Lait ja asetukset edustavat tyyliltään neutraaleja asiatekstejä, joiden ajatellaan kohtelevan naisia ja miehiä samalla tavalla. Kuitenkin voimassa olevat säädökset sisältävät jopa 130 erilaista mies-loppuista sanaa, jotka voivat viitata myös naiseen. Niistä varsin yleisesti käytettyjä ovat esimerkiksi asiamies, ulosottomies ja virkamies. Useampiosaisten yhdyssanojen määriteosana yleinen on merimies. Säädöskieleen pätee sama pohdinta kuin muuhunkin kieleen: pitäisikö mies-loppuiset sanat muuttaa sukupuolineutraaleiksi tasa-arvon nimissä?

Virkamies-hallintotermiä käytetään puhuttaessa valtion ja viranhaltijaa kuntien virkasuhteisista työntekijöistä. Termien erolla halutaan kenties korostaa valtion ja kuntien virkojen erityisluonnetta, mutta on aiheellista pohtia, halutaanko tuo ero säilyttää ja onko sillä enää merkitystä. Jos viranhaltija-termiä ei haluta ottaa käyttöön valtion viroissa, sopivaa sukupuolineutraalia muotoa ei välttämättä ole; virkailija-sanasta puuttuu mielleyhtymä julkiseen valtaan. Mitään estettä ei sinänsä ole sille, että viranhaltija-termiä alettaisiin käyttää myös valtion virkasuhteisista työntekijöistä.

Sukupuolineutraaleja muotoja on vaikea keksiä tyhjästä. Jotta vaatimus maskuliinimuotojen muuttamisesta sukupuolineutraaleiksi voisi menestyä, muutosta vaativilla tulisi olla esittää valmiiksi mietittyjä sukupuolineutraaleja vastineita. Vastineiden muotoilu edellyttää perehtymistä säädösten historiaan ja eri oikeudenaloihin ja niiden välisiin suhteisiin. Vaikka toimivia sukupuolineutraaleja muotoja on toki olemassa ja niitä silloin tällöin käytetään, yhä edelleen näkyy viljeltävän ”perinteisempiä” maskuliinimuotoja varsin taajaan (esim. selvittäjäselvitysmies). Juristikunnan naisistuessa voidaan myös pohtia, tulisiko Lakimiesliiton muuttaa nimensä Juristiliitoksi. Juristi-sanaa on vastustettu sen vierasperäisyyden vuoksi, mutta sinänsä vierasperäinen presidentti taas on enemmistön hyväksymää käypää suomea.

Nimikkeitä ja termejä muutettaessa tulisi muistaa, että hämminkiä ja vääriä mielikuvia ei saisi syntyä. Useilla sanoilla on olemassa tietty yleiskielinen merkitys, ja jos sana otetaan käyttöön erityiskielessä, kuten lainsäädännön kielessä, sanoja ei välttämättä tulkita oikein. Toisaalta epävarmuutta ja epäselvyyttä on siedettävä niin kuin kielenkäytössä yleensä.

Malli peräisin ruotsista

Ajantasaisessa lainsäädännössä esiintyy niin sukupuolineutraaleja kuin maskuliinimuotoja. Ei kuitenkaan voida osoittaa, että maskuliinimuotoja käytettäisiin vain vanhemmassa, sukupuolineutraaleja taas ainoastaan uudemmassa lainsäädännössä – maskuliinimuotoja esiintyy myös uudemmissa säädösteksteissä. Vaikka keskustelu mies-loppuisten sanojen naisia syrjivästä luonteesta olisikin säädöstekstin laatijalle tuttu, hän voi pitäytyä maskuliinimuodoissa perinteen, sanojen tuttuuden, lyhyyden ja ytimekkyyden tai muun syyn vuoksi.

Englannin kielessä edellä mainitut sanat ovat yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta sukupuolineutraaleja, ruotsin kielessä taas huomattavan usein man-loppuisia. Koska suomalainen hallintokieli perustuu pitkälti ruotsalaiseen hallintoperinteeseen, on odotuksenmukaista, että myös säädöskieli mukailee ruotsin kieltä. Se ei tarkoita sitä, että suomen kielestä puuttuisi joukko käypiä tekijännimiä – kyse lienee pikemminkin siitä, että suomenkielistä säädöstekstiä laadittaessa on otettu ajan säästämiseksi mallia juuri ruotsista. Suuri osa mies-loppuisista oikeudellisista nimikkeistä on siis vanhahkoja ruotsista omaksuttuja lainoja. Jos ja kun syyt eivät ole rakenteellisia, kyse voi olla myös ideologisista valinnoista.

Muutokset mahdollisia

Sanoilla on tietty painolasti, niihin liittyy tiettyjä mielleyhtymiä, ja esimerkiksi yleiskieliset merkitykset eivät aina päde oikeuskielessä ja oikeudellisessa ympäristössä. Toisinaan laeissa tai niitä edeltävissä hallituksen esityksissä määritellään, mitä jokin termi tarkoittaa. Määritelmä koskee vain kyseessä olevaa lakia. Jos määritelmää ei ole, sanalle annetaan se merkitys, joka sillä asianomaisella oikeudenalalla on – tällöin puhutaan notorisesta merkityksestä.

Tavoite on, että nimikkeillä ja termeillä olisi kaikilla oikeudenaloilla sama merkitys. Säädöskielen termit ovat luonteeltaan kiteytyneitä, eikä niiden erilliseen määrittelyyn ole useinkaan katsottu olevan tarvetta. Suomessa oletetaan lakitekstejä tulkittavan oikein, mikä heijastaisi yhteiskunnassa vallitsevaa luottamusta.

Lakeja ei yleensä muuteta vain kielellisten seikkojen vuoksi vaan esimerkiksi tehtäessä niihin sisällöllisiä muutoksia. Esimerkiksi virkamieslaki ei ole kovin vanha, eikä siinä katsota olevan sisällöllisiä puutteita tai ongelmia. Lakia ei välttämättä siksi lähiaikoina kirjoiteta uudelleen – pidettiin virkamies-termiä ongelmallisena tai ei.

Luultavaa on, että jos lainsäädännön mies-loppuisia nimikkeitä ja termejä vähennetään, muutokset kohdistuvat kaikkein taajimpiin muotoihin. Myös pelkkien nimikkeiden ja termien muuttaminen on mahdollista, jos poliittista tahtoa ilmenee ja asiasta vallitsee yksimielisyys. On kuitenkin todennäköisempää, että kielellisiin seikkoihin puututaan tehtäessä olemassa oleviin säädöksiin asiallisia muutoksia tai säädettäessä kokonaan uusia lakeja tai asetuksia. Luontevaa on, että muutettaessa jonkin säädöksen nimikkeistöä samankaltaiset muutokset tehdään kaikkiin samaa oikeudenalaa koskeviin säädöksiin. Tähän saakka voimassa oleviin säädöksiin on tehty kielellisiä muutoksia vain silloin, kun ne ovat olleet sopivasti tehtävissä.

Oikeusjärjestyksen sisäiset yhteydet on otettava huomioon aina muutoksia tehtäessä. Voimassa oleva lainsäädäntö saattaa sisältää vanhoja nimikkeitä, joiden viittauskohteita ei ole enää olemassakaan. Esimerkki tällaisesta nimikkeistöstä on vuoden 1734 kauppakaaressa esiintyvä runsimies, ’kauppatavaran laadun tarkastaja’. Tämäntyyppiset sanat ovat paitsi naisia syrjiviä myös merkitykseltään hämäriä. Vaikka jokin säännös olisi muodollisesti voimassa ja siten osa voimassa olevaa oikeusjärjestystä, sitä ei käytännössä tai tavanomaisoikeudellisesti kuitenkaan aina sovelleta.

Useiden toimijoiden yhteistyötä

Mies-loppuisia sanoja käytetään helposti, koska ennenkin on tehty niin: eri instituutioissa ja tehtävissä tekstejä laativien henkilöiden tulee ottaa huomioon alan vakiintuneet käytänteet, mikä pätee myös säädöstekstien laatimiseen. Niiden muuttaminen sukupuolineutraaleiksi edellyttää poliittista painetta. Lait valmistellaan eri ministeriöissä, ja on kunkin ministeriön harkinnassa, mitä ilmauksia ja termejä säädöksissä käytetään. Oikeusministeriö päättää vain itse valmistelemiensa lakien sanavalinnoista. Ministeriön lainvalmisteluosasto ja sen tarkastustoimisto voivat ehdottaa muiden ministeriöiden lakien sisältämien termien korvaamista sukupuolineutraalilla muodolla, mutta kyse on vain suosituksesta.

Viime kädessä valtioneuvosto ja eduskunta päättävät, minkälaisen kielellisen asun säädös saa. Myös valtioneuvoston periaatepäätöksillä ja tasa-arvovaltuutetun toimistolla voisi olla oma roolinsa kielen tasa-arvoistamisessa. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ja suomen kielen lautakunnan suositukset ja kannanotot otetaan säädöksiä kirjoitettaessa huomioon, jos se on vaivattomasti tehtävissä. Suositukset ja kannanotot eivät kuitenkaan ole sitovia.

Kielen maskuliinisuus on tyypillistä kaikissa länsimaissa, onhan koko länsimainen kulttuuri patriarkaalisen juutalais-kristillisen kuvaston sävyttämää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kieli olisi muuttumaton. Toisten mielestä pitäisi muuttaa ensin yhteiskuntaa ja vasta sitten kieltä; toiset sanovat, että yhteiskunta on jo muuttunut, kieli ei. Samalla voidaan kysyä, mitä epätasa-arvoinen kieli aiheuttaa – johtaako se sukupuolten väliseen tosiasialliseen epätasa-arvoon, vai onko kyse todellakin vain sanoista, jotka aiheuttavat lähinnä mielipahaa?

Sitä kuinka moni kielenkäyttäjä todella pitää maskuliinimuotoja naisia syrjivinä ja kuinka moni katsoo kysymyksen olevan ”vain” sanoista, ei ole tutkittu. Psykolingvistiset kokeet kuitenkin osoittavat, että osa naisista ei kykene samastumaan maskuliinisanojen viittauskohteisiin. Kyse on naisten kielellisestä syrjinnästä. Jo perustuslaki kieltää syrjinnän, eikä merkitystä ole sillä, onko syrjintä tosiasiallista vai muodollista.


​​​​​​​Artikkeli perustuu osittain OM:n lainvalmisteluosaston tarkastustoimiston erityisasiantuntijan Martti Simolan kanssa 18.9.2007 käytyyn keskusteluun.