sen avulla tarkistetaan, onko jokin linja täsmälleen vaaka- tai pystysuorassa. Vesivaakaa varhaisempi vastaava vempain on vaakerpassi. Tähän yksinkertaiseen laitteeseen kuuluu a-kirjaimen muotoinen kehikko ja luoti, joka on kiinnitetty kehikon harjaan.

6. riivata

Hirsirakennuksessa hirsien väliset raot on hyvä tilkitä huolellisesti, jotta talven puhurit pysyvät seinien ulkopuolella. Tiivistäminen on muinoin tehty töpöttämällä rakoihin vaikkapa sammalta tai heinää. Nykyisin suositaan pellavarivettä. Tilkitsemiseen eli riivaamiseen käytetään erityistä työkalua, riverautaa, joka muistuttaa hiukan suurta talttaa.

7. kuolemankello

Omakotiasuja saa tottua monenmoisiin pikku ötököihin, jotka etsivät talosta suojaa ja syötävää. Turkiskuoriaiset, pihtihäntäiset, hämähäkit ja muut ovat lopulta melko harmittomia veijareita, mutta kuolemankello on vanhan talon ja sitä asustavan kauhistus. Hirsiä tuhoava kuoriainen pitää kellon tikitystä muistuttavaa ääntä, josta se on saanut nimensäkin. Kuolemankellolle maistuu vain lahoava puu, joten tämän ötökän asuinkumppanikseen saaneella on kuoriaistakin suurempia murheita: talossa piilee luultavasti kosteusvaurio.

8. tiftilanka

Ikkunoiden kunnostaminen kannattaa. Vanhan lasin takana maisema venyy hauskasti, ja vanhat puitteet on yleensä tehty kestävästä tiheäkasvuisesta sydänpuusta. Kunnostaminen onnistuu varsin yksinkertaisilla työkaluilla, mutta muutamia erityisesti ikkunan korjaamiseen tarkoitettuja välineitä kannattaa hankkia. Niihin kuuluu ainakin tifti- eli lasitus- tai kittilanka, jonka avulla ikkunalasi kiinnitetään paikoilleen ennen kittaamista. Ohut metallilanka on lovettu määrävälein, jotta se on helppo katkaista kunkin loven kohdalta kannattomaksi naulaksi.

9. kurkihirsi

Hirsiä on vaikka millaisia. Niitä voi erotella toisistaan esimerkiksi muodon mukaan. Pyöröhirsi on läpileikkaukseltaan pyöreä, kun taas pelkkahirsi on työstetty kahdelta puolelta suorasivuiseksi. Toisaalta hirsiä nimetään myös sen perusteella, mikä tehtävä niillä on talossa. Esimerkiksi jalkahirsiä ovat rakennuksen alimmat, kivijalan päällä lepäävät hirret ja niskahirsiä puolestaan lattiaa kannattelevat puut. Kurkihirsi eli harjahirsi taas on vesikaton harjalla kulkeva ja sitä tukeva hirsi.

10. haikujaiset

Rakentaminen ja remontointi ovat voimia koettelevaa puuhaa, joten eri työvaiheiden päättymisestä ja välietappien saavuttamisesta kannattaa ottaa ilo irti. Monille tuttu juhla ovat harjannostajaiset eli kurkiaiset, joita vietetään, kun uusi rakennus on saatu nostettua harjaan eli kurkihirteen. Vähemmän tunnettu tiettyyn rakennusvaiheeseen liittyvä juhla ovat haikujaiset, joita on ollut tapana viettää savupiipun valmistumisen kunniaksi. Vanhan uskomuksen mukaan uusi hormi ei vedä ennen kuin muurarille on tarjottu savuviinat kiitokseksi hyvästä työstä.

Riina Klemettinen
Kirjoittaja on Kielitoimiston sanakirjan toimittaja.