Onko suomen kieli rappiolla? Tähän kysymykseen ovat useimmat suomen kielen huoltajat ja tutkijat saaneet vastata monta kertaa. Yleensä kysyjät odottavat kielen asiantuntijalta selvitystä mm. julkisen kielenkäytön virheistä ja nuorison kielen tilasta. Kielen tilanteinen ja puhujittainen vaihtelu ei kuitenkaan ole rappiota – päinvastoin se on usein osoitus kielen elinvoimasta. Yleiskielen normien rikkominen ei sekään ole varsinaisesti kielen rappiota, vaan pikemminkin kertoo yleiskielen hallinnan puutteista.

Kysymys kielen rappiosta käy aiheellisemmaksi, kun vaihdetaan näkökulmaa ja kysytään, miten kieli palvelee käyttäjiään. Onko sen keinoin mahdollista puhua ja kirjoittaa kaikesta vastaan tulevasta, kaikkien elämänalojen ilmiöistä, niin tieteestä, tekniikasta, taloudesta, kulttuurista – kotoisesta ja vieraammasta – kuin mielipiteistä ja tunteistakin? Onko tämä kaikki ehkä joskus ollut mahdollista muttei ole enää? Silloin voidaan puhua kielen rappiosta. Kielen käyttöala on kaventunut, eikä se enää palvele puhujayhteisöään yhteiskunnan toimintaa ylläpitävänä kielenä. Näin määritellen maailman kielten joukossa on paljon rappeutuvia kieliä, jotka enemmistökielten paineessa vähitellen menettävät asemansa ja sitten puhujansa.

Suomen kielen tilaa ja tulevaisuutta tarkastelee kielen käyttöalan näkökulmasta toukokuun lopulla julkistettu kielipoliittinen toimintaohjelma Suomen kielen tulevaisuus. Toimintaohjelman lähtökohtana on se laajasti Euroopassa 2000-luvun kuluessa tehty havainto, että valtioiden enemmistökielet ja kansalliskielet ovat menettämässä käyttöalaansa englannille. Suurtenkin kielten puhujat ovat nyt tilanteessa, jossa tätä ennen ovat olleet lähinnä vähemmistökielten yhteisöt. Myös Suomessa on meneillään kehitys, jossa suomen kieli menettää käyttöalaansa vähitellen pala palalta. Ilmiö näkyy lähes kaikilla yhteiskunnan aloilla. Toimintaohjelma esittää analyysin suomen kielen tilasta koulun, tieteen, tekniikan, yritysten, hallinnon ja vapaa-ajan kielenä.

Suomen kielen asema yhteiskunnan kaikilla aloilla käytettävänä kielenä ei ole enää itsestään selvä, ja siksi tarvitaan tietoisia toimia kielen aseman turvaamiseksi, siis tietoista kielipolitiikkaa. Sellaista Suomen valtiovalta ei ole tähän mennessä juuri harrastanut. Meillä on hyvä kielilainsäädäntö, jossa säädetään Suomessa käytettävistä kielistä, mutta meiltä puuttuu varsinainen tietoisesti muotoiltu Suomen valtion kielipolitiikka, joka konkreettistaisi niitä toimia, joilla Suomen kielten puhujayhteisöjen kielelliset oikeudet toteutetaan. Kielipolitiikka ulottuu kaikkia elämänaloja koskevaan päätöksentekoon. Esimerkiksi koulutus-, tiede-, elinkeino- ja kulttuuripoliittisilla päätöksillä on usein myös kielellisiä vaikutuksia, jotka pitää havaita päätöksiä tehtäessä. Suomen kielen tulevaisuus ‑ohjelman päätavoite onkin, että Suomen valtio käynnistää mahdollisimman pian valtion kielipoliittisen toimintaohjelman laatimisen.

Vain Suomessa voidaan huolehtia suomen kielen tulevaisuudesta; tätä tehtävää ei voi ulkoistaa. 1800-luvulla tehtiin tietoinen päätös suomen kielen nostamisesta yhteiskuntaa ylläpitäväksi kieleksi. Nyt tämä päätös pitää tehdä uudestaan nykypäivän näkökulmasta: on päätettävä, haluammeko suomen säilyvän käyttökelpoisena kaikilla elämänaloilla myös tulevaisuudessa.