Valtioneuvosto on julkaissut 2000-luvulla kaksi kansalliskielistrategiaa. Ensimmäinen niistä laadittiin pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmahankkeena vuonna 2012. Kansalliskielistrategian uudistaminen oli kirjattu pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan, ja strategia hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä joulukuussa 2021.
Uudistetun kansalliskielistrategian johdannossa todetaan, että kyseessä on ”hallituksen kielipoliittinen tahdonilmaisu, joka viitoittaa kansalliskieliä koskevaa politiikkaa yli hallituskausien”. Strategian on määrä turvata oikeus palveluihin kansalliskielillä, parantaa kieli-ilmapiiriä ja pyrkiä turvaamaan elävä kaksikielisyys Suomessa. Aiempaa korostetummin nousee esille se, että suomen kielen käyttöalan kaventuminen tahdotaan estää.
Nyt julkaistu strategia on ensimmäistä laajempi ja monipuolisempi. Suomessa puhuttavia kieliä käsitellään hieman seikkaperäisemmin kuin aiemmin. Tilaa saavat myös monikielisyys ja suomalaisen kieliyhteisön jäseneksi pääsyn helpottaminen. Sähköiset palvelut, digitalisaatio ja selkokieli ovat tärkeitä aiheita kielellisen saavutettavuuden näkökulmasta. Niitäkin tarkastellaan erillisinä lukuinaan. Keskusteluun ruotsinkielisten palveluiden saatavuusongelmista olemme jo tottuneet, mutta suomenkielisten palveluiden uupuminen sitä vastoin on verraten uusi puheenaihe.
Strategian visio on kiteytetty viideksi iskulauseeksi (luku 4):
- Suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin peruspilareita ovat hyvinvoivat kansalliskielet. Olemme ylpeitä suomalaisesta kulttuurista ja identiteetistä sekä Suomessa puhutuista kielistä.
- Kansalliskielet näkyvät ja kuuluvat yhteiskunnassa ja niitä käytetään kaikilla yhteiskuntalohkoilla.
- Jokaisella on mahdollisuus elää ja toimia Suomessa omalla kielellään, joko suomeksi tai ruotsiksi. Kaikille turvataan oikeus oppia maamme kansalliskieliä.
- Suomi toivottaa tervetulleiksi kaikki kielet, ja kaikilla kieliryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään. Kieliä ei aseteta vastakkain, ja Suomessa olevaa kielivarantoa hyödynnetään tietoisesti.
- Suomi huomioi vähemmistöasemassa olevan kieliryhmän kielelliset oikeudet.
Vision toteuttamiseksi on esitetty kolme tavoitetta, joihin tiivistyy strategian toiminnallinen osuus. Kullakin tavoitteella on viisi alakohtaa:
1 Oikeus palveluihin omalla kielellä
1.1 Varmistetaan kielitaitoisen työvoiman saatavuus molemmilla kansalliskielillä.
1.2 Luodaan ja ylläpidetään asiointiympäristöjä, joissa on luontevaa käyttää suomen ja ruotsin kieltä.
1.3 Turvataan kielelliset oikeudet sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa.
1.4 Kumpaakin kansalliskieltä käytetään aktiivisesti julkishallinnon kielinä.
1.5 Digitalisaatio tukee kielellisten oikeuksien toteutumista ja palveluiden saatavuutta molemmilla kansalliskielillä.
2 Kansalliskielten aseman turvaaminen
2.1 Kansalliskielten käyttöala ei kavennu tieteessä ja kielten sanastotyön merkitys laajenee.
2.2 Kansalliskielet elävät rinnakkain englannin kielen kanssa.
2.3 Suomen kielen elinvoimaisuutta vahvistetaan.
2.4 Kansalliskielten asema ja kielelliset oikeudet turvataan suurissa hallinnollisissa uudistushankkeissa.
2.5 Selkokielen tarve huomioidaan osana esteettömyyttä.
3 Elävä kaksikielisyys
3.1 Vahvistetaan äidinkielen osaamista, mikä tukee myös muiden kielten opiskelua.
3.2 Jokaisella on mahdollisuus oppia kansalliskieliä.
3.3 Molemmat kansalliskielet näkyvät ja kuuluvat yhteiskunnassa.
3.4 Kieli-ilmapiiri Suomessa on salliva ja ennakkoluuloton ja kieliryhmien välillä on luonnollista kanssakäymistä.
3.5 Kansalliskieltemme myötä Suomi on vahva osa Pohjolaa.
Alakohdissa kuvattujen päämäärien konkretisoimiseksi esitetään kaikkiaan 62 toimenpidettä. Vertailun vuoksi todettakoon, että pääministeri Kataisen hallituksen strategiassa oli 24 toimenpide-ehdotusta. Joskin niiden lisäksi esitettiin koko joukko pitkän aikavälin tavoitteita, jotka tukisivat kaksikielisyyttä.
Suurin osa nyt julkaistuista toimenpiteistä on ministeriöiden vastuualueella, mutta valtioneuvoston suosituksia kohdistetaan myös ulkopuolisille toimijoille. Suositusten toteuttaminen on tekijöiden hyvän tahdon varassa, mikä syö niiden vaikuttavuutta. Tarkastelen strategiasta kolmea keskeistä suomen kieleen liittyvää teemaa, jotka liittyvät kansalliskielten aseman turvaamiseen.
Suomi tieteen kielenä
Suomen kielen käyttöalan kaventuminen ja sen myötä aseman heikentyminen on suurin suomen kieltä koskeva uhka. Asiaa kaunistelematta voi sanoa, että englannin kielen laaja-alainen käyttö syö suomea. Tämä kehityskulku oli puheena jo 1990-luvulla, mutta siihen on kiinnitetty huomiota erityisesti 2000-luvun puolella.
Strategian avulla tahdotaan vaikuttaa siihen (edellä kohta 2.1), että kansalliskieliä käytettäisiin tieteen kielinä ja niillä harjoitettava termi- ja sanastotyö laajenisi. Tekstissä nostetaan esiin kriittisimmät kohdat: kansalliskielten asema heikkenee varsinkin elinkeinoelämän, tieteen ja joidenkin erityisalojen kielenä (esim. tietotekniikka). Tavoitteen toteuttamiseksi esitetään korkeakouluille toimenpidesuosituksia.
Strategiassa suositellaan korkeakouluille, että ne
- tunnistavat kieliohjelmissaan mekanismit, joilla pystytään turvaamaan kansalliskielten asema tieteen ja korkeimman opetuksen kielenä
- laativat omat strategiansa siitä, miten suomen ja ruotsin kielet voidaan säilyttää korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kielinä ja miten niiden asemaa voidaan vahvistaa
- ylläpitävät tieteellistä julkaisutoimintaa myös suomeksi ja ruotsiksi sekä viestivät tutkimuksestaan ja kehittävät tiedeviestintää kansalliskielillä
- tarjoavat vieraskielisille opiskelijoille riittävästi mahdollisuuksia kansalliskielten opiskeluun ja tukevat suomi ja ruotsi toisena kielenä (S2) -koulutusta.
Suositukset ovat tuttuja. Samantyyppisiä on esitetty koko 2000-luvun ajan, mutta ne ovat jääneet tehottomiksi. Korkeakoulut ovat muun muassa laatineet kielistrategioita ja -periaatteita. Niiden sisältö on kuitenkin vaihdellut, eikä korkeakouluille ole muotoutunut yhtenäistä kieliperiaatteiden linjaa. Isot koulutusala- ja oppiainekohtaiset erot pistävät silmään sekä yliopistojen sisällä että niiden välillä.
Korkeakoulujen kielipolitiikka on herkkä puheenaihe. Korkeakoulut ovat autonomisia ja tiede vapaata. Opinahjojen ajatellaan hoitavan kielipolitiikkansa itse, eikä hallintovallan ole soveliasta puuttua korkeakoulujen sisällölliseen toimintaan. Näin toki kuuluu ollakin, mutta toisaalta seuraukset ovat nähtävillä: tätä menoa korkeakouluista tulee yksikielisiä, englanninkielisiä.
Suositukset eivät mitä ilmeisimmin riitä turvaamaan kansalliskielten käyttöä yliopistossa. Ne voivat – taas kerran – vilkastuttaa hetkeksi yleistä keskustelua ja ehkä muokata ripauksen verran asenteita. Tekoihin on kuitenkin toivottoman pitkä matka. Jos suomea pidetään arvossa yliopistoissa, pitää kysyä, millaiset toimet aidosti turvaavat sen käytön.
Oikeanlaiset kannustimet voisivat korjata tilannetta. Innovatiivisen monikielisen pedagogiikan kehittäminen ja vaikkapa kekseliäistä rinnakkaiskielisistä opetuskäytännöistä palkitseminen kantavat hedelmää. Kieliteknologia pitää valjastaa monipuolisempaan opetuskäyttöön. Kukkaron nyörien tiukentamista kielipolitiikan välineenä ei ole pidetty soveliaana. Sopisiko kokeilla täsmähöllentämistä?
Selvitys englannista palvelukielenä
Strategiassa käsitellään rinnakkaiskielisyyttä siitä näkökulmasta, kuinka kansalliskielet ja englanti voisivat elää yhdessä. Tekstissä todetaan, että englannista on tulossa palvelukieli kansalliskielten rinnalle. Kattavaa selvitystä englannin kielen käytöstä ja sen vaikutuksista ei kuitenkaan ole olemassa.
Toimenpiteeksi esitetäänkin selvityksen laatimista englannista palvelukielenä. Selvitys auttaisi muodostamaan kokonaiskäsityksen englannin kielen käytöstä palveluissa, mutta myös tieteen kielenä ja elinkeinoelämässä. Kuinka englanti vaikuttaa suomen ja ruotsin elinvoimaisuuteen ja käyttöaloihin?
Toimenpide on kannatettava ja tarpeellinen. Englanti on jo palvelukieli moniaalla, ja sen käytön päälinjat tunnetaan. Toisaalta syvällistä tietoa tarvitaan. On syytä tehdä yhteiskunnan läpäisevä analyysi siitä, kuinka englanti vaikuttaa kansalliskielten käyttöalaan. Perustukoot myös arvovalinnat tietoon.
Läpivalaisu suomen kielen tilanteesta
Suomen kielen asema on muuttunut vaivihkaa, toisaalta taas sanattomana sopimuksena. Nopea muutos on tapahtunut 2000-luvulla. Strategia osuu asian ytimeen siinä, että suomen kielen säilyminen elinvoimaisena yhteiskunnan kaikilla aloilla vaatii valtiovallalta tietoista kielipolitiikkaa ja suunnitelmallisia toimia, joilla vaikutetaan suomen asemaan ja käyttöalaan.
Strategiassa esitetään, että nimitetään selvityshenkilö läpivalaisemaan suomen kielen tilanne ja määrittelemään suomea koskevat kielipoliittiset tavoitteet. Kartoitus tulee tarpeeseen. Sen teemat menevät arvaten osittain päällekkäin edellä mainitun selvityksen kanssa, jossa tarkastellaan englannin käyttöä palvelukielenä, mutta ei vara venettä kaada. Maamme tarvitsee riittävän yhtenäisen käsityksen suomen kieltä koskevista kielipoliittisista tavoitteista. Selvitys voisi toimia aidon keskustelun lähtölaukauksena.
Mitä kansalliskielistrategiasta seuraa?
Kansalliskielistrategian vaikutukset suomen kielen kohtalonkysymykseen – käyttöalan kaventumiseen – jäävät nähtäviksi. Etenkin konkreettiset toimet ja selvitykset ilahduttavat. Selvitykset eivät kuitenkaan ole tekoja. Kirkastuipa niissä mitä tahansa, vaativin työ vasta odottaa. Konkreettisten ja yhtenäisten suomen kieltä koskevien kielipoliittisten tavoitteiden määrittäminen ei onnistune selvityksissä, vaan se on tehtävä erikseen. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää yhteisön asenteen muokkaamista, mikä on tunnetusti vaikein osuus.
Strategia tuo valonpilkahduksen suomen kielen heikkenevään asemaan. Se virkistää kielen käyttöalaa koskevaa keskustelua, jonka olisi pitänyt alkaa voimallisena jo neljännesvuosisata sitten. Hyvä näinkin.
Nationalspråksstrategi. Kansalliskielistrategia(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (pdf, Valtioneuvoston julkaisuja 2021:87)
Kielipolitiikan vuosi 2020(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (pdf, Kotimaisten kielten keskus)