Kysymys: ”Montako ruumista?” kysytään dekkareissa, siis: ”Montako kuollutta?” Jo äänteellisesti sana ruumis tuo mieleen kuolemanläheiset sanat rutto, raato ja rotta. Ruumis-sanaa ja yhdyssanaa ruumiinkieli käytetään kuitenkin yleisesti myös elollisista puhuttaessa. Suomen kielessä on sanat vartalo ja keho sekä elekieli ja kehonkieli. Eivätkö ne ole tarkoitetut käytettäviksi silloin, kun puhutaan elävistä?
Rauni Lindfors
Vastaus: Ruumis on vanha, jo Agricolan käyttämä sana, joka viittaa sekä elävään (”terve sielu terveessä ruumiissa”) että kuolleeseen (ruumiskirstu). Sana keho kehiteltiin alun perin lääketieteen tarpeisiin vasta 40-luvulla. Mallia otettiin viron kielen sanasta keha, mutta jo Lönnrotin 1800-luvun lopulla ilmestynyt sanakirja tunsi kehon sanan kehä rinnakkaismuotona.
Vaikka keho omaksuttiinkin kieleemme uudessa merkityksessään, ei ruumis ole jäänyt tarkoittamaan vain kuollutta kehoa, kyllä sillä edelleen vahvasti viitataan myös eläviin. Jonkin verran sanoja ruumis ja keho käytetään rinnakkain, synonyymeina, puhutaan sekä ruumiinkielestä että kehonkielestä (elekieli on suppeampi käsite). Adjektiiveina käytetään niin johdosta ruumiillinen kuin kehollinenkin. Niitä ei kuitenkaan voi aina käyttää toistensa vaihtoehtoina, puhutaanhan vain ruumiillisesta, ei ”kehollisesta”, työstä, samoin ruumiillisesta koskemattomuudesta ja ruumiintarkastuksesta. Sanaa ruumiinrakenne ei korvata ”kehonrakenteella”, mutta ei liioin kehonrakennusta ”ruumiinrakennuksella”.
Sana vartalo ei ole ruumiin ja kehon synonyymi, vaan sillä tarkoitetaan vain tiettyä osaa ruumiista. Tarpeen ja tilanteen mukaan voidaan siis käyttää niin kehoa kuin ruumistakin, samoin tietysti vartaloa ja bodya. Kuollutta ruumista varten aikanaan esitetty kalmo ei ole osoittautunut tarpeelliseksi. Sen sijaan suomenkin kieleen on mm. kauhuelokuvien kautta ilmestynyt vainajan uudestaan eläväksi tullutta ruumista tarkoittava uudissana zombi (tai zombie), jonka juuret taas ulottuvat Haitin voodoo-kulttiin.
Riitta Eronen