Vahvat Irmat, kauniit Kaarinat
Julkaisuja 3/2019

Ulla Onkamo

Vahvat Irmat, kauniit Kaarinat

Alkuvuodesta 2019 ilmestyi Anne Helttusen ja Tuula Uusi-Hallilan kirjoittama Naisia nimittäin − kirjallisuutemme naishahmoja (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura). Kirjassa tarkastellaan kotimaisessa kirjallisuudessa esiintyviä naishahmoja etunimittäin ja pohditaan hahmojen luonteenpiirteiden, käyttäytymisen ja kohtalon yhteyttä nimeen.

Teos esittelee viisikymmentä etunimeä Ainosta Venlaan ja 1800-luvun klassikkoteoksista nykykirjallisuuteen. Mukaan on pyritty valitsemaan tekijöiden kirjallisuudentuntemuksen pohjalta sellaisia nimiä, joiden kautta on mahdollista käsitellä merkittäviä teoksia ja tärkeitä naishahmoja. Toisaalta mukaan on otettu myös joitakin vähemmän tunnettuja teoksia, jos niissä on käytetty klassikoista tuttuja etunimiä.

Yhteistä samannimisillä hahmoilla

Esseissään Helttunen ja Uusi-Hallila kuvaavat, millaisia kirjallisuuden naishahmoja tietyn nimen kantajiin kuuluu. Kirjoittajat kertovat hämmästyneensä, kuinka paljon yhtäläisyyksiä samaa nimeä kantavista hahmoista löytyi. Tavallisesti mukaan onkin valittu kaksi tai kolme samannimistä hahmoa eri (aikoina kirjoitetuista) teoksista, ja näistä pyritään löytämään joitakin yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi Hanna on sekä Minna Canthin Hannassa että Eeva Joenpellon Missä lintuset laulaa ‑romaanissa rakkaudesta haaveileva, herkkä ja haavoittuva nuori nainen. Marttoja yhdistää toimeliaisuus, Helenat ovat ihailun kohteita, Kertut puolestaan temperamenttisia.

Toisinaan valitut hahmot ovat kuitenkin varsin erilaisia, esimerkiksi Almat Minna Canthin novellissa Salakari ja Väinö Linnan romaanissa Täällä Pohjantähden alla tai Jaanat Aleksis Kiven Nummisuutareissa ja Eino Leinon Routavuosi-sarjassa. Etunimiaspekti tuntuukin jäävän hieman irralliseksi teoksen pääasiallisesta sisällöstä, naishahmojen tarinoiden kuvauksesta. Monissa esseissä etunimen suosiota, alkuperää ja merkitystä käsitellään erillisessä tietolaatikossa.

Missä ovat Tuulat?

Kirjoittajat toteavat, että etunimistömme yleisyys ei heijastu sellaisenaan kirjallisuuteen, vaan tosielämässä melko harvinaisetkin nimet saattavat toistua kaunokirjallisuudessa taajaan ja päinvastoin. Esimerkiksi tällä hetkellä yleisin naisten ensimmäinen etunimi Tuula on Helttusen ja Uusi-Hallilan tuntuman mukaan kirjallisuudessa harvinainen.

Kun teoksessa käsitellään erityisesti vanhempaa kirjallisuutta, Tuula-nimen harvinaisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea nimen ikä. Koska nimi yleistyi 1900-luvun puolivälissä, se voi esiintyä kirjallisuudessa uskottavasti vasta tämän jälkeen, esimerkiksi keski-ikäisen naisen nimenä lähinnä 1980-lukua tai myöhempää aikaa kuvaavissa kertomuksissa. Tuula onkin päähenkilö joissakin 2000-luvun teoksissa, esimerkiksi Reidar Palmgrenin kirjoittamassa Sudenmarjassa (2012) ja Anna-Leena Härkösen romaanissa Onnen tunti (2011). Toki kirjallinen traditiokin varmasti vaikuttaa kirjailijoiden valintoihin. Tuulalle tällaista ei ole ainakaan vielä muodostunut.

Etunimen yhteys henkilöhahmoon

Teoksessa esitetään joitakin arvioita siitä, kuinka nimet mahdollisesti kuvastavat hahmojaan. Esimerkiksi Armia ja Pirkkoa käsittelevien esseiden alussa todetaan nimien kuulostavan särmikkäiltä. Esseissä tutustutaan Orvokki Aution Pesärikko-romaanin Armiin, joka oppii pitämään puolensa käskyttävää anoppiaan vastaan, ja Minna Canthin Anna Liisa ‑näytelmän suorasukaiseen, Pirkko-nimiseen pikkusiskoon. Niskavuoren naiset ‑näytelmän Ilonasta taas todetaan, että poikkeukselliselle naiselle on tarvittu nimi, ”joka huutaa erilaisuutta” Marttojen, Anna-Liisojen, Selmojen ja Sandrojen joukossa.

Osassa esseitä pohditaan, miten nimen sisällön voisi tulkita symboloivan nimeä kantavaa hahmoa. Esimerkiksi nimen Silja taustalla on etunimi Cecilia, joka on peräisin sokeaa tarkoittavasta latinankielisestä lisänimestä Caecus. Kirjoittajien mukaan F. E. Sillanpään Nuorena nukkunut ‑romaanin Siljan voi tulkita olevan sokea maailman rumuudelle, kun hän ottaa niin tyynesti vastaan elämänsä vastoinkäymiset.

Henkilökohtaiset mielleyhtymät

Arvioita nimenvalinnan tarkoituksesta ja symboliikasta voi toki esittää, mutta on muistettava, että ne ovat pääosin Helttusen ja Uusi-Hallilan omia tulkintoja. Tämä käy ilmi muun muassa Elina-esseestä, jossa kirjailijat toteavat Markus Nummen Kadonnut Pariisi ‑romaanista löytyvän nimenvalintoja myöten paljon yhteyksiä Täällä Pohjantähden alla ‑trilogiaan. Nummi on kuitenkin tekijöiden haastattelussa itse kiistänyt viitanneensa Linnan teokseen − ainakaan tietoisesti.

Vaikka osa etunimien herättämistä sekä kielensisäisistä että ‑ulkoisista mielleyhtymistä on yhteisöllisiä (esim. nimenkantajan ikä), ovat ne kuitenkin viime kädessä henkilökohtaisia. Niihin vaikuttavat kaikenlaiset yksilön kokemukset: kieli- ja kulttuuriyhteisön lisäksi muun muassa sosiaalinen elinpiiri, siihen kuuluvat henkilöt nimineen sekä äänteelliset ja semanttiset mieltymykset. Nimistöntutkija Eero Kiviniemi kuvaa tätä hyvin kirjassaan Rakkaan lapsen monet nimet (1982, s.13):

Etunimi liittyy niin kiinteästi kantajaansa, että siitä tulee helposti ikään kuin tämän kielellinen kuva. Nimeen voivat yhdistyä kaikki ne piirteet, jotka ovat nimenkantajalle ominaisia: hänen luonteensa, hänen ulkoinen olemuksensa ja sosiaalinen asemansa. Jos nimi on kielellisistä assosiaatioista vapaa, mitä kyllä on usein hyvin vaikea osoittaa, sen mieluisuus tai epämieluisuus saattaa olla tällaisten henkilömielikuvien summa.

Oli kyse sitten lapsista, lemmikeistä, yrityksistä tai kirjallisuuden hahmoista, vain nimenantaja itse voi tietää, miksi hän on valinnut tietyn nimen ja millaisia viestejä hän haluaa nimen kautta välittää.

Kirjailija avainasemassa

Edellä esitetyn valossa teos jättää kirjailijoiden näkökulman valitettavan kapeaksi, sillä haastateltu on vain viittä kirjailijaa. Kuten Helttunen ja Uusi-Hallila itsekin toteavat, kirjailijoiden omia näkemyksiä olisi mielenkiintoista kuulla enemmän: Millaisen roolin nimenvalinta kunkin kirjailijan kirjoitusprosessissa saa? Voiko henkilöhahmon tarina valmistua ennen nimenvalintaa? Voiko nimeä muuttaa esimerkiksi kustannustoimittajan pyynnöstä? Miten tietoista on kirjallisen tradition vaikutus nimivalintoihin? Pohtia voi, ohjaako päähenkilön nimenvalintaa pyrkimys miellyttävään nimeen hahmon ikää, synnyinseutua, yhteiskuntaluokkaa tai persoonallisuutta kuvastavan nimen lisäksi tai sijasta. Entä mikä nimenvalintaa ohjaavista seikoista lopulta painaa vaakakupissa eniten?

Kirjallisuuden henkilönnimiä on tutkittu Suomessa toistaiseksi melko vähän, ja tutkimuksissa on tavallisesti keskitytty yhden kirjailijan tuotantoon. Etunimien − myös miesten etunimien − lisäksi olisi kiinnostavaa tarkastella kaunokirjallisuudessa esiintyviä sukunimiä: Miten hahmon sukunimi vaikuttaa etunimen valintaan ja päinvastoin? Entä milloin ja miksi hahmolle valitaan etu- ja sukunimen yhdistelmä, pelkkä etunimi tai ei henkilönnimeä lainkaan? Oman tuntumani pohjalta en olisi lainkaan yllättynyt, jos sukunimissä suositaan tavallisimpien nen-loppuisten nimien sijaan luontoaiheisia nimiä, esimerkiksi uudisniminäkin suosittuja yhdysnimiä, kuten Malmikunnas (Kari Hotakainen: Ihmisen osa, 2009) tai Ilveskivi (Leena Lehtolainen: Ennen lähtöä, 2000).

* * *

Naisia nimittäin on sivistävä ja sujuvasti kirjoitettu katsaus suomalaisen kirjallisuuden naishahmoihin erilaisine kohtaloineen. Se luo mielenkiintoista kuvaa sekä kirjallisuutemme naiskäsityksestä että suomalaisen naisen asemasta, arjesta ja ongelmista kautta vuosikymmenten. Jos hyvin käy, teos innostaa lukijoitaan tarttumaan klassikoihin ja tutustumaan kaimoistaan kertoviin tarinoihin.

Anne Helttunen & Tuula Uusi-Hallila 2019: Naisia nimittäin – kirjallisuutemme naishahmoja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Ulla Onkamo

Kirjoittaja on Kotimaisten kielten keskuksen nimistönhuoltaja.