Suhuäänteiden š ja ž merkintä vierasnimissä
Suomen kielen lautakunta 3/2005

Suhuäänteiden š ja ž merkintä vierasnimissä

Suomen kielen omiin sanoihin kuuluu suhuäänteistä vain s, joten kaikki sanat, joissa esiintyvät suhuäänteet š ja ž, ovat uudehkoja lainasanoja, siis vierasperäisiä sanoja¹ tai nimiä. Tämä kannanotto koskee vierasperäisiä nimiä eli vierasnimiä.

Vierasnimillä, etenkin vanhoilla kulttuurinimillä ja maantieteellisillä nimillä, on lähinnä alkuperäkielen mukainen vakiintunut ääntämis- ja (sen mukainen) kirjoitustapansa, jota ei ilman painavaa syytä tulisi muuttaa (Tšehov, Tšaikovski, Tšekki, Tšetšenia, Azerbaidžan). Syyksi ei riitä, että monissa kirjoituslaitteissa suhuäännettä tarkoittavan kirjaimen tuottaminen on ollut teknisesti hankalaa.

Vierasnimien suhuäänteitä näkee usein kuitenkin kirjoitettavan teknisistä tai mukavuussyistä siten, että š:n ja ž:n sijasta käytetään konsonattiyhtymiä sh ja zh. Suomen kielen lautakunta ei pidä tätä kehityssuuntaa suotavana.

Mitä haittaa on suhuäänteiden kirjoittamisesta sh:lla ja zh:lla?

Suomen kielen oikeinkirjoitusjärjestelmän keskeiseksi periaatteeksi on vakiintunut jo sata vuotta sitten se (kirjoituksen ja ääntämyksen vastaavuus), että yhtä äännettä merkitään yhdellä kirjainmerkillä.

Sellainen suhuäänteiden merkintätapa, jossa soinnittoman š:n ja soinnillisen ž:n sijasta käytetään kirjainyhtymiä sh ja zh, on vastoin yhden äänteen ja yhden kirjainmerkin vastaavuuden periaatetta. Merkintä on myös harhaanjohtava, sillä sh-yhtymä esiintyy suomessa muussakin kuin suhu-s:n funktiossa (esim. yhdyssanassa ihmishenki ja sanassa taashan jne.; huomaa myös sh:n ääntäminen sanassa pasha [pasha] ja mm. nimessä Mashadov (ks. Lue myös: Kirjain h vieraissa nimissä).

Kirjaimia š ja ž tarvitaan siis ennen kaikkea kirjoitettaessa henkilön- ja paikannimiä, etenkin slaavilaisia nimiä. Niiden kyrillisten kirjainten translitterointia varten on olemassa kansainvälinen standardi ISO 9. Suomessa sovelletaan yleensä kansallista standardia SFS 4900. Ohjeita on käsitelty mm. Kielikellossa nro 2/2003: Jevgeni vai Yevgeniy? – Kyrillisen kirjaimiston siirrekirjainnus suomessa. Vuonna 1999 julkaistiin kansainvälinen merkistöstandardi ISO/IEC 8859-15 (ns. Latin-9), johon sisältyvät mm. euron merkki, š ja ž. Se on hyväksytty Suomessa myös kansalliseksi standardiksi. Merkit sisältyvät myös jatkuvan kehitystyön kohteena olevaan kansainväliseen merkistöön, jota nykyiset laitteet ja ohjelmat tukevat jo laajasti.

Suomen kielen lautakunnan suositus š:n ja ž:n käyttämisestä perustuu siis suomen kielen vakiintuneeseen oikeinkirjoitusjärjestelmään ja mainittuihin merkistöstandardeihin. Laite- ja ohjelmahankinnoissa on syytä ottaa huomioon tämän suosituksen helppo toteuttaminen käytännössä.

Usein esiintyviä nimiä, joissa suositellaan käytettäväksi suomen kansalliseen merkistöstandardiin kuuluvia kirjaimia š ja ž:

Tšaikovski, Tšehov, Šostakovitš, Puškin, Hovanštšina, Živago, Tšetšenia, Sotši, Taškent, Joškar-Ola, Tšad, Tadžikistan, Azerbaidžan, Tšuktšienmeri, Tšuvassia, Tšekki, Škoda, Kašmir, Hatšaturjan, Fidži, Kambodža.

¹Vierassanoista monet ovat mukautuneet suomen kieleen niin, että š:n rinnalla tai sijasta käytetään suomen s:ää (šekki ~ sekki). Uudehkoissa englannista lainatuissa sanoissa näkyy usein suomessakin suhuäänteen merkkinä alkukielen oikeinkirjoituksen mukainen sh (shortsit ~ sortsit).

Suomen kielen lautakunta

Suomen kielen lautakunta on Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen asiantuntijaelin. Sen tehtävänä on päättää kielenkäyttöä koskevista periaatteellisista tai yleisluonteisista kysymyksistä.

Lautakunnan jäsenet:

professori Harri Mantila, puheenjohtaja
professori Auli Hakulinen
lehtori Anita Julin
toimituspäällikkö Pekka Kukkonen
kääntäjä Oili Suominen
professori Marjatta Palander
erikoistutkija Pirjo Hiidenmaa

Lautakunnan sihteerinä toimii Taru Kolehmainen Kielitoimistosta. Lisäksi kokouksiin osallistuvat Kielitoimiston sanakirjan päätoimittaja Eija-Riitta Grönros ja Kielikellon päätoimittaja Riitta Eronen.