Nykysuomen sanakirja ilmestyi vuosikymmenien työn jälkeen vuosina 1951–1961. Laajuudestaan ja yksityiskohtaisuudestaan huolimatta teos oli jo ilmestyessään vanhentunut, koska sitä varten kerätty sanasto keskittyi sotienväliseen aikaan. Sanakirjaa ei myöhemminkään enää täydennetty tai päivitetty.
Pian sanakirjan ilmestyttyä alettiinkin suunnitella toisaalta teoksen täydentämistä, toisaalta suppeamman, mutta samalla ajantasaisemman sanakirjan laatimista. Tämä alun perin yksiosaiseksi suunniteltu teos laajeni kuitenkin lopulta kolmiosaiseksi Suomen kielen perussanakirjaksi, joka julkaistiin vuosina 1990–1994.
Uutta sanakirjaa vielä toimitettaessa Kielitoimistossa päätettiin laatia suppeahko sanasto, joka sisältäisi vain uusia, Nykysuomen sanakirjan jälkeisiä sanoja ja sanankäyttötapoja. Aloite tähän tuli Ruotsista, jossa asuvilla suomalaisilla oli vaikeuksia pysyä Suomessa tapahtuneen sanastonkehityksen perässä. Työ aloitettiinkin Suomi-seuran myöntämän stipendin turvin.
Sanasto oli tarkoitus laatia jo Nykysuomen sanakirjaa tekemässä olleen Jouko Vesikansan johdolla, mutta hänen sairastuttuaan teoksen laatimisesta jäi käytännössä vastaamaan Kielitoimiston tutkija Taru Kolehmainen. Materiaalia keräsi myös Eija-Riitta Grönroos, ja valmista käsikirjoitusta yhtenäisti Aarre Huhtala. Vedosvaiheessa sanastoa täydensivät myös suomen kielen lautakunnan puheenjohtaja, professori Terho Itkonen ja Kielitoimiston päällikkö Esko Koivusalo. Työtä tuki alkuun kirjallisuussäätiönsä kautta WSOY, joka julkaisi teoksen vuonna 1979 nimellä Uudissanasto 80.
Tässä kirjassa (josta käytän vastedes lyhennettä US 80) kerrotaan olevan noin 6 000 valtaosin 1960–1970-luvuilla käyttöön tullutta tai uusia merkityksiä saanutta sanaa. Tarkka sanamäärä on 5 783, mutta näistä 711 esiintyy (toisessa merkityksessä) jo Nykysuomen sanakirjassa. Varsinaisia uudissanoja on siis 5 072.
Uudissanasto kielen kehityksen valottajana
Mitä nämä sanat kertovat suomen kielen sanaston kehityksestä? Tämän selvittämiseksi olen vertaillut US 80:n sanastoa Martti Rapolan 1800-luvun suomen kielestä keräämän sana-aineiston pohjalta tehtyyn tietokantaan (ks. lähemmin Kielikello 3/2019).
Rapolan tietokannan hakusanoina ovat käsitteet, ja käsitteen kohdalta löytyvät ne kielelliset ilmaukset, joilla siihen viitataan. Tietokanta sisältää käsitteitä, joille on 1800-luvulla kehittynyt sittemmin kirjakieleen vakiintunut suomenkielinen ilmaus. Esimerkiksi käsitteen aate alta löytyy niin tämän asuinen kirjasuomeen vakiintunut sana kuin sellaiset sen kanssa 1800-luvulla kilpailleet yritelmät kuin yline, selinko, kaave ja ajatelmakaava. Tietoja on kaikkiaan 5 600:sta 1800-luvulla kieleen tulleesta sanasta, jotka edustavat 1 070:tä käsitettä. Nämä toimivat samalla kokoelman hakusanoina.
Sanat on koodattu karkeasti viiteen ryhmään: perussanoihin, lainasanoihin, sanaliittoihin, yhdyssanoihin ja johdoksiin. Näiden jakauma Rapolan tietokannan 5 600 sanan laajuisessa koko aineistossa tuo esille ryhmien suhteet 1800-luvun kielessä. 1 070:n käsitteen jakauma heijastaa sen sijaan tilannetta lähinnä 1930–40-lukujen nykysuomessa, koska Rapola kokosi aineistonsa valtaosin näinä vuosikymmeninä. Jakaumissa on selviä eroja, ja kun US 80:n sanat jaetaan samoihin ryhmiin, käy ilmi, että myös US 80:n sanaryhmittäinen jakauma osoittautuu yllättävän erilaiseksi.
Monitulkintaiset perussanat ja pois jääneet sanaliitot
Perussanoja ovat sanat, joita ei voi katsoa sen enempää johdetuiksi, vieraista kielistä lainatuiksi kuin toisista sanoista yhdistetyiksikään. Tällaisia ovat esimerkiksi monet a:han tai i:hin loppuvat sanat (esim. ilma, mieli). Rapolan koko uudissana-aineistossa perussanoja on vain vähän (1,7 %), eikä näistä 1930–40-lukujen nykysuomea kuvastavissa hakusanoissa ole jäljellä kuin kolmannes (0,6 %). (Lauerma 2018: 134–135.)
US 80:n uusia A-vartaloisia sanoja ovat geologinen termi suppa ja arkikielen ilmaus jämä. Suomen sanojen alkuperä -teoksen mukaan suppa lienee sanoihin suppea tai suppilo liittyvä takaperoisjohdos, jämä vastaava palautus ’kankeaa’ merkitsevästä jämeä-sanasta. Lisäksi US 80:ssä on yksi 1700-luvunkin uudissana! Jo Gananderin sanakirjansa hakusanaksi muodostaman vitka-sanan lähtökohtana on adverbi vitkaan.
Verbiin perustuvia takaperoisjohdoksia ovat jäynä < jäynätä, rieha < riehua ja tarra < tarrata. Kaisa Häkkinen (2006: 100) pitää sanaa humppa alkuperältään kuvailevana, deskriptiivisenä, Tuomo Tuomi (1978: 165) myös sanaa jytä, mutta molempia voi pitää verbilähtöisinä (vrt. humpata, jytää). Pelkästään deskriptiivisiksi tulkittavia uusia perussanoja ei US 80:een näytä siis sisältyvän.
US 80:ssä ei ole juuri sanaliittojakaan, jotka harvinaistuivat tuntuvasti jo 1800-luvulla (Lauerma 2018: 136–138). Tällaiset eivät ole kielestä toki tyystin kadonneet. Taru Kolehmainen on kertonut Uudissanastoa tehdyn vain niin tiukassa aikataulussa, että vakiintumattomammat erilleen kirjoitetut ilmaukset karsiutuivat pois. Mukana on sentään kaksi sanaliittoa, nippa nappa ja informatiivinen juliste, lainasanoissa muutama enemmän.
Lainasanoja monista kielistä
Martti Rapolan aineistoon sisältyvät lainasanat ovat tulleet suurimmaksi osaksi ruotsin kielestä tai ainakin sen kautta, joitain suoraan latinasta tai venäjästä tulleita lainoja lukuun ottamatta. US 80:n lainasanat ovat sen sijaan valtaosin englannin kielestä omaksuttuja. Vain osa näistä sanoista on kuitenkin taustaltaan aidosti angloamerikkalaisia (tällaisina esim. blues ja market). Suuri osa on pohjimmiltaan klassisista kielistä tulleita (kuten vaikkapa alba ja dia). Muille kielialueille viittaavia sanoja on vähemmän.
Monien verbien voi katsoa lainautuneen juuri ruotsista (esim. föönata, gryndata, kompata, tulkata, tupeerata). Nomineja on sen sijaan lainattu vain vähän (graavi ~ kraavi, muumi, snellmanni ’satamarkkanen’, taana ’turkiseläimen nahan kuivatuslauta’). Uusia venäläisperäisiä lainoja on enää muutama (borssi, kosmonautti, nikita, samizdat). Espanjasta omaksuttuja sanoja on puolestaan yllättävän paljon (esim. apartamento, avocado, bossanova, chili, paella, poncho, salsa, sangria). Tällaisia etupäässä matkailun ja ruuanlaiton tutuksi tekemiä sanoja on omaksuttu myös italiasta (oregano, mafia, pizzeria), kreikasta (muzak, sirtaki), ranskasta (boutique, détente ’liennytys’, fondue) ja saksasta (braatvursti, kitsch).
Kauempaa maailmalta useampia lainoja on Intian kielistä (guru, joogata, mantra). Itämaisiin uskontoihin ja itsepuolustuslajeihin kohdistuva kiinnostus on tuonut yllättävän paljon lainoja myös japanista (aikido, judoka, karate, karateka, satori, tatami) ja kiinasta (ginseng, kung-fu, pinyin, zen). Monet näistäkin on voitu omaksua englannin tai ruotsin kautta.
Etenkin englannin kielestä tulleita puhekielisiksi merkittyjä lainoja on kirjoitettu myös ääntämyksen mukaan (esim. iisi, kreisi), sanoja vokaaliloppuisiksi toki mukauttaen (buumi, bändi), mutta muuten lainojen kirjoitusasua on muutettu suomalaisemmaksi enää vähän. Pitkiä vokaaleja on tosin pyritty kirjoittamaan kahdella vokaalimerkillä, ja joidenkin lainojen asua on y:llistetty (mysli, fondyy) tai ts:llistetty (pitsa).
Uudissanasto 80:n lainasanat ovat valtaosin englannin kielestä omaksuttuja. Vain osa näistä on taustaltaan aidosti angloamerikkalaisia (kuten blues ja market).
Lainoista yli kolmannes on yleensä kahdesta (poikkeuksellisesti kolmesta) sanasta koostuvia yhdyssanoja. Nämäkin ovat yleensä englannista tulleita (esim. copywriter, software) tai klassisten kielten aineksia sisältäviä (antimateria, reproduktiokamera). Jotkin ovat selvästi peräisin ruotsista (esim. baarimestari < barmästare, vrt. englannin bartender; sikurisalaatti < sallatcikoria, vrt. endive).
Joskus yhdyssanan osat ovat eri kielistä. Esimerkiksi sanan televisiokanava alkuosa on englannista, loppu venäjästä, mutta sanaa voi silti kokonaisuudessaan pitää käännöslainana ilmauksesta television channel. Aivan kaikille muodoille ei tällaistakaan etymologiaa voi esittää (huom. esim. mikroauto, vrt. go-cart, joka lainautunut ruotsiinkin). Osa yhdyssanalainoista voikin olla itsenäisiä muodosteita.
Yhdyssanalainat on suomalaisittain kirjoitettu etupäässä yhteen, mutta etenkin verbin sisältäviä lainoja on muutettu myös yhdysviivallisiksi (esim. know-how, non-woven; tosin myös fan-club). Erilleen kirjoitetuiksi sanaliitoiksi on jätetty vain au pair (-tyttö), beauty box, hot dog ja open house.
Lainasanojen osuus aineistosta on 11,5 %. Rapolan koko aineistossa lainoja oli vain 5,5 %, 1930–40-lukujen nykysuomea kuvastavissa hakusanoissa enää 4,2 % (Lauerma 2018: 135–136). Lainojen määrä on siis yli kaksinkertaistunut.
Pitenevät, mutta sijanvalinnaltaan yksipuolistuvat yhdyssanat
US 80:n sanoista yli kolme neljästä (76,9 %) on yhdyssanoja. Rapolan koko 1800-luvun aineistossa yhdyssanoja oli vain vähän yli puolet (noin 45 %), eikä niiden määrä näytä juuri muuttuneen 1930–40-luvuille tultaessa.
Suurin osa US 80:n yhdyssanoista on kahdesta sanasta muodostuvia, siis aikalisä, ajantasainen -tyyppisiä. Kolmesta sanasta muodostuvia on reilu kahdeksasosa (12,9 %), neljästä sanasta muodostuvia yhdyssanoja vain kourallinen (0,4 %). Rapolan 1800-luvun aineistossa kolmesta sanasta koostuvia yhdyssanoja oli vain 4,2 %, 1930–40-lukujen nykysuomea kuvastavissa hakusanoissa enää 2,6 %. Muutamat tätä pitemmät yhdyssanat ovat korvautuneet lyhyemmillä ilmauksilla (Lauerma 2018: 139, 141).
Oheisesta kaaviosta käy ilmi kahdesta ja kolmesta sanasta koostuvien yhdyssanojen osuus sekä yhdyssanojen alkuosien sijamuoto (nominatiivi, genetiivi vai jokin muu).
Genetiivimuotoisen alkuosan sisältäviä yhdyssanoja on US 80:ssä vain 5,9 %. Näistä reilu kolmannes (2,3 %) koostuu useammasta kuin kahdesta sanasta (esim. hapenottokyky, jännityspäänsärky; valkokaulustyöntekijä). Genetiivillisten yhdyssanojen osuus on pienentynyt tuntuvasti, sillä Rapolan koko 1800-luvun aineistossa tällaisia oli 15,6 % ja 1930–40-lukujen nykysuomea kuvastavissa hakusanoissakin vielä 13,3 % (Lauerma 2018: 139).
Myös muita sijoja kuin nominatiivin tai genetiivin sisältävien yhdyssanojen osuus on supistunut. Rapolan koko aineistossa tällaisia yhdyssanoja oli vielä 4,0 %, 1930–40-lukujen nykysuomea kuvastavissa hakusanoissa enää 1,3 % (Lauerma 2018: 139–140), mutta US 80:ssä tällaisia on vain 0,5 %. Suurin osa näistä on illatiivialkuisia (esim. maihinnousukortti, peräänajo, ristiinäänestys, väliinputoaja). Tavallisimpia ovat vastaan-muodon varaan rakentuvat tai työhön-alkuiset yhdyssanat (esim. stereovastaanotin, vastaanottolupa; työhönvalmennus).
Instruktiivialkuisia yhdyssanoja ovat toisinajatteleva, yksinhuoltaja, yksinhuoltajaperhe sekä yksiköllisen instruktiivin sisältävä jalankulkutunneli. Iso suomen kielioppi (2004: 404–405) luettelee monia muilla sijoilla alkavia yhdyssanoja, mutta US 80:ssä tällaisia ovat vain possessiivisuffiksiin päättyvät (määriteosaltaan adverbilliset) yhdyssanat jälleenhankinta-arvo ja uudelleenkoulutus. Sellaisia yhdysverbejä kuin esimerkiksi aliarvostaa, kauko-ohjata ja ylimitoittaa Uudissanastossakin kuitenkin tavataan.
Suosiotaan muuttavat johdokset
US 80:ssä on sekä nomini- että verbijohdoksia. Rapolan tietokannassa etenkin nykysuomeen säilyneistä verbijohdoksista on kuitenkin niin vähän tietoja (Lauerma 2018: 144), että vertailu on hankalaa. US 80:ssä etenkin lainavartaloista muodostetut oida-verbit ovat kuitenkin yleistyneet tuntuvasti (esim. budjetoida, ideoida; muista esim. hipelöidä, sukkuloida). Elias Lönnrot piti tällaisia vielä murteellisuuksina, mutta jo Arvid Genetzin vuonna 1887 julkaistussa sanakirjassa nämä ovat yleisiä (Häkkinen 2006: 139).
Rapolan aineistossa hakata-tyyppiset ns. supistumaverbit ovat harvinaisia, mutta US 80:ssä niistä on tullut jälleen suosittuja (esim. koukata, töpätä). tta-kausatiivit ovat säilyneet verbijohdosten kärkisijoilla niin Rapolan aineistossa kuin US 80:ssä (esim. kartoittaa, liekittää; lainavartaloista harvemmin, esim. tekstittää). sta-johdokset (esim. puvustaa, sosiaalistaa) näyttäisivät sen sijaan hieman harvinaistuneen, samaten stu-muutosverbit (esim. globaalistua). Tuntuvasti ovat harvinaistuneet utta-kausatiivit (esim. vinouttaa).
Nominijohdoksista on Rapolan aineistossa paljon enemmän tietoja, joten niitä on helpompi vertailla US 80:ssä esiintyviin johdoksiin. Yleisimpiä ovat seuraavilla johtimilla muodostetut sanat: -e, -in, -inen, -mA, -mO, -Ari, -jA, -lAinen, -ri, -kkO, -U, -Us, -iO, -ke, -UUs.
Jo 1800-luvulla suosituista e-johdoksista on tullut entistä yleisempiä (esim. pullote, painate, saaste, toimite). Lisäksi kärjen tuntumassa ovat edelleen niin inen- kuin mA-johdoksetkin (esim. digitaalinen, viihteellinen; etenemä, takauma). Suosiossa jA-johdosten rinnalle ovat kirineet lAinen-johdokset, jotka olivat varhemmin selvästi harvinaisempia kuin ensin mainitut. Näissä on paitsi paikannimipohjaisia etnonyymejä (esim. assyrialainen, härmäläinen) myös koti- tai ulkomaisista henkilönnimistä muodostettuja poliittisten suuntausten nimityksiä (alkiolainen, gaullelainen, maolainen, saarislainen, taistolainen).
US 80:ssä toiseksi yleisimmät in-johdokset (esim. ajoitin, pakastin, sädetin, tarkkain) eivät ole aiemmin sisältyneet suosituimpien johdosten joukkoon, eivät myöskään ri-johdokset (esim. liftari, metsuri) eivätkä kko- ja ke-johdokset (esim. häirikkö, lokerikko, semiootikko; lauseke, sillake). U-johdokset ovat puolestaan selvästi harvinaistuneet; kuntoilua lukuun ottamatta ne näyttävät tosin enimmäkseen olevan arkisiksi merkittyjä takaperoisjohdoksia (esim. juju, vetku). Yllättävän selvästi harvinaistuneita ovat myös Us- ja Uus-johdokset (esim. liennytys, tunnettuus), jotka Rapolan 1800-luvun aineistossa ja tämän 1930–40-lukujen nykysuomea kuvastavissa hakusanoissa kilpailivat asemasta kaikkein suosituimpana johdoksena.
Johdoksista lyhennesanoihin
US 80:ssä on myös lukuisia Ari-loppuisia johdoksia (esim. huppari). Näistä suurimmassa osassa sanavartalosta on otettu mukaan vain sen alku (esim. ostari, pokkari; monikollisena synttärit). Tällaisten ns. lyhennesanojen (ks. Iso suomen kielioppi 2004: 189–191) muita johtimia ovat -is (esim. julkkis, vrt. ruotsin kändis; pystis ’pystytukka’), -kka (konkka, mankka, synkka, telkka), -kku (esim. monikollinen farkut sekä punkku) ja -ssa (pressa, prossa), ehkä jopa pelkkä -u (kakru, sossu).
Jos kaikki edellä tarkastellut lyhenne- ja takaperoisjohdoksetkin lasketaan mukaan, johdoksia on kaikkiaan reilu yhdeksäsosa muodoista (11,5 %). Rapolan koko aineistossa johdoksia oli 40,6 %, 1930–40-lukuja kuvastavissa hakusanoissa peräti 50,3 % (Lauerma 2018: 145, 146), joten ero on todella suuri.
US 80:ssä on myös joitain lyhennesanoja, joita ei voi enää tulkita mitenkään johdetuiksi, vaan pelkästään lyhennetyiksi. Koostesanat ale < alennus(myynti), kepu < keskustapuolue ja sellu < selluloosa on lyhennetty sanan tai sananosien lopusta. Lyhennesanojen ääripäätä edustavat kirjainlyhenteiden pohjalta muodostetut kirjainsanat kuten ATK (< automaattinen tietojenkäsittely, myös pienellä kirjoitettuna) ja ruotsinkieliseen lyhenteeseen palautuva tomi (< t.o.m. < till och med ’televisiolähetyksen teknisen työryhmän esimies’). Rapolan aineistossa tällaisista ei ole tietoja, ja myös US 80:ssä näiden määrä jää vähäiseksi (0,1 %). Ainoastaan yhdyssanojen alkuosina tällaisia tavataan enemmän (Tuomi 1978: 165).
Lopuksi
Rapolan aineistoon verrattuna johdosten osuus on US 80:ssä pienentynyt reiluun yhdeksäsosaan, minkä verran aineistossa on nyt lainojakin. Yhdyssanojen osuus on kasvanut yli kolmeen neljäsosaan. Sanaliitoista US 80 ei kerro juuri mitään, ja muita kuin takaperoisjohdettuja perussanoja korvaavat lähinnä lyhennesanat.
Rapolan tiedetään kuitenkin vältelleen lainasanoja, 1800-luvun merkittävistä kielenkehittäjistä puhumattakaan. Rapolan aineistosta ilmi käyvässä johdosten suosimisessakin voi olla osin kyse vieraan karttamisesta. Johtamista pidettiin nimenomaan suomen kielelle ominaisena sananmuodostustapana, kun taas osaa yhdyssanoista voi pitää käännöslainoina tai ainakin osin vieraan mallin mukaan muodostettuina.
Kurt Cannelin arvioi 1930-luvulla, että eräässä hänen sanakirjassaan on sekä johdoksia että yhdyssanoja kumpiakin vain 44 %; Nykysuomen sanakirjassa yhdyssanoja on sen sijaan 65 % (Häkkinen 2006: 84). Yhdyssanojen suuri osuus US 80:ssä ei siksi kummastuta.
Osa eroista voi selittyä erilaisista laskentaperusteista, mutta myös toimitusperiaatteissa on eroja. US 80:n lainat, puhekieliset johdokset ja lyhennesanat kertovat, että vieraan vaikutuksen ja kielen kehityksen kohtaaminen ei sanaston laatineille 1970-luvun kielenhuoltajille ja sanakirjantekijöille ollut enää mikään ongelma.
Lähteitä
Hakulinen, Auli – Vilkuna, Maria – Korhonen, Riitta – Koivisto, Vesa – Heinonen, Tarja Riitta – Alho, Irja 2004: Iso suomen kielioppi. Helsinki: SKS. http://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Häkkinen, Kaisa 2006: Mistä sanat tulevat. Suomalaista etymologiaa. Helsinki: SKS.
Lauerma, Petri 2018: The development of 19th century Finnish vocabulary in the light of Martti Rapola’s word collection. – Folia Uralica Debreceniensia 25 s. 131–152. http://finnugor.arts.unideb.hu/fud/fud25/fud25_2.pdf(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Lauerma, Petri 2019: Laaja aineisto 1800-luvun uudissanoista avautunut. – Kielikello 3/2019. https://www.kielikello.fi/-/laaja-aineisto-1800-luvun-uudissanoista-avautunut(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja. 1992–2000. Helsinki: SKS & Kotus.
Tuomi, Tuomo 1978: Viime vuosikymmenten uudissanoja. – Mitä Missä Milloin 1979 s. 165–169. Helsinki: Otava.
Uudissanasto 80. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1979 (2. p. 1981). Helsinki: SKS & WSOY.