Ukrainan kieltä puhuvat nousivat vuoden 2022 aikana yhdeksi Suomen suurimmista kieliryhmistä. Kielen puhujamäärä asettunee suuruudeltaan viidenneksi suomen, ruotsin, venäjän ja viron jälkeen. Maahanmuuttoviraston tietojen mukaan helmikuun 2023 loppuun mennessä noin 50 000 Ukrainan kansalaista oli hakenut Suomesta tilapäistä suojelua. Tuolloin Venäjän hyökkäyssota oli jatkunut vuoden. Osa ukrainalaisista on kuitenkin palannut kotimaahansa tai siirtynyt muihin maihin, eikä tarkkaa tilastotietoa heidän määrästään Suomessa ole tällä hetkellä saatavilla – kuten ei myöskään julkaistua tutkimustietoa Suomen ukrainalaisista tai heidän kielellisistä valinnoistaan.
Paikataksemme tätä tietoaukkoa laadimme marraskuussa 2022 Suomessa asuville ja oleskeleville ukrainalaisille kielivalintoihin ja -asenteisiin liittyvän verkkokyselyn. Kyselyn toteuttivat yhteistyössä Oulun yliopiston kielten ja kirjallisuuden tutkimusyksikkö ja Kiovan kansallinen kielitieteellinen yliopisto. Kyselyn avulla halusimme saada uutta ja ajantasaista tietoa Suomen ukrainalaisista, heidän kielivalinnoistaan, ukrainan kielen säilymisen edellytyksistä sekä ylipäänsä sodan vaikutuksista pakolaisten kielellisiin valintoihin ja kieliasenteisiin. Aineiston analyysi on vasta alkuvaiheessa, mutta esitämme jo nyt joitakin siitä tekemiämme alustavia havaintoja ja laskelmia. Kyselyn tarkempia tuloksia käsitellään myöhemmissä julkaisuissa (esim. Kapranov, Frick & Hippi, tekeillä).
Kyselytutkimuksemme levisi laajalti sosiaalisessa mediassa, muun muassa Suomessa asuvien ukrainalaisten Facebook-ryhmissä ja Maahanmuuttoviraston ukrainankielisellä Telegram-kanavalla loppuvuoden 2022 ja alkuvuoden 2023 aikana, ja siihen vastasi tuolloin 1 615 henkeä. Kysely oli suunnattu ukrainalaisille, ja se oli ukrainankielinen. Sen kieliasusta tehtiin kuitenkin helppotajuinen, ja vastaamaan kannustettiin millä tahansa kielellä. Osa vastauksista olikin venäjänkielisiä.
Vastaajista 97 % sanoi syntyneensä Ukrainassa, eikä kukaan ollut syntynyt Suomessa. Syitä Suomeen tuloon emme kysyneet, mutta 76 % oli asunut maassa alle vuoden, joten voidaan olettaa, että suunnilleen niin suuri osa vastaajista oli muuttanut Suomeen Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Vastaajissa oli kuitenkin myös pitkään, jopa yli 10 vuotta Suomessa asuneita ukrainalaisia. Vastauksia kertyi eri puolilta maata, eniten Etelä-Suomesta.
Tutkimuksen osallistujat ja heidän kiinnittymisensä Suomeen
Kyselyyn vastanneista suurin osa (73 %) on 25–44-vuotiaita. Vastaajista 85 % on naisia, mikä selittynee pääasiassa sillä, että sodan takia 18–60-vuotiaiden miesten ei ole sallittua poistua Ukrainasta. Sotaan liittynee sekin, että eniten vastaajia on maan itä- (27 %), keski- (27 %) ja eteläosista (17 %), jotka ovat olleet pahimpien sotatoimien kohteena.
Koska vastaajissa on paljon sota-ajan pakolaisia, halusimme selvittää heidän aikeitaan jäädä Suomeen. Kun kysyimme, missä vastaajat näkevät itsensä viiden vuoden kuluttua, 60 % sanoo näkevänsä itsensä Suomessa, noin kolmannes (34 %) Ukrainassa ja loput 6 % joko muualla Euroopassa tai Euroopan ulkopuolella (kuvio 1).
Suomessa asuvien ja oleskelevien ukrainalaisten joukossa on paljon lapsiperheitä. Lähes puolet (49 %) vastaajista sanoo, että heillä on Suomessa asuvia kouluikäisiä lapsia. Kyselystä ilmeni, että 90 % vastanneiden lapsista käy koulua Suomessa ja heistä melkein puolet lisäksi ukrainalaisessa etäkoulussa. Toisin sanoen lähes 40 % kyselyyn osallistuneiden kouluikäisistä lapsista käy kahta koulua samanaikaisesti ja 10 % ei ole lainkaan suomalaisessa koulussa vaan käy ainoastaan ukrainalaista etäkoulua (kuvio 2).
Lasten koulunkäyntitilanteen taustasyitä ei ollut mahdollista selvittää kattavasti tekemämme kyselyn yhteydessä, mutta avoimissa vastauksissa nousee esille toisaalta vanhempien halu mahdollistaa lapsille koulunkäynti Suomessa ja toisaalta tarve pitää yllä yhteyttä omaan maahan, kieleen ja kulttuuriin etäkoulun kautta. Osa vastaajista mainitsee myös vasta odottavansa koulupaikkaa suomalaisesta kotikunnastaan.
Suomeen kiinnittymisestä kertoo koulunkäynnin lisäksi se, että 64 % vastaajista opiskelee tällä hetkellä suomen kieltä. Se, että suomea opiskelevia on jopa hieman enemmän kuin niitä, jotka aikovat jäädä maahan (60 % vastaajista; kuvio 1), kertonee paitsi arvostuksesta ja kiinnostuksesta suomen kieltä kohtaan myös siitä, että suomen opiskeluun tarjotaan runsaasti mahdollisuuksia. Määrää voi pitää suurena myös siksi, että viidennes kyselyyn vastanneista on pitkään maassa asuneita ukrainalaisia, jotka eivät välttämättä enää opiskele suomea vaan hallitsevat sen jo.
Ukrainalaisten halu ja mahdollisuudet ylläpitää kieltään Suomessa
Ukrainan virallinen kieli on ukraina, jolla on maailmanlaajuisesti noin 40–45 miljoonaa puhujaa. Myös venäjän kielellä on viime vuosikymmeninä ollut vahva asema lähes koko maassa lukuun ottamatta Länsi-Ukrainaa. Neuvostoaikana monet ukrainalaiset siirtyivät käyttämään venäjää mutta säilyttivät kuitenkin ukrainalaisen identiteetin.
Vuoden 2014 ja etenkin vuoden 2022 sotatoimien jälkeen yhä useampi ukrainalainen on alkanut käyttää enemmän tai pelkästään ukrainaa arjessaan, eli maassa on tapahtumassa niin sanottu käänteinen kielenvaihtoprosessi. Ukrainan ja venäjän käyttö vaihtelee kuitenkin yksilön valintojen ja tilanteiden mukaan, ja paljon käytetään myös erilaisia sekakielimuotoja, joissa kielten väliset rajat hämärtyvät. Ukrainassa puhutussa yksikielisessäkin venäjässä on kuitenkin paljon yhteisiä äännepiirteitä ukrainan kanssa, ja se eroaa siten Venäjällä puhutusta venäjästä.
Kyselyymme vastanneiden kielivalintojen kuvaukset heijastelevat Ukrainan yleistä kielitilannetta. Ainoaksi tai toiseksi äidinkielekseen 92 % vastaajista ilmoittaa ukrainan ja 37 % venäjän (kuvio 3). Kaikki vastaajat yhtä lukuun ottamatta sanovat ymmärtävänsä sekä ukrainaa että venäjää. Avoimissa vastauksissa toistuvat venäjänkielisten ja kaksikielisten ukrainalaisten pyrkimykset oppia ja käyttää enemmän ukrainaa. Vain 6 % venäjän äidinkielekseen ilmoittaneista vastaa, ettei käytä ukrainaa, kun taas 23 % ukrainan äidinkielekseen ilmoittaneista sanoo, ettei käytä lainkaan venäjää.
Haluttomuus käyttää venäjän kieltä toistuu useissa avoimissa vastauksissa. Jotkut vetoavat sotatraumoihin, Venäjän hallinnon ”kielellisiin aggressioihin” eli pyrkimykseen tukahduttaa ukrainan kieli – sekä kokemukseen, että Suomessa ”tuputetaan” venäjän kieltä. Toisaalta moni kertoo suhtautuvansa neutraalisti venäjään tai ukrainan ja venäjän sekakieleen.
Vastauksissa toistuvat kuitenkin kertomukset siitä, kuinka Suomessa asiointitilanteissa on jopa asiakkaalta kysymättä käytetty ukrainaa taitamattomia venäläisiä tulkkeja tai kuinka lasten kouluissa on venäläisiä opettajia, jotka puhuvat ukrainalaislapsille venäjää. Näissä vastauksissa näkyy sodan aikainen epäluottamus etnisiä venäläisiä kohtaan ja vastaajien toive saada ukrainalaisia tulkkeja ja opettajia. Jotkut vastaajat kertovat myös kokevansa, etteivät osaa venäjää riittävän hyvin voidakseen käyttää sitä viranomaisten kanssa asioidessaan.
Kielen ammattilaisena on helppo ymmärtää Suomen viranomaisten toiminnan taustalla oleva pula ukrainan kielen ammattilaisista ja ukrainalaisista opettajista, joilla on suomalainen pätevyys. Toisaalta herää kysymys, onko viranomaisasioinnissa ja opetuksen järjestelyissä aina osattu olla riittävän sensitiivisiä tilanteissa, joissa kohdataan kotinsa ja läheisiään sodassa menettäneitä. Myös Suomessa on sotaa kannattavia etnisiä venäläisiä, ja etnisen venäläisen yllättävä kohtaaminen esimerkiksi maahantuloon liittyvässä viranomaisasioinnissa tai lasten koulun opettajakunnassa voi herättää ukrainalaisissa sotapakolaisissa epävarmuutta ja pelkoa.
Vastaajat toivovat lastensa saavan ukrainan kielen ja kulttuurin opetusta suomalaisessa koulussa.
Kyselymme perusteella myös ukrainan kielen käyttöön on kuitenkin runsaasti tilaisuuksia Suomessa. Eniten ukrainaa käytetään median parissa ja perhepiirissä, ystävien kanssa ja vapaa-ajalla. Reilu neljännes (27 %) niistä vastaajista, joilla on kouluikäisiä lapsia Suomessa, kertoo lasten opiskelevan ukrainaa koulussa. Määrä vaikuttaa pieneltä ottaen huomioon kuntien lakisääteisen velvollisuuden tarjota lapsille äidinkielen opetusta. Vastauksissa ei myöskään ole eritelty, ovatko ukrainantunnit suomalaisessa koulussa vai ukrainalaisessa etäkoulussa, joten todellisuudessa ukrainaa opiskelevien lasten määrä on todennäköisesti pienempi.
Jotkut pidempäänkin Suomessa asuneista vastaajista kertovat, ettei ukrainan kielen opetusta ole pyynnöistä huolimatta saatu esimerkiksi siksi, että kunta vaatii tietyn ryhmäkoon täyttymistä ennen kuin järjestää opetusta. Jotkut taas kertovat lapsen osallistuvan venäjän kielen opetukseen, mutta toivovat voivansa vaihtaa sen ukrainaan. Kyselyn vastauksissa toistuu vastaajien toive saada lapsilleen ukrainan kielen ja kulttuurin opetusta suomalaisessa koulussa.
Vuorovaikutus suomalaisten kanssa
Selvitimme kyselyssä myös sitä, millaisia kielivalintoja vastaajat tekevät ollessaan tekemisissä suomenkielisten kanssa (kuvio 4). Merkittävä osa (69 %) vastaajista kertoo käyttävänsä suomalaisten kanssa englantia. Lisäksi noin puolet vastaajista käyttää suomea, viidennes venäjää ja pieni osa myös ukrainaa tai ruotsia.
Noin puolet vastaajista kertoo hyödyntävänsä käännöstyökaluja, kun taas kehonkieltä sanoo hyödyntävänsä joka viides vastaaja. Samaten viidennes vastaajista kertoo sekoittavansa eri kieliä, ja nelisen prosenttia sanoo joskus puhuvansa eri kieltä kuin mitä keskustelukumppani käyttää (ns. reseptiivinen monikielisyys, ks. esim. Verschik 2012).
Vastaukset kertovat siitä, että Suomessa asuvat ukrainalaiset löytävät usein, mutta eivät suinkaan aina, yhteisen kielen suomalaisten kanssa. Suomalaisten on arvioitu osaavan englantia huomattavasti paremmin kuin ukrainalaisten (EF English Proficiency Index 2022). Se, että alle puolet vastaajista kertoo käyttävänsä suomalaisten kanssa suomea, liittynee siihen, että valtaosa vastaajista on oleskellut Suomessa vasta vähän aikaa. Toisaalta kyselyssä tuli esille myös ruotsin kielen käyttö, mikä johtunee siitä, että vastauksia kerättiin myös muun muassa Pohjanmaan ruotsinkielisiltä alueilta.
Yksittäiset vastaajat mainitsevat tuntevansa ukrainaa osaavia suomalaisia, mutta arvelemme, että ukrainaa käytetään suomalaisten kanssa pääosin tulkkien tai teknisten käännöstyökalujen avulla. Käännöstyökalujen laajamittainen käyttö kuvastaa kieliteknologian nopeaa kehitystä ja älypuhelinten yleistymistä sekä pakolaisten niistä saamaa hyötyä (ks. esim. Aléncar, Kondova & Ribbens 2019; Valtonen 2023).
Lähteitä ja lisäluettavaa
Aléncar, Amanda – Kondova, Katerina – Ribbens, Wanes 2019: The smartphone as a lifeline. An exploration of refugees’ use of mobile communication technologies during their flight. – Media, Culture & Society 41 s. 828–844. https://doi.org/10.1177/0163443718813486(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Bilaniuk, Laada 2005: Contested tongues. Ithaca: Cornell University Press.
EF English Proficiency Index. 2022 Edition. The world’s largest ranking of countries and regions by English skills. https://www.ef.fi/EPI/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (10.6.2023)
Gerassimenko, Olga – Verschik, Anna – Kapranov, Yan – Frick, Maria (tekeillä): Communication in a Ukrainian family in Finland. Between Russian and Ukrainian.
Kapranov, Yan – Frick, Maria – Hippi, Kaarina (tekeillä): Ukrainian in Finland.
Kulyk, Volodymyr 2019: Identity in Transformation. Russian-speakers in Post-Soviet Ukraine. – Europe-Asia Studies 71 s. 156–178. https://doi.org/10.1080/09668136.2017.1379054(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Maahanmuuttovirasto 2023: Tilapäisen suojelun tilastot. https://migri.fi/tilapaisen-suojelun-tilastot(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (20.2.2023)
Valtonen, Sanna 2023: ”Pelkään, että joku kuitenkin tunnistaa minut”. Pakolaistaustaisten mediakieltäytyminen avaa uusia näkökulmia integraatioon ja kuulumiseen. – Mediakieltäytyjät-blogi. Jyväskylän yliopisto. https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/kivi/tutkimus/hankkeet/mediakieltaytyjat/mediakieltaytyjat-blogi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (12.6.2023)
Verschik, Anna 2012: Practising receptive multilingualism. Estonian-Finnish communication in Tallinn. – International Journal of Bilingualism 16 s. 265–286. https://doi.org/10.1177/1367006911426465(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Verschik, Anna 2019: Mitmekeelsus, keelekontaktid ja keeleline teadlikkus. – Keel ja Kirjandus 1–2 s. 6–23. https://doi.org/10.54013/kk735a2(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)