Kun tekstissä lainataan jonkun muun puhetta tai kirjoitusta sanasta sanaan, lainattu osuus on merkittävä selvästi. Tähän tarkoitukseen käytetään tavallisimmin lainausmerkkejä, jotka suomessa ovat kaarevat ja samanmuotoiset.
Hän huusi: ”Avatkaa ovi!”
”En siedä tällaista vatulointia”, pääministeri totesi.
Lehtitekstissä ja kaunokirjallisuudessa käytetään suorissa lainauksissa myös ajatusviivaa ns. vuorosanaviivana eli repliikkiviivana.
Hän huusi:
− Avatkaa ovi!
− En siedä tällaista vatulointia, pääministeri totesi.
Repliikkiviiva aloittaa tavallisesti oman rivinsä. Jos lainaukset ovat kuitenkin samalta puhujalta, ne voidaan pitää tilan salliessa samalla rivillä. Jos johtolause on virkkeen keskellä, jatkuu sitaatti johtolauseen ja uuden vuorosanaviivan jälkeen pienellä kirjaimella ja samalla rivillä.
− Tervetuloa taloon! emäntä huudahti. − Paikat nyt tosin ovat hieman sekaisin.
− En siedä tällaista vatulointia, pääministeri totesi, − asiat on saatava pian kuntoon.
Varsinkin lehdissä ja kaunokirjallisuudessa käytetään joskus myös kulmalainausmerkkejä eli hanhenjalkoja (suomessa molemmat merkit osoittavat oikealle).
Hän huusi: »Avatkaa ovi!»
»En siedä tällaista vatulointia», pääministeri totesi.
Lainauksen sisällä toinen lainaus
Jos lainatun osuuden sisällä on toinen lainaus, myös tämä pitää osoittaa selvästi. Tällainen kaksoislainaus voidaan osoittaa eri tavoin. Tyypillisin tapa on käyttää ulompana kokolainausmerkkejä ja sisempänä puolilainausmerkkejä:
”Oletko kuullut, että Antti lähtee ’somekiertueelle’?”
”Olen sitä mieltä, että sanonta ’joukossa tyhmyys tiivistyy’ pitää paikkansa.”
Lehdissä yleinen vaihtoehto on aloittaa sitaatti repliikkiviivalla ja käyttää tämän jälkeen kokolainausmerkkejä:
– Haluaisin tietää, kuka käytti ensin sanaa ”cityvarikset”.
– Onkohan sanonnan ”kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat” merkitys kaikille selvä?
Harvinaisempi, painoteksteihin sopiva tapa on käyttää kulmalainausmerkkejä. Niitä voi käyttää kokolainausmerkkien sisällä:
”Sanoit osaavasi reitin »vaikka silmät kiinni»”, muistutin hänelle.
Kulmalainausmerkit voivat olla myös uloinna. Tällöin sisemmässä lainauksessa voi olla joko lainausmerkit tai puolilainausmerkit.
»Sanoit osaavasi reitin ”vaikka silmät kiinni”», muistutin hänelle.
»Sanoit osaavasi reitin ’vaikka silmät kiinni’», muistutin hänelle.
Monimutkainen lainaus ja virkerakenne
Tavallista on, että lainauksen sisältävä virke on melko yksinkertainen. Tyypillisimmillään virkkeessä on lainauksen lisäksi vain yksi johtolause, joka kertoo puhujan. Välimerkitys on tällöin seuraavien esimerkkien mukainen.
Mies huudahti: ”En voi elää ilman sinua!”
”Tiedän mistä puhun”, hän vakuutti.
”Kuka siellä?” oven takaa tiedusteltiin.
Lainaus voi kuitenkin olla monimutkaisemmassakin virkkeessä. Samassa virkkeessä voi olla esimerkiksi kaksi johtolausetta.
”Uskokaa minua”, sanoi opas ja jatkoi: ”Tiedän, mistä puhun.”
Virkkeessä voi myös olla sitaatin ja johtolauseen lisäksi muu lause. Jos kysymys- tai huutomerkkiin päättyvää sitaattia seuraa muu lause kuin puhujan ilmoittava johtolause, se erotetaan pilkulla.
Pappi kysyi: ”Tahdotko?”, ja minä vakuutin tahtovani.
Kun poliisi komensi: ”Hajaantukaa!”, väkijoukko alkoi napista.
”En voi elää ilman sinua!” mies huudahti, ja minua nauratti.
Tällaiset monimutkaiset rakenteet ovat usein hankalia välimerkityksen kannalta. Siksi lainaukset kannattaakin yleensä pitää lyhyinä ja yksinkertaisina.
Lue lisää:
Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas 2012. Kotimaisten kielten keskus.
Kielitoimiston ohjepankki. www.kielitoimistonohjepankki.fi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (hakusana ”lainausmerkit”)