Karjalan kielen sanakirja on kuvaus suomen lähimmästä sukukielestä karjalasta, jota on puhuttu Suomen puolella lähinnä Raja-Karjalassa, Venäjän puolella taas Vienassa ja Aunuksessa sekä Tverissä ja muissa Sisä-Venäjän karjalaissaarekkeissa. Teos pohjautuu sanatietoihin, joista vanhimmat ovat peräisin 1800-luvun lopulta ja tuoreimmat 1970-luvulta. Sanakirjassa esitettävät kielenkäyttöä kuvaavat esimerkit sisältävät otteita henkilöiden haastatteluista, mutta myös itkuvirsistä ja kansanrunoista. Lause-esimerkit heijastelevat elämää maalaisympäristössä, ja myös ortodoksinen uskonto kuuluu sanaston keskeisiin aihepiireihin.

Sanakirjan toimitustyö aloitettiin nykymuodossaan vuonna 1955. Pitkäaikaisena päätoimittajana oli Pertti Virtaranta ja toimitussihteerinä Helmi Virtaranta. Vuosien varrella sanakirjan toimituksessa on työskennellyt monia lyhytaikaisia työntekijöitä, mutta päätökseen hankkeen saattoi viime vuosikymmenet yhdessä toiminut ”troikka”: päätoimittaja Raija Koponen, toimitussihteeri Marja Torikka ja toimittaja Leena Joki.

Karjalan kielen sanakirja on murresanakirja kielestä, jonka kirjakieli on vasta tekeillä. Sanakirjan hakusanat eivät siis voi olla kirjakielen mukaisia. Joskus käyttäjän on vaikea löytää etsimäänsä sanaa, jos haettu muoto ei satu olemaan sama kuin sanakirjan hakumuoto. (Tässä kirjoituksessa hakusanat on lihavoitu ja esimerkit kursivoitu kuten sanakirjassa.) Esimerkiksi soinnillisia konsonantteja b, d, g ja z ei hakusanoissa ole lainkaan, vaan tiedot löytyvät vastaavien soinnittomien konsonanttien p, t, k ja s kohdalta (esim. bajari > pajari, zakuska > sakuska), ja pitkään a:han ja ä:hän palautuvat vokaaliyhtymät edustuvat hakusanoissa oa:na ja :nä (esim. maa t. mua > moa; pää t. piä > peä).

Vaikka sanakirjan aineisto on peräisin etupäässä kansankielestä ja osin jo menneestä maailmasta, sanakirja voi kuitenkin palvella kirjakielen kehittämistyötä Karjalan tasavallassa.

Tunteiden paloa

Yksi silmään sattuvista piirteistä Karjalan kielen sanakirjassa on haukkumasanojen runsaus. Suojärveltä on merkitty muistiin puhuttelu lapsille: Sen tuhkanenät, sem pihkapeät! ja Säämäjärvellä riitaisaa on moitittu näin: Sadasarvinoled, ńi kenen kel ed sovi da synny. ("Satasarvinen" olet, et tule toimeen kenenkään kanssa.) Toki karjalan sanastoon kuuluu myös joukko hellittelysanoja, jotka ovat muodoltaan usein deminutiiveja, kuten muruine, omenut, kannettuine, kultakanaine. Aunuksenkarjalainen vaimo on voinut sanoa miehelleen: Sulahyväine minun ukkoin‿oled!

Kuten murteille yleensä, karjalan murteillekin on ominaista deskriptiivi-ilmausten runsaus. Varsin usein sanatiedoissa tulee vastaan erilaisia humalaisen käyttäytymistä kuvailevia verbejä. Suistamolta on merkitty muistiin ilmaus humalńiekat kävelläh viguroittamal, önttistelläh (humalaiset kävelevät mutkitellen, hoipertelevat) ja Tunkualta humalaińi vönyö broikottau da ögäjäy (humalainen maata retkottaa ja örisee).

Merkitysten mutkia

Karjalan kielen perussanasto on enimmäkseen yhteistä suomen vanhan sanaston kanssa. Monien sanojen merkitykset ovat kuitenkin naapurikielissä kulkeneet eri polkuja: karjalan hirnuo-verbi merkitsee ennen muuta aivastamista ja puhuo-verbin päämerkitys on ’puhaltaa’. Nukkuo ja moata-verbeillä merkityssuhteet voivat olla päinvastaiset kuin yleissuomessa: Uńi on, ńukkuu jo, ei vielä makoa. (Nukuttaa, torkkuu jo, ei vielä ole unessa. Uhtua)

Karjalassa rakas-sanalla suomen yleiskielen mukainen merkitys 'rakas, mieleinen' on vasta toissijainen; perusmerkitys on ’halukas, innokas’: Mie olen nagreheh rakas. (Pidän kovasti nauriista. Porajärvi) Oletko rakaz lähtemäh? (Haluatko lähteä? Salmi) Muodollisesti suomen rakastella-verbiä vastaava rakassella taas merkitsee ensisijaiseti kehottamista tai hoputtelua: Muidu vai rakastelou, itše ei lähte. (Muita vain hoputtelee, itse ei lähde. Nekkula-Riipuškala)

Vienankarjalasta on merkitty muistiin sanaleikiksi tarkoitettu lause Pannah äijä kattilah ta keitetäh viikko. Äijä merkitsee paljoa tai suurta (tässä kattilaan jotakin pannaan paljon) ja viikko pitkää aikaa. Ortodokseille vuoden suurin juhla on pääsiäinen, karjalaksi äijäpäivä, ”suuri päivä”. Toitši vuotat päivännouzuu ku äjjeä päiveä roon. (Joskus odotat päivännousua aivan kuin pääsiäistä. Tulemajärvi)

Lainattua

Karjalassa on runsaasti lainoja venäjästä ja jonkin verran saamesta. Lukuisista eri-ikäisistä ja eri elämänpiireihin liittyvistä venäläislainoista mainittakoon vanhat, ruokatalouteen liittyvät koašša ja voašša, ’puuro’ ja ’kalja’ sekä erilaisten leivonnaisten nimitykset piiroa, sulttšina ja kurniekka. Kurniekka-sanan originaali on mitä ilmeisimmin tarkoittanut venäjässä kanapiirakkaa (taustalla venäjän kura 'kana') ja laajentunut sittemmin merkitsemään erilaisia täytettyjä piirakoita.

Yhteiskuntaelämään liittyvistä venäläislainoista olkoot esimerkkeinä maalaispoliisia tarkoittava uratniekka ja vallankumouksen nimitys revol'utsie (myös revol'us).

Karjalan saamelaisperäinen sanasto on vanhaa lainakerrostumaa, ja monet saamesta saadut sanat liittyvät aihepiiriltään luontoon, esimerkiksi korko ’luoto’, oaje ’suonsilmäke’ ja tšeyri ’sora’.

Läntisiä tuulia

Uudempia lainasanoja karjala on saanut venäjän lisäksi enimmäkseen suomesta. 1880-luvulta lähtien Raja-Karjalassa koulujen opetuskielenä ja jumalanpalveluksen kielenä oli suomi, ja Suomen itsenäistyttyä suomen asema hallinnon kielenä vahvistui. Karjalan kielen sanakirjan aineistossa onkin joukko nuorehkoja suomalaislainoja, kuten opettoa ja opettaja (otettu käyttöön omaperäisten sanojen opastoa ja opastaja sijasta).

Ennen rajojen sulkeutumista karjalaisilla on tietysti ollut myös epävirallisia kontakteja suomalaisiin. Tästä yhtenä esimerkkinä on sauna (omaperäisen kyly-sanan rinnalla), josta on tietoja etupäässä Vienasta ja Raja-Karjalasta. Lähinnä korteista ennustamiseen liittyy levikiltään rajakarjalainen sana ristiverine (muodot ristaverińi ja ristuverine), jonka vastine ristiverinen on suomessakin melko uusi muodoste.

Osa karjalan suomalaislainoista on saatu suomeen ruotsista, kuten uskontoon liittyvät sanat sielu ja siunata, ruokatalouteen liittyvät läski ja krinkeli (myös rinkeli) sekä yllättävän laajalevikkinen, lähes koko kielialueella tunnettu nästyy(k)ki ’nenäliina’. Säämäjärven esimerkki 1920-luvun lopulta kertoo paljon: Puol'ii kymmeńii ei ole vie hengen kohtah ńästykkilöi, yks da kaks‿on. (’Puolta kymmentä ei ole vielä henkeä kohti nenäliinoja, yksi tai kaksi on.’)

Vienan Karjalaan suomalaislainoja on kulkeutunut muun muassa laukkukauppiaiden matkassa. Esimerkkinä suomesta saadusta ruotsalaisperäisestä sanasta, jota on käytetty vain Vienassa, on ruokatalouteen liittyvä viili.1800-luvun lopun katovuosina Vienan Kiestingistä Petsamoon paenneiden murteessa on myös lainoja suomalaistuneilta ruotsalaisilta ja norjalaisilta. Monet näistä liittyvät kalastukseen, esimerkiksi turskan tai lohen pyyntiä merkitsevä visku. Petsamon kiestinkiläisiltä on merkitty muistiin myös sanakirjan viidennen osan viimeinen sana söyttä ’etelä’ ja kuudennen viimeinen öystä ’itä’.

Suomen sanaa maakari ’valmistaja, mestari’ vastaa karjalassa moakari. Lintumoakari on innokas linnustaja, huttumoakari puuronsyöjä ja tupakkamoakari tupakan orja. Sana lienee lainattu ruotsista suomalaiskieliin jo useita vuosisatoja sitten, koska sen vastine esiintyy myös tverinkarjalassa: on t'yt't'ö muagaŕi (’tyttö on aika tekijä’). Tverinkarjalaisethan ovat niiden karjalaisten jälkeläisiä, jotka pakenivat 1600-luvulla Keski-Venäjälle uuden isäntämaansa Ruotsin vero- ja luterilaistamispolitiikkaa.

Idästä Karjalaan, lännestä Suomeen!

Monet kansainväliset kulttuurisanat ovat kulkeutuneet suomeen ruotsin kautta, karjalaan taas venäjän välityksellä, kuten edellä mainittu revol'utsie. Myös erilaiset ammatteja ja henkilöryhmiä merkitsevät sanat ovat kiertolaisia: komisoara ’komissaari’, matrossa ’matruusi’, musikantta ’soittaja’ ja tiekkuna ’diakoni’.

Vanhempi maailmanmatkaaja on riisi, joka Karjalan kielen sanakirjassa on hakusanoitettu muodossa riissu. Sana on intialaista perua, ja se on vaeltanut latinan ja kreikan kautta germaanisiin ja slaavilaisiin kieliin.

Alun alkaen arabeilta levinnyt kahvi on saanut karjalassa nimen koufei (eri muodoissaan). Se on nuori venäläinen laina; suomalaiset taas ovat oppineet kahvinjuonnin ruotsalaisilta samoin kuin juoman nimityksenkin. Vaikka karjalaiset lienevät enemmän teen- kuin kahvinjuojia, on sanakirjassa myös sana-artikkelit koufeinhimo ja koufeinvaiva. Koufinvaiva rod'ih, pideä kouffie keitteä. (Tuli kahvinhimo, pitää keittää kahvia. Suojärvi)

Kahdesti lainattua

Monesti käy niin, että sama käsite saa useampia nimityksiä, synonyymeja. Joskus synonyymien perimmäinen alkulähde on yksi ja sama sana. Karjalassa silkkiä tai silkkilankaa merkitseviä sanoja on ainakin kaksi: koko kielialueelle yhteinen, pohjoisvenäläiseen originaaliin pohjautuva šulkku ja uudempi, suomalaislähtöinen silkki, joka tunnetaan vain Vienasta (lähinnä kansanrunoista) ja Raja-Karjalasta. Molempien sanojen alkulähde lienee kiinankielinen.

Samantapainen, karjalaan eri suunnista eri aikoina lainattu sanapari on venäjästä saatu lamppa ja suomen kautta tullut lamppu. Näiden sanojen esiäiti on kreikkalainen. Sen sijaan sanojen soahhari (venäjästä) ja sokeri (suomesta; karjalassakin myös muodossa sokuri) otaksutaan palautuvan muinaisintiaan.

Nautintoaineista otettakoon tarkasteluun vielä rommi. Karjalassa sen nimityksiä ovat venäläislähtöinen romu ja suomen kautta tullut rommi.Rommist'a šoau hyvän humalan. (Tunkua) Romuu kylmändäh join. (Join rommia vilustumiseen. Nekkula-Riipuškala) Aine ja sana eri muodoissaan ovat kulkeutuneet Pohjolaan ja Venäjälle Englannista, mutta juoman syntymäpaikka on tuntematon.

Ihmisiä ja ilmiöitä

Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa Vera moittii Vanhalaa ahneudesta ja puhuttelee tätä ylen sangiaksi prihaksi eli varsin tuhdiksi nuoreksimieheksi. Sankie on samaa kantaa kuin suomen sankka, ja priha-sanan venäläinen originaali merkitsee muun muassa kaunista ja mieluista.

Sisällöltään samantapaisten sanojen merkityksenkehityksessä voi joskus ilmetä hauskoja yhdenmukaisuuksia. Esimerkiksi karjalan erilaisia ”parempaa ihmistä”, herraa tai virkamiestä talonpojan vastakohtana merkitsevät lainasanat herra, pajari ja tšinouniekka ovat alkaneet tarkoittaa myös paisetta. Samaan ryhmään voi laskea myös sanan äkröi, jolla on mm. merkitykset ’agronomi’ ja ’paise’.

Karjalassa venäläisperäinen -niekka-johdin on selvästi yleisempi kuin suomessa. Tšinouniekka on siis virkamies ja vähän muutakin. Apuniekka merkitsee apulaista: Sinul kazvaa abuńiekkaa, g‿on nenga äjjy lastu. (Sinulle kasvaa apulaisia, kun on niin monta lasta. Vitele) Kuten useimmat tietävät, proasniekka ei tarkoita ihmistä ollenkaan (kuten ei myöskään aiemmin mainittu kurniekka), vaan suurta juhlaa, praasniekkaa, johon osallistuva on luonnollisesti proasniekkaniekka. Salmissa on kuvattu laiskuria tähän tapaan: Ei rua ńi midä, istuu ku pruazńiekkuńiekku. (Ei tee työtä ollenkaan, istuu kuin juhlavieras.)

Karjalan kielen sanakirja I–VI. Lexica Societatis Fenno‑Ugricae XVI. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 25. Suomalais‑Ugrilainen Seura 1968–2005.