Kirjakielen pronomineja koskeva sääntö on periaatteessa yksinkertainen: persoonapronominit hän ja he viittaavat ihmiseen, muihin elollisiin ja elottomiin olioihin viitataan demonstratiivipronomineilla se ja ne. Normi onkin tietoisen kehittelyn tulosta. Puhutuissa murteissa kolmannen persoonan pronominien vaihtelusysteemi ei ole perustunut niinkään puheena olevan kohteen ominaisuuksiin vaan tilannekontekstiin.
Useimmissa murteissa se-pronomini on viitannut muiden tarkoitteiden ohella myös ihmisiin, kuten yleensä nykyäänkin epämuodollisessa puheessa. Hän-pronominia puolestaan on käytetty epäsuorassa esityksessä viittaamassa alkuperäiseen puhujaan, ajattelijaan tai kokijaan riippumatta viittauksen kohteen ihmisyydestä: Koira luuli että nyt hän saa sen napattua.
Tutkimusten perusteella edellä olevan esimerkin kaltainen puhutun kielen systeemi on kielenkäyttäjille usein tiedostamaton ja vaikea hahmottaa, vaikka tätä logoforiseksi nimitettävää käyttötapaa esiintyy laajasti puhekielessä edelleen. Ei-kielitieteilijät eivät useinkaan huomaa hän- ja se-pronominien käyttöä referoinnissa, vaan heidän käsityksensä näiden pronominien vaihtelusta ovat vahvasti kytköksissä kirjakielen normiin.
Kielenkäyttäjien keskuudessa herättää keskustelua – ja usein paheksuntaa – etenkin se, että eläimestä käytetään hän-pronominia. Aiheesta väitellään sosiaalisessa mediassa ja verkkokeskusteluissa, joskus lehtien palstoillakin. Kielenkäyttäjien käsityksiä eläimiin ja esineisiin viittaavista pronomineista on tutkittu aiemmin kyselyvastausten pohjalta. Verkkokeskustelut tuovat aiheeseen uutta näkökulmaa, sillä niissä kielenkäyttäjät väittelevät keskenään sen sijaan, että osoittaisivat vastauksensa kielentutkijalle. Voi olla, että tällöin normia rikkovat tuovat näkemyksensä vapaammin esiin.
Verkkokeskustelijat pronomineja pohtimassa
Tämä kirjoitus perustuu tutkimukseeni, jonka aineistona oli viisi verkkokeskusteluketjua kolmelta avoimelta foorumilta (Suomi24.fi, Vauva.fi, Juttutupa.fi). Viestiketjut löydettiin internet-haulla. Keskustelut on aloitettu vuosina 2010–2019, ja aineisto on kerätty keväällä 2020, jolloin tarkasteltuihin ketjuihin oli lähetetty kaikkiaan 338 viestiä. Viestiketjujen aloitusviestit oli otsikoitu seuraavasti (kirjoitusasu alkuperäinen):
Onko eläin ”hän” vai ”se”?
Koira on se, ei koira ole Hän
Miksi koira on ”hän”?
Miksi Suomessa puhutaan eläimestä Hän, mutta ihmisestä Se?
Koirien omistajat!
Jo otsikkotasolta ilmenee, että tarkastelluissa viestiketjuissa aloittaja ottaa keskustelun aiheeksi eläimiin, etenkin koiriin viittaamisen hän-pronominilla. Aloitusviestien motivaationa on herättää keskustelua, kuulla mielipiteitä ja perusteluja. Kolmen tarkastellun ketjun otsikko on muotoiltu kysymyksen muotoon. Yhdessä otsikko puhuttelee oletettua kohderyhmää (Koirien omistajat!). Tässä tapauksessa kysymys esitetään vasta viestikentässä (Sanotko koirasta ”hän”?).
Yhtä lukuun ottamatta kaikkien ketjujen aloitusviestissä kirjoittaja esittää otsikon jälkeen oman kantansa: eläimeen viittaamisen hän-pronominilla kerrotaan ärsyttävän tai särähtävän korvaan. Kaiken kaikkiaankin aineistossa on yleisempää vastustaa hän-pronominin käyttöä eläimestä. Myös käytön puolustajat kuitenkin osallistuvat keskusteluun vilkkaasti aloitusviestien ilmaisemasta kannasta huolimatta. Yksi aloitusviesteistä (Miksi Suomessa puhutaan eläimestä Hän, mutta ihmisestä Se?) sisältää vain linkin uutistekstiin, jossa pronomineja on kirjoittajan mielestä käytetty huomiota herättävällä tavalla, eikä kirjoittaja varsinaisesti kerro vastustavansa tällaista käyttöä.
Väittelyä puheesta ja kirjoituksesta, eläimistä ja ihmisistä
Jo aloitusviesteissä huomiota kiinnittää, että niissä viitataan puhuttuun kieleen. Yksi aloitusviesti on otsikoitu Miksi Suomessa puhutaan eläimestä Hän, mutta ihmisestä Se?, ja toinen keskustelu aloitetaan kysymyksellä Sanotko koirasta ”hän”? Suulliseen ilmaisuun viittaavista verbeistä huolimatta keskusteluissa vedotaan standardikieleen, jonka ajattelisi olevan ensisijaisesti kirjoitettu kielimuoto.
Toinen, heti otsikkotasolla esiin nouseva havainto on, että kahteen pronominiin liittyvät käsitykset kietoutuvat yhteen. Ihmiseen viittaava pronomini mainitaan vain yhden ketjun otsikossa (– – mutta ihmisestä Se), mutta silti kaikissa ketjuissa keskustellaan myös tästä toisesta normista. Se-pronominin käyttöä ihmisestä useammin puolustetaan kuin vastustetaan. Näihin havaintoihin palaan vielä jäljempänä.
Tutkimuksessani ryhmittelin keskusteluissa esitetyt väitteet toistuviin teemoihin sisällönanalyysin avulla ja tarkastelin, millaisia diskursseja kuhunkin teemaan kuuluvissa viesteissä aktivoidaan. Yleisimmät teemat aineistossa nimenomaan eläinviittauksista keskusteltaessa ovat arvostuksen ilmaiseminen ja kielen normitus. Yleensä nämä teemat asettuvat toisiaan vastaan: arvostukseen vetoamalla puolustetaan hän-pronominin käyttöä eläimistä, normitukseen nojautuen taas vastustetaan.
Arvostuksen ja normien lisäksi aineistossa keskustellaan kielen vaihtelusta, luontevuudesta, kielen käyttäjistä sekä metatasolla koko väittelyn tarpeellisuudesta. Tässä kirjoituksessa keskityn kahteen yleisimpään teemaan.
Hän ilmaisee arvostusta mutta rikkoo sääntöä
Suurin osa niistä kommenteista, jotka puolustavat hän-pronominin käyttöä eläimistä, liittyy erilaisin tavoin arvostukseen. Keskustelijoiden mielestä hän-pronomini ilmaisee käyttäjän arvostavan kohteena olevaa eläinyksilöä, pitävän sitä perheenjäsenenä ja erottelevan sen kasveista ja esineistä. Kyllä ”Hän” sana tarkoittaa persoonallista yksilöä jolla on sielu ja tunne, toteaa eräs keskustelija.
Toisaalta arvostusta ilmaisevia väitteitä esittävistä keskustelijoista enemmistö kuitenkin vastustaa normin rikkomista ja kiistää yhteyden pronominivalinnan ja arvostuksen välillä. Jotkut näkevät tilanteen jopa päinvastaisena: heidän mielestään se-pronomini ilmaisee kielenkäyttäjän ymmärtävän eron ihmisen ja eläimen välillä, jolloin lemmikinomistaja osaa tarjota eläimelleen lajinmukaisia virikkeitä eikä kiusaa sitä turhanpäiväisellä inhimillistämisellä, kuten pukemalla sille vaatteita. Hän-pronomini rinnastetaan liialliseen hemmotteluun sekä tapaan kutsua lemmikkiä vauvaksi tai lapseksi ja omistajaa sen äidiksi tai isäksi. Stereotypia lemmikin ”hänittelijästä” on höpsähtänyt ihminen, jolle lemmikki on ainoa ystävä tai lapsen korvike.
Toiseksi yleisin teema tarkastelluissa verkkokeskusteluissa on kielen normitus. Kuten odotuksenmukaista on, tähän teemaan kuuluvista väitteistä valtaosa vastustaa hän-pronominilla eläimiin viittaamista. Sääntö, että eläimistä kuuluu käyttää ainoastaan demonstratiivipronomineja, nähdään yksiselitteisenä ja vaihtelemattomana, ja normin rikkomisen ajatellaan johtuvan osaamattomuudesta.
Keskusteluissa pohditaan, mihin ja millä perusteella hän- ja se-pronominien käytön raja pitäisi vetää.
Moni yleistää säännön koskemaan kirjoitetun kielen lisäksi puhuttua kieltä. Olen kyllä koulussa oppinut, että ihmisestä sanotaan ”hän” ja eläimestä ”se”, väittää eräs kirjoittaja, vaikka luultavasti kouluissa ei puhuttuun kieleen ole enää pitkään aikaan puututtu. Kirjoittamiseen tai kirjakieleen keskusteluissa viitataan vain harvoin. Toisaalta ainakin joissain tapauksissa kyse lienee siitä, että keskustelijat käyttävät sanoa-verbiä laajemmassa merkityksessä kuvaamassa kielenkäyttöä yleensä.
Normiin orientoituvat verkkokeskustelijat vaativat noudatettavaksi kumpaakin pronomininormia yhtäläisesti. Usein tämä ilmaistaan samassa lauseessa rinnastaen: Hän-persoonapronominia käytetään ihmisestä ja se-demonstratiivipronominia eläimestä. Normien rikkomisen ajatellaan heijastelevan kielenkäyttäjän arvojärjestystä: koira, johon viitataan hän-pronominilla, saa lempeämmän kohtelun kuin puoliso ja lapset, joihin viitataan se- ja ne-pronomineilla. Systemaattisuutta vaaditaan myös siinä, että samaa pronominia pitäisi käyttää kaikenlaisista eläimistä: Jos koira on hän niin kai sitten sääskikin.
Keskusteluissa pohditaan myös pitkästi, mihin ja millä perusteella pronominien raja sitten pitäisi vetää, jos ihmisyys ei ole kaikille kelpaava kriteeri. Jos eläimiä erotellaan älykkyyden perusteella, pitäisi ennemmin sikaan viitata hän-pronominilla kuin koiraan tai kissaan. Jos taas positiivinen sävy on tärkein, pitäisi samaa logiikkaa noudattaa ihmisistäkin.
Kaksi normia kietoutuvat yhteen myös toisella tavalla kuin kommenteissa, joissa vaaditaan standardikielen normin noudattamista. Hän-pronominin käyttöä eläimistä nimittäin vastustetaan myös sillä perusteella, että pronomini ylipäätään koetaan epäluontevaksi ja hankalaksi käyttää – niin ihmisistä kuin eläimistäkin. Mielestäni hän muotoa ei pitäisi käyttää mistään, toteaa eräs kirjoittaja. Vastaavasti moni kokee se-pronominin omaan kielenkäyttöön kuuluvaksi luontevaksi keinoksi viitata mihin tahansa referenttiin ilman sen kummempia arvolatauksia.
Seuraavaksi kasvikunta?
Verkkokeskustelujen analyysi näyttää, että eläinviittauksista keskusteltaessa keskustellaan arvoista ja niiden ilmaisemisesta kielessä. Nykyään moni eläintutkija käyttää etenkin englanniksi kirjoittaessaan eläimistä systemaattisesti persoonapronomineja. Kriittisen eläintutkimuksen piirissä käytäntö on leviämässä myös suomenkielisiin asiateksteihin tietoisena valintana. Viimeisen vuoden aikana olen kiinnittänyt huomiota muutamiin eläinviitteisiin hän-pronomineihin jopa perinteisten sanomalehtien artikkeleissa. Kyse lienee lipsahduksista, mutta niiden pääsy toimittajien ja oikolukijoiden seulan läpi saattaa kertoa orastavasta muutoksesta.
Suomen hän- ja se-pronominin vaihtelua ei tulisi rinnastaa liian suoraviivaisesti englannin käytäntöihin, sillä kielten systeemit eroavat toisistaan monessa suhteessa. Toisin kuin englannissa, puhutussa suomessa saman pronominin käyttäminen eläimistä ja ihmisistä ei herätä huomiota eikä kanna erityisen negatiivisia mielleyhtymiä.
Verkkokeskusteluaineiston analyysi näyttää, että hän-pronominin käyttöä eläimistä vastustetaan kiivaammin kuin se-pronominin käyttöä ihmisistä. Englannissa puolestaan it-pronominilla ihmiseen viittaaminen on harvinaista ja vahvan negatiivisesti latautunutta. Eläinviittauksissa normi sen sijaan on väljempi kuin suomessa, sillä eläimiin, erityisesti lemmikkeihin, joilla on nimi ja joiden sukupuoli tiedetään, on sallittua viitata persoonapronomineilla asiatyylissäkin.
Eläinviitteisen hän-pronominin pääsy toimittajien seulan läpi saattaa kertoa orastavasta muutoksesta.
Henkilöviitteisenä käytetyn se-pronominin pitkästä historiasta huolimatta kielenkäyttäjien käsitysten analysointi osoittaa, että osa ihmisistä ajattelee sen ilmaisevan viittauksen kohteen vähempiarvoisuutta, oli kyse sitten ihmisestä tai eläimestä. Puheaineistoista ei kuitenkaan toistaiseksi ole havaittu viitteitä siitä, että tällaiset käsitykset olisivat johtamassa ihmisviitteisen hän-pronominin revanssiin puhekielessä. Etenkin nuorten kielessä hän on ollut harvinainen jo pitkään. On kuitenkin syytä pitää silmällä, mitä kasvava suomea toisena kielenä käyttävien joukko pronominiviittauksille tekee niin ihmisiin kuin eläimiin viitatessaan.
Tavallisten kielenkäyttäjien havainnot voivat olla epätarkkoja, mutta toisinaan ne ovat jopa yllättävän osuvia ja voivat auttaa tutkijaa kiinnittämään huomiota johonkin kiinnostavaan, vasta pinnan alla kytevään kielen ilmiöön. Kielitoimiston kielioppiopas (2017) luonnehtii eläimeen viittaavaa hän-pronominia puhekieliseksi ja leikilliseksi. Verkkokeskusteluaineiston perusteella kielenkäyttäjät eivät kuitenkaan näytä tulkitsevan eläinviitteistä hän-pronominia eläytyväksi, leikilliseksi tai hellitteleväksi.
Esimerkiksi eläinlääkäriasemilla arvostuksen kautta selittyvät hän-viittaukset ovat olleet tavallisia jo pitkään. Kun eläinlääkäri viittaa vakavasti sairaaseen eläimeen hän-pronominilla, tilanteessa ole leikillisyyden häivääkään vaan tavoitteena lienee ilmaista eläimen omistajalle, että lääkäri käsittelee potilasta yksilöllisenä, tuntevana olentona. Tutkimusta aidoista vuorovaikutustilanteista, joissa mukana on eläin, onkin valmistumassa meneillään olevassa Lajienvälinen kieli -hankkeessa.
Kriittisen eläintutkimuksen ja eläinoikeusaktivismin piirissä yleistyvä asiatyylin eläinviitteinen hän-pronomini heijastuu verkkokeskusteluissa ironisena nimittelynä. Leikillinen ja hellivän sävyinen hän-pronomini puolestaan näyttää nykykielessä leviävän eläinviitteisestä käytöstä vaikkapa kasvikuntaan. Tällaista käyttöä olen todistanut ainakin Instagramissa tilanteissa, joissa kerrotaan huonekasvien kuulumisia. Persoonapronominia käyttämällä kasvikin voidaan esittää yksilöllisenä toimijana, joka vastaa eri tavoin ympäristönsä ärsykkeisiin esimerkiksi innostumalla kasvamaan mullanvaihdon jälkeen. Sosiaalisen median alustat, joissa käytetään sekä puhuttua kieltä että kirjoitetun kielen epämuodollisia varieteetteja, olisivatkin kiinnostava ympäristö tehdä havaintoja myös hän-pronominin nykykäytöstä.
Lisää aiheesta
Gustafsson, Laura 2020: Eläintä ei voi kohdata, ja siksi aloin kutsua Saparomäen tilan asukkaita kuten kanoja ja lampaita mielessäni ihmisiksi. – Voima 7/2020. https://voima.fi/artikkeli/2020/elainta-ei-voi-kohdata-ja-siksi-aloin-kutsua-saparomaen-tilan-asukkaita-kuten-kanoja-ja-lampaita-mielessani-ihmisiksi/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Hyvärinen, Riitta 2010: Onko eläinkin hän? – Kielikello 4/2010. https://www.kielikello.fi/-/onko-elainkin-han-(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Laitinen, Lea 2002: From logophoric pronoun to discourse particle. A case study of Finnish and Saami. – Ilse Wischer & Gabriele Diewald (toim.), New reflections on grammaticalization s. 327–344. Amsterdam: John Benjamins. https://doi.org/10.1075/tsl.49.21lai(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Laitinen, Lea 2009: Vapaus ja järjestys. Eläinten kielioppi Seitsemässä veljeksessä. – Jaakko Yli-Paavola & Pekka Laaksonen (toim.), Tulinuija. Aleksis Kiven seuran albumi s. 115–131. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Lajienvälinen kieli (2019–2021). Hankkeen verkkosivusto. https://blogs.helsinki.fi/interspecific-linguistics/(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Lappalainen, Hanna 2010: Hän vai se, he vai ne? Pronominivariaatio ja normien ristiveto. – Hanna Lappalainen, Marja-Leena Sorjonen & Maria Vilkuna (toim.), Kielellä on merkitystä. Näkökulmia kielipolitiikkaan s. 279–324. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Lappalainen, Hanna 2010: Se ja hän puhutussa kielessä. – Kielikello 4/2010. https://www.kielikello.fi/-/se-ja-han-puhutussa-kielessa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Priiki, Katri (tulossa 2021): Verkkokeskustelijoiden käsitykset hän- ja se-pronominien norminvastaisesta käytöstä. – Virittäjä 125.
Siitonen, Kirsti 2008: Sävypronomini hän. – Sananjalka 50 s. 87–109. https://doi.org/10.30673/sja.86682(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Vilppula, Matti 1989: Havaintoja hän- ja he-pronominien käytöstä suomen murteissa. − Virittäjä 93 s. 389−400.