Kansallinen standardisointi alkoi Euroopassa 50–60 vuotta sitten. Se palveli lähinnä tehdasteollisuutta. Tämän päivän standardisointityöllä on laajemmat ulottuvuudet. Siinä ovat mukana eri alojen viranomaiset, elinkeinoelämä, kauppa, tutkimuslaitokset, kuluttajajärjestöt ja monet muut. Standardisointi koskettaa ihmistä monella alalla: tietokonekielestä ympäristön saastumiseen, autojen turvallisuudesta paperikokoihin, sairaaloiden hengityskojeista kuljetuskontteihin, kenkien kokonumeroista siemenviljan laatuun.

Koska standardisointi pyrkii ohjaamaan toimintoja, on selvää, että se saa myös vastustusta. Varsinkin aloilla, joilla standardisointi on vaikuttanut yksittäisen ihmisen toimintaan – kuten kirjoituskoneiden näppäimistön muutos tai mittayksiköt – standardisoinnista on tehty peikko, joka vain vaikeuttaa toimintoja. On jopa väitetty, että standardien laatijat ovat käytännöstä vieraantuneita teoreetikkoja, jotka eivät ymmärrä käytännön tarpeita.

Voidaan kuitenkin sanoa, että standardisointi, standardien käyttö sekä niiden merkitys ovat niin itsestään selviä, että ilman niitä on vaikea tulla toimeen. Ajatellaanpa vain sellaisia standardisoituja jokapäiväisiä asioita kuin sähköjännite, kierteen suunta ruuveissa, sähkölampun kannan mitoitus valaisimiin sopivaksi, kaasu-, jarru- ja kytkinpoljinten järjestys autoissa, tuulilasien turvallisuusvaatimukset, kirjoituspaperien koot jne.

Mitä standardisointi on?

Standardisointi määrittää ehdot, joiden mukaisesti osat sopeutuvat toisiinsa ja kokonaisuuteen, ja lisää siten vaihtoehtoisten loppuratkaisujen määrää. Se siis tavallaan rajoittaa mahdollisuuksia tietyllä tasolla, mutta ei välttämättä lopputuloksen moninaisuutta.

Standardi taas on asianosaisten suostuntaan perustuva ja tunnustetun elimen hyväksymä erittely, joka määrittää tuotteen tai palvelun ominaisuudet. Se perustuu tieteen, teknologian tai kokemuksen yhteen sovitettuihin tuloksiin. Sen tarkoituksena on edistää asetettujen tavoitteiden saavuttamista lisäämällä turvallisuutta, parantamalla toiminnan taloudellisuutta, helpottamalla tarkoituksenmukaisen ratkaisun löytämistä ja järkeistämällä toimintaa. Standardin käyttäminen on yleensä vapaaehtoista.

Tarkasteltaessa standardisoinnin liittymistä kielen kehittymiseen voidaan erottaa seuraavat alueet: 1) merkkikielen standardisointi, 2) uusien termien standardisointi sekä 3) kieleen liittyvien ohjeiden antaminen.

Kuvat, tunnukset ja koodit

Standardisoinnin yhtenä tarkoituksena on edistää ihmisten välistä kanssakäyntiä ja lisätä yhteisymmärrystä. Varsinkin kansainvälisessä kanssakäynnissä korostuu kansainvälisen standardisoinnin merkitys. Kun kirjoitetut kielet poikkeavat toisistaan, voidaan ottaa avuksi kuvakieli ja standardisoida kuvatunnuksia. Näitä ovat esimerkiksi sähkölaitteisiin liittyvät parranajokoneen, vaarallisen jännitteen ja maadoituksen tunnukset, matkailualan kuvatunnukset, autojen hallintalaitteiden kuvatunnukset sekä erilaiset väritunnukset (esim. putkiston sisällä virtaavaa ainetta osoittamassa). Merkkikielen ja kuvatunnusten standardisointi ei siis suoranaisesti vaikuta puhuttuun ja kirjoitettuun kieleen, vaan se luo eräänlaisen symbolikielen tiettyjen asioiden ilmaisulle. Standardisoitu merkkikieli saattaa välillisesti köyhdyttää kieltä, koska se poistaa mahdollisuuden käyttää synonyymeja.

Myös erilaisia koodeja on standardisoitu helpottamaan kansainvälistä kanssakäyntiä. Näitä ovat mm. maakoodi ja valuuttakoodi. Oikein käytettynä ne eivät kuitenkaan vaikuta epäedullisesti kielen kehittymiseen. Eihän toki ole tarkoitus, että Suomessa kirjoitettaisiin esimerkiksi ”Uusien autojen hinnat laskevat ensi vuoden alussa n. 5 000 FIM”; oikea merkintä on ”5 000 markkaa”.

Uudet termit

Uusien termien standardisointi sen sijaan voi vaikuttaa kielen kehittymiseen paljonkin. Tällöin tulee ennen kaikkea pitää huolta siitä, että uusi ja vanha terminologia ovat sopusoinnussa keskenään ja käyttäjiensä ymmärrettävissä. Toisaalta uudissanoja voidaan johtaa myös käytöstä poistuneista työmenetelmistä tai työtavoista, silloin kun nykytekniikalla toteutetun menettelytavan tarkoitus todetaan samaksi.

Terminologian kehittämistyön seuraamista ja valvomista edesauttaa se, että sanastostandardit ja niiden laatiminen muodostavat selvän ja helposti ohjattavan kokonaisuuden. (Sanastostandardeja ovat mm. Kotitaloussähkölaitteitten sanasto, Ovinimistö, Tekstiilimattojen nimistö, Paperisanasto.) Sen sijaan muut standardit ovat vaikeammin hallittavissa, koska uudet termit saattavat piiloutua tekstin joukkoon ja standardia laadittaessa niihin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Toisaalta aina ei edes tiedetä rinnakkaisalojen vastaavasta terminologiasta, ja näin saatetaan samasta asiasta käyttää eri termejä.

Standardi on suositus, jolla kuvataan tämän päivän tekniikan tasoa. Näin ollen on luonnollista, että uusi tekniikka on käytössä huomattavasti aikaisemmin kuin sitä kuvaava standardi julkaistaan ja uusia termejä luodaan jo siinä vaiheessa, kun uutta tekniikkaa ryhdytään soveltamaan. Ryhdyttäessä laatimaan standardia joudutaankin tästä syystä usein miettimään, millä tavoin käytössä oleva terminologia - joka saattaa olla väärää - tulisi ottaa standardeissa käyttöön, sellaisenaanko vai muokattuna kirjakieleen sopivaksi.

Varsinainen kielen standardisointi tulee kysymykseen annettaessa ohjeita siitä, miten vieraskielisten nimien kirjainasu esitetään suomenkielisessä tekstissä, kuinka laaditaan viittaukset toisiin julkaisuihin, millä tavoin alaindeksit kirjoitetaan tai kuinka lomakkeet täytetään.

Työnjako

Kun Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ja Suomen Standardisoimisliiton toimialat sivuavat toisiaan siinä määrin, että kiinteä yhteistyö on todettu molempien etujen mukaiseksi, on näiden kesken sovittu yhteistyöperiaatteista. Yleiskielen kannalta merkityksekkäistä termeistä, numeroilmauksista ja lyhenteistä pyritään neuvottelemaan ennen suositusten antamista. Tutkimuskeskus osallistuu sanastostandardien valmistelutyöhön tarpeelliseksi katsomassaan laajuudessa. Standardisoimisliitto lähettää standardiehdotuksensa tutkimuskeskuksen kielitoimistolle lausunnolle. Tällä tavoin pyritään välttämään päällekkäistyö ja ristiriitainen terminologia.

Karkean työnjaon mukaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselle kuuluvat mm. suositukset sanojen lyhenteistä, taivutuspäätteiden ja välimerkkien käytöstä. Standardisoimisliitto puolestaan vastaa numerollisesta esityksestä, tunnuksista ja matemaattisista merkeistä. Todettakoon lopuksi, että adjektiivin ”standardinmukainen” synonyymina arkikielessä ei ole ”ikävä”, ”ruma” tai ”yksitoikkoinen”, vaan ”luotettava”, ”täsmällinen”, ”sopeutuva” ja ”taloudellinen”.

Kari Kaartama
dipl.ins.
Suomen Standardisoimisliiton toimitusjohtaja