Monissa kielissä sanajärjestys osoittaa kieliopillisia suhteita. Pää- ja sivulauseissa on erilainen sanajärjestys, tai sanajärjestys osoittaa, kumpi samanmuotoisista substantiiveista ilmaisee lauseessa subjektin eli tekijän, kumpi tekemisen kohteen: Finland [subjekti] beats Sweden [objekti] 6–1. Suomen sanajärjestys on kieliopin kannalta melko vapaa. Kysymyslauseiden sanajärjestys on kuitenkin sikäli kiinteä, että kysymyssana sijoittuu alkuun: Mitä se tekee? Voiko siellä uida?
Suomen kielessä sanajärjestys ilmaisee ensi sijassa tekstin informaatiorakennetta eli sitä, mikä on puheenaihe ja mitä siitä sanotaan: Hernekeitto [puheenaihe] on suosittu einesruoka. Usein kyse on samalla siitä, mitä asioita kirjoittaja olettaa lukijalle tutuiksi, mitä puolestaan tuo tekstiinsä uutena tietona. Läheskään kaikissa lauseissa ei kuitenkaan ole ilmipantua puheenaihetta eli teemaa; käsky Tule tänne ja toteamus Oli kiva tavata ovat silti normaaleja, sanajärjestykseltään neutraaleja lauseita.
Tutusta uuteen
Asiateksti tuntuu sujuvalta ja ehjältä, kun uudet asiat tuodaan siihen niin, että lukijan on helppo liittää ne ennalta tietämäänsä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kirjoittajan kannattaa yleensä aloittaa lauseensa lukijalle tutusta asiasta ja jättää uusi tieto lauseen loppuun. Lukijalle tutuksi voi olettaa ainakin sellaisen asian, jota omassa tekstissään on edellä käsitellyt tai joka on pääteltävissä tekstiyhteydestä. Tuttuus voi pohjata myös yleiseen maailmantuntemukseen.
Tutun ja uuden tiedon esitysjärjestys vaikuttaa sekä tekstin lukunopeuteen että muistiin palauttamisen helppouteen. Kuinka helpolta tuntuu lukea seuraavanlainen lehtijutun aloitus? Jutun otsikkona on Kasvitieteellisiä tunturipuutarhoja. (Lauseet on numeroitu esimerkin käsittelyn helpottamiseksi.)
(1) Vuonna 1924 norjalainen kasvitieteilijä Thekla Resvoll perusti Skandinavian ensimmäisen tunturipuutarhan. (2) Oslon yliopisto vastasi alkuun puutarhan hoidosta. (3) Alkuperäisten luonnonvaraisten tunturikasvien ja -kasvillisuuden kokoelman ylläpitäminen on tunturipuutarhan tehtävänä. (4) Hyvin eri aikoina kasvit kukkivat. (5) Toukokuun kukkijoita ovat sinirikko ja kangasvuokko, (6) kesäkuussa on kultakuusion vuoro.
Lause 1 alkaa ajanmääritteellä ja tekijällä, jotka suomen kieliopin mukaan sopivat periaatteessa kumpikin lauseen alkuun, mutta yhteys jutun otsikkoon ilmenee vasta lauseen lopussa. Lauseen 2 alussa tekstiin tulee uusi asia Oslon yliopisto, ja vasta lauseen lopussa viitataan puutarhaan, josta edellisessä lauseessa oli puhe. Lause 3 alkaa pitkällä ja raskaalla ilmauksella, jonka sanat tunturikasvit ja -kasvillisuus liittyvät väljästi tekstin aiheeseen, mutta vielä ilmeisempi yhteys löytyy jälleen lauseen lopusta sanoista tunturipuutarhan tehtävänä. Lauseen 4 aloittaa ajanmäärite hyvin eri aikoina, joka yhdistyy edellä sanotusta vain ilmaukseen vuonna 1924. Kyse ei kuitenkaan ole tunturipuutarhojen perustamisajoista vaan tunturikasvien kukkimisajoista, kuten lauseen jatkosta käy ilmi. Lauseet 5 ja 6 ovat rakenteeltaan sikäli symmetrisiä, että kumpikin alkaa tekstissä taaksepäin viittaavalla ilmauksella, joka täsmentää edellisen lauseen ajanmääritettä hyvin eri aikoina, ja lauseen lopussa esitetään ajankohdalle tyypillisiä kukkijoita.
Esimerkin lukemista hankaloittaa se, että lähes kaikissa lauseissa tekstiin tuodaan uusia ja tärkeitä asioita lauseen alussa. Jos uusi asia esitetään lauseen alussa, tutun tiedon paikalla, tekstiin jää aukko ja lukija joutuu pysähtymään. Seuraavassa sama tekstikatkelma on alkuperäisessä asussaan:
(1) Skandinavian ensimmäisen tunturipuutarhan perusti vuonna 1924 norjalainen kasvitieteilijä Thekla Resvoll. (2) Puutarhan hoidosta vastasi alkuun Oslon yliopisto. (3) Tunturipuutarhan tehtävänä on ylläpitää alkuperäisten luonnonvaraisten tunturikasvien ja -kasvillisuuden kokoelmaa. (4) Kasvit kukkivat hyvin eri aikoina. (5) Toukokuun kukkijoita ovat sinirikko ja kangasvuokko, (6) kesäkuussa on kultakuusion vuoro.
Lauseet 1–3 alkavat viittauksella yhteiseen aiheeseen, puutarhaan. Lauseissa 4–6 puolestaan tutun tiedon paikalla lauseen alussa on viittaus asiaan, joka on tuotu tekstiin uutena aiemman lauseen lopussa: kasvit liittyvät tunturikasveihin, ja toukokuu ja kesäkuu ovat esimerkkejä eri ajoista.
Kevyestä raskaaseen
Vaikka lause alkaisikin tutusta – tai ainakin tutuksi oletetusta – asiasta, lukeminen vaikeutuu, jos lauseen alussa on mutkikas määrite tai pitkä luettelo:
Henkilöstön hyvä ammattitaito, hyvinvointi ja sitoutuminen työhönsä vaikuttavat hoidon laatuun myönteisesti. Ammattitaitoinen ja oman ammattitaidon kehittämisestä kiinnostunut sekä työhönsä motivoitunut henkilöstö on iäkkäiden hyvän hoidon ja palvelun tärkein osatekijä. Osallistavalla ja kannustavalla johtamisella, työn tarkoituksenmukaisella organisoinnilla sekä turvallisella ilmapiirillä voidaan lisätä henkilöstön jaksamista ja työviihtyvyyttä.
Tekstikatkelmassa tarkastellaan henkilöstön merkitystä vanhusten hoidon laadun kehittämisessä, joten kaksi ensimmäistä lausetta on sikäli perusteltua aloittaa henkilöstöön viittaavilla ilmauksilla. Mitä tapahtuu, kun toisessa ja kolmannessa lauseessa nostetaan lyhemmät ilmaukset lauseen alkuun ja jätetään pitkät luettelot loppuun?
Henkilöstön hyvä ammattitaito, hyvinvointi ja sitoutuminen työhönsä vaikuttavat hoidon laatuun myönteisesti. Iäkkäiden hyvän hoidon ja palvelun tärkein osatekijä on ammattitaitoinen ja oman ammattitaidon kehittämisestä kiinnostunut sekä työhönsä motivoitunut henkilöstö. Henkilöstön jaksamista ja työviihtyvyyttä voidaan lisätä osallistavalla ja kannustavalla johtamisella, työn tarkoituksenmukaisella organisoinnilla sekä turvallisella ilmapiirillä.
Lukijan urakka helpottuu, kun lauseet alkavat lyhemmistä lauseenjäsenistä ja loppuvat pidempiin. Tosin samalla toisessa lauseessa tuttu henkilöstö jää aivan loppuun, mutta sen sijaan iäkkäiden hyvä hoito yhdistyy edellisen lauseen hoidon laatuun, ja viimeisen lauseen alkuun tulee jälleen viittaus henkilöstöön.
Sama kevyestä raskaaseen -periaate näkyy myös siinä, miten suomalaiset yhdistävät lyhyitä ja pitkiä etunimiä. Nimet ovat useammin järjestyksessä Kerttu Inkeri ja Eetu Matias kuin Inkeri Kerttu ja Matias Eetu.
Lauseen alulla ja lopulla on painoarvoa
Lauseet Assi järjesti asian, Hänellä on nälkä ja Minä en lähde sinne ovat sanajärjestykseltään tyypillisiä suomen kielen lauseita: niissä tekijä tai kokija edeltää verbiä. Tällainen sanajärjestys tuntuu neutraalilta, koska mikään yksittäinen sana ei korostu ja lauseen voi sijoittaa varsin monenlaisiin tekstiympäristöihin.
Sanajärjestystä muuttamalla voi korostaa haluamaansa asiaa, etenkin puheessa ja tyyliltään neutraalia asiaproosaa vapaammassa tekstissä. Erityisen painokkaita paikkoja ovat sekä lauseen alku että loppu:
Sinne minä en ainakaan lähde. ~ En minä ainakaan sinne lähde.
Assi sen järjesti (eikä Ossi). Vrt. Sen järjesti Assi (eikä kukaan muu).
Korostaa voi sekä tuttua (sinne) että uutta asiaa (Assi). Vaikka nimi Assi korostuu niin alku- kuin loppuasemassakin, lauseet Assi sen järjesti ja Sen järjesti Assi tuntuvat vaativan hiukan erilaista tulkintaa. Ensimmäinen lause sopii luontevimmin virheellisen väitteen oikaisuksi, kun taas jälkimmäinen ei välttämättä kumoa mitään ennakko-oletusta siitä, kuka asian järjesti.
Kirjoittajan korostuskeinoihin kuuluvat sanajärjestyksen lisäksi typografiset keinot, kuten lihavointi ja kursivointi. Puheessa sanajärjestys kytkeytyy sävelkulkuun ja painotukseen. Väitelauseesta saa kysymyksen jopa pelkästään sanajärjestystä ja sävelkulkua muuttamalla:
Rehtori Jussila ei ole paikalla.
Ei rehtori Jussila ole paikalla?
Sellaisilla pikkusanoilla kuin myös, vain ja erityisesti puhuja voi kohdistaa kuulijan huomion haluamaansa asiaan. Näitä sanoja kutsutaan fokuspartikkeleiksi. Puhutussa kielessä fokuspartikkelien sijoittelu on melko vapaata, koska puhuja voi torjua virhetulkinnat painottamalla tarkoittamaansa sanaa.
Kirjoittajakin saattaa kuvitella tekstiinsä painotuksen – mutta lukija ei sitä kuule. Siksi ei ole yhdentekevää, mihin kohtaan lausetta fokuspartikkelin sijoittaa:
Myös tiedot uhanalaisista lajeista ja niiden esiintymistä olisivat tarpeen metsän hoitotoimia suunniteltaessa.
Vrt. Tiedot uhanalaisista lajeista ja niiden esiintymistä olisivat tarpeen myös metsän hoitotoimia suunniteltaessa.
Ensimmäisessä versiossa mainitaan vielä yksi asia, joka tarvitaan metsän hoitotoimien suunnittelussa, toisessa taas vielä yksi asiayhteys, jossa tiedot uhanalaisista lajeista ovat tarpeen. Fokuspartikkelin siirtäminen muuttaa siis lauseen merkitystä.
Vaarana väärä tulkinta
Sanajärjestyksen kieliopillinen vapaus tuo mukanaan kaksihahmotteisuuden vaaran. Kun jokin ilmaus voidaan tulkita sekä edellä että jäljessä sanottuun liittyväksi, syntyy hetkellinen hahmotusongelma. Yleensä lukija kuitenkin löytää tekstiympäristöstä avaimet kirjoittajan tarkoittamaan tulkintaan.
Kaksihahmotteisuus liittyy monesti tiiviisiin lauserakenteisiin – niin seuraavassakin esimerkissä:
Tulkki palauttaa viivytyksittä saamiensa ohjeiden mukaan hänelle luovutetun aineiston toimeksiannon päätyttyä.
Onko tulkki saanut ohjeet viivytyksittä, ja mitä mahtaa olla luovutetun aineiston toimeksianto? Lukija pystyy kyllä päättelemään oikean tulkinnan, mutta sanajärjestyksen muuttaminen selventää lausetta:
Toimeksiannon päätyttyä tulkki palauttaa hänelle luovutetun aineiston saamiensa ohjeiden mukaan viivytyksittä.
Kokonaisuuden hahmottamista hankaloittaa lisää, jos peräkkäiset mutta yhteen kuulumattomat sanat ovat samassa sijamuodossa:
Museovirasto on tutkinut Kirkkojärven entisen pappilan ympäristön muinaismuistolain rauhoittaman kiinteän muinaisjäännöksen laajuuden selvittämiseksi.
Yhdenkin sanan muutos selventää lausetta:
Museovirasto on tutkinut Kirkkojärven entisen pappilan ympäristön selvittääkseen muinaismuistolain rauhoittaman kiinteän muinaisjäännöksen laajuuden.
Hahmotusongelman ratkaisuksi voi hyvin riittää pelkkä sanajärjestyksen muutos, mutta monessa tapauksessa lauserakennetta kannattaa muutenkin muokata selkeämmäksi.
Missä verbin paikka?
Kun puhutaan sanajärjestyksestä, ainakin varttuneemman kirjoittajan mieleen saattaa nousta varoitus käänteisestä sanajärjestyksestä: ”Ei verbiä ennen subjektia!” Onkin paikallaan varoa käyttämästä käänteistä sanajärjestystä mekaanisesti aina lauseenalkuisen määritteen, sivulauseen tai sitaatin jälkeen. Tämä käytäntö on lainautunut kirjoitettuun suomeen paljolti ruotsista ja saksasta. Sen sijaan puhutussa suomessa verbi on vanhastaan voinut edeltää subjektia monestakin syystä.
Suora sanajärjestys ei siis ole suomen kielessä ainoa oikea, vaan subjektin ja verbin keskinäistä järjestystä säätelevät tässä kirjoituksessa esitetyt periaatteet yhdessä.
Sivulauseen jälkeisessä päälauseessa verbin nostaminen alkuun puolustaa toisinaan paikkaansa:
Vaikka Ranska on viimeisten vuosikymmenten aikana hieman lieventänyt suhtautumistaan vähemmistökieliin, on sen kielipolitiikka saanut edelleen osakseen hyvin kitkerää kritiikkiä.
Jos äänet menevät tasan, ratkaisee arpa (eikä puheenjohtajan ääni).
Kummassakin esimerkissä (finiitti)verbi toimii lauserajan merkkinä. Toisessa esimerkissä käänteinen sanajärjestys vie samalla tärkeän tiedon painokkaalle paikalle lauseen loppuun.
Seuraavanlaisissa tapauksissa kannattaa kuitenkin valita suora sanajärjestys:
Joskus kun tapahtuman piti alkaa kello 18, pääsi se alkamaan vasta kello 19. → se pääsikin alkamaan
Lindman sanoikin leikkisästi, että jos hän saisi ikuisen elämän, tekisi hän koko ajan vain elokuvia. → hän vain tekisi
Kun päälauseen subjektina on tekstissä taaksepäin viittaava pronomini se tai hän, lauseessa on luontevaa edetä tutusta uuteen eli aloittaa pronominista.
Sitaatin jälkeisessä johtolauseessa sanajärjestystä säätelevät yhdessä tutusta uuteen- ja kevyestä raskaaseen -periaatteet. Johtolauseessa on verbi ennen sanojaa silloin, kun siteerattu puhuja tai kirjoittaja määritellään esimerkiksi pitkin tittelein. Tarkka titteli tai muu täsmennys on tarpeen yleensä silloin, kun henkilö mainitaan tekstissä ensimmäisen kerran.
”Maailmalla kohderyhmä on pitkään ollut vallitseva trendi”, toteaa Suomen Bonnier Publicationsin toimitusjohtaja Marjaana Toiminen.
”Pelkkä orkesterissa soittaminen ei riitä”, ohjeistaa kuppilaan pelmahtanut Tapiola Sinfoniettan toinen konserttimestari Jukka Rantamäki.
Seuraavien sitaattien yhteydessä tittelit voi jo jättää pois ja käyttää pelkkää nimeä tai pronominia. Kun henkilö on jo tuttu, on monesti makuasia, käyttääkö suoraa vai käänteistä sanajärjestystä. Siis joko Toiminen toteaa tai toteaa Toiminen. Pelkän pronominiviittauksen yhteydessä luontevin on suora sanajärjestys hän toteaa, sillä pronomini viittaa edellä sanottuun ja sopii kevyenä parhaiten lauseen alkuun.