Suomi kakkosta yliopisto-opiskelijoille

Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos järjestää suomen opetusta erityisesti suomen kieltä ja kulttuuria opiskeleville mutta myös niille ulkomaalaisille opiskelijoille, jotka opiskelevat muita aineita. Millaista opetus on? Kysymykseen vastasi ”suomi kakkosta” opettava Lari Kotilainen.

Ketkä voivat tulla Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitoksen kursseille opiskelemaan suomea?

Meillä on monenlaisia kursseja. ”Suomen kieli ja kulttuuri” on oppiaine, jonka muualla kuin Suomessa ylioppilastutkintonsa suorittanut voi ottaa vaikka pääaineekseen. Sitä opiskelemaan pääsee siis pääsykokeen kautta, sivuaineopiskelijaksi myös osoittamalla muuten kielitaitonsa. Lisäksi meillä on kaikille yliopiston opiskelijoille suunnattuja kielitaitokursseja ja vaihto-opiskelijoille tarkoitettuja kursseja.

Mahtuvatko kaikki halukkaat mukaan?

Pääaineopiskelijaksi eivät tietenkään kaikki pääse, mutta kielitaitokursseille on mahduttava. Ryhmäkoot ovat mielestäni aika sopivia. Saksassa opetin alkeiskursseilla selvästi suurempia ryhmiä, Ruotsissa taas osin aika turhauttavankin pieniä ryhmiä. Pääaineopiskelijoita on vähän päälle sata. Kielikurssien osallistujamäärä vaihtelee jonkin verran. Esimerkiksi peruskurssin aloitti viime syksynä noin 50 opiskelijaa. Varsinaiset yleisöryntäykset on vaihto-opiskelijoiden kursseilla. Pelkkiä alkeiskurssiryhmiä on tänä lukuvuonna ollut seitsemän.

Yliopisto-opiskelijoiden opettaminen on varmaan erilaista kuin avoimella suomi toisena kielenä opetuspuolella. Vaikuttaako opiskelijoiden oma äidinkieli oppimistuloksiin?

Epäilemättä on erilaista. Avoimella puolellahan on jonkin verran myös jopa lukutaidottomia opiskelijoita. Meillä useimmat osaavat oman äidinkielensä lisäksi myös ennestään vieraita kieliä. Se vaikuttaa tietenkin. Esimerkiksi virolaisen on helpompi oppia suomea kuin espanjalaisen, mutta en ole huomannut erityisen suuria äidinkielestä johtuvia eroja. Muuttujia on niin paljon: onko opiskellut jo kotimaassaan, kuinka paljon käyttää kieltä arjessaan, onko kokemusta kielten opiskelusta, ja vaikuttaahan se lahjakkuuskin. Oleellisinta on kuitenkin minun mielestäni motivaatio. Innostuneet opiskelijat oppivat.

Millainen suomen taito kurssien tavoitteena on? Opetetaanko puhekieltäkin?

Riippuu tietenkin tasosta. Tutkinto-opiskelijathan eivät opiskele vain kielitaitoa vaan myös kieli- ja kulttuuritietoa. Kaikkien tiedekuntien opiskelijoille tarkoitetuilla kursseilla taas on keskitytty perinteisesti kirjakieleen. Tavoitteena on kahden vuoden aikana käydä läpi kirjakielen rakenteiden kirjo. Koko paketin läpikäynyt voi siis periaatteessa lukea aamuisen Hesarinsa. Virallisissa tavoitteissa sanotaan, että kurssien jälkeen ymmärtää suomenkielisiä luentoja ja sanomalehtien kieltä sekä puhuu ja kirjoittaa suomea sujuvasti (Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2.1 tai Yleisten kielitutkintojen taso 4). Puhekielen asemasta opetuksessa käydään jatkuvaa keskustelua. Itse olen paljon miettinyt esimerkiksi ihan yksinkertaisesti sitä, minkälaista kieltä luennoilla kuuluisi puhua. Kehitin heti alalla aloitettuani nopeasti eräänlaisen kirjakielistetyn puhetavan, ”ulkkisuomen”. Nyt olen kuitenkin vähän lipsunut siitä – tuntuu hassulta puhua suomen kielen opiskelijoille sellaista suomea, jota ei tule missään muualla käytettyä. Mitään patenttiratkaisua puhe- ja kirjakielen opettamisen suhteeseen ei ole tarjolla eikä ehkä tulevaisuudessakaan tule. Molempia kuitenkin tarvitaan.

Kommentoivatko opiskelijat suomen kieltä: mistä he pitävät, mikä on vaikeaa?

Kyllä suomen vaikeudelle yleensä jaksetaan naureskella, ja alkeiskurssilla näkee joskus aika epätoivoisiakin ilmeitä. Pidemmälle ehtineet eivät kuitenkaan yleensä pidä suomea mitenkään mahdottomana. Vaikeita asioita tulee joka kielessä vastaan. Suomen kielen tekevät vaikeaksi esimerkiksi useat taivutustyypit ja sanaston omakielisyys. Mukavaa taas on loogisuus: suomen kieli on säännöllinen. Ainoa ongelma on, että sääntöjä on niin paljon.

Onko riittävästi tutkimusta ja oppimateriaalia?

Tutkimusta ei ole koskaan tarpeeksi. Koko ala on aika uusi, joten se näkyy tietenkin tutkimuksen määrässä. Nyt tehdään kuitenkin ilahduttavan paljon tutkimusta ilahduttavan monessa paikassa: meillä, Jyväskylässä, Turussa… Oppimateriaalejakin on jo aika mukavasti. Ongelma on tietenkin se, että suomen oppijoita on monenlaisia ja eri ryhmille tarvitaan erilaisia materiaaleja. Ei teini-ikäiselle maahanmuuttajalle voi opettaa yliopisto-opiskelijalle tarkoitetusta kirjasta tai toisin päin.

Oletko itse oppinut opettaessasi jotain ihan erityistä suomesta?

Paljonkin. Olen tutkinut ennen kaikkea semantiikkaa. Opettajana on koko kielen morfologian hienous käynyt konkreettisesti selväksi.

Miten paljon ja missä kaikkialla olet opettanut suomea? Olethan tunnettu pikemminkin aggressiivitohtorina (Kielikello 1/2008: Mikä on aggressiivi?) ja kirjoittajana (mm. teoksen Mummonsuomi laajakaistalla toisena tekijänä).

Innostuin alasta 2000-luvun alussa. Alkeet opettelin kantapään kautta Kölnin yliopiston suomen kielen lehtorina. Sittemmin olen ollut lehtorina myös Uppsalan yliopistossa ja nyt Helsingin yliopistossa. Voi sanoa, että kielen opettaminen on toinen leipäpuuni. Toinen on sitten tutkiminen. Nytkin olen mukana Suomen Akatemian rahoittamassa alisteisia rakenteita kartoittavassa projektissa. Yleistajuisten juttujen kirjoittaminen taas on enemmänkin päätyön rikastamista. Muuta rikastumista siitä ei ole seurannut.

Haastattelu Riitta Eronen