Terveisiä kaukaa kantasuomesta – onnea uudeksi vuodeksi
Artikkeli 3/1970

Terho Itkonen

Terveisiä kaukaa kantasuomesta – onnea uudeksi vuodeksi

Suomen paikallissijojen järjestelmässä vallitsee erikoinen ja hyvin ilmaisukykyinen symmetria. Ajatellaan vaikka sisäisen tulo-, olo- ja erosijan (illatiivin, inessiivin ja elatiivin) sarjaa

(A) järveen : järvessä : järvestä.

Sillä on selvä vastine ulkoisen tulo-, olo- ja erosijan (allatiivin, adessiivin ja ablatiivin) sarjassa

(B) järvelle : järvellä : järveltä.

Eikä vastaavuus rajoitu tähänkään. On partikkeleita, joista koostuu vielä vastaava ”yleisen” tulo-, olo- ja erosijan (translatiivin, essiivin ja partitiivin) sarja:

(C) kauaksi : kaukana : kaukaa,
rannemmaksi : rannempana : rannempaa.

Kielen ylellisyyttäkö? Ehkä nykykielen kannalta sitäkin. Kielihistorian kannalta kyseessä kuitenkin on vain pyrkimys täsmälliseen paikanilmausten järjestelmään. Alkuperäistä, jo useiden vuosituhansien takaista kantaa edustaa tuo ”sisäisyyttä” ja ”ulkoisuutta” erittelemätön C-tyyppinen-sarja. A- ja B-sarjojen välinen eronteko on myöhempää perua – sekin sentään lähtöisin viimeistään suomen, karjalan, vepsän, vatjan, viron ja liivin yhteisestä emäkielestä eli noin kaksituhatta vuotta sitten puhutusta kantasuomesta.

*

C-sarjan ilmaisutehtävät (kuten tarkkaan ottaen A- ja B-sarjankaan) eivät ole yksinomaan paikallisia. Joku voi edetä kauaksi, olla kaukana, mutta hän voi myös yletä ministeriksi ja sen jälkeen toimia ministerinä, ja käytännössä tämä voi merkitä mm. siirtymistä ihmisten haukuttavaksi, minkä jälkeen ollaan heidän haukuttavanaan. C-sarja voi siis ilmaista myös olotilaa tai sen muutosta. C-tyyppisen erosijan, partitiivin, kohdalla huomataan kuitenkin merkillinen puutos. Kaukaa voidaan palata lähelle ja rannempaa liikkua selemmäksi, mutta uuteen toimeen ei voida siirtyä ”ministeriä” (vaan esimerkiksi ministerin asemasta) eikä silloin päästä liioin ihmisten ”haukuttavaa” (vaan haukunnan alaisuudesta tai jostain muusta yhtä kömpelöstä). Tämä puutos on sekin peräisin jo kantasuomesta. Kantasuomessa partitiivi näet siirtyi erosijan tehtävästään mm. runsaskäyttöiseksi subjektin ja objektin sijaksi, ja juuri tämä kumous näyttää kaventaneen partitiivin alkuperäisiä käyttömahdollisuuksia.

Onko puutokseen lääkettä? Jotkut murteet ja sukukieletkin ovat kehittäneet omatekoisen reseptin: on luotu partitiivin tilalle uusi erosija eksessiivi. Sen mukaisesti tullaan ministeriksi, ollaan ministerinä, siirrytään ministerintä vaikka maaherraksi, ja vastaavasti joudutaan ihmisten haukuttavaksi, ollaan heidän haukuttavanaan ja vihdoin päästään heidän haukuttavantaan. Opettajan, toimittajan tai kustantamossa toimivan kielentarkastajan, joka tekstissä näkee tällaisen ilmauksen, ei kannata leimata sitä tuomittavaksi murteellisuudeksi – se on todellisen ilmaisutarpeen vaatimaa täsmällistä suomea, juuri sellaista jämerää puhekielisyyttä, jota kirjakieli toisinaan kaipaa ryhdikseen. (Eri asia ovat sellaiset joskus nähdyt ja kuullut, paikallisuutta ilmaisevat eksessiivit kuin luonta, takanta tai kotonta. Ne joutavat huolellisessa yleiskielessä viralta siitä syystä, että vanha partitiivi – luota, takaa, kotoa – niiden sijasta yhä ajaa saman asian niin kirjakielessä kuin useimmissa murteissa.)

*

Paitsi olotilaa C-tyyppisellä sarjalla ilmaistaan usein myös aikaa, nimenomaan määräistä aikaa: töihin mennään kello 8:n ja 16:n väliseksi ajaksi, ja niissä ollaan samojen kellonmäärien välisenä aikana. Ajanilmauksina käytetään määrätapauksissa kyllä sisä- ja ulkopaikallissijojakin (tammikuussa, kesällä), mutta tapausten ero on syntyperäiselle suomalaiselle selvä ainakin sarjan keskeisen jäsenen, olosijan, osalta. Kielitajua hämärtävät enintään jotkin virastokieleen pesiytyneet oudot adessiivin käyttötavat: ”määräys on voimassa ajalla 1.1.197131.12.1972”, ”ylennettiin korpraaliksi päivämäärällä 1.10.1970”. Näissä tapauksissa on puhe tarkoin määräisestä ajasta, ja siksi odottaisi essiiviä aikana, päivämääränä.

Enemmän pyrkivät nykyään rakoilemaan ero- ja tulosijat. Erosijaa ajanilmauksissa tarvitaan harvoin, eikä sille mahdeta mitään, että se partitiivin käymättömyyden vuoksi joudutaan joskus ilmaisemaan hiukan luonnonvastaisella ablatiivilla: ”toimintakertomus ajalta 14.3.197013.3.1971”. Mutta toisin on tulosijan laita. Sitä tarvitaan taajaan, eikä tunnu oikein mukavalta, että tässä asemassa on ruvettu aiheetta hylkimään puhekielen (ainakin tähänastisen paperittoman puhekielen) mukaista translatiivia ja tunkemaan senkin paikalle allatiivia. Jos määräyksen on tarkoitus olla voimassa määräaikana (ei ”määräajalla”), se on syytä myös antaa määräajaksi eikä nykymuodin mukaisesti ”määräajalle”. Samoin sellainen talousarvio, jota on aikomus noudattaa vuonna 1972 (ei ” vuodella 1972”), sopii alun perin laatia vuodeksi 1972 (ei ”vuodelle 1972”) . Tätä tuntuu vaativan sekä ilmaisujärjestelmän johdonmukaisuus että kielen perinne – se perinne, jota näihin asti on pitänyt yllä toisaalta maaseudun kansankieli, toisaalta luonnonvaraisiin malleihin nojaava taajamienkin puhekieli. Adessiivilla ja allatiivilla on jo nyt niin paljon käyttöä, ettei niitä pidä turhaan rasittaa lisätehtävin. Siispä lopuksi pieni sijojen käyttöä havainnollistava toivomus ja toivotuskin:

Kielikellon toimitus toivoo, että lehden lukijoilla olisi onni matkassaan vuonna 1971, ja siksi se toivottaa lukijoille onnea vuodeksi 1971. Onnea siis uudeksi vuodeksi – ei ”uudelle vuodelle” mutta kyllä Kielikellon lukijakunnalle.
Terho Itkonen