Vielä tämän vuosisadan alussa (paikoin myöhemminkin) syötiin Suomen maaseudulla talvisaikaan kolme lämmintä ateriaa päivässä. Aamiainen syötiin 7–9:n, puolipäiväateria 12–14:n ja ilta-ateria 18–20:n paikkeilla. Näistä puolipäiväateria oli usein tukevin; se oli ”luja syönti”, muisteltiin Rantsilassa.

Kun työpäivät pitenivät kesällä, tarvittiin lisäaterioita. Kesällä syötiin usein neljä, tarvittaessa viisikin kertaa. Paikoin haukattiin kesäaamuisin jotakin kevyttä aamupalaa ja palattiin muutaman tunnin työskentelyn jälkeen syömään varsinainen aamiainen. Paikoin taas nautittiin joko aamu- tai iltapäivällä väliateria. Työpäivä jakaantui kolmeen rupeamaan, joista ensimmäinen päättyi aamu- tai aamupäiväateriaan, toinen puolipäivä- tai iltapäiväateriaan ja kolmas ilta-ateriaan. Ateria-ajatkin heilahtivat talvisilta paikoiltaan, ja esimerkiksi ilta-ateria syötiin kesällä joskus vasta 22:n korvissa.

Tällainen saattoi olla riihipäivän aamu Savossa vielä vuosisata sitten: Levolle oli menty 6–7:n maissa illalla ja ylös noustiin jo puolenyön jälkeen. Aamukahvia ei juotu, vaan pöytään kannettiin kylmä aamupala, johon kuului esimerkiksi kokkelia, kalaa ja leipää. Aamupalan jälkeen käytiin puimaan. Varstat heiluivatkin ahkerasti, sillä oli häpeällistä, jos ahdosta ei saatu puiduksi aamiaiseen mennessä. Kun viimeiset lyhteet oli 7–8:n tienoilla pudotettu parsilta ja riihen peräseinä rupesi näkymään, sanottiin esimerkiksi Pielavedellä: ”Uamijaisen rinta näkkyy.” Se tarkoitti sitä, että oli aika syödä aamiainen.

Aamiainen

Aamiaisella on aterian nimenä ikää ainakin neljäsataa vuotta. Tämän voimme päätellä siitä, että sana kulkeutui 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa Rautalammin tienoilta muuttaneiden siirtolaisten mukana Vermlantiinkin, josta murteenkerääjät saivat sen haaviinsa vielä 1930-luvulla. Kartasta 1 näkyy, että aamiainen on kuulunut alkuaan vain savolaismurteisiin. Aamiaisen alueelta itäiseen Savoon, Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen mentäessä nimitys vaihtuu aamuseksi. Lähinnä vain hämäläismurteissa tavattava aamullinen on luultavasti melko nuori sana, joka on syntynyt päivällisen ja illallisen mallin mukaan. Aamullinen ei ole kyennyt kuitenkaan pitämään puoliaan vanhoille aamuaterian nimille suurukselle ja murkinalle, joten se on jäänyt suppea-alaiseksi. Vaikka aamu-sanasta versoneet aamiaisen nimet ovat saavuttaneet laajaa suosiota vain savolaismurteissa, niissä kuvastuu kuitenkin aamu-sanan voitto alkuaan ’aamua’ merkinneestä huomen-sanasta: ainoastaan Laihialta on kirjattu huomeneen perustuva aamiaisen nimi huameltaanen (yleiskielistettynä ”huomeneltainen”). Huomen on nimittäin melkein kaikkialla väistynyt aamun tieltä ’seuraavan aamun (tai päivän)’ merkitykseen.

Kartta 1: ’aamiainen’
aamiainen
aamullinen
aamunen
eine
fruukosti
murkina
suurus (~ suuruspala, aamusuurus)
suurusta
länsi- ja itämurteiden raja

Suurus

Lounainen Suomi on Ylä-Satakuntaa ja Hämettä myöten suuruksen kannalla, osa Varsinais-Suomea ja Uuttamaata taas suurustan kannalla. Tuntematon aterian nimi suurus ei ole Itä-Suomessakaan. Kun lännen suurus, suuruspala ja suurusta tarkoittavat etenkin varsinaista (7–9:n maissa syötävää) aamiaista, idän suurus, suuruspala ja suuruste tarkoittavat ennen aamiaista nautittua kevyttä syötävää, aamupalaa. Esimerkiksi heinäniityllä 4–6:n tienoissa haukattu aamupala oli Ylä-Satakunnassa pikkusuurus ja LänsiUudellamaalla puolisuurusta.

Mikä tämän suuruksen alkuperä sitten on? Yleiskielessä suuruksella ymmärretään lähinnä keiton tai kastikkeen jauhosuurustetta. Suomen murteissa ja lähisukukielissä sanalla on muitakin merkityksiä, esimerkiksi ’kotieläimille annettava jauhoruoka tai -juoma’, ’vilja, viljatuotteet, jauhot’, ’ruoka, ravinto yleensä’. Merkitys ’aamiainen’ tavataan myös virossa ja vatjassa. Alkuaan suurus on liittynyt ilmeisesti viljatuotteisiin. Suomen kielen etymologisessa sanakirjassa suurusta verrataan sanoihin suurima ja suurimo, jotka tarkoittavat ’ryyniä’ (Pohjois-Karjala, Inkeri) tai ’hienontumatonta jyvää käsikivillä jauhettaessa’ (Lemi). Sekä suurus että suurima ( ~ suurimo) ovat ’isoa’ merkitsevän germaanisperäisen suuri-sanan johdoksia. Miten sitten suuresta on jouduttu ’aamiaista’ merkitsevään suurukseen? Sanalla suuri on vielä nykymurteissakin merkitys ’karkea’ tai oikeastaan ’karkeaksi jauhettu’, esimerkiksi jyvistä puhuttaessa. Tästä on ilmeisesti jouduttu ryyneihin ja viljatuotteisiin yleensä. Näistä taas ei ole pitkä hyppäys ’aamiaisen’ merkitykseen, jos aamiaisella on ollut tapana syödä juuri viljatuotteita, esimerkiksi leipää tai puuroa.

Germaaneilta murkina

Iitissä huudeltiin nokisia riihimiehiä aamiaiselle tähän tapaan: ”Ruatti (= ruotsi) ruvalle (= ruoalle) musta kansa murkinalle.” Iittiläiset söivät siis aamuisin ”murkinaa”. ’Aamiaista’ merkitsevän murkinan valta-aluetta onkin ollut juuri Iitin ympäristö (Kymenlaakso) sekä lisäksi Karjalan kannas. Murkina on jo ammoin lainattu germaaneilta, ’aamua’ tarkoittavasta sanasta, jonka jälkeläisiä ovat ruotsin morgon ja saksan Morgen. Lainan vanhuutta osoittaa se, että sanalla on vastineet myös karjalassa, vepsässä ja vatjassa.

Kartasta 2 selviää, että murkina on paikoin liukunut aamiaisesta puolipäiväateriaksi. Osassa Satakuntaa, Hämettä ja Etelä-Pohjanmaata syötiin kesäisin murkinaa aamiaisen ja keskipäivän aterian välillä. AlaSatakunnassa syötiin tätä väliateriaa vain rankimpaan kesäaikaan, esimerkiksi heinäaikaan. Etelä-Pohjanmaalla (esim. Teuvalla) oli sananparteen kiteytetty sääntö ”Matti murkinan tuaa, Matti murkinan viää”, jonka mukaan murkinaa syötiin kevätmatista (24.2.) syysmattiin (21.9.). Usein tätä väliateriaa syötiin lähellä puoltapäivää, 10–11:n paikkeilla. Murkinan yhteys aamuun katosi sittemmin kokonaan, ja osassa Satakuntaa, Etelä-Pohjanmaata ja Savoa sekä Länsipohjassa syötiin murkinaa kesät talvet 12–15:n aikaan.

Kartta 2: murkina
’aamiainen’
’aamupäivällä syötävä väliateria’
’keskipäivän ateria’
länsi- ja itämurteiden raja

Samalla aterialla voi olla samassakin murteessa useita nimiä. Syntyy kuitenkin helposti sekaannusta, jos jollakin nimellä on samassa murteessa useita merkityksiä. Murteissa, joissa murkina tarkoittaa ’puolipäiväateriaa’, ’aamiaista’ merkitsevästä murkinasta ei ole jälkeäkään tai vain vähäisiä jälkiä. Aamiainen ja aamunen valtasivat Savon. Länsipohjassa taas lainattiin ruotsin kielestä fruukosti aamiaisen nimeksi. Pohjalaiset pysyttelivät aamiaisen suhteen vankalla kotimaisella linjalla, ja kaikkialla Pohjanmaalla aamiaisen nimeksi vakiintui eine (murteissa myös eines : einehen, einhen ja einne : einneen). Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla syötiin kesäisin kaksikin einettä, varhainen aamupala eli pikkueine ja nelituntisen työrupeaman jälkeen varsinainen aamiainen eli (iso)eine. Heti Keski-Pohjanmaan naapuristossa oli jo toinen nimitysjärjestelmä: Päijänteen pohjoispuolella ja Pohjois-Savossa kutsuttiin ainoastaan aamupalaa eineeksi ja aamuateria pysyi aamiaisena tai aamusena kesälläkin. Eineellä on ruokailuun liittyviä merkityksiä muuallakin Suomessa ja Itämeren piirissä. Suomen murteissa se merkitsee mm. ’ateriaa, ruokaa, syötävää, välipalaa’, samoin viron eine tarkoittaa ’kevyttä ateriaa, aamu- ja välipalaa’.

Keskipäivän ateria

”Puolipäivää”, ”puolipäiväistä” ja ”puolista” syötiin nimien mukaisesti puolilta päivin. Puolipäivä on ollut aterian nimenä käytössä vain melko kapealla vyöhykkeellä, joka on ulottunut Varsinais-Suomen pohjoisosista ja Ala-Satakunnasta rannikon kautta Etelä-Pohjanmaalle (kartta 3). Puolipäiväisen levikkikuva on melko repaleinen. Nimityksen valta-aluetta on ollut 1930-1uvulla osa Varsinais-Suomea ja Kymenlaaksosta Kannaksen kautta Laatokan luoteisrannalle jatkuva kaistale. Näiden lisäksi on tietoja lähinnä Savosta, Keski-Suomesta, Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta sekä Länsipohjasta. Puolipäiväinen on ollut tuttu savolaisille jo 1600-luvun alussa, sillä tämä puolipäiväaterian nimitys on pantu muistiin Vermlannistakin. Puolinen, joka sopi puolipäiväistä paremmin ’ilta-ateriaa’ tarkoittavan iltasen pariksi, valtasi yli puolet koko maasta: osan Savoa ja Pohjois-Karjalaa sekä lisäksi Pohjanmaan, Kainuun ja Peräpohjolan.

Kartta 3: ’keskipäivän ateria’

lounas (~ louna, lounat)
murkina
puolinen
puolipäivä
puolipäiväinen
päivällinen
länsi- ja itämurteiden raja

Keskipäivän aterian nimi päivällinen on peräisin Hämeestä, josta se kulkeutui naapurimurteiden puolelle. Etelä-Pohjanmaalla päivällinen sai hieman eri merkityksen. Osassa Etelä-Pohjanmaata siitä tuli kesäkauden väliateria, joka nautittiin 16–17:n maissa iltapäivällä. Sananparsi ”Kevätmatti päivällisen tuoo, syysmatti päivällisen viöö” (Jalasjärvi) osoittaa, että ”päivällistä” syötiin Etelä-Pohjanmaalla (kuten aamupäivän ”murkinaakin”) vain helmikuun lopulta syyskuun lopulle.

Lounaan historia on arvoituksellisempi kuin muiden puolipäiväaterioiden. Sana on hyvin vanha, koska sillä on lähisukukielten lisäksi vastineet myös kahdessa etäsukukielessä, syrjäänissä (komissa) ja votjakissa (udmurtissa). Näissä kielissä se tarkoittaa Suomen kielen etymologisen sanakirjan mukaan ’päivää’, syrjäänissä myös ’päivänvaloa’. Lähisukukieltemme vastineiden merkitykset todistavat, että sana tunnettiin jo ainakin pari tuhatta vuotta sitten sekä puolipäiväateriana että ilmansuuntana. Ilmansuuntien merkitykset tosin vaihtelevat. Suomen murteiden lounas ( ~ louna, lounaja, lounat jne.) ja sen lähisukukieliset vastineet tarkoittavat paitsi ’lounasta’ myös ’etelää’ tai ’kaakkoa’. Vanhan kirjakielen louna tarkoittaa usein juuri ’etelää’. ’Puolipäiväateriaa’ merkitsevän lounaan aluetta on ollut 1930-luvulla varsinaisesti vain Inkeri sekä osa Kannasta ja Pohjois-Karjalaa. Tämän lisäksi on muutama tieto Etelä-Savosta ja Kymenlaaksosta. Esimerkiksi Juvalta on vuosisadan vaihteesta maininta, jonka mukaan vanhat käyttivät vielä keskipäivän ateriasta lounat-nimeä, mutta nuori polvi puhui murkinasta tai päivällisestä.

Kumpaan suuntaan lounaan merkitykset ovat kulkeneet? Onko aterian nimitys syntynyt ilmansuunnista vai päinvastoin? Varmaa vastausta ei voi antaa. Jos aterian nimitys on syntynyt ilmansuunnista, ilmansuunnan ja aterian välisenä siltana on ollut luultavasti merkitys ’aika, jolloin aurinko paistaa etelästä/lounaasta, puolipäivä’. Jos taas ilmansuuntien merkitykset ovat syntyneet aterian nimestä, merkitys on edennyt luultavasti linjaa ’puolipäiväateria’ > ’puolipäiväaterian aika’ > ’suunta, josta aurinko paistaa puolipäiväaterian aikaan’. Tälle merkitysketjulle löytyy tukea ainakin suomen murteista, sillä monet aterioiden nimet ovat kehittyneet ajan ilmauksiksi ja ilmansuunniksi. Ruoka-aikoja on tarkkailtu auringon asemasta. Päivän tai auringon sanottiin olevan esim. aamiaisissa, aamiaispäivissä, eineissä tai murkinoissa silloin kun aurinko oli sillä korkeudella, että sai lähteä aamiaiselle. Myös tuulen on sanottu olevan esimerkiksi aamiaispäivässä, murkinassa, suuruspäivässä eli kaakossa tai päivällisessä eli lounaassa. Aterian nimi on kehittynyt jopa tuulen nimeksi: ”Murkina (= kaakkoistuuli) ei tuule satamata eikä akka toru itkemätä” (Koskenpäältä kirjattu sananparsi). Savolaismurteissa, joissa murkina tarkoittaa ’puolipäiväateriaa’, sama sana tunnetaan myös eteläisenä ja lounaisena ilmansuuntana. Esimerkiksi Juvalla aurinko on murkinoissaan silloin, kun se paistaa ”poek mua” (= poikki maan). Jos lounas on kehittynyt monien muiden aterioiden nimien tapaan ateriasta ilmansuunniksi, saattaa ilmansuuntien merkitysten vaihtelu selittyä ateria-aikojen vaihtelusta.

Ilta-ateriat

Ilta-aterioiden nimitykset eivät aiheuta etymologeille pulmia, sillä ne perustuvat iltaa merkitseviin sanoihin ehtoo ja ilta. Idän ilta on ollut lännen ehtoota menestyksekkäämpi: se ja siitä johdettu ilta-aterian nimi iltanen on saanut itämurteiden lisäksi vankan aseman suuressa osassa länsimurteita (kartta 4). Varsinaissuomalaiset, satakuntalaiset, hämäläiset ja eteläpohjalaiset pysyivät kuitenkin ehtoon kannalla, ja osassa Länsi-Suomea ilta-aterialla on tähän perustuvat nimet ehtoo ja ehtoollinen. Samaa juurta ovat myös Länsipohjan ehtava ja ehtavo. Lännen ehtoollisen ja idän iltasen välissä tavataan päijät- ja kaakkoishämäläisissä murteissa ilta-aterian nimi illallinen. Veikko Ruoppilan mukaan (Kalevala ja kansankieli, 1967 s. 13, 14) muoto saattaa olla sulauma, joka on syntynyt ehtoollisen ja iltasen törmäyksestä: ehtoollinen + iltanen > illallinen. Sittemmin illallinen on levinnyt (osaksi kirjakielen vaikutuksesta) kartassa 4 esitettyä aluetta laajemmalle. Erityisen hanakasti ehtoollinen on vaihdettu illalliseen, ilmeisesti siksi, että ehtoollisella on myös merkitys ’Herran pyhä ehtoollinen’.

Kartta 4: ’ilta-ateria’

ehtava
ehtavo
ehtoo
ehtoollinen
illallinen
iltanen
länsi- ja itämurteiden raja

Väliateriat

Aiemmin mainittujen murkinan ja päivällisen lisäksi murteissamme on kymmeniä väliaterioiden nimityksiä. Väliaterioita on ollut tapana nauttia kesäaikaan etenkin Länsi-Suomessa, josta nimien enemmistö onkin peräisin. Useimmat nimet ovat yhdyssanoja, jotka viittaavat aterian ajankohtaan tai pääateriaa kevyempään ateriaan, esimerkiksi aamupuolinen, ehtoopuolinen (~ -puoloinen), iltapuolinen (~ -puoli, puoleinen, -puoloinen), iltapäivällinen, illanpäivällinen, illanedellimmäinen, illanodotti, pikkupuolinen, pikkupuolipäiväinen, vähäehtoollinen. Ruotsin ’väliateriaa, -palaa’ tarkoittavasta sanasta mellanmål muotoutuivat peräpohjalaisten suussa nimet mellakka, mellamoona, mellamooni, mella(n)mooli ja mellamo. Omaa ja vierasta (ruots. mål ’ateria’) sisältävät Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun nimet illanmooli, illanmooliainen, illanmouliainen ja illanmouriainen. Kun viime vuosisadan viimeisellä kymmenellä ruvettiin väliaterioita korvaamaan vähitellen kahvinjuonnilla, säilyivät muutamat nimet kahvihetkien nimissä, esimerkiksi murkina muuttui murkinakahviksi, iltapuolinen iltapuoliskahviksi ja ehtoopuolinen ehtoopuoliskahviksi.

Yleiskielen aamiaisella, lounaalla, päivällisellä ja illallisella on vahvat juuret kansankielessä. On oikeastaan hämmästyttävää, että kaakkoismurteiden lounas vakiintui yleiskieleen, sillä puolisella on ollut vankin asema murteissa. Emme siis puhu puolissetelistä ja puolistauosta, vaan lounassetelistä ja lounastauosta. Lounas onkin tietoisesti istutettu yleiskieleen. J. V. Tuura (pakinoitsijanimimerkki Timo) suositteli sitä ensimmäisenä Uuden Suomen Iltalehdessä v. 1926. Itse asiassa se oli pantu itämään jo aikaisemmin. Vuonna 1896 Kotikielen Seura julkaisi kirjasen Kodin sanasto, jossa sanalle diné on esitetty vastineet päivällinen, lounasatria. Kun lounas sai puolipäiväaterian aseman, ruvettiin päivälliseksi nimittämään ateriaa, joka syödään kaupunkioloissa vasta työpäivän päätyttyä illansuussa. Näin siis päivällisen ja illallisen raja on hämärtynyt. Hämäläismurteissahan näiden ero on ollut selvä: päivällistä on syöty puolilta päivin ja illallista vasta illalla.

Vaikka eine ei ole tarttunut yleiskieleen aterian nimenä, jokainen tuntee kuitenkin ’kaupasta ostettavaa valmista tai puolivalmista ruokaa’ merkitsevän eineksen, joka on johdettu eineestä. Eines-sanan syntymävuosi tiedetään tarkkaan. Sana einesliike sai 1. palkinnon Elannon vuonna 1930 järjestämässä kilpailussa, jossa etsittiin suomalaista vastinetta sanalle charkuterie.

Murkinaa on koetettu elvyttää uudelleen aterian nimeksi. Muutama vuosi sitten naistenlehdet kertoivat uudentyyppisestä ateriasta, josta amerikkalaiset käyttävät nimeä brunch. Se on eräänlainen aamupalan ja lounaan yhdistelmä (breakfast + lunch), jota syödään lauantaisin ja sunnuntaisin 10–12:n maissa. Kun ravintolatkin innostuivat tarjoamaan ”brunssia”, haettiin sille osuvaa suomalaista nimeä. Esko Koivusalo on ehdottanut murkinaa. Tämännimistä ateriaahan syötiin Suomessa ennen vanhaan aamulla tai puolenpäivän kieppeillä. Nokisten riihimiesten asemesta tälle murkinalle kutsuttaisiinkin sitten vain puhdasta ja puleerattua väkeä.

Artikkelin aineisto on peräisin Suomen murteiden sana-arkistosta (SMSA).