Suomea pidetään suhteellisen sukupuolineutraalina kielenä, koska siinä ei ole kieliopillista eikä luonnollista sukua. Kielen ja sukupuolen tutkimuksessa kuitenkin tiedetään, että kielen sukupuolittuneisuuden tai seksismin astetta ei voi mitata vain suvun läsnäolon perusteella.

Seksistiseen kieleen ja kielenkäyttöön voidaan lukea sukupuoleen perustuva kielellinen halventaminen, vähättely, näkymättömäksi tekeminen ja sukupuolistereotypiat. Seksismin ytimeen kuuluu ihmiskuvan mieskeskeisyys: ihmiset ovat miehiä ja miehet yleispäteviä ihmisiä, naiset sen sijaan naisia.

Tarkasteltaessa sukupuolikategorian vaikutusta kieleen on tärkeää katsoa myös pinnan alle. Muodollisesti sukupuolineutraalien ihmisen nimitysten merkitykseen kun sisältyy toistuvasti ns. piilosukupuoli, esimerkiksi sairaanhoitaja on piilofeminiininen ja sotilas piilomaskuliininen. On arveltu, että piilosukupuoli on kaikille kielille yhteinen piirre eli kielellinen universaali.

Sotilaan kaltaisten ilmaisujen maskuliinisuuden lisäksi esiintyy sellaista piilomaskuliinisuutta, joka ei selity ”luonnollisesti” kielenulkoisesta todellisuudesta. Kokeellisissa tutkimuksissa on nimittäin tullut esiin, että myös ne neutraalilta näyttävät ihmisen nimitykset, jotka eivät viittaa sen enempää mies- kuin naisvaltaisiin tarkoitejoukkoihin, tulkitaan todennäköisemmin miehiksi kuin naisiksi. Kun esimerkiksi suomalaisia aikuisia pyydetään kuvittamaan ihmispiirroksilla ”ihmisestä” kertovia tekstikatkelmia, varsinkin miehet piirtävät useimmiten miehen kuvia. Miehet myös keksivät enimmäkseen ja useammin kuin naiset miehen etunimiä sentapaisille kategorianimille kuin tyypillinen suomalainen ja tyypillinen lottovoittaja.

Naisen käsitteellistämistä ihmisen poikkeukseksi kuvastavat myös vakiintuneet, ihminen-perusosalla muodostetut naisen nimitykset, esimerkiksi nais-, neiti- ja täti-ihminen sekä uudempi muodoste äiti-ihminen. Vastaavat miehen nimitykset kuten miesihminen eivät ole samoin vakiintuneita eivätkä yhtä yleisessä käytössä.

Sukupuolten eriarvoinen asema ihmisinä näkyy ja uusintuu myös epäsymmetrisessä sukupuoleen viittaamisessa. Esimerkiksi Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa annetaan yhä seuraavanlaisia ohjeita väittelijöille:

Väittelijä, kustos ja vastaväittäjä käyttävät yleensä frakkia ja mustia liivejä (tai univormua), naiset vastaavasti mustaa aamupäiväpukua ilman hattua.

Useilta virkkeen absurdius menee ohi silmien. Seksismi tulee ehkä näkyvämmäksi, jos vaihtaa sukupuolten paikkaa keskenään: ”...miehet vastaavasti yleensä frakkia...”.

Koska ihmisyys ja naiseus ovat kulttuurissamme tietyssä määrin eriytyneet, osasi miestoimittaja kysyä presidenttiehdokas Elisabeth Rehniltä:

”Oletteko nainen vai ihminen?” (PresiTentti 27.12.1993).

Joka miehen oikeudet

Kielellisen mieskeskeisyyden kruunaa yleispätevä maskuliinisuus, siis miehen nimitykset ja muut maskuliiniset muodot, joita käytetään paitsi miehistä, myös naisista ja ihmisistä yleensä. Yleispätevä maskuliinisuus on suomessakin laaja kokonaisuus, joka koostuu yhdyssanojen lisäksi sanaliitoista, johdoksista, idiomeista ja sananlaskuista, esimerkiksi uskottu mies, isännöidä, lähteä yhtenä miehenä; auta miestä mäessä, älä mäen alla.

Maskuliini-ilmaisujen yleispätevään käyttöön liittyy ainakin kolme piirrettä, jotka tekevät siitä sukupuolisyrjivän. ’Suomalaisen’ ja vastaavien neutraalikategorioiden piilomaskuliinisuus antaa taustaa sille, mistä yleispätevä maskuliinisuus ensinnäkin johtuu. Ilmiö ei selity siitä, että esimerkiksi virkamiehet ovat perinteisesti olleet miehiä, vaan miehen asemasta ihmisen käsitteellisenä prototyyppinä.

Yleispäteviä maskuliinimuotoja ei myöskään todellisuudessa tulkita yleispäteviksi ja sellaisiksi, että ne viittaisivat yhtä lailla naisiin ja miehiin. Kyseisten ilmaisujen tulkintaa on kokeellisesti vertailtu vastaavien sukupuolineutraalien muotojen tulkintaan yli 30 vuoden ajan. Myös suomen osalta on käynyt ilmi, että lakimies-tyyppiset ilmaisut tulkitaan miehiin viittaaviksi merkitsevästi useammin kuin niiden juristi-tyyppiset neutraalivastineet. Kyse ei liioin ole siitä, että miehinen tulkinta viriäisi vain naisten mielessä. Silloin kun tutkimuksissa on havaittu tulkitsijan sukupuolen vaikuttavan yleispätevien maskuliinimuotojen tulkintaan, miehet ovat tulkinneet niitä miehisemmiksi kuin naiset.

Lisäksi maskuliinimuotojen yleispätevällä käytöllä on haitallisia vaikutuksia ajatteluun. Sen ohella, että ne sulkevat naiset ihmiskäsitteen ulkopuolelle todennäköisemmin kuin neutraalivastineet, niiden on ulkomaisissa tutkimuksissa todettu muun muassa tekevän tekstin muistamisen vaikeammaksi naisille ja vähentävän naisten kiinnostusta miesvaltaisia työpaikkoja kohtaan. Miesten taipumus tulkita maskuliinimuodot miehiin viittaaviksi ei suuresti hankaloita heidän ajatteluaan – heistähän ilmaisuissa puhutaan.

On sellaisiakin kieliä, joissa feminiinimuotoja käytetään sekä naisista että ihmisistä yleensä. Suomessa yleispätevästi käytettävät, feminiiniset ihmisen nimitykset kuten sisarukset ja morsiuspari ovat suppea joukko. Miehiä kylläkin sanotaan herkästi naisiksi silloin, kun heitä (ja samalla naisia) halutaan vähätellä: akkamainen mies on neiti, joka pelaa neitikiekkoa ja jonka pitäisi vetää hame päälleen.

Emännästä tuli piika

Toisin kuin usein uskotaan, työntekijän sukupuoleen viittaavat ammattinimikkeet eivät ole suomessa häviävä ilmiö. Esimerkiksi Tilastokeskuksen julkaisemat aakkoselliset ammattihakemistot osoittavat, miten erilaisia miehisiä nimikkeitä, kuten asia- ja esimiehiä, luodaan aina lisää. Feminiinisten nimikkeiden joukossa pistää silmään muun muassa aula- ja kerrosemännän tapaisten emäntä-nimikkeiden yleistyminen. Vuoden 1950 ammattihakemistosta emäntä-loppuisia nimikkeitä löytyy kuusi ja vuoden 1990 hakemistosta 60 kappaletta. Lisääntyminen johtuu nimikkeiden leviämisestä matalan statuksen ammatteihin, joiden toimenkuvauksessa puhutaan tyypillisesti palvelemisesta, viihdyttämisestä ja huolehtimisesta.

Emäntä-nimikkeet määrittelevät kyseiset ammatit naisten tehtäviksi, mikä lujittaa työmarkkinoiden kahtiajakautumista naisten ja miesten töihin. Yleispätevän maskuliinisuuden haitat ja sukupuolittuneet ammattinimikkeet kertovat osaltaan siitä, miten seksistinen kieli sekä heijastaa että tuottaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Katsastusmiehestä katsastajaksi

Seksistisen kielen reformi käynnistyi ulkomailla jo 1970-luvun alussa. Erityisesti yleispätevän maskuliinisuuden muuttamisessa on käytetty lähinnä kahta strategiaa. Ensinnäkin voidaan pyrkiä muodolliseen sukupuolineutraalisuuteen, jolloin esimerkiksi suomessa lakimiehestä tulee juristi. Tämän käytännön haasteisiin kuuluu se, miten purkaa piilomaskuliinisuutta. Toisena keinona voidaan käyttää ilmaisuja, joissa molemmat sukupuolet esiintyvät symmetrisesti, esimerkiksi lakinainen ja -mies. Symmetrisissä ilmauksissa saattaa puolestaan olla pulmana naisen nimityksiin, varsinkin nainen-sanaan, herkästi liittyvä värittynyt sivumerkitys. Toisaalta mikään ei pakota yhtymään siihen käsitykseen, että naiseus on jotain toiseksi parasta. Mainitut strategiat eivät tietenkään sulje toisiaan pois, vaan niitä voidaan soveltaa joustavasti tilanteen mukaan.

Sukupuolineutraalien vastineiden kehittely ja valitseminen ei välttämättä ole niin sanottua aivokirurgiaa. Monille maskuliinimuodoille on jo valmis neutraalivastine. Puhumme sekä valtion että kunnan viranhaltijoista samoin kuin päälliköistä ja lvi-asentajista. Koska neutraalivastineet mahdollisesta piilomaskuliinisuudestaan huolimatta antavat yleensä enemmän tilaa feminiinisille tulkinnoille kuin maskuliinimuodot, vastineiden käyttöä kannattaa jatkaa ja lisätä.

Myös mainituille emäntä-nimikkeille löytyy vaihtoehtoja, kuten aulaemännän sijasta käytettävät vastaanottovirkailija tai aulavahtimestari. Näin nimetty työpaikka on avoin sekä naisille että miehille.

Suomen kielen tekijää merkitsevällä johtimella -ja/- voidaan muodostaa tekijännimi lähes kaikista suomen verbeistä, ja se soveltuu toki myös seksismin karsimiseen. Esimerkiksi marjamiehet voivat olla marjastajia, katsastusmiehet ovat nykyisin katsastajia, ja ovatpa selvitysmiehet joskus sanoneet itseään selvittäjiksi.

Kielenkäyttäjien asennoitumista yleispätevään maskuliinisuuteen ja muuhun seksistiseen kieleen on tutkittu jonkin verran. Asenteeseen ilmeisesti vaikuttaa puhujan sukupuolen lisäksi muun muassa hänen yleinen suhtautumisensa naisiin ja tasa-arvopyrkimyksiin. Tämähän on nähty myös viime aikojen lehtikirjoittelussa.

Kielen seksismiin ja sen muuttamiseen liittyy tunnetusti monenlaisia harhakäsityksiä. Usein toistuu senkaltainen argumentaatio, että mies-loppuisten nimikkeiden korvaaminen henkilö-nimikkeillä olisi keinotekoista. Tosiasiassa missään ei tiettävästi ole väitettykään, että henkilö-yhdyssanat ovat ainoa mahdollinen vaihtoehto. Lisäksi on muistettava, että henkilö-nimikkeitä on jo pitkään käytetty luontevasti sekä maskuliinimuotojen vastineina että muutoin, esimerkkeinä luottamushenkilö ja atk-tukihenkilö, ja niitä kaiketi käytetään jatkossakin.

Jotkut vastustavat muutoksia siksi, että eivät halua kielestä ”sukupuoletonta”, toisin sanoen heillä ovat menneet sekaisin sukupuoli ja seksismi. Eihän sukupuolten eriarvoisuuden purkaminen tarkoita, että ihmisten sukupuoleen ei saisi viitata mitenkään. On itse asiassa myös varottava sellaista sukupuolineutraalisuutta, joka onkin sukupuolisokeutta. Esimerkiksi parisuhde- ja lähisuhdeväkivalta ovat sumeita ilmauksia silloin, kun viitataan sukupuolittuneeseen ilmiöön.

Koska miesjohtoinen kulttuuri on enemmän ja vähemmän vallitseva kaikissa maanosissa, ovat ei-seksistiset, saati sukupuolineutraalit kielet todennäköisesti vähemmistönä. Suomen kieli ei ainakaan kuulu niihin. Kyse on vain siitä, mitä suomen seksismille tehdään.

Kirjoittaja on filosofian kandidaatti. Hän laati yhdessä Kaisa Karppisen kanssa (ks. Lue myös) aloitteen suomen kielen lautakunnalle seksistisen kielen karsimiseksi.

Lähteet

Engelberg, Mila 1993. Maskuliini, feminiini, virkamies? Naistutkimus–Kvinnoforskning 4, 39–50.

— 1998. Sukupuolistuneet ammattinimikkeet. Virittäjä 1, 74–92.

— 2001. Ihminen ja naisihminen – suomen kielen piilomaskuliinisuus. Naistutkimus–Kvinnoforskning 4, 23–36.