Jaana Kaparin käännöksiä on kiitetty eri tahoilla; ensimmäisenä suomalaisena hänelle on myös myönnetty kansainvälisen kääntäjäliiton Astrid Lindgren -palkinto. Hän on jo aiemmin julkisuudessa kertonut pitävänsä työstään, jossa tuntee olevansa kuin jatkuvalla retkellä englannin kieleen. Entä mikä on suomentajan suhde äidinkieleen? Pääseekö siihenkin retkelle, vai onko se vain lähtöruutu seikkailuihin?

Suomen kieli on koti

Jaana Kapari kertoo, että suomen kieli on hänelle koti, sokkeloinen ja viihtyisä talo, vintti täynnä tavaraa – ja iso piha ja maasto sen ympärillä. Siinä voi sekä asua kotoisasti että seikkailla ja tehdä löytöjä.

”Äidinkieli kaikkine vivahteineen on tärkein ja rakkain kieleni, sen sävyjä ymmärrän parhaiten. Se ujuttautuu syvälle mieleen, kutittelee muistoja ja tunteita. Luen englanniksikin kirjoitetut kirjat aina mieluiten suomeksi, jos vain elävä suomennos on olemassa. Mutta on kiehtovaa nähdä, miten eri tavalla eri kielissä eri aikoina on samat asiat ilmaistu. Nautin myös, kun yritän parhaani mukaan eläytyä englanniksi kirjoitettuun kirjaan. Eihän englantikaan ei ole vain yksi kieli. Amerikanenglanti on erilaista kuin englanninenglanti, mutta englanteja on monta muutakin, esimerkiksi kanadan-, irlannin-, uudenseelannin. ja intianenglanti. Ne kaikki vaativat kanavanvaihdon päässä, kun niitä suomentaa. Mutta toisaalta kanavaa pitää aina vaihtaa, kun eteen tulee uusi kirjailija ja uusi kirja: eihän minun tehtäväni ole kirjoittaa niin kuin minä kirjoitan vaan niin kuin kirjailija on kirjoittanut.”

Kieliretkellä tärkeintä on utelias ja eläytyvä mieli, mutta se ei yksin riitä. Mukana kulkevat kaikki ne yksi- ja kaksikieliset sanakirjat, jotka ovat osuneet matkan varrelle, kun suomentajalla on sattunut olemaan rahaa taskunpohjalla. Jaana Kapari toteaa, että sanakirjoja ei voi olla liikaa: niin Perussanakirja kuin Nykysuomen sanakirjakin ovat yhtä tarpeellisia. Arvokkaita ovat myös sanakirjojen vanhat laitokset. Sekä englannin että suomen etymologiset sanakirjat ovat etenkin Potter-työssä tärkeitä. Jaana Kaparin tietokoneessa on kaksi yksikielistä englannin sanakirjaa ja yksi englantilais-suomalainen.Hän kertoo, että käden ulottuvilla on aina myös kaksi synonyymisanastoa, joista etenkin vanhempi, Yrjö Kivimiehen laatima, kuluu käytössä päivittäin. Riippuu suomennettavasta kirjasta ja työn vaiheesta, mitä muita kirjoja on esillä, mutta aina niitä tarvitaan paljon.

Paitsi sanakirjoja, suomentajan käytössä on eri alojen tietokirjoja sekä sellaista kaunokirjallisuutta, joka tuntuu jollain lailla sivuavan ja siten myös auttavan meneillä olevaa työtä.

Kääntäjän työ ei Jaana Kaparin mukaan ole pelkkää yksin puurtamista, vaan suhteet kollegoihin ovat tärkeitä. Niiden ylläpidossa auttaa sähköposti. Yhteisellä postituslistalla keskustellaan sekä vastaan tulevista työhön liittyvistä solmukohdista että muuten vain. Suomentamiensa teosten (joita on paljon muitakin kuin Potter-sarja) kirjoittajiin Jaana Kapari sen sijaan ei ole ottanut yhteyttä:

”Kysymykseni olisivat olleet sen laatuisia, että olen katsonut paremmaksi vaivata pikemminkin omaa päätäni kuin kirjailijaa. Jos ajatellaan J. K. Rowlingia, hänellä on yli 50 kääntäjää. Jos he kaikki kyselisivät kirjojen runsaita yksityiskohtia, ei kirjailija saisi hetken rauhaa. Olen myös ajatellut, ettei kirjailijan tehtävä ole selittää sanojaan, vaan minun tehtäväni on kuunnella kirjailijaa tekstistä ja ymmärtää ja tulkita sanat siitä. Olen lohduttautunut sillä, että sellaisiakin kirjoja suomennetaan, joiden kirjoittaja on kuollut kauan sitten. Toistaiseksi olen pyrkinyt löytämään tekstin hengen, rytmin ja sanat kuuntelemalla ja maistelemalla tekstiä itseään.”

Mikään ei synny tyhjästä

Mutta mistä ja miten lopullinen teksti, sana tai sanamuoto syntyy? Kaikkea kun ei ole sanakirjoissa, ei varsinkaan niitä J. K. Rowlingin omia sanoja, joille Jaana Kapari on luonut oivaltavia vastineita. Osaa niistä kuulee käytettävän jo kirjojen maailman ulkopuolellakin, esimerkiksi sanoja jästi (= tavallinen ihminen velhojen vastakohtana) tai huispaus (= Tylypahkassa pelattava pallopeli, jolle on jo kehitelty jästimaailmaan sopivia muotoja).

Jaana Kapari vakuuttaa, että jokaiselle sanalle löytyy vastine. Jollei sitä löydy kirjoista eikä muista lähteistä, on yhtenä keinona lausua sana ääneen: kyseessä saattaakin olla tutun sanan tavallisuudesta poikkeava kirjoitusmuoto. Kun tämän jälkeen vielä selaa kirjoja, tutkii ja vääntää, voi lopulta päätyä siihen, että kirjailija on muodostanut sanan itse. Seuraavaksi suomentaja miettii, miksi juuri tuollainen sana on juuri tuossa, ja yrittää ymmärtää sen tarkoituksen.

Sitten on vuorossa etymologian pohdinta. Sana pitää ehkä panna palasiksi, mutta merkitys löytyy aina jostakin, sillä mitään ei synny tyhjästä.

”Lopulta teen saman prosessin takaperin, ja tuloksena on suomenkielinen versioni. Yhden keksityn sanan suomentaminen on oikeastaan ihan sama asia kuin suomentaminen ylipäänsä. Näen edessäni jotain, mistä en vielä tiedä, mitä se on suomeksi. Tutkin sitä aikani, ymmärrän sen ja sanon lopulta suomeksi.”

Lukijasta näyttää siltä, että Jaana Kapari on ainakin Potter-kirjojen uudissanoja suomentaessaan käyttänyt kaikkia kielemme sananmuodostuskeinoja: erilaisia johdoksia, yhdyssanoja ja monia mahdollisuuksia deskriptiivisyyden eli kuvallisuuden ilmaisemiseen. Suomentaja sanoo päätyneensä niihin sekä tietoisesti että spontaanisti mitenkään erityisesti kieliteorioihin perehtymättä. Hänen mielestään suomeen on helppo ja hauska luoda sanoja, ja hän uskoo, että me kaikki teemme sitä jossain määrin.

Kaljuuna, sirppi ja sulmu

Kääntäminen on siis välillä aivan sananmukaisesti sanojen kääntelyä, jota jo kirjailija on voinut harrastaa. Esimerkiksi koulun nimi Tylypahka on englanniksi Hogwarts, joka on muunnos ’pahkasikaa’ tarkoittavasta sanasta Warthog. Suora käännös ”Sikapahka” ei tuntunut Jaana Kaparista oikealta:

”Mielestäni on kirjoitettava niin kuin kirjailija olisi kirjoittanut, jos olisi kirjoittanut suomeksi. J. K. Rowling ei varmaan olisi antanut koulun nimeksi Sikapahka. Se olisi antanut erilaisen mielikuvan kuin alkutekstin Hogwarths. Tästä syystä Rowlingin hengessä tein koulusta Tylypahkan.”

Jästimaailmassa on tänä vuonna opeteltu käyttämään euroa, Potter-kirjojen taikamaailmassa taas rahayksiköitä ovat kaljuuna, sirppi ja sulmu. ”Kaljuunaan menee seittemäntoista hopeesirppiä ja sirppiin kakskytyhdeksän sulmua”, kerrotaan kirjassa Harry Potter ja viisasten kivi (Tammi 2001). Näiden sanojen etymologiat kuvaavat yleisemminkin Potter-kirjojen sanojen syntyä. Kaljuuna on mukautettu suomeen englannin sanasta galleon, ’kaljuuna’; se on vanha sana ja löytyy vanhimmista sanakirjoistakin. Sirppi taas on suora käännös sanasta sickle.

Mutta knut on Rowlingin oma sana, jonka alkuperäksi Jaana Kapari oletti englannin solmua merkitsevän sanan knot. Uudissanan luominen sen pohjalta suomeen oli helppoa: ”Vaihdoin vain o:n u:ksi, aivan kuin alkutekstissä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten J. K. Rowling siirtää sanoja uusiin merkityksiin ja pakottaa lukijatkin tarkkailemaan sanoja ja kieltä. Ja totta kai rahayksiköt viittaavat Britannian rahayksiköihin ennen kymmenjärjestelmään siirtymistä.”

Onnistuneimpina sanoinaan Jaana Kapari pitää toisaalta niitä, jotka ovat ymmärrettävissä sellaisinaan, ikään kuin tutut sanat ainakin, toisaalta taas niitä, joiden avautuminen vie hetken ja antaa lukijalle oivaltamisen ilon. Molempia hän itse on yrittänyt antaa suomalaisille lukijoille saman verran kuin J. K. Rowling on antanut englanninkielisille.

”Ne nikottelematta ymmärrettävät sanat ovat ehkä niitä, jotka voivat jäädä kieleen. Ankeuttajia tiedän olevan olemassa arkimaailmassa, ilmiintyä ja kaikkoontua tekisi joskus mieli.” –

Potter-maailmaa tuntemattomille tiedoksi, että ankeuttajat ovat kauhistuttavia velhovankilan vartijoita, joista teoksessa Harry Potter ja Azkabanin vanki kerrotaan seuraavaa: ”Ankeuttajat vievät rauhan, toivon ja onnellisuuden ympäriltään. Jopa jästit tuntevat niiden läsnäolon, vaikkeivät niitä näekään.” Ankeuttajilta voi kuitenkin pelastua suojeliuksen avulla. Sen taas samainen kirja selittää näin: ”Suojelius on myönteinen voima, heijastus – – toivosta, onnesta ja elämänilosta – –”. Ilmiintyminen ja kaikkoontuminen taas ovat velhojen keinoja siirtyä äkillisesti paikasta toiseen.

Suomentajana Jaana Kapari tuntee Harry Potterin vielä lähemmin kuin lukijat. Mikä hänen mielestään on kirjojen salaisuus?

”En tiedä, mikä on Potterien salaisuus, jos kysytään menestyksen salaisuutta. Tiedän sen, mistä olen itse pitänyt. Pidän Rowlingin monikerroksisesta ja eläytymiseen vapauttavasta kerronnasta, rehevästä kielestä, lämmöstä; siitä, miten kirjailija ymmärtää ihmistä, niin aikuista kuin lastakin. Pidän myös Rowlingin tavasta hyödyntää perinnettä ja kirjoittaa samalla satua ja totta.”

Lukijan on helppo yhtyä näkemykseen, sillä kaikki tämä välittyy myös Jaana Kaparin suomennoksista.
 

Jaana Kaparin suomentamia sanoja
J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjoista

ankeuttaja velhovankilan vanginvartija
fletkumato taikaolentojen hoidon tunnilla opetuksessa käytettäviä pikkueläimiä
huispaus luudilla lentäen pelattava velhojen joukkuepeli
ilmiintyä ilmestyä taianomaisesti paikalle
ilmiskooppi laite, joka ilmaisee, että lähellä on epäluotettava henkilö
iseeviot-peili peili, joka näyttää itse kunkin syvimmän toiveen
jästi tavallinen ihminen velhon vastakohtana
kaikkoontua kadota taianomaisesti paikalta
kuraverinen halventava nimitys velhoista, joilla on jästisukulaisia
kärmessuu käärmeiden kieltä taitava velho
maahistahista maahisten kieli
metsinkäinen pieniä, lentotaitoisia olentoja; Irlannin huipausmaajoukkueen maskotti
Pikkuhirttivaara kylän nimi
pimeytin laite, jolla voi sytyttää ja sammuttaa valoja
poimittaislinja velhojen linja-auto(reitti)
pollomuhku jättimäistä etanaa muistuttava taikayrtti
Riesu Tylypahkassa asustavan ilkeän räyhähengen nimi
sieppi huispauksessa käytettävä siivekäs pallo
suojelius suoja ankeuttajia vastaan
Tylypahka noita- ja velhokoulun nimi
tällipaju liian lähelle uskaltautuvia lyövä puu
viholaiskuvastin viholliset liikkuvina varjoina ilmaiseva peili

Piirros Irma Nissinen