Suomesta on pantu muistiin suunnaton määrä sananlaskuja ja puheenparsia, erilaisia kiteytyneitä sanontoja, fraaseja. Ne kuuluvat yleensä kielen kiteytyneimpiin osiin. Niitä käytetään usein silloinkin, kun ei täysin ymmärretä niiden yksittäisten osien merkitystä (”Huutaa kuin marraskarhu”). Sananlaskuissa ja puheenparsissa voi esiintyä myös sellaisia kieliopillisia muotoja, joita ei muuten enää käytetä (”Luojan kiitos”, ”Kiiskinen kaloja vanhin, vata vanhin pyydyksiä”). Murrerajojen yli kulkeutuessaan ne säilyttävät usein lähtöseutunsa piirteitä.

Etenkin sananlaskuja on totuttu pitämään eräänlaisina yleisesti hyväksyttyinä totuuksina, joihin voi viitata vaikka lakituvassa. Sananparsia (= sananlaskuja ja puheenparsia) tuntevat tietävät kuitenkin, ettei niidenkään maailma ole aina yksitulkintainen. Yhden sanonnan mukaan iltarusko on hyvä, toisen mukaan taas aamurusko.

Sananparsia on kieputeltu ja rukkailtu myös tietoisesti. Perinteisesti arvokkaat, joskus vuosisatojakin säilyneet sananlaskut ja puheenparret ovat joutuneet verbaalihurjastelijoiden ja muiden venkoilijoiden pelinappuloiksi. Yksi tällaisia – lähinnä kielellisiä – venkoiluja harrastanut ryhmä ovat teekkarit, jotka ovat vappujulkaisuissaan tarjoilleet lukijoilleen monia uussananlaskuja. Teekkareilta lienevät peräisin esimerkiksi ”Joka toiselle kuoppaa kaivaa, joka toiselle ei” ja ”Joulu juhlista jaloin, pikkujoulusta kontaten”.

Samalla tavoin on vesitetty useita vanhoja vertauksia. Esimerkiksi: ”Hartiat kuin ladon ovi: ei niin leveät mutta niin lahot”, ”Voimaa kuin pienessä kylässä, jossa on vain keuhkotautinen kissa kotona”, ”Ilma on kuin morsian – ja morsian on kuin rantapiru” ja ”Rahaa on kuin rosvopäälliköllä – ei yhtä paljon, mutta samalla tavalla hankittua”.

Kätevä tapa muuttaa sananlaskun tai puheenparren merkitystä on tehdä siitä sanomus eli wellerismi: toisin sanoen siirretään se ”sanoi se-ja-se siellä-ja-siellä” -lisäyksen avulla aivan toiseen ympäristöön kuin se on alun perin tarkoitettu.

Sanontaan ”Toivossa on hyvä elää” keksi joku neropatti lisän ”sanoi lapamato”, ja hetkessä tuli abstraktisesta toivosta erisnimi. Myöhemmin on keksitty lisääkin: ”Toivossa on hyvä elää ja Uskossa on ihana kuolla, sanoi lapamato”.

Sanonnasta ”Apu tulee ylhäältä” on siitäkin kehitetty edellisentyyppinen sanomus ”Apu tulee ylhäältä, sanoi akka, kun lehmälleen olkikattoa syötti”. Suhteellisen uusia taitavat olla: ”Pannaan vahinko kiertämään, sanoi entinen tyttö, kun nosti lapsensa karuselliin”, ”Aika parantaa haavat, sanoi metsänhoitaja”, ”Pilkettä silmäkulmaan, sanoi akka, kun ukkoaan klapilla pieksi” ja ”Ei riemulla rajoja, eikä rajoilla riemua, sanoi rajamies päästyään puolen vuoden tauon jälkeen kapakkaan”, samoin ”Kyllä me tästä vielä nousemme, sanoi entinen mies hirttolavalla”, ”Meni yli odotusten, sanoi alokas, kun taulun yli ampui” ja ”Jos mies muistaa maata, niin maa muistaa miestä, sanoi entinen ukko, kun päiväunilleen kömpi”.

Enimmät kirjoituksen esimerkeistä ovat Matti Punttilan kirjoista Haaskannäköinen tyttö (WSOY 1998), Pilkettä silmäkulmaan (WSOY 2001) ja Poskettomia huulia (WSOY, ilmestyy syyskuussa 2004).