Amia on Pohjois-Amerikassa elävä luukala, etui on ranskaa ja tarkoittaa pientä lipasta tai koteloa, lues tarkoittaa kuppaa, sial maankuoren ulointa kehää ja tii puu- tai muovinastaa, jonka varasta golfpallo lyödään. Assen on kaupunki Hollannissa, Kisil joki Turkissa, Luna roomalaisten kuun jumalatar, Seem Noan poika Vanhassa testamentissa ja Talita Ison Karhun tähti. Kaikkia näitä ei löydä hakemallakaan sana- tai tietosanakirjoista, mutta sanaristikoissa niihin törmää.

Sanaristikot sisältävät monenlaista sanastoa mutta eivät mitä tahansa. Ristikkojen sanat ovat pysty- tai vaakasuunnassa osa toista sanaa, mikä vaikuttaa kirjainten ja kirjainyhdistelmien esiintyvyyteen. Samat sanat toistuvat etenkin helpoissa mutta jossain määrin myös vaikeissa ristikoissa. Millaisia nämä tyypilliset ”ristikkosana” ovat?

Yleisimmät kirjaimet

Alussa mainituissa ristikkosanoissa esiintyy kymmenen eri kirjainta. Seitsemän kerta esiintyvät i ja s, kuudesti e, a ja l, kolmesti t ja u sekä kahdesti k, m ja n. Juoksevasta tekstistä tehtyjen laskelmien mukaan suomen kielen kymmenen yleisintä kirjainta ovat a, i, t, n, e, s, l, k, o ja u (Matti Pääkkönen, Suomalais-ugrilaisen seuran aikakauskirja 1973). Esimerkkisanoissa on siis vain yksi kirjain, m, joka puuttuu yleisyystilaston kärkikymmeniköstä (m on 12:ntena).

Juoksevassa tekstissä sanat esiintyvät taipuneina, jolloin niissä on erilaisia kieliopillisia päätteitä ja tunnuksia. Tämä lisää muun muassa i:n, n:n ja t:n osuuksia. Ristikoissa sanat ovat useimmiten perusmuodossa. Substantiivien ja adjektiivien monikkomuotoja (akat, rapeat) kuitenkin esiintyy melko usein, mikä lisää t:n määrää.

Vokaalien i ja e yleisyys ristikoissa, ja suomen kielessä ylimalkaan, selittyy siitä, että ne voivat esiintyä sekä etuvokaalisissa (näkki, sylkeä) että takavokaalisissa sanoissa (nakki, sulkea). Juuri vokaalistonsa ansiosta ristikoihin pääsevät usein semmoiset sanat kuin eekkeri (pinta-alamitta), eetteri (nukutusaine), eine (aamupala), epeli (vintiö, veijari), Essen (kaupunki Saksassa) ja iili (iilimato; oikku), iltti (kengän kieli), Ilek (Uralin sivujoki), inte (vastaväite), iriitti (silmätauti).

Yleisin sananalkuinen kirjain (äänne) suomessa on k, vaikka se absoluuttisessa yleisystilastossa on vasta kahdeksas. On tutkittu myös sitä, miten todennäköisesti tiettyä äännettä seuraa jokin tietty äänne. Tutkimuksen tulos on, että ”suomen kielen todennäköisin” sana on kani. Niinpä tämä tuttu kani loikkii ainakin kaikissa helpoissa sanaristikoissa.

Usein toistuvat sanat

Sanaristikkoseura on joskus selvittänyt, mitkä ovat yleisimmät ratkaisusanat. Tilasto laadittiin 750 ristikon perusteella. Kymmenen yleisintä ratkaisusanaa ovat: taas, alas, asat (Asat), anis, alus, asut, osat, aita, Aral ja isot. Kaikki ovat nelikirjaimisia, mikä muutenkin on ristikoiden yleisin sanatyyppi – sitä yleisempi, mitä helpompi ristikko on. Juoksevassa tekstissä suomen sanojen keskipituus on kahdeksan kirjainta.

Kymmenen yleisimmän ristikkosanan listassa on vain yksi konsonanttialkuinen ja vokaalialkuisista peräti seitsemän alkaa a:lla. Kielessähän a-alkuisten sanojen osuus on kaikkinensa varsin pieni: suomen kielen sanakirjoissa a:lla alkavia sanoja on 2–4 prosenttia (Raimo Jussila, Kieliposti 1988).

Yleisimpien ristikkosanojen kärkikymmenikkö ei vielä kovin hyvin valaise sitä, millaisia sanoja ylimalkaan esiintyy. Valtaosa on kaikille tuttuja: eri sanaluokkien sanoja, yleis- ja erisnimiä. Ristikoissa pyritään harrastamaan yleiskieltä, mutta joukkoon mahtuu kyllä joskus myös vierassanoja (erikoisalojen termejä), jopa murretta ja slangiakin.

Ristikoissa on usein esimerkiksi sellaisia musiikkitermejä kuin asas ja eses (säveliä), kapriisi (sävellys), lento (hitaasti) ja sitar (soitin). Harva suomalainen lienee nähnyt semmoisia eläimiä kuin aiai (sormieläin), kea (papukaija), kusu (pussikiipijä) ja vikunja (laamaeläin), mutta ristikoissa näihin tutustuu. Melko eksoottisilta saattavat kuulostaa myös osma, ukuli ja kouri. Nämä ovat murresanoja, joiden tarkoittamat eläimet kyllä ovat tuttuja (ahma, pöllö, ruutana).

Ei pelkkää yleiskieltä

Jos vihjesana on ahkera, innokas, taitava, etevä, ovela tai rohkea, viisikirjaiminen ratkaisusana on mitä todennäköisimmin utala. Länsisuomalaiset oppivat tämän adjektiivin ristikoista; itäsuomalaiset saattavat tuntea sen omasta murteestaankin. Itämurteisia muotoja ovat myös itra ja otra, jotka t-kirjaimensa ansiosta pääsevät sanaristikoihin vähintään yhtä usein kuin länsimurteiset – ja samalla yleiskieliset – ihra ja ohra.

Vakiintunutta ristikkoainesta ovat semmoiset puhekielen tai slangin sanat kuin assa (asema), iisi (helppo), kraka (kravatti, solmio), matsi (ottelu), naku (alaston), nirri (henki; ”nirri pois”), stara (tähti, filmitähti). Jotkin ovat kyllä niin yleisiä, että niitä saattaa nähdä vaikkapa lehtiteksteissä.

Ristikoissa on käyttöä myös eräille sellaisille sanoille, joita ei elävässä kielessä esiinny. Raukan tai poloisen ratkaisusana utra on vanhojen kansanrunojen kieltä, karjalasta suomeen lainattu. Myös kielenkäytöstä jo kadonnut sati (jos; saati) jatkaa vielä elämäänsä sanaristikoissa.

Näyttelijä Tea Ista valittiin joskus sanaristikkokilpailujen suojelijaksi – ja syystä. Sekä hänen etunimensä että sukunimensä esiintyvät tavan takaa ristikoissa. Viime vuosina Tean vihjesanoina ovat kyllä alkaneet näkyä myös nuorempaa polvea edustavat pyöräilijä Vikstedt-Nyman ja juontaja Kalifa. Reinon tuore vihje on Nordin (nuori näyttelijä), mutta eipä ole onneksi unohdettu myöskään varttuneiden ratkojien tuntemia Arimoa (kenraali), Breiliniä (poliitikko), Helismaata (sanoittaja, musiikkimies), Lahtista (kirjailija), Rossia (pääjohtaja), Urosta (kansliapäällikkö) eikä Valkamaa (näyttelijä).