Uutta Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa
Artikkeli 4/2012

Salli Kankaanpää

Uutta Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa

Uutta Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaassa

Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta ilmestyi syksyllä 2012 kymmenes, uudistettu ja korjattu painos.  Oppaaseen on koottu oikeinkirjoituksen keskeiset ohjeet, mutta pääpaino on niissä kysymyksissä, jotka Kielitoimiston neuvonnan kokemusten perusteella askarruttavat myös tottuneita kirjoittajia. Tällaisia asioita ovat lyhenteiden ja numeroiden taivuttaminen, ison ja pienen alkukirjaimen valinta sekä yhdysmerkin ja pilkun käyttö muissa kuin tavallisimmissa tapauksissa.

Oikeinkirjoitusoppaan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 2007. Viisi vuotta on oikeinkirjoituksen muutoksissa lyhyt aika, eivätkä seuraavien painosten sisällölliset uudistukset siksi ole olleet suuria. Yhteiskunnan ja maailman muuttuminen näkyy vuoden 2012 painoksessa ennen muuta ajantasaistetussa lyhenneluettelossa. Niinpä yliopistojen nimien uudet lyhenteet on otettu huomioon (Itä-Suomen yliopisto ISY ja Aalto-yliopisto AYO)  ja lääninhallituksen lyhenne LH on poistettu.  Lisätty on Euroopan vakausmekanismin lyhenne EVM sekä sosiaalista mediaa tarkoittava some ja sosiaali- ja terveystointa tarkoittava SOTE tai sote.

Uusia ohjeita ja ohjeistavia esimerkkejä annetaan mm. lakien kirjoittamisesta pienellä alkukirjaimella (esim. kielilaki, perintökaari) ja  pilkun käytöstä samantekevyyttä ilmaisevia rakenteita erottamassa: Hän lupasi tulla, oli ilma millainen hyvänsä. Näissä tapauksissa suositus ei ole muuttunut, vaan sitä ei vain aiemmin ole esitetty tässä oppaassa.

Oppaassa on myös uusia esimerkkejä joidenkin ohjeiden soveltamisesta erityistapauksiin, mm.. koulujen yhdysluokkien merkitsemisestä (1–2-yhdysluokka tai 1.–2.-yhdysluokka tai yhdysluokka 1–2).

Jo vuoden 2009 painokseen lisättiin ohjeet tarkkeitten, vieraitten kirjainten ja erikoismerkkien tuottamiseksi uuden näppäimistöstandardin (SFS 5966) mukaisella näppäimistöllä. Vuoden 2012 painoksessa ohjeita on ajantasaistettu.  Lisäksi oppaan käyttöä on pyritty entisestään helpottamaan mm. täydentämällä hakemistoa 40 uudella hakusanalla.

Monet oppaan uudistuksista ja korjauksista pohjautuvat lukijoilta saatuihin palautteisiin, ja oppaan tekijät ottavat edelleen mielellään vastaan parannusehdotuksia (ok-opaspalaute@kotus.fi).

 

Kirjoittaja on Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaan päätoimittaja.

Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas. 10., uudistettu ja korjattu painos. Kotimaisten kielten keskus 2012.

Salli Kankaanpää