Entisajan lapset näyttelivät joskus omatekoisia näytelmiä. Nykyiset nuoret esittävät mieluummin itse valmistamansa elokuvan. Elokuvanteon harrastaminen ja muu liikkuvan kuvan tallentaminen onkin nykyään helppoa, kun saataville on vuosi vuodelta tullut yhä kätevämpiä videokameroita. Videokaseteille tallennettuja elokuvia voi vuokrata lähes jokaisesta huoltamosta, ja varsinaisia videovuokraamoitakin on jo maan joka kolkassa. Nopeasti olemme oppineet puhumaan ”videoista” ja tarkoittamaan tällä sanalla sekä videokasetteja että kasettielokuvien katseluun tarvittavia toistolaitteita, mutta yhdellä sanalla ei videoalallakaan tulla toimeen.

Valtion audiovisuaalinen keskus huomasi, että videoalan sanaston vakiintumattomuudesta on haittaa muun muassa koulujen opetustyössä. Se kokosi sanastotyöryhmän, johon kuului tekniikan, kaupan, opetuksen, lain ja hallinnon asiantuntijoita sekä terminologi ja suomen kielen asiantuntija. Työryhmä laati Videosanaston ja tarkoitti sen etenkin laitteiden myyjien, maahantuojien ja mainostajien sekä tavallisten kuluttajien käyttöön. Myös kouluopetus ja harrastuskurssit hyötyvät sanastosta. Pelkästään ammattilaisten tarvitsemat termit julkaisusta on kuitenkin jätetty pois. Kohteliasta tietenkin olisi, etteivät alan ammattilaiset, esimerkiksi videoalan palveluja tarjoavat yritykset, häkellyttäisi asiakkaitaan erikoisalansa teknisin termein eivätkä myöskään käyttäisi pelkkää ammattislangia.

Videosanastossa on 184 määriteltyä termiä ja niille ruotsin- ja englanninkieliset vastineet. Liitteinä on lisäksi 65 lyhenteen luettelo, selostus muutamista keskeisistä tekijänoikeustermeistä sekä tiedot eräistä alan viranomaisista ja järjestöistä. Suomenkielisessä sanahakemistossa on yhteensä runsaat 250 hakusanaa; hakemisto on myös ruotsiksi ja englanniksi. Videosanasto on ilmestynyt Tekniikan Sanastokeskuksen julkaisusarjassa numerona TSK 10. Kustantajia on kaksi: Valtion audiovisuaalinen keskus ja Valtion painatuskeskus, joka myös myy sanastoa.

Sanastossa on viisi päälukua. Ensimmäinen sisältää toisaalta yleisiä peruskäsitteitä – sellaisia kuin televisio, filmi- ja videotallenne, laser – toisaalta eräitä suureita ja mittayksiköitä. Jokapäiväisessä kielenkäytössähän tarkoitamme esimerkiksi televisiolla televisiovastaanotinta, olohuonetta hallitsevaa ”töllötintä”, tai välistä myös ohjelmaa lähettävää televisioyhtiötä, mutta Videosanasto vie ajatuksemme hiukan teknisemmälle tasolle ja kertoo, että televisio on ’elektroninen järjestelmä, jonka avulla kohteesta voidaan välittää kuva ja usein myös ääni’. Sanaston ensimmäisessä luvussa ja jo sen saatesanoissakin on tehty selkoa myös alkuliitteistä video- ja audio-. Suomen kielen vastineet näille latinalaisperäisille sana-aineksille (lat. vidēre ’nähdä’ ja audire ’kuulla’) ovat kuva- ja ääni-. Itsenäiseksi sanaksi ”video” sen paremmin kuin ”audiokaan” ei huolelliseen asiatyyliin kelpaa. Ennen muuta näiden sanojen merkitys on kovin häilyvä.

Sanaston toinen luku on laajin: siinä on 65 termiä. Tämän Järjestelmät-nimisen jakson alussa on ensiksi kuvanmuodostuksen termejä, muun muassa esitys televisiokuvan synnystä ja sellaiset televisiovastaanottimista tutut käsitteet kuin kontrasti, kirkkaus ja värinpuhtaus. Samassa alaluvussa on myös selitetty videosignaali ja sen osat.

Seuraavassa alaluvussa on televisiojärjestelmät. Suomalaisille tuttu ilmiöhän on esimerkiksi se, että Neuvostoliiton televisio-ohjelmien värit eivät näy meillä ja että USA:n televisiota varten valmistetusta videotallenteesta ei kotivastaanottimemme pysty muodostamaan minkäänlaista ymmärrettävää kuvaa. Syynä on se, että Neuvostoliiton väritelevisiojärjestelmä SECAM on samansukuinen mutta kuitenkin hiukan erilainen kuin meillä käytössä oleva PAL-järjestelmä; molemmissa kuvia muodostuu sekunnissa 25 ja kuvat koostuvat 625 juovasta. Pohjois-Amerikassa on puolestaan käytössä NTSC-järjestelmä, jossa kuvien määrä sekunnissa on 30 ja juovaluku 525. Tässä sanaston osassa tulee esitellyksi myös uusi televisiotyyppi, sellainen, jonka juovaluku ja juovan informaatiomäärä ovat entistä suuremmat. Televisio on nimeltään teräväpiirtotelevisio, englanniksi usein HDTV (high definition television).

Kuvakasettijärjestelmien tietäminen on esimerkiksi elokuvia vuokraaville vielä tärkeämpää kuin televisiojärjestelmien. Suomessa kotikäytössä olevia eri valmistajien kehittämiä kuvakasettijärjestelmiä ovat esimerkiksi VHS ja VCC eli Video 2000. Sanaston toiseen lukuun on sisällytetty myös eräitä muiden viestintäjärjestelmien termejä, esimerkiksi sellaiset teleliikenteen sanat kuin teleksi ja telekopiointi (jotka on toki määritelty muuallakin, mm. TSK:n Telesanastossa) sekä monille televisionkatsojille jo tutut tekstitelevisio ja kaapelitelevisio. Mukana ovat myös tietoliikenne- eli välityssatelliitti, joka lähettää tietoja nimetylle vastaanottajalle, sekä yleisradiosatelliitti, joka välittää radio- ja televisio-ohjelmia suoraan yleisölle.

Tutuinta videoalalla ovat konkreettiset laitteet. Pääosa niiden nimityksistä on sanaston kolmannessa luvussa. Television voi avata vaikkapa herkäksi rakennetulla kevytnäppäimellä ja sen toimintoja voi säädellä kaukoohjaimella eli kaukosäätimellä. Liitäntä ja sen alakäsitteet sisäänmeno ja ulostulo ovat suoria ja aika kömpelöitä käännöksiä englannin sanoista input ja output mutta jo niin laajalti vakiintuneita, että sanastotyöryhmä piti mahdottomana enää saada käyttöön esimerkiksi sanoja syöttö ja anto. Eniten sanastossa on laitetermejä tallennus- ja toistolaitteista. Kuvaa ja ääntä tallentava nauhuri on kuva- eli videonauhuri (vrt. ääntä tallentava ja toistava ääninauhuri). Nauhuri, joka ainoastaan toistaa kuvanauhatallenteita, on kuvanauhatoistin. Tarpeellisia nauhurin ja toistimen toimintojen nimityksiä ovat pikakelaus eli esitysvauhtia nopeampi nauhan kelaus ja myötäkatselu eli kuvallinen pikakelaus. Pikahaku puolestaan on automaattista pikakelausta tietyn kohdan löytämiseksi nauhasta. Kuvanpysäytystä käyttäen voimme katsella liikettä sisältävää kuvaa liikkumattomana.

Näyttölaitteista tutuin on tietysti televisiovastaanotin kuvaputkineen, mutta opetus-, kokous- ja vapaaajanviettotiloista monille on tullut tutuksi myös ns. ”videotykki”, jolla televisiokuva heijastetaan valkokankaalle. Sanasto antaa tälle laitteelle seuraavat kolme nimitystä: televisio-, video- ja suurkuvaprojektori.

Kuvan ja äänen välityslaitteista käytämme esimerkiksi radiovastaanotinta oikealle vastaanottotaajuudelle säätäessämme viritintä ja televisiovastaanotinta säätäessämme kanavanvalitsinta – eikä kyseessä ole nyt kaukosäädin, jolla valitaan ”ykköseltä”, ”kakkoselta” tai ”kolmoselta” tuleva TV-ohjelma, vaan se vastaanottimen osa, jolla viritetään oikeat taajuuskaistat.

Kameratyypeistä Videosanasto mainitsee valokuvaus-, elokuva-, televisio- ja videokameran. Kameran osia sanastossa selitetään puolenkymmentä ja lisäksi pari videokameralla kuvattaessa helposti sattuvaa häiriötä; kuvan kiinnipalaminen on näistä kameralle tuhoisa. Ohjelmantekijöiden käyttämistä kuvankäsittelylaitteista ovat mukana videovalitsin – laite, jolla useasta videosignaalista valitaan haluttu – kuvasekoitin eli kuvamikseri sekä väriavainnus (engl. chromakey). Väriavainnuksella saadaan yhdistetyksi toisesta kuvasta etu-, toisesta taka-ala. Tämän trikkikuvausmenetelmän tuloksia näemme joskus viihdeohjelmissa.

Lyhyt neljäs luku kertaa vanhat tallennusvälineet filmin ja magneettinauhan, luettelee keskeiset ääni- ja kuvanauhan ominaisuudet ja määrittelee lyhyesti kasetin (esimerkkeinä filmi-, ääni- ja kuvakasetti) sekä uudet levytallennusvälineet CD-levyn, laserlevyn ja kuvalevyn.

Viides luku sisältää pelkästään ohjelmantekoon liittyviä termejä. Mukana ovat esimerkiksi elokuvista tutut ristikuva eli kuvan vaihtaminen toiseksi himmentämällä edellinen kuva, välikuva (insertti) eli pitemmän otoksen keskelle sijoitettu lyhyt otos sekä zoomaus, joka antaa katsojalle sen vaikutelman, että hän lähenee kuvattavaa tai loittonee siitä. Elokuvan koostaminen käy nykyään paitsi mekaanisesti koostamalla eli leikkaamalla myös kopioimalla tallenteesta toiseen eli koostamalla elektronisesti. Äänitystermeistä sanastossa ovat mukana muun muassa etuäänitys ja jälkiäänitys, jota arkisesti usein nimitetään ”dubbaukseksi”.

Liitteenä olevasta lyhenneluettelosta ilmenee, mistä sanoista lyhenteet ovat peräisin, sekä kunkin lyhenteen suomenkielinen vastine tai selite. Päivittäin puuhailemme esimerkiksi nauhureiden ja radio- ja televisiolaitteiden kanssa, joiden lyhenteistö (AC, DC, AM, FM, RF, UHF jne.) on vierasperäistä. Toisessa liitteessä on selitetty joitakin tekijänoikeustermejä, muun muassa ajankohtaisuuttansa tärkeät sanat tekijä, copyright, julkinen esitys ja kopiointi yksityiseen käyttöön.

Valtaosa Videosanaston termeistä on jo ennestään käytössä suomen kielessä, esimerkiksi elokuva-alalla. Jokainen uusi tekniikan ala ei toki tarvitsekaan alusta alkaen omaa sanastoaan. On päinvastoin etu, että lähialojen sanasto on mahdollisimman pitkälle yhteneväistä. Toinen selvästi havaittava piirre Videosanaston termistössä on se, että lähes kaikki sanat ovat joko kokonaan suomenkielisiä tai ainakin suomen kielen rakenteeseen mukautettuja. Vain ani harva sanaston sana (hifi, still-video) on vieraskielisessä hahmossa.

Oman äänne- ja oikeinkirjoitusjärjestelmämme mukaisia sanoja ovat esimerkiksi mittayksiköiden nimet desibeli (vrt. ruotsin ja englannin decibel) ja hertsi (ruots. hertz, engl. Hertz). Suomen sananmuodostustapoja noudattavat myös vokaalien pituuden ja sananloppujen osalta esimerkiksi sellaiset sanat kuin kooderi, modeemi, modulaattori ja teleksi. Kirjainsanan laser (light amplification by stimulated emission of radiation) mukauttamista suomen kieleen harkittiin sanastotyön aikana. Suomen kielen lautakunta pohti asiaa ja piti mahdollisena mutta toissijaisena sanahahmoa laseri.

Videosanasto ei anna käsitteistään laajoja kuvauksia eikä yksityiskohtaisia teknisiä tietoja. Se ei myöskään sisällä paljoa tietosanakirjatietoa eikä lainkaan laitteiden käytön opastusta. Sen sijaan tämän 63-sivuisen julkaisun ansioita on olla alansa ensimmäinen terminologisin periaattein tehty suomenkielinen sanasto. Tällaisen systemaattisen sanaston runkona on aina käsitejärjestelmä, josta selviävät laajemmat yläkäsitteet ja suppeammat alakäsitteet sekä käsitteiden oikeat nimitykset, termit. Nyt puheena olevan sanaston avulla voimme ilmaista videoalan sanottavamme entistä varmemmin suomeksi ja etsiä sanaston vieraskielisiä hakusanoja käyttäen tämän alan tietoa myös muunkielisestä kirjallisuudesta.