Verbaaliset sormenjäljet – kielentutkimus huijausten ja rikosten tutkinnassa
Artikkeli 4/2014

Ulla Tiililä

Verbaaliset sormenjäljet – kielentutkimus huijausten ja rikosten tutkinnassa

Kielentutkijan ammattitaidolle on monenlaista kysyntää, eikä se kaikki aina liity viestintään tai kielenhuoltoon: joskus tutkija voi saada toimeksiannon poliisilta. Tällaisiin asioihin liittyvää työtä kutsutaan forensiseksi kielentutkimukseksi.1

Millaisia asioita poliisi tuo kielentutkijan selvitettäväksi? Tut­kin­nan läh­tö­koh­ta­na voi olla se, et­tä py­ri­tään sel­vit­tä­mään, kuka on kirjoittanut jonkin rikos- tai huijausepäilyssä käytetyn tekstin. Kirjoittajan selvittämiseksi tut­ki­ja voi saa­da näyt­tei­nä tekstejä eri kirjoittajilta. Tutkijan analysoitavaksi tulee se, muis­tut­taa­ko jo­kin teksteistä kie­lel­tään niin pal­jon rikoksessa tai huijauksessa käytettyä, että kirjoittajaa voi epäillä samaksi.

Asetelma voi olla myös päinvastainen: Tutkittavaksi tarjotaan useita eri tekstejä, ja tutkijan pitää arvioida, onko sama henkilö mahdollisesti kirjoittanut ne kaikki. Vertailtavaksi voi tulla vaikkapa tekstiviestejä, ja tutkijan pitää arvioida, kuinka todennäköisesti ne ovat saman henkilön kirjoittamia.

Arvioitavaksi voi tulla sekin, voisiko jokin teksti olla tietynlaisen henkilön kirjoittama. Voisiko tietty teksti olla esimerkiksi lapsen kirjoittama? Tällöin kyseessä on kirjoittajan profilointi.

Kaikissa eri tapauksissa tutkinta vaatii huolellista ja aikaa viepää analyysiä, jonka tulokset tyypillisesti kirjataan lausuntoon: huolellinen analyysi on kaikkien osapuolten etu ja oikeusturvan tae. Nopeasti silmäilemällä tutkintaa ei voi tehdä: analyysi vahvistaa tai kumoaa − ja joka tapauksessa tarkentaa − vaikutelmat, jotka aineistosta silmäilemälläkin voivat nousta esille.  Joskus tutkijan osuus asian käsittelyssä päättyy lausunnon antamiseen. Silloin tällöin samasta asiasta pitää vielä todistaa oikeudessa.

Soveltavaa kielitiedettä

Forensinen kielentutkimus on soveltavan kielentutkimuksen osa-alue. Soveltavuus merkitsee tässä tapauksessa korostuneesti sitä, että tutkimuksella on välineellinen arvo. Toiminta pohjautuu tieteellisiin periaatteisiin, mutta sillä pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan asia, ei osallistumaan tieteelliseen keskusteluun sen erityispiirteitä noudattaen. Soveltavuus johtaa myös siihen, että kielitieteen teorioista ja metodeista voidaan valita periaatteessa mikä hyvänsä, jos sillä voi luotettavasti valaista aineistoa.

Yleensä tarvitaan tietoa kielen eri muodoista, kuten murteista, slangista tai eri asiantuntijakielten piirteistä yhtä hyvin kuin yleiskielen oikeinkirjoituksesta. Hyötyä voi olla puhutun kielen tai nuorten kielen tutkimuksesta, kielen sanaston, rakenteen ja kieliopin erikoisosaamisesta tai kirjallisuuden analyysin välineistöstä. Tämä moninaisuus tarkoittaa sitä, että vaikka analyysistä vastaisi yksi henkilö, hänen on yleensä konsultoitava muita asiantuntijoita.

Kun tutkittavana ovat kirjoitetut tekstit, on analyysin lähtökohtana ajatus siitä, että teks­tiin jää ta­val­la tai toi­sel­la merk­ke­jä kir­joit­ta­jas­ta ja kir­joi­tus­ti­lan­tees­ta. Tämä oletus vallitsee myös kielitieteellisessä tekstintutkimuksessa, jonka lähtökohdat yleisemminkin muodostavat tutkinnan tieteellisen kehyksen. Tekstintutkimuksen perusajatusten rinnalla tutkinnassa hyödynnetään myös sosiolingvistiikan perusajatuksia yksilöitä ja ryhmiä identifioivasta ja erottavasta kielestä.

Kirjoittajan ja kirjoitustilanteen jäljittämisessä on tieteen näkökulmasta kyse siitä, että konteksti, kuten vaikkapa tekstin tuottamisen ympäristö, on tekstistä luettavissa. Toisaalta voidaan ennustaa, millaisia tekstejä tietyissä olosuhteissa tai tietynlaisen kirjoittajan jäljiltä syntyy. Samaan aikaan on kuitenkin pidettävä mielessä myös kie­len ma­ni­pu­loin­nin­ mah­dol­li­suus.

Tutkimus kohdistuu aina kieleen ja tekstikokonaisuuksiin, ja vain niistä tutkija voi sanoa varmoja asioita. Jos kyseessä ei ole profilointityyppinen tutkinta, kirjoittajan tai kirjoittajien henkilöllisyys on toisarvoista.  Aineisto saattaa olla myös valmiiksi anonymisoitua, jolloin nimet ja muut henkilötiedot eivät tule tutkijan tietoon. Profiloinnissakaan ei toisaalta tarvita kenenkään henkilötietoja.

Kielimuotojen ja tekstilajien tuntemusta

Tutkinnassa huomio voi kiinnittyä periaatteessa mihin hyvänsä tekstin ja sen kielen piirteeseen ja kielen ohella myös tekstin visuaalisiin ratkaisuihin. Teks­te­jä voi­vat yh­dis­tää tai erot­taa esimerkiksi teks­ti­ko­ko­nai­suu­den rakentuminen tai ryt­miik­ka, virkkeiden yleiskielisyys tai hahmottomuus tai sa­man­lai­si­na tois­tu­vat oi­kein­kir­joi­tus­vir­heet. Esimerkiksi seuraavissa eri kirjoittajien nimillä kirjoitetuissa katkelmissa huomio kiinnittyy siihen, että niissä kaikissa käytetään toistoa tehokeinona2:

A. Kirjoittamalla voi unohtaa huolet ja murheet. Kirjoittamalla voi käsitellä vaikeat asiat. Kirjoittamalla voi unohtaa sen, että – –.

B. Minä kuvittelin oikeasti, että me puhumme kaikesta. Minä kuvittelin, että meillä oli hyvät ja avoimet välit. Minä kuvittelin olevani, jos nyt en ihan huippu äiti, niin vähintäänkin ihan kohtuullisen hyvä.

C. Me haluttiin puhuu. Me haluttiin herättää. Me haluttiin, et joku enkeli vois pelastuu.

Yhtenä tutkinnan lähtökohtana on myös se kielitieteestä kumpuava ajatus, että kieli on käyttäjilleen yh­tei­nen, mutta tar­joaa silti lu­ke­mat­to­mia kei­no­ja sa­man asian il­mai­se­mi­seen. Tutkinnassa onkin osattava erottaa, mikä tutkittavan aineiston kielenpiirteistä on mahdollisesti kirjoittajan omaa, jollakin tapaa muista erottavaa, mikä taas ei ole erottavaa. Tällöin merkitseviä voivat olla esimerkiksi murteelliset, slangimaiset tai muista syistä erikoisina erottuvat sanat, sanonnat tai vaikkapa lauserakenteet. Seuraavassa viisi samaan juttuun liittyvää ”eri kirjoittajaa” käyttää virheellistä muotoa eteenkin sanan etenkin sijaan:

A. Eteenkin uuteen laumaan tullut poikanen – –.

B. Ja eteenkin sen aattojen jännityksen, jonka saattoi tuntea ilmassa.

C. Ja musta tuntuu, et eteenkin lapset eivät sitä tajuu.

D. Sillä oli aina taskut täynnä kissoja, koiria ja marsuja. Eteenkin niitä marsuja.

Kielenpiirteitä, esimerkiksi sanastoa, tarkastellaan tutkinnassa osana tekstikokonaisuutta, tekstilajia ja kielenkäytön tilannetta. Se, mikä on esimerkiksi tekstiviestissä yleinen ratkaisu, kuten vaikkapa runsas sanojen lyhentäminen, voi näyttäytyä poikkeavana jossakin toisessa tekstilajissa. Kiroilu tai hyvin värikäs kieli taas sopii joihinkin teksteihin, mutta on erikoista vaikkapa tekstissä, joka tulee viranomaiselta. Vielä erikoisempaa olisi, jos samassa aineistossa useamman eri viranomaisorganisaation edustaja käyttäisi samantyyppistä, hyvin voimakasta kieltä.

Analyysin tulos voikin olla myös se, että tutkittavat tekstit poikkeavat huomattavasti siitä, millaisia saman lajin tekstit yleensä ovat. Esimerkiksi viranomaisten käyttämät tekstilajit ja asiakirjapohjat ovat monesti niin vakiintuneita, että poikkeamat niistä nousevat huomionarvoisina esille.

Kieli sisältöjen ilmaisijana

Kuten tekstintutkimuksessa yleensäkin myös forensisessa kielentutkimuksessa on syytä ottaa huomioon kielen monitehtäväisyys ja kiinnittää huomiota kielen ja tekstien eri ulottuvuuksiin. Tarkasteltavaksi ei siis tarjoudu vain kieli osana kielen järjestelmää, kuten vaikkapa tekstin tyyli. Sen sijaan merkille pantavaa voi olla myös se, millaisia sisältöjä tutkittavan tekstin kielellä ilmaistaan ja millaisia maailmoja sen avulla rakennetaan. Huomionarvoista voi olla esimerkiksi se, että aineiston kaikkiin teksteihin rakentuu samanlainen vastakkaisuuksien maailma, jossa tietyt yksilöt tai ryhmät esitetään hyvinä ja tietyt pahoina.

Toisinaan voi käydä ilmi, että tekstissä seikkailee ihmisiä ja organisaatioita, joiden olemassaoloa voi vahvasti epäillä. Tekstien henkilöistä voi syntyä epäuskottava kuva. Kun rakennetaan toistuvasti kuvaa lapsesta, joka ”viilettää mummolan pihapiirissä, piiloutuu suurien kivien joukkoon, kiipeää ikivanhaan omenapuuhun ja napsii metsän reunasta metsämansikoita suuhunsa”, tulee mieleen ennemminkin satujen hahmo kuin oikea ihminen.

Epäuskottavuutta voi syntyä tällaisesta kiiltokuvamaisuudesta, mutta myös aineistosta ilmenevistä ristiriidoista. Valheellisessa tarinassa faktat helposti heittävät. Nimet ja päivämäärät eivät täsmää tai henkilöistä ja näiden toimista syntyy eri kohdissa aineistoa pahasti ristiriitainen kuva. Osa valheellisuudesta voi jäädä vaikutelmanvaraiseksi epäuskottavuudeksi, osa vääristä faktoista voi olla todennettavissa.

Kieli vuorovaikutusta luomassa

Samaten huomionarvoista voi olla se, millaista vuorovaikutusta tekstin avulla rakennetaan ja millaisia asenteita ja arvoja tekstissä ilmaistaan. Silmiinpistävää on, jos vaikkapa eri teksteihin rakentuu samantyyppinen manipulatiivinen vuorovaikutussuhde. Tätä voidaan tehdä esimerkiksi lukijaa tiukasti ohjaamalla tai korostamalla asioiden salailun tarvetta. Manipulatiiviseen vuorovaikutukseen voi liittyä myös toistuva imartelu tai voimakas henkilökohtaiselle alueelle meneminen tilanteessa, joka ei tyypillisesti ole henkilökohtainen.

Yhtä lailla kielen vuorovaikutukselliseen puoleen voi liittyä havainto siitä, että eri teksteissä käytetään samalla tavalla vahvistavia (erittäin, ei ollenkaan) tai varaavia ja vähätteleviä (ehkä, voi olla) ilmauksia. Tekstissä saatetaan esittää asiat samantyyppisesti joko erittäin varmoina, mahtavina tai mahtipontisesti. Vaihtoehtoisesti voi esiintyä samankaltaista vaatimattomuutta tai epävarmuutta.  Myös valinnat lukijaan, kirjoittajaan tai muihin henkilöihin viittaamisessa voivat nousta merkityksellisinä esille.

Analyysistä arvioon

Kielentutkija tekee huomioita kielestä, ja lausunnossa esitetään yleensä seikkaperäinen selvitys vertailtavien tekstien eroista ja yhtäläisyyksistä. Analyysin tulos voi olla, että tekstijoukosta A, B, C ja D tekstit A ja D muistuttavat toisiaan huomattavasti. Tulos voi olla sellainenkin, että tekstit poikkeavat lajinsa tyypillisistä edustajista niin tai näin.

Tutkintaa ei kuitenkaan lopeteta näihin huomioihin. Kielestä ja teksteistä tehdään ensin analyysi, jolla tuotetaan faktaa, tosiasioita. Analyysiä seuraa arvioiva osa: tutkintaan kuuluu myös se, että tutkija tekee ammattitaitonsa pohjalta tuloksista päätelmiä. Tämä on osa tutkintaa, sillä esimerkiksi kielelliset yhtäläisyydet ovat eri teksteissä ja tekstilajeissa eri tavoin merkityksellisiä: yleensä myös tulosten arviointiin tarvitaan kielentutkijan osaamista.

Päätelmissä tarvitaan tietoa erityyppisistä tekstilajeista, kuten siitä, miten eri tekstejä tyypillisesti tehdään ja miten tekotapa vaikuttaa kieleen. Tekotapa vaikuttaa myös siihen, miten kirjoittajaa voi jäljittää. Esimerkiksi tekstiviestien tulkinnassa on otettava huomioon helppo kopioitavuus ja vaivaton edelleen lähettämisen mahdollisuus. Toisinaan tuloksiin pohjautuvien päätelmien teko vaatii tietoja, joita tekstintutkijalla ei tapauksesta ole, ja kielentutkijan on siirrettävä analyysiä seuraava arviointi toisenlaisten asiantuntijoiden tehtäväksi.

Jos toimeksiantona on lausua tekstin mahdollisesta kirjoittajasta jotakin, arvio (mutta vain arvio!) tästä tehdään tutkittavien tekstien lajiominaisuudet huomioon ottaen sen jälkeen, kun tekstien kieltä on analysoitu. Arviossa käyttökelpoinen on sama seitsenportainen asteikko, jota Suomessa käytetään keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion käsialatutkimuksissa. Sen yhdessä ääripäässä on suuri todennäköisyys (”erittäin todennäköisesti sama kirjoittaja”) ja toisessa suuri epätodennäköisyys (”erittäin todennäköisesti eri kirjoittajat”). Todennäköisyyden aste vaihtelee, ja mahdollista on sekin, että tutkinnasta ei voi tehdä ”ratkaisevia päätelmiä”.

Mistä näyttö syntyy?

Mikä päätelmissä sitten painaa? Jos yritetään arvioida, onko tietyillä teksteillä mahdollisesti sama kirjoittaja, todistusvoimaisia ovat teksteistä ja niiden kielestä löytyvät samankaltaisuudet. Mitä enemmän on samankaltaisuutta, sitä vahvempaa on näyttö. Kovin lyhyistä teksteistä, joissa verbaalista aineistoa on vähän, voi siksi joskus olla vaikea sanoa kovin luotettavasti mitään. Arviointi on vaikeaa myös silloin, jos aineisto on kieleltään hyvin vaihtelematonta, esimerkiksi samanlaisena toistuvaa uhkailua.

Evidenssi nousee paljoudesta, mutta ei minkä tahansa paljoudesta. Piirteiden pitää erottaa yksilöllisiä kielenkäyttäjiä, ja tämä − kuten todettu − vaihtelee tekstilajeittain. Myös kielenkäytön tilannetta on arvioitava. Esimerkiksi murrepiirteet eivät yksinään identifioi kirjoittajaa, jos tutkintaan liittyvä aineisto on luonteeltaan yksityistä ja siten myös paikallista.

Todistusvoimaisuutta lisää se, että samankaltaisuutta on kielen eri tasoilla, esimerkiksi sekä oikeinkirjoituksen tai eri kielimuotojen hallinnassa että sanastossa ja vaikkapa retorisissa ratkaisuissa. Todistusvoimaisuutta lisää myös se, jos näiden kielellisten samankaltaisuuksien ohella tekstien ilmaisemassa sisällössä ja vuorovaikutuksessa on samaa. Tutkinta on siis laadullista, ja yksittäiselläkin piirteellä voi olla merkitystä, jos se on poikkeuksellinen. Tutkintaan yhdistyy kuitenkin piirteiden määrien seuraaminen: periaatteessa tekstien vertailua ja siten osan tutkinnasta voisi myös tehdä puoliautomaattisesti, jos sellaiseen olisi mahdollisuus.

Kielentutkija mukana muussakin

Kielentutkijan apua saatetaan siis kaivata, kun epäillään huijausta tai petosta, ja joskus osana rikostutkintaa. Osa forensista kielentutkimusta on kuitenkin toisentyyppistä. Monesti kielentutkijaa pyydetään apuun, kun tulee erimielisyyksiä tai epäselvyyttä tekstien, niiden kielen tai käsitteiden tulkinnasta tai kun esimerkiksi päätöksiä ja niiden perusteluja pidetään puutteellisina. Tällainen työ olisi kuitenkin oman juttunsa aihe.

Kirjoittaja on Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija ja Helsingin yliopiston dosentti.

 

Mitä on forensinen kielentutkimus?

Ilmauksella forensinen tutkimus viitataan tutkimukseen, jossa tieteellistä menetelmää käytetään apuna etsittäessä näyttöä oikeudellisia toimia tai rikosten selvittämistä varten. Forensisia tieteitä ovat esimerkiksi oikeuslääketiede, oikeushammaslääketiede, oikeuskemia, oikeuspsykiatria, oikeusantropologia ja forensinen fonetiikka.

Kielentutkimuksessa puhutaan forensisesta lingvistiikasta, koska termi oikeuslingvistiikka on vakiintunut muunlaiseen käyttöön. Oikeuslingvistisestä tutkimuksesta tulee forensista lingvistiikkaa, kun tutkimusta käytetään esitutkinnassa tai tuomioistuimessa.

 

Lähteitä ja lisälukemista:

Himberg, Kimmo 2002: Tekninen rikostutkinta. Johdatus forensiseen tieteeseen. Poliisiammattikorkeakoulun oppikirjat 9.

Penttilä, Antti 1999:  Oikeuslääketiede eilen – forensiset tieteet huomenna. – Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim.

Salmi-Tolonen, Tarja 2008: Forensista lingvistiikkaa – kielentutkimuksen juridisia sovelluksia. – Teoksessa Kielen ja oikeuden kohtaamisia. Talentum.

Tieteen termipankki. www.tieteentermipankki.fi, hakusana forensinen

 


1Yksi alan harvoista suomalaisista asiantuntijoista on oikeuslingvistiikkaan erikoistunut oikeustieteilijä Tarja Salmi-Tolonen, joka on myös pohtinut alan nimitystä ja terminologiaa (ks. Salmi-Tolonen 2008). Käytän hänen ehdottamiaan nimityksiä.

2Jutun esimerkit eivät ole rikostutkinnasta vaan ns. Enkeli-Elisan tapauksesta, josta lehden pyynnöstä tehtiin kielitieteellinen analyysi. (Helsingin Sanomat, Kuukausiliite 7/2012.) Analyysi osoitti, että eri kirjoittajien nimissä tehdyissä teksteissä oli merkittävää samankaltaisuutta. Sittemmin tekstien tekijä myönsi esiintyneensä useana eri henkilönä.

Ulla Tiililä