Säännöt ohjaavat ristikon laatijaa
Kieli työssä 2/2004

Riitta Hyvärinen

Säännöt ohjaavat ristikon laatijaa

Voisi luulla, että ristikon laadinta on helppoa hommaa: riittää, että muistaa tea istat ja atik ismailit. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Hyvä ristikon laatija välttää fakkisanoja sekä tekaistuja sanoja ja ottaa huomioon visuaaliset asiat.

Suomalaiset ratkovat innokkaasti ristikoita. Kaikista innokkaista ratkojista ei kuitenkaan tule hyviä ristikon laatijoita.

– On oltava taju, mitä sanoja on olemassa ja miten ne kirjoitetaan, toteaa Erkki Vuokila.

Hänellä on kolmen vuosikymmenen kokemus alalta: ensimmäinen ristikko julkaistiin, kun hän oli 13-vuotias. Vuokila on lukenut oikeaan ammattiinkin, metsänhoitajaksi, mutta ristikot veivät miehen.

– Olin tehnyt niitä pitkään ja olin hyvä. Sanat ovat kiinnostaneet aina, suomen kieli on verissä.

Vuokilan päätyö on sanaristikkoyrityksen johtaminen ja sille ristikoiden laatiminen. Lisäksi hän toimittaa neljää ristikkolehteä ja on mukana Sanaristikkoseura Sanaseppojen toiminnassa.

Kieltä ja kuvia

Ristikkoa ajattelee usein vain sanallisena tehtävänä. Suomessa siihen kuuluvat kuitenkin myös kuvat: piirrokset, valokuvat. Muualla maailmassa aikuisten kuvaristikko on harvinaisuus; piirrosvihjeitten monitulkintaisuutta ei ole opittu hahmottamaan, Vuokila epäilee. Suomessa taas kuvatonta ristikkoa pidetään tylsänä ja kuivakkana – ja epäillään laatijan piirustustaitoa.

Visuaalisuus on tärkeää laatijoille muutenkin. Minkä suuruinen ja mallinen tila ristikolle on? Onko tarkoitus käyttää yhtä vai useampaa isoa kuvaa?

Erkki Vuokila hahmottelee ristikkoa ruutupaperilla. Ratkaisusanat ja ‑lauseet voivat muuttua työn aikana, joten niitä ei kannata lyödä lukkoon heti. Mitä enemmän väljyyttä, sitä helpommin saa valittua hyvän sanan paikoilleen. Sanoja ei välttämättä hahmoteta alusta vaan lopusta. Aukeaman kokoiseen ristikkoon menee pari työpäivää, joskus laatija pääsee nopeasti liikkeelle.

Ristikkoalalla paljon termejä

Höyryristikko, sanahaarakas, krypto, orporuutu, vihjenuoli, vaihdokki, ratkojaiset. Kaikki nämä sanat liittyvät ristikkomaailmaan.

– Termit ovat välttämätön paha, toteaa Vuokila. Ilman yhteisiä sanoja on vaikea puhua yhteisistä asioista. Onko esimerkiksi ristikon tekijä sen laatija vai ratkoja?

Orporuudut ja vaihdokit määritellään syksyllä 2004 ilmestyvässä kirjassa, jossa on mukana tiivistettynä versiona Vuokilan aiemmin ilmestynyt Ristisanakirja, sanasto ristikoissa usein toistuvista sanoista. Kirja tutustuttaa mm. ristikkosäännöstöön: miten sanoja katkaistaan ja millaisia vihjeitä käytetään? Aloittelevan laatijan tunnistaa usein siitä, että hän käyttää liian abstrakteja vinkkejä. Kovin villejä ajatusloikkia ei laatijan kannata ottaa, jotta ratkoja ei putoaisi kyydistä.

Ristikossa ei saisi käyttää itse keksittyjä tai tilapäissanoja (ks. kuva). Vuokila muistelee ristikkoa, jossa vihjeenä oli ”satu, r = d”. Ratkaisuksi tuli siten ”kultakutdi”. Muitakin vaatimuksia on: sanojen olisi oltava perusmuodossa ja vähintään nelikirjaimisia; niiden pitäisi myös löytyä yhteisistä lähteistä.

– Monessa paikassa ristikko kyllä tarkastetaan, mutta jos ei tarkasteta, vastuu on laatijalla. Ammattiylpeä laatija noudattaa sääntöjä.

Eniten sanaristikoita kuitenkin moititaan siitä, että niissä käytetään liikaa aina samoina toistuvia sanoja: taas, otto, atik, ottaa. Osaa niitä kutsutaan fakkisanoiksi, jotka ovat yleiskielessä harvinaisia mutta sanaristikoissa toistuvia. Usein fakkisanoiksi tulevat pienten ulkomaisten paikkojen nimet, kuten Atar ja Nias, joita käytetään, koska niiden kirjainjakauma on tavallisia suomen sanoja sopivampi. Fakkisanoja täynnä oleva ristikko on turhan ongelmaton ratkaista.

Millainen sitten on hyvä ristikkosana? Vuokila miettii:

– Helpossa ristikossa vaikkapa sana hengähdys, jos vaikeimpiinkin kirjaimiin, kuten g ja d, saa risteämään ihan tavallisia suomen kielen sanoja.

– Hyvä sana myös tuottaa laatijalle iloa tai tyydytystä, taitavien laatijoitten ristikoista aistii kielellä leikittelyä. Sana ei silti saa aiheuttaa liikaa vaikeuksia ratkaisijalle.

Lähteet, lähteet

Taitavalle laatijalle pelkkä sanataju ei riitä, vaan kaikki pitää tarkistaa. On oltava uudet kirjat ja lehdet.

Kirjoista Vuokilalle tärkeimpiä on Suomen kielen perussanakirja. Käytössä on myös tuore tietosanakirja, vaikka siihen ei voi luottaa täysin.

– Kun sanan kirjoitusasu heittelehtii eri lähteissä, tulee laatijalle vaikea paikka – mikä on oikein? Yksi esimerkki tällaisista sanoista on tiaara. Mitä enemmän näkee lyhyttä versiota ”tiara”, sitä enemmän siihen tottuu. Ristikko voisi opettaa oikeaa kirjoitusasua, mutta uskoisivatko ihmiset, Vuokila pohtii.

Selityksille ei juuri ole tilaa, joten kirjoitusasultaan häilyviä sanoja joutuu välttelemään. Osa suositusten mukaisista kirjoitusasuista (kuten ameba) aiheuttaa mutinaa, ”Austraaliaa” sen sijaan ei kukaan enää kaipaa.

Netistä on tullut tärkeä apuväline sanakirjojen rinnalle, ja se on vähentänyt erityisesti tietokirjojen hankkimista. Luotettavia vastauksia sieltä ei aina saa, mutta sen avulla pääsee ratkaisun lähteille. Tietokoneohjelma on apuneuvona syrjäyttänyt myös Suomen kielen käänteissanakirjan, jossa Nykysuomen sanakirjan hakusanat ovat käänteisessä aakkosjärjestyksessä. Laatija käyttää sen sijaan apuna tietokoneohjelma Ristikkorenkiä miettiessään sanan pituutta ja kirjainten paikkoja.

– Jotkut saattavat kutsua tietokoneen käyttöä dopingiksi. Tärkeintä on kuitenkin lopputulos – ristikko ei kokonaan ole tietokoneen laatima, vaan laatija voi keksiä sen avulla hyviä sanoja, Erkki Vuokila toteaa.
Riitta Hyvärinen