Kielikellossa käytiin aikoinaan keskustelua siitä, hoitaako lääkäri potilaita vai asiakkaita. Ruotsissa eräs valtiopäiväedustaja on tehnyt aloitteen, että sana asiakas (kund) pitäisi kieltää, kun puhutaan veroveroin rahoitetuista hyvinvointipalveluista. Asiakas-sanan tilalle hän ehdotti sanaa kansalainen (medborgare).

Verohallinnossa kirjoittajat kysyvät välillä meiltä kielenhuoltajilta, voiko sanaa verovelvollinen käyttää. Onko se yleiskieltä ja tyyliltään neutraali sana, vai onko verovelvollinen jo aikansa elänyt (ja veroja maksanut)? Onko Verohallinnollakin nykyään vain asiakkaita? Vastaan yleensä, että verovelvollinen ja asiakas ovat molemmat käyttökelpoisia nimityksiä, mutta sanavalinta vaikuttaa tekstin tyyliin ja sävyyn. Verovelvollinen-sanasta syntyy virallisempi vaikutelma, ja sana ehkä muistuttaa viranomaisen ja hallintoalamaisen rooleista. Verovelvollisella on vastuita ja velvollisuuksia. Jos ne jäävät hoitamatta, Verohallinto lähettää asiasta muistutuksen. Verovelvollisen on esimerkiksi ilmoitettava unohtuneet vuokratulot Verohallinnolle. Mutta maksaako Verohallinto veronpalautukset verovelvollisille vai kenties asiakkaille? Tai kuka tulee verotoimiston tiskille, asiakas vai verovelvollinen?   

Miten tekstin sävy muuttuu, jos verovelvollisen tilalle vaihdetaan asiakas esimerkiksi virkkeessä ”Verovelvollisen on huolehdittava siitä, että ennakkoverojen määrä on oikea”? Puhutaanko verovelvolliselle julistavasti tai määräten ja asiakkaalle ystävällisesti palvellen? Vai onko asiakkaasta puhuminen vain silmänlumetta? Verohallinto ei ainakaan voi lupailla, että asiakas olisi aina oikeassa.

Verovelvollinen ja asiakas eivät tietenkään ole ainoita vaihtoehtoja. Jos puhutaan vaikka varainsiirtoveron maksamisesta, voi käyttää nimitystä asunnon ostaja. Aina sanavalinta ei ole yhtä helppoa. Osa verovelvollisista on yrityksiä, mutta entä me muut? Olemmeko me yksityishenkilöitä, henkilöasiakkaita, kansalaisia vai verovelvollisia? Ja voiko sanaa yritys käyttää, jos ohje tai kirje koskee myös yhdistyksiä, säätiöitä, kuntia ja ehkä vielä muitakin asiakasryhmiä? Tällaiselle kirjavalle joukolle on vaikea löytää muuta yhteistä nimitystä kuin verovelvollinen tai asiakas.

Joskus tuntuu siltä, että asiakas on iloinen veronmaksaja, joka hoitaa asiansa. Verovelvollinen taas voi vaikuttaa hankalalta tyypiltä, joka saa Verohallinnolta lähinnä ikäviä viestejä unohtuneista maksuista. Molemmat sanat ovat periaatteessa neutraaleja, mutta sanavalinta voi kuitenkin vahvistaa tai häivyttää sitä mielikuvaa, joka tekstistä kokonaisuutena lukijalle tulee.

Verovelvollisia on Verohallinnon teksteissä vähemmän kuin aiemmin. Heistä on tullut asiakkaita, yrittäjiä, palkansaajia; ilmoittajia, maksajia ja palautuksen saajia. On haluttu käyttää mahdollisimman tuttuja ja neutraaleja sanoja, mikä on hyvä asia. Ei verovelvollisiakaan silti ole syytä hyljeksiä. Valtio ja Verohallinto tarvitsevat verovelvollisensa. Asiakkaitahan voi olla melkein kenellä vain, mutta verovelvollisia ei juuri muilla kuin Verohallinnolla.

Eräs kirjoittaja pohti, miksi Verohallinto ei juuri puhu veronmaksajista. Kenties sana tuntuu Veronmaksajain keskusliitolle varatulta. Tai ehkä Verohallinto ei käytä nimitystä siksi, että sana viittaa asiakkaisiin vain maksajina. Verotukseen liittyvät velvollisuudethan eivät ole vain maksamista vaan myös esimerkiksi ilmoittamista. Ja kaikki maksajathan myös saavat, kun verovaroilla kustannetaan yhteisiä palveluita.