Ruuvi, rossi, krossi ja skruuvi. Lainasanat ja suomen muuttuva äännejärjestelmä
Artikkeli 4/1990

Klaus Laalo

Ruuvi, rossi, krossi ja skruuvi. Lainasanat ja suomen muuttuva äännejärjestelmä

Suomen kieli muokkaa omien sanojen mallin mukaisiksi vieraista kielistä lainaamiaan sanoja. Tämän muokkauksen syvyys on aikojen kuluessa muuttunut, sillä suomen äännerakennekin on muuttunut. Filosofian tohtori Klaus Laalo selvittelee kirjoituksessaan lainasanojen sopeutumista suomen äännejärjestelmään.

Lainasanojen äänteellisestä mukautumisesta

Muista kielistä suomeen omaksuttu sanasto on usein muokkautunut äänneasultaan lainautumisen yhteydessä. Tällaisessa muokkautumisessa voidaan erottaa kaksi päätyyppiä, nimittäin suomen kielelle vanhastaan outojen äänteiden korvautuminen tutuilla äänteillä ja suomen kannalta vieraiden äänneyhtymien muokkautuminen kielessä vanhastaan tuttuun asuun.

Jos lainasanassa esiintyy suomen kielelle vieraita äänteitä, nämä korvautuvat usein sellaisilla suomessa jo esiintyvillä äänteillä, jotka ovat jokseenkin samankaltaisia. Esimerkiksi ruotsin bänk-sanan ensimmäinen äänne on korvautunut p:llä, ja sana on suomeen lainautuessaan kehittynyt asuun penkki. Samaan tapaan ruotsin gummi on muokkautunut asuun kumi ja ruotsin dill asuun tilli. Ruotsin fummel taas esiintyy suomen murteissa mm. asuissa vummeli ja hummeli; fenkolista on tullut venkoli ja henkooli.

Lainasanojen äänneasu on voinut muuttua siitäkin syystä, että lainanantajakielen sanassa on esiintynyt sellaisia äänneyhtymiä, joita suomessa ei ole. Tällaiset suomen äännerakenteelle vieraat äänneyhtymät ovat joko yksinkertaistuneet tai muuntuneet. Esimerkkinä äänneyhtymien yksinkertaistumisesta voidaan mainita germaaninen strand, jonka alussa esiintyvistä kolmesta konsonantista on suomessa säilynyt vain viimeinen: sana on kehittynyt asuun ranta. Vastaavasti suomen ruuvi-sanan vastine on germaanisella lainanantajataholla skr-alkuinen (vrt. ruotsin skruv); myös tässä sananalkuinen äänneyhtymä on yksinkertaistunut. Sanansisäisen äänneyhtymän muuntumisesta taas mainittakoon esimerkkeinä lainasanat kahvi ja rehtori (vrt. vastaaviin ruotsin sana-asuihin kaffe ja rektor).

On myös sellaisia äänteellisen muokkautumisen tapauksia, joissa konsonantti on muuntunut vokaaliksi. Esimerkiksi ’lepäämistä’ merkitsevä verbi huilata on lainattu ruotsin asusta hvila, ja vanhan ruotsin sananalkuinen konsonanttiyhtymä hv on muuttunut konsonantin ja vokaalin yhtymäksi. Vastaavanlainen kehitys näkyy sanassa huitu, jonka merkitys on mm. ’kirnupiimä’. Tämäkin sana on lainattu ruotsista, vanhan ruotsin asusta hvit, jota vastaa nykyruotsissa vit ’valkoinen’.

Lainasanojen äänteellinen mukautuminen on aiheuttanut monia yhteenlankeamisia: ruotsin hage ’laidunmaa’ ja hake ’koukku’ ovat suomen kielessä kumpikin asussa haka, ruotsin luta ’eräs kielisoitin’ ja klut ’riepu’ kumpikin asussa luuttu jne.

Lainasanojen rinnakkaisasuja

Äänneyhtymien yksinkertaistumisesta on varsin valaiseva esimerkki sana rossi. Tällä sana-asulla on Suomen kielen etymologisen sanakirjan mukaan seitsemän eri merkitystä, jotka palautuvat br-, tr-, gr- ja kr-alkuisiin lähtömuotoihin. Joukossa ovat seuraavat neljä:

1. rossi (myös prossi) ’rintaneula, solki’ < ruots. brosch

2. rossi (myös trossi) ’touvi, paksu köysi’ < ruots. tross

3. rossi (myös krossi) ’ 12 tusinaa’ < ruots. gross

4. rossi (myös krossi) ’murskauslaite’ < ruots. kross

Sellaiset rossin rinnakkaisasut kuin prossi ja trossi, joissa sananalkuinen konsonanttiyhtymä on säilynyt, eivät ole monitulkintaisia yhtä usein kuin sananalkuiselta konsonantistoltaan yksinkertaistuneet asut. Kuitenkin esimerkiksi krossi jää vielä kaksitulkintaiseksi: vaikka se erottuukin prossista ja trossista, lankeavat ruotsin gross ja kross keskenään yhteen, koska g on korvautunut k:lla. Vastaavasti mm. ruotsin grind ’veräjä’ ja skrinda ’heinähäkki’ esiintyvät molemmat suomeen lainattuina asussa krinti: g on korvautunut k:lla ja sananalkuinen skr-yhtymä on keventynyt kr-yhtymäksi.

Rinnakkaisasut ovat oireita äännerakenteen muuttumisesta: aiemmin sanan alussa oli vain yksi konsonantti, sitten saattoi sanassa olla yksi tai kaksi alkukonsonanttia ja siitä ollaan siirtymässä järjestelmään, jossa pitkätkin sananalkuiset konsonanttiyhtymät ovat mahdollisia.

Kielen äännerakenteen muuttumisesta

Sen lisäksi, että lainasanojen äänneasu usein muokkautuu suomen äännerakenteen vaikutuksesta, tapahtuu myös sellaista muuttumista, että lainasanat osaltaan, yhdessä muun kielikontakteihin liittyvän vaikutuksen kanssa, vähitellen muokkaavat suomen äännejärjestelmää.

Kielikontaktien aiheuttama äännejärjestelmän muuttuminen ilmenee varsinkin siten, että kielessä alkaa esiintyä uudenlaisia konsonanttiyhtymiä. Siten mm. vanhastaan tutut konsonantit voivat yhdistyä keskenään uudella tavalla, esimerkiksi sananalkuiset konsonanttiyhtymät tulevat mahdollisiksi. Myös sanan sisällä voi alkaa esiintyä yhä uusia yhtymiä. Oli aika, jolloin äänneyhtymä kt oli suomen äännejärjestelmälle niin vieras, että lainasanoissa esiintynyt kt korvautui ht:llä (esim. lehtori, tahti ja vahti, vrt. ruotsin lektor, takt ja vakt). Uudemmissa lainasanoissa kt-yhtymä on kuitenkin säilynyt, kuten osoittavat esimerkit bakteeri, kaktus, oktaavi, sektori ja vektori.

Uusien konsonanttiyhtymien ilmaantumisen lisäksi voi kielikontaktien vaikutuksesta ilmaantua myös uusia äänteitä. Uusien äänteiden kotiutuminen on kuitenkin hitaampaa kuin vanhojen äänteiden välisten uusien yhtymien kotiutuminen. Esimerkiksi ruotsin krog ’kapakka’ ja grov ’karkea’ esiintyvät molemmat suomeen lainautuneina asussa krouvi: sananalkuiset konsonanttiyhtymät ovat säilyneet mutta sananalkuinen g on korvautunut k:lla. Vastaavanlaisia tapauksia ovat aiemmin mainitut krinti ja krossi. Vaikka g nykyisin esiintyy useissa suomen nuorissa lainasanoissa (geologi, glögi, golf, graafinen jne.), se puheessa usein helposti korvautuu k:lla. Siten esimerkiksi gorilla ei puheessa useinkaan eroa selvästi kori-sanan taivutusmuodosta korilla.

Uusia äänteitä, jotka eivät ole vielä täysin kotiutuneet suomeen, ovat mm. b ja g. Sellaiset erot kuin baarit–paarit ja guru–kuru ilmenevät johdonmukaisesti vain kirjoitetussa kielessä, kun sen sijaan puheessa b ja g korvautuvat usein p:llä ja k:lla. Puhuttuunkin suomeen on kuitenkin varsin hyvin kotiutunut d, joka on äännejärjestelmässä paljon keskeisemmässä asemassa kuin b tai g: suomessa on lukuisia sellaisia pareja kuin laidan–laitan (vrt. laita ja laittaa) ja madon–maton, joissa sananmuotojen merkityksen ero perustuu vain d:n ja t:n eroon.

Uudet äänteelliset mahdollisuudet näkyvät usein hyvinkin herkästi slangissa. Esimerkiksi ’luistimia’ merkitsevässä koululaisslangin sanassa skrinnarit esiintyy sama sananalkuinen yhtymä kuin ruotsissa (vrt. skridsko ’luistin’ ja skrinna ’luistella’), ja ’kuoppaa’ merkitsevässä slangisanassa skrubu on jopa raskaampi sananalkuinen yhtymä kuin ruotsin sanassa grop, johon skrubu ilmeisesti perustuu; kuvaavaa slangissa esiintyvälle äänteellisen erikoisuuden tavoittelulle on myös se, että samassa sanassa esiintyy b ruotsin p:n sijasta.

Äännerakenne muuttuu – frakki ja rakki pysyvät erossa

Nykysuomessa ei ole enää poikkeuksellista, että sanan alussa esiintyy kolmekin konsonanttia. Nuorien lainojen joukossa on paljon mm. str-alkuisia sanoja strategiasta strutsiin. Kun äännerakenne on muuttunut siten, että uudenlaiset konsonanttiyhtymät ovat tulleet mahdollisiksi ja lainasanat muokkaantuvat entistä vähemmän, lankeavat lainasanat entistä harvemmin äänteellisesti yhteen. Kun siis esimerkiksi struuma-sanassa säilyy kolmen konsonantin yhtymä, sana pysyy erossa lainasanasta ruuma; vastaavasti esimerkiksi frakki pysyy erossa sanasta rakki, friisi ja kriisi erossa riisistä, klaava pysyy erossa laavasta, proosa vaaleanpunaista väriä tarkoittavasta roosasta, trikki erossa rikistä jne.

Äännerakenteen muuttuminen näkyy varsin selvästi siinä, että suomen kielessä esiintyvät hyvinkin eri asuisina vanha yleislaina ruuvi ja erästä neljän hengen korttipeliä tarkoittava uudehko lainasana skruuvi. Kummankin vastine on kuitenkin ruotsin kielessä saman asuinen, nimittäin skruv; suomenkielisen sana-asun eron selittää äännerakenteen muuttuminen sinä aikana, joka on kulunut ruuvin lainautumisesta skruuvin lainautumiseen.
Klaus Laalo