Voiko asiatyylissä käyttää sanaa fani? Miten määritellään viharikos? Vastauksia tällaisiin kysymyksiin antaa Kielitoimiston sanakirja. Siitä on ilmestymässä päivitetty versio, jota esitellään tässä lehdessä. Sanakirja ilmestyy ensin sähköisenä verkkoversiona ja myöhemmin painettuna kolmiosaisena kirjana.
Monille on yhä tärkeää, että on olemassa paperinen kirja; sen pystyy hahmottamaan kokonaisuutena, käsittämään esimerkiksi, minkäkokoiseen sanakirjaan mahtuu noin satatuhatta sanaa. Tällaiseen sanamäärän rajaukseen on päädytty yleiskieltä kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa. Kielessä on tietysti paljon enemmänkin sanoja. Siitä vakuuttuu vaikkapa selaillessaan Suomen murteiden sanakirja, jonka ykkösosassa (a–elää) on noin 10 400 hakusanaa, myöhemmissä jopa 19 600. Valmis teos sisältää noin 350 000 hakusanaa. Painettuna oli ehtinyt ilmestyä kahdeksan osaa, ennen kuin mm. valtionhallinnon tuottavuusohjelman edellyttämät säästöt johtivat siihen, että sanakirja päätettiin julkaista vastedes vain sähköisenä. Nyt verkkosanakirjasta on ilmestynyt ensimmäinen jakso (ks. http://kaino.kotus.fi/sms/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)).
Julkaisukanavasta riippumatta sanakirjassa on tärkeintä sisältö ja sen luotettavuus. Sanakirjat ovat lisäksi aikansa yhteiskuntaa heijastavia dokumentteja. Tällaisia on yhä vähemmän, sillä esimerkiksi laajoja tietosanakirjoja ei toimiteta enää lainkaan. Nyt on turvauduttava häilyvään, epävarmoistakin lähteistä peräisin olevaan tietoon, jota Wikipedia ja muu verkkosisältö tarjoavat. Internetin helppokäyttöiset ilmaiset kaksi- ja monikieliset sanakirjat voivat nekin näyttää luotettavammilta kuin ovatkaan.
Kielenhuollon ja nykykielen sanakirjan parissa työskentelevät joutuvat tasapainoilemaan antaessaan suosituksia ja määritellessään ilmausten tyylilajeja. Monista kielenkäyttäjistä tuntuu siltä, että kielenhuolto rajoittaa ilmaisunvapautta tai toisaalta ”antaa periksi” kaikelle. Taustatukea näitä kysymyksiä pohdittaessa voi hakea kahden äskettäin edesmenneen kielellisen vaikuttajan sanoista. Jos näyttää siltä, että kieleen (sanakirjaan) ”hyväksytään” liikaakin arkikielisiä sanoja, voi muistaa Kotuksen ensimmäisen johtajan Tuomo Tuomen sanat: puhekieli, slangikin, rikastuttaa ja hedelmöittää kieltä. Tuomo Tuomi oli myös Suomen murteiden sanakirjan päätoimittaja. Kielenkäytön ohjeita annettaessa on hyvä muistaa Kielitoimiston pitkäaikaisen johtajan ja Kielikellon päätoimittajan Esko Koivusalon sanoja: ”Äidinkieli on kaikkien yhteistä kallista omaisuutta. Sitä ei sovi säännöttää siten, että kansalaiset rupeavat pelkäämään käyttää kieltä julkisesti. Kielenhuoltajat eivät halua olla tuomareita, eivätkä he laadi normeja vaan suosituksia ja ohjeita.”
Suositus voi tosin olla painokaskin. Esimerkiksi suomen kielen lautakunnan kannanotto siihen, että kunnannimet ovat vaarassa kadota kuntaliitosten yhteydessä, on tärkeä. Asia on sekä kulttuurisesti että yhteiskunnan ja yksilön turvallisuuden näkökulmasta merkittävä. Nimet ovat yhteistä perintöä, josta täytyy saada pitää kiinni.