Tuottavuutta ja palvelua kielen keinoin
Alkusanat 1/2010

Sari Maamies

Tuottavuutta ja palvelua kielen keinoin

Uusi aluehallintojärjestelmä on ollut voimassa vuoden alusta, ja olemme totutelleet aveihin ja elyihin. Sanasto on karttunut näillä uusilla lyhennesanoilla, mutta niiden käyttöönotto ei ole sujunut ihan vaivattomasti. Kysymyksiä kirjainten koosta ja lyhennesanojen taivutuksesta on riittänyt.

Avit ja elyt eivät valitettavasti ole yksittäistapaus hallinnon kielen kehityksessä. Hallinnon kieleen kuten kielenkäyttöön yleensäkin vaikuttavat ajassa liikkuvat aatteet ja muodit. Vallitseva tehokkuuden ja tuottavuuden korostaminen sopii huonosti perinteiseen käsitykseen viranomaisen jähmeydestä. Siksikö julkishallinnossa näyttää vallitsevan pyrkimys kaikin keinoin häivyttää nimestä viitteet viranomaistehtävään? Tätä yritetään muuttamalla laitoksen nimi yritysnimen kaltaiseksi, sellaiseksi kuin Fimea, Valvira, Evira, Trafi. ”Kansainvälisyyttä” korostetaan nimen vieraskaikuisuudella tai peräti muodostamalla nimi vieraan kielen sanoista, kuten mm. Fimea eli Finnish Medicines Agency. Asiakas saattaisi kuitenkin olla tyytyväinen, jos hän jo organisaation nimestä suurin piirtein tietäisi, kenen kanssa on tekemisissä ja millaisia asioita kyseisessä laitoksessa hoidetaan.

Toinen yritys häivyttää viranomaisuutta on pudottaa nimestä organisaation rakenteeseen viittaava loppuosa virasto, osasto, yksikkö tms.: ei Finanssivalvontavirasto vaan Finanssivalvonta, ei talonrakennusosasto vaan talonrakennus. Perusteeksi saatetaan esittää asiakaslähtöisyys: kerrotaan toiminnoista, ei organisaatiorakenteesta. Ei kuitenkaan ole ihan varmaa, palvelevatko tynkänimet sittenkään asiakasta, jonka mielestä voisikin olla ymmärrettävämpää asioida osaston kuin palvelun kanssa. Nimet, joista puuttuu toimielimen luonnetta kuvaava loppuosa osasto, yksikkö tms., tuottavat lisäksi hämärää kieltä: ”Sisäisestä tarkastuksesta vastaa sisäinen tarkastus.”

Virkakielen tutkimusta ja huoltoa on harjoitettu Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa jo vuosia, ja tuloksia on saavutettu. Pitkät virkkeet ovat lyhentyneet, sanonta selkiintynyt (vaikka paljon on vielä tehtävää) ja asiakkaille suunnatun viestinnän sävy on inhimillistynyt. Viranomaisten uusista nimistä on nyt tullut niin nimistön- kuin virkakielenkin huoltoa työllistävä ilmiö. Viranomaisenkaan nimet eivät ole yhdentekeviä. Virkakielen tutkija Ulla Tiililä päätyy pohtimaan, rikotaanko hämärillä nimillä jo hyvään kielenkäyttöön velvoittavaa hallintolakia.

Virkakielen  huollolla ja tutkimuksella riittää työmaata muuallakin kuin virastojen nimien parissa. Hoito- ja hoivatyön teksteistä on kirjoitettu Kielikellossa eri näkökulmista, tällä kertaa tarkasteltavana on lastenhoito. Saija Pyhäniemi on ollut mukana tutkimuksessa, jossa kerättiin päiväkotien henkilökunnalta kokemuksia kirjoitustöistä ja arvioita kirjoittamiseen kuluvasta työajasta. Tulos kuvastaa nykyistä työelämää: kirjoittaminen on lähes alalla kuin alalla olennainen osa työtä, myös lastenhoitoa.

Kielen avulla yritetään rakentaa julkisuuskuvaa, parantaa palvelua ja todistaa työn laatua ja tuloksellisuutta. Siksi viranomainen miettii nimenmuutosta ja lastentarhanopettaja istuu tietokoneen ääressä. Pitäisikö jo pysähtyä miettimään, kumpi on tärkeämpää: itse työ vai nimet, joilla sitä luokitellaan, ja tekstit, joilla siitä kerrotaan?

Sari Maamies