Rehua kissalle?
Kysyttyä 3/2007

Riitta Eronen

Rehua kissalle?

Joissakin sanomalehdissä julkaistiin toukokuussa 2007 Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) tiedotteeseen perustunut STT:n välittämä uutinen, jossa kerrottiin, että eräistä kissanrehuista on löytynyt kiellettyä muuntogeenistä maissia. Lukijoita on hämmentänyt sanan rehu käyttäminen kissan ravinnon yhteydessä.

Evira valvoo elintarvikkeita (ihmisen ravintoa) ja rehuja (eläimen ravintoa). Elintarvikkeiden luokitus on viranomaisnäkökulmasta näin kaksijakoinen. Lemmikkien ruoat kuuluvat rehuvalvonnan piiriin. Rehu on siis ammattitermi, jota saatetaan käyttää myös esim. eläinlääkäriasemien koiranruokalaskuissa. Yleiskielessä rehu-sanalla tarkoitetaan kuitenkin tavallisimmin kotieläinten ja varsinkin tuotantoeläinten ruokaa, kun taas lemmikkien ruoasta puhuttaessa käytetään esim. sanoja koiran- ja kissanruoka. Viranomaisen tiedoteteksti on STT:n uutisessa ja lehdissä ilmeisesti julkaistu lähes sellaisenaan. Olisi toki ollut tyylikkäämpää lehtiuutista varten yleiskielistää tekstiä ja puhua kissanruoasta. Joissain lehdissä näin oli tehtykin.

 

Riitta Eronen