Sanaa ja sakramenttia – populistista retoriikkaa
Havaintoja 3/2014

Laura Parkkinen

Sanaa ja sakramenttia – populistista retoriikkaa

Populismin kielestä puhuttaessa tulee Suomessa yhä mieleen Veikko Vennamo rötösherroineen. Timo Soinin sanomukset taas ovat synnyttäneet uudissanan soinismi. Populismin kieli on kuitenkin kansainvälistä.

Populisti on taitava käyttämään perinteisiä retoriikan keinoja, metaforia, allitteraatioita, toistoa. Uskonnon ja mainonnan kieli näkyy esimerkiksi Italian Berlusconin ja Ranskan Marine Le Penin retoriikassa. Populismissa on pitkälti kyse samasta kuin uskonnossa, ”valitusta kansasta” ja sen taistelusta vihollista vastaan. Nykypopulismi on ominut myös vasemmiston retoriikkaa, esimerkiksi Marine Le Pen ei ainoastaan haasta herroja, vaan haluaa ”huolehtia heikoista”.

Marine Le Penin huolehtivassa ja haastavassa puhetavassa on olennaista julkisuuskuva; hänestä puhuttaessa toistuvat sanat blondi ja mukava. Marine Le Peniä verrataan myös edustusvaimoon, potiche, joka kuvaa koriste-esinettä. Hänestä käytetään lisäksi  sanaa haranguant, ’paasaava’ ja ’saarnaaja’.  – Saarnausvertauksen kannalta on kiintoisaa tietää, että vuonna 1988 hänen isänsä  Jean-Marie Le Pen vieraili saarnaaja William Billy Grahamin luona Yhdysvalloissa opettelemassa esiintymistä. Grahamin esiintymistaitojen omaksuminen ja evankelisen saarnan rakenne tuli Le Penin puheeseen ja siirtyi tyttärelle.

Timo Soini muistuttaa ilmaisussaan muita 2000-luvun telepopulisteja, kuten Berlusconia ja Marine Le Peniä. Heille ovat tyypillisiä neologismit, huumori, joka näyttäytyy joko vastapuolen kustannuksella tai itseironiana, ja ajassa eläminen. He ovat parhaimmillaan televisiossa ja mediassa. He ovat helposti lähestyttäviä: heistä puhutaan usein pelkällä etunimellä. Soini puhuu itsestään lähinnä kolmannessa persoonassa: ”Näin Timo Soinista tuli Soini”. 

Kun Vennamo loi sanoilla ”kurjuusidentiteetin”, Soini korostaa vastuuta itsestä. Soini käyttää usein mainoskielestä tuttua sinä-puhuttelua. ”Sinä päätät”. ”Sinä onnistut”. Viehtymys mainoskieleen ilmenee lukuisissa allitteraatioissa, joita käytetään raamatullisesti tai vastapuolta pilkaten tai yksittäisten mainoslauseiden tapaan. Soini haluaa kulkea ”Varjelus varjona viereissäin” ja tarjoaa ”sanaa ja sakramenttia”.

Veikko Vennamon SMP sai kannatuksensa herännäisyysalueilta (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa) ja käytti herännäistä puheenpartta, mutta perussuomalaisen Soinin puheista puuttuu eräänlainen itseruoskinta, joka oli ominaista herännäiselle puheperinteelle. Sen sijaan niistä löytyy tietty kaava, joka loppuu armahdukseen, ikään kuin papin aameneen. ”Täältä me lähdemme, kukin vuorollamme.”             

Berlusconi vältti uskonnollisen paatoksen käyttämällä urheilusta tuttuja metaforia ja vastakkainasettelua. Tällaista oli esimerkiksi sodan retoriikan käyttö. Myös Soini puhuu ”taistelusta” ja ”sorrosta”. Soinin urheiluvertaukset taas ovat joko raveista tai jalkapallon maailmasta.

Viihteellisyys ja mainonnan kielen yhdistäminen uskonnollisuuteen ei sinänsä ole uutta, mutta sitä ei juuri ole käytetty eurooppalaisessa poliittisessa puheessa. Yhdistelmä onnistuu vetoamaan kansaan, ja populismin muodoista Euroopassa tällä hetkellä parhaiten menestyykin juuri tällainen telepopulismi.

Kirjoittaja viimeistelee väitöskirjaa populismin kielestä. 

Kirjallisuutta:

Parkkinen, Laura: ”Kyllä kansa tietää” – Veikko Vennamon poliittinen retoriikka. – Kielikello 1/2005.

Taguieff, Pierre-André 2007: L´illusion populiste. Plon.

www.ploki.fi (Timo Soini)

Laura Parkkinen