Asuttua paikkaa tarkoittavia paikannimiä, esimerkiksi kylien ja kuntien nimiä, kutsutaan asutusnimiksi. Kun puhuja haluaa kertoa, missä hän on tai minne hän menee, hänen on valittava sopiva taivutusmuoto: Asun Vesannolla, lomailen Luopioisissa, vierailen Uudessakaupungissa, olen syntyisin Isostakyröstä. Suosituksena on, että nimiä taivutetaan kuten kullakin paikkakunnalla on vakiintuneena tapana. Tätä taivutustapaa ei usein voi tietää tarkistamatta jostakin lähteestä.
Kielenkäyttäjien avuksi onkin laadittu nimiluetteloita, joissa kerrotaan oikea taivutustapa. Kotimaisten kielten keskuksen yhdessä edeltäjäorganisaatiossa, Suomen nimiarkiston säätiössä, alettiin 1970-luvulla laatia ohjeluetteloa Suomen paikkakuntien nimistä ja niiden taivutuksesta. Pääpaino oli juuri taivutuksessa, koska se tuotti ja tuottaa eniten päänvaivaa kielenkäyttäjille. Luettelon tärkeänä lähteenä oli Nimiarkistoon paikkakuntalaisilta kerätty tieto asuttujen paikkojen nimistä ja niiden taivuttamisesta. Tuolloin järjestettiin myös kunnille, kaupungeille ja kauppaloille sekä yksityisille avustajille kysely asutusnimistä ja niiden käytöstä.
Ohjeluettelosta syntyi lopulta teos Alastarolla Ylistarossa – Suomen asutusnimet ja niiden taivutus, joka ilmestyi Ritva Korhosen toimittamana vuonna 1990. Aineisto julkaistiin 2000-luvun alussa sähköisessä muodossa Kielitoimiston sanakirjan yhteydessä. Vuonna 2014 alettiin suunnitella aineiston julkaisemista vapaasti käytettävänä verkkojulkaisuna. Ensimmäisenä tehtävänä oli järjestää uusi kysely kunnille, sillä varsinkaan kaupunkien uusien asuinalueiden ja kaupunginosien nimistä ja niiden käytöstä ei ollut saatavilla systemaattista tietoa.
Uusi kysely kunnille vuonna 2015
Vuoden 2015 alussa lähetettiin asutusnimiä koskeva kysely kaikkiin suomenkielisiin ja kaksikielisiin kuntiin. Lisäksi eräät yksityiset avustajat, kuten 1970-luvullakin, antoivat tietojaan kotipaikkakuntiensa nimistä. Sähköinen Asutusnimihakemisto saatiin valmiiksi joulukuussa 2016, ja se on vapaasti käytettävissä verkossa (linkki jutun lopussa). Julkaisun päivitystä kuntavastauksien pohjalta jatkettiin kuitenkin kesään 2020 asti.
Kysely lähetettiin 298 kuntaan, joista vastasi 172 eli yli puolet. Vastauksissa oli runsaasti uusia nimiä mutta myös uusia taivutustietoja hakemistossa vanhastaan olleille nimille. Taivutustietoja myös ehdotettiin muutettaviksi. Erilaisia muutoksia ja lisäyksiä tehtiin vuosien 2015–2020 aikana kaiken kaikkiaan tuhansia. Kaikkia muutos- ja lisäysehdotuksia verrattiin saatavissa oleviin muihin lähteisiin. Pienimmistä paikoista ei aina löytynyt muuta tietoa kuin kunnasta saatu. Vaikka kaikki kunnat eivät vastanneet, voi saatujen vastausten perusteella tehdä johtopäätöksiä nimien taivutuksen kehityssuunnista.
Asutusnimihakemistoon tehtiin vuosien 2015–2020 aikana kaiken kaikkiaan tuhansia muutoksia ja lisäyksiä.
Ritva Korhonen teki vuonna 2001 laskelmia siitä, miten asutusnimiaineiston nimet taipuvat ulko- ja sisäpaikallissijoissa (esim. Tuupovaarassa, Kirkkonummella) ja miten nimien alkuosan adjektiivi mukautuu jälkiosan taivutukseen (Isoniemen vai Isonniemen). Hänen aineistonaan oli silloinen lähes 21 000 nimen hakemisto. Hän julkaisi tutkimuksensa pääkohtia Kielikellossa artikkelissa Asutusnimihakemisto sanakirjassa (Kielikello 4/2004).
Tällä hetkellä Asutusnimihakemistossa on lähes 23 000 nimeä. Aineistossa on mukana myös jonkin verran (n. 10 %) nimiä, joihin ei liity taivutustietoa. Näistä nimistä suuri osa on kiinteistörekisterikylien nimiä, jotka ovat olleet käytössä vain asiakirjoissa. Vuonna 2001 ilman taivutustietoa oli runsas 13 % aineiston nimistä.
Tarkastelen tässä kirjoituksessa adjektiivin taipumista yhdysnimien alkuosassa tämänhetkisen Asutusnimihakemiston aineiston perusteella ja teen vertailuja Ritva Korhosen käyttämään, 20 vuoden takaiseen aineistoon. Kielikellon seuraavassa numerossa (1/2021) tarkastellaan asutusnimien paikallissijataivutuksessa (esim. Ylikiimingillä > Ylikiimingissä) tapahtunutta kehitystä.
Alkuosa jää yhä useammin taivuttamatta
Paikannimien adjektiivialun taipuminen nimen jälkiosan mukaisesti eli kongruenssi on ollut vanhastaan yleistä ympäri Suomen: ollaan kalassa Isolla Säynjärvellä, kiivetään Mustallevuorelle. Tämä koskee myös asuttujen paikkojen nimiä, asutusnimiä: asutaan Uudessakaupungissa, muutetaan Vähällejoelle (Vaasa), ollaan kotoisin Isoltamyllyltä (Hollola).
Adjektiivialkuisten paikannimien taustalle voikin ajatella sanaparin, jonka alkuosana on taipuva adjektiivi. Vanhankylän taustalla on siis vanha kylä ’kylistä vanhin’ ja Mustanvaaran taustalla musta vaara ’tummanpuhuva vaaramaisema’. Tämän vuoksi adjektiivialun taipuminen koetaan yleensä luontevaksi.
Paikoin taipuvan muodon rinnalla tai yksinomaisena on kuitenkin vanhastaankin ollut taipumaton muoto. Adjektiivin taipumattomuutta voi selittää se, että paikannimeä pidetään kiinteänä yhdistelmänä, jonka alkuosa ei muutu taivutettaessa. Asiaan voi vaikuttaa myös itse adjektiivina käytetty sana (esim. korkea ei nimissä taivu kovin yleisesti) tai ehkä sijamuotokin (genetiivi voi käyttäytyä toisin kuin paikallissijat).
Nykyisin on havaittavissa, että yhdysnimen alkuosa jätetään yhä useammin taivuttamatta monessa sellaisessakin nimessä, jossa adjektiivi on perinteisesti taipunut, esimerkiksi:
perinteinen taivutus: Isolla-Syötteellä
yleistyy: Iso-Syötteellä
perinteinen taivutus: Julmassa-Ölkyssä
yleistyy: Julma-Ölkyssä
perinteinen taivutus: Pitkässäniemessä
yleistyy: Pitkäniemessä
Tämän kehityksen suunnan ovat todenneet jo aiemmin paikannimien osalta muun muassa Aino Sinisalo vuonna 1987 artikkelissaan Uudellamaalla, Vanhassakaupungissa ja Pitkälläsillalla (Kielikello 4/1987) ja yleissanojen osalta esimerkiksi Raija Lehtinen artikkelissaan Omantunnon kysymys (Kielikello 4/1984). – Tämänkertaisen vertailun lähtöoletuksena onkin, että adjektiivialun taivuttaminen olisi edelleen vähentynyt myös asutusnimissä.
Tulosten tarkastelua
Vuonna 2001 Asutusnimihakemiston aineistossa oli 511 adjektiivialkuista nimeä, joista oli saatavilla myös taivutustieto. Näistä nimistä 350 (n. 68 %) oli sellaisia, joissa alkuosan adjektiivi taipuu jälkiosan mukaisesti. Lokakuussa 2020 Asutusnimihakemiston aineistossa oli 571 adjektiivialkuista nimeä taivutustietoineen ja niiden joukossa oli 317 nimeä, joissa alkuosan adjektiivi kongruoi (n. 55 %). Esimerkkejä:
Alkuosan adjektiivi taipuu
Vanhassakylässä (Siuntio), Vähälle-Vuotolle (Oulu),
Uudessakartanossa (Pöytyä), Alaisellajoella (Loimaa)
Lisäksi on nimiä, joissa esiintyy rinnakkain sekä kongruenssia että kongruoimattomuutta. Vuoden 2001 laskelmissa oli 35 nimeä, joissa oli käytössä sekä taipuva että taipumaton adjektiivialku (n. 7 % käsiteltävänä olleesta aineistosta). Lokakuussa 2020 aineistossa on 91 nimeä, joiden alkuosan adjektiivin kongruenssi vaihtelee kongruoimattomuuden kanssa (n. 16 % aineistosta). Tämä ryhmä on siis kasvanut selvästi. Vuoden 2015 kyselyn jälkeen hakemistoon lisättiin nimien rinnakkaisiksi muodoiksi yleensä taipumattomia muotoja, ei päinvastoin. Esimerkkejä:
Alkuosan adjektiivialku taipuu tai jää taipumatta
Isossasaaressa ~ Isosaaressa (Iitti), Matalassalahdessa ~ Matalalahdessa (Iisalmi),
Kylmämäessä ~ Kylmässämäessä (Kuopio), Mustamäessä ~ Mustassamäessä (Salo)
Kokonaan kongruoimattomia nimiä oli vuoden 2001 laskelmissa 126 (n. 25 % tarkastellusta aineistosta). Lokakuussa 2020 kongruoimattomia tapauksia oli 162 (n. 28 %). Osassa tapauksista vanha hakemistossa mainittu kongruoiva taivutus on täysin syrjäytynyt, osa nimistä taas on kokonaan uusia, vuonna 2015 lisättyjä nimiä. Esimerkkejä:
Nimen taivutustapa on muuttunut
Vihreäsaaressa (Oulu), Iso-Äiniöllä (Asikkala), Vähä-Vahessa (Eura)
Uusia nimiä
Korkiamaalla (Oulu), Ruskea-ahteella (Lempäälä), Kylmäojalla (Vantaa)
Yleisimmät adjektiivialut
Asutusnimien yleisimmät adjektiivialut ovat Iso-, Vähä-, Uusi- ja Vanha-. Varsinkin adjektiiveja vanha ja uusi on vanhastaan taivutettu paikannimissä kaikkialla Suomessa. Vanha-alku on vanhemman asutusnimiaineistonkin mukaan osallistunut aina kongruenssiin. Vuosien 2015–2020 päivityksen aikana on lisätty taipumaton muoto taivutetun rinnalle viidessä Vanha-alkuisessa nimessä. Tällaisia ovat esimerkiksi Liedon Vanhalinna ja Oulun Vanhatulli.
Samoin aiemmin aina taivutukseen osallistuneet Uusi-alut ovat saaneet joko rinnalleen tai yksinomaisena taipumattoman muodon kuudessa nimessä. Tällaisia ovat muun muassa Hollolan Uusi-Pätilä ja Salon Uusikylä.
Iso-alkuisissa nimissä vaihtelua oli jo aiemminkin näkyvissä: vuonna 2001 hakemiston 96 taivutustiedollisesta Iso-alkuisesta nimestä kongruoivia oli 82 (n. 85 %), yhdeksässä nimessä taipuva muoto vaihteli taipumattoman kanssa ja viidessä taipumaton adjektiivi oli yksinomainen. Vuonna 2020 vaihtelun määrä on jonkin verran lisääntynyt, samoin yksinomaan taivuttamattomien muotojen määrä. Esimerkiksi Salon Uskelan Isokylä-nimeä taivutetaan nykytietojen mukaan myös Isokylässä perinteisen Isossakylässä-taivutuksen lisäksi. Oulun osa-alueen nimestä Isoaho on saatu tieto vain taivuttamattomasta muodosta: Isoaholla.
Taivutuksen horjuvuus on lisääntynyt
Asutusnimihakemiston aineiston käsittelyyn on alkuaan vaikuttanut pyrkimys vakiinnuttaa horjuvaa taivutusta. Osa nyt näkyvästä muutoksesta voi johtua siitä, että päivitystyön yhteydessä on entistä herkemmin otettu rinnalle kuntien vastauksissa ehdotettuja taipumattomia muotoja. Toisaalta muutos kertoo varmasti myös kielessä ja nimien käytössä tapahtuneesta todellisesta muutoksesta.
Kongruoivaa muotoa on kuntien vastauksissa harvoin lisätty kongruoimattoman rinnalle tai tilalle (poikkeuksena esim. Mustallasuolla, Oulu). Yleensä kehitys on päinvastaista: kongruoivan muodon rinnalle tai tilalle on ehdotettu kongruoimatonta. Toisaalta kokonaan uusissa nimissä on yhtä paljon (n. 20) niitä, joissa on pelkästään kongruoiva alkuosa, esimerkiksi Alaisessapäässä (Vaasa) ja Isossasaaressa (Halsua), tai vain kongruoimaton adjektiivi, esimerkiksi Valkiavuoressa (Seinäjoki) ja Isolahdessa (Muurame).
Adjektiivialun taipumattomuus ja samalla taivutuksen horjuvuus näyttäisi kaiken kaikkiaan lisääntyneen. Jo 1980-luvulla todettu suuntaus on siis jatkunut, ei harppauksina mutta vähitellen. Taivutuksen muuttumisen syitä voi pohtia, vaikka lopullista totuutta on vaikea löytää. Syyllisinä paikannimien perinteisen taivutuksen muuttumiseen yleensä on pidetty esimerkiksi muualta tulleita kunnan virkamiehiä tai matkailuesitteiden tekijöitä, jotka eivät ole osanneet paikkakunnan perinteistä taivutustapaa. Toisaalta syntyperäisetkään asukkaat eivät ole enää pitkään aikaan liikkuneet vain oman kylän tai pitäjän vaikutuspiirissä. Vaikutteita saadaan muualta, eniten tietysti viestimien kautta. Muiden samantyyppisten nimien taivutuksen mallit vaikuttavat ja taivutusmuodot sekoittuvat.
Nimien alkuosan taivuttamista saatetaan myös tietoisesti kartella. Monet ovat kertoneet, kuinka opettaja on kieltänyt taivuttamasta paikannimen alun adjektiivia. Minulla on omakohtainen kokemus Tuusulan Vanhankylän kansakoulusta 1960-luvulta. Opettajan tiukan ohjeen mukaan piti sanoa: Vanhakylän kansakoulu, vaikka paikalliset puhuivatkin Vanhastakylästä.
Lue lisää
Asutusnimihakemisto(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Korhonen, Ritva 2004: Asutusnimihakemisto sanakirjassa. – Kielikello 4/2004(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Lehtinen, Raija 1984: Omantunnon kysymys. – Kielikello 4/1984(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Sinisalo, Aino 1987: Uudellamaalla, Vanhassakaupungissa ja Pitkälläsillalla. – Kielikello 4/1987(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)