Suomen kielen perussanakirja – Nykysuomen sanakirjan perillinen
Artikkeli 3/1994

Risto Haarala

Suomen kielen perussanakirja – Nykysuomen sanakirjan perillinen

Tämän vuoden maaliskuussa ilmestyi Suomen kielen perussanakirjan kolmas ja viimeinen osa, joka sisältää aakkosvälin S – Ö. Pitkästä aikaa on nyt käytettävissä suomen yleiskielen ajantasainen sanakirja. Jo klassikon aseman saavuttaneen Nykysuomen sanakirjan valmistumisesta on ehtinyt kulua peräti 33 vuotta. Vaikka tästä teoksesta on tehty useita uusintapainoksia, sen sisältöä ei ole koskaan muutettu; vuoden 1992 painos on täsmälleen samanlainen kuin 1961 ilmestynyt. Tähän on omat historialliset syynsä.

Kun Nykysuomen sanakirja valmistui, sen toimitus hajosi. Vain toimitussihteeri Jouko Vesikansa ja yksi toimittaja, maisteri Arvo Keinonen, jäivät silloisen Suomen Akatemian kielitoimiston palvelukseen suunnittelemaan uusia sanakirjatöitä. Heidän johdollaan laadittiin sitten 1973 ilmestynyt Nykysuomen sivistyssanakirja, jolla on edelleen vahva auktoriteettiasema vierassanojen oikeinkirjoituksen normina.

Jo ennen sivistyssanakirjan valmistumista alettiin kielitoimistossa suunnitella Nykysuomen sanakirjan yksiosaista ajantasaistettua tiivistelmää – Perussanakirjaa. Hanketta lähdettiin toteuttamaan Jouko Vesikansan, Arvo Keinosen ja muutaman uuden toimittajan voimin. Ajan mittaan havaittiin kuitenkin tarkoituksenmukaiseksi muuttaa tavoitetta ja päämääräksi otettiin suomen nykyisen yleiskielen sanaston laajempi esittely, joka korvaisi Nykysuomen sanakirjan nykykielen kuvauksena. Syynä oli ennen muuta sanaston nopea kasvu sotien jälkeen ja se, että Nykysuomen sanakirja oli jo ilmestyessään parikymmentä vuotta ajastaan jäljessä, koska toimitus oli lopettanut järjestelmällisen aineistonkeruun niinkin varhain kuin vuonna 1938.

Tässä lyhyesti Suomen kielen perussanakirjan tausta. Perussanakirja siis jatkaa siitä, mihin Nykysuomen sanakirja jäi. Jälkimmäisen arvo historiallisena sanakirjana on tietysti pysyvä.

Perussanakirja tulee toisenlaiseen maailmaan kuin edeltäjänsä; niinpä myös sen sisältö ja rakenne ovat hieman erilaiset. Viime vuosisadanvaihteen yleiskielen sanasto on jo kuvattu Nykysuomen sanakirjassa, vielä vanhemman kirjasuomen ja suomen murteiden sanakirjat ovat alkaneet ilmestyä, viisikymmenluvulta lähtien on julkaistu uskomaton määrä laajoja tietosanakirjoja ja tehty sadoittain ellei tuhansittain erikoisalojen sanakirjoja. Siksi on ollut tarkoituksenmukaista keskittyä elävän yleiskielen kuvaukseen – nimenomaan kielen eikä kielenulkoisen todellisuuden – kilpailematta myöskään erikoisalojen sanakirjojen kanssa. Tämän Kielikellon artikkeleissa annetaan muutamia esimerkkejä siitä, millaista tietoa Perussanakirja tarjoaa. Sanakirjan toimitus on pyrkinyt ennen muuta palvelemaan tavallisia kielenkäyttäjiä (ei niinkään esimerkiksi kielentutkijoita) ja esittämään sellaista tietoa, jota on vaikea löytää muualta.

Perussanakirjan tulevaisuus näyttää myös erilaiselta kuin edeltäjänsä. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus jatkaa nykykielen sanojen keruuta ja pitää yllä Perussanakirjan ajantasaista tietokantaa myöhempiä laitoksia ajatellen, ja myös mikrotietokoneen avulla käytettävä sähkökirjaversio on suunnitteilla.

Täydellistä yleiskielen sanakirjaa on mahdotonta tehdä, ja moni havaitsee omasta näkökulmastaan myös Perussanakirjassa puutteita. Toimitus on kiitollinen tähän mennessä saamastaan rakentavasta palautteesta ja kiittää myös kaikkia niitä, jotka ovat toimitustyön aikana antaneet eri tavoin apuaan.

Risto Haarala