Raamatun viittausjärjestelmässä on aiheuttanut osaltaan hämminkiä se, että nykyiseen, vuonna 1992 käyttöön otettuun viralliseen raamatunkäännökseen, uudistettiin myös raamatunkohtien merkintää jonkin verran. Edellinen, vuodesta 1938 lähtien käytössä ollut Raamattu, ehti vaikuttaa merkintätapoihin sentään yli viisikymmentä vuotta.

Raamatun kirjojen nimien lyhentäminen

Uudessa käännöksessä on raamatunkohtien merkintä korjattu oikeinkirjoitussuositusten mukaiseksi, esimerkiksi 1Moos.1:27 (1938) > 1. Moos. 1:27 (1992). Esimerkistä näkyy, että luvun ja jakeen välisen kaksoispisteen jäljessä ei, toisin kuin muussa kielenkäytössä, edelleenkään käytetä välilyöntiä; ei se tosin väärinkään ole.

Myös Raamatun eräiden kirjojen nimien lyhenne on muuttunut. Aiempaa lyhyempää lyhennettä käytetään seuraavista: Aikakirjat = Aik. (aiemmin Aikak.), Obadjan kirja = Ob. (aiemmin Obad.), Esterin kirja = Est. (aiemmin Ester). Apostolien teot lyhennetään nyt Ap. t. (aiemmin Ap.t.). Korkean veisun (Kork.v.) nimi on muuttunut Laulujen lauluksi, ja sen lyhenne on uuden nimen mukaisesti Laul. l.

Raamatun henkilönimistöä korjattiin nykykäännökseen varsin paljon, ja se näkyy myös joidenkin Raamatun kirjojen nimissä ja vastaavissa lyhenteissä: aiemmin pitkävokaalisina esiintyneet nimet Naahum, Tiitus ja Jooel on muutettu asuun Nahum, Titus ja Joel, ja sen mukaisesti kyseisten herrojen nimeä kantavat kirjatkin lyhennetään nyt Nah., Tit. ja Joel. Joel ei tosin ole lyhenne, niin kuin eivät myöskään kirjojen nimihenkilöt Esra, Job, Joona, Miika ja Ruut. Kyseisiin kirjoihin viitattaessa käytetään näitä nimiä kuitenkin lyhenteenomaisesti: esimerkiksi Ruutin kirja on Ruut ja Jobin kirja Job.

Vanhan käännöksen hebrealaiset ovat nykykäännöksessä heprealaisia, ja sen mukaisesti heille lähetetty kirje lyhennetään Hepr. (aiemmin Hebr.). Samoin korinttolaiset ovat nyt korinttilaisia; heidän kirjeensä lyhennetään entiseen malliin Kor.

Raamatun kirjojen nykynimet

Eräiden Raamatun kirjojen koko nimen asuun on myös tehty pieniä nykykielistämismuutoksia: Juud. on nyt Juudaksen kirje (aiemmin Juudaan kirje). Myös kuningas-sanan monikon genetiivi on vaihdettu kuningasten-muodosta nykykielessä tavallisempaan taivutusmuotoon kuninkaiden (1. ja 2. Kun.).

Vanhassa testamentissa (VT) kirjojen nimiä on lisäksi uudistettu lisäämällä sana kirja melkein kaikkiin kirjojen nimiin, joista aiemmin käytettiin pelkästään henkilönnimeä (Job, Jesaja, Jeremia, Malakia jne.) tai kokoelman nimeä (Psalmit, Sananlaskut). Niinpä nykyisessä Raamatussa on esimerkiksi Jobin kirja (Job), Jesajan kirja (Jes.), Jeremian kirja (Jer.), Malakian kirja (Mal.), Psalmien kirja (Ps.) ja Sananlaskujen kirja (Sananl.). Poikkeuksena kirja-loppuisista ovat vain Laulujen laulu (Laul. l.) ja Valitusvirret (Valit.).

Uudessa testamentissa (UT) on Paavalin kirjeiden nimityksiä muutettu siten, että Paavalin nimi on jätetty niistä pois, esimerkiksi Kirje roomalaisille (aiemmin Paavalin kirje roomalaisille). Lyhenne on entinen: Room.

Raamatun kirjojen muita lyhentämistapoja

Nykyraamatussa esiintyvät kirjojen lyhenteet ovat selkeitä mutta varsin täyteläisiä. Siksi monet suosivat vähän lyhyempiä lyhenteitä. Esimerkiksi Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien lyhenteiden Matt., Mark., Luuk. ja Joh. sijaan näkee usein lyhenteitä Mt., Mk., Lk. ja Jh. Vastaavaa lyhennetyyppiä noudattavat myös mm. seuraavat: Room. – Rm. (ei: Rom.), Piet. – Pt., Kor. – Kr., Sananl. – Snl., Saarn. – Srn., Ap. t. – Apt. Ne ovat lyhentämistapansa ja selvyytensä puolesta aivan kelvollisia.

Monissa Raamatun tietokirjoissa ja sanakirjoissa, lukuoppaissa tms., joissa käytetään runsaasti Raamatun kirjojen lyhenteitä, esitetään usein omia, Raamatun lyhentämistavasta poikkeavia (lyhyempien) lyhenteiden luetteloita. Sellaista luetteloa ei kuitenkaan ole tullut vastaan, jossa lyhenteet olisivat kautta linjan johdonmukaisia, ymmärrettäviä ja kielellisesti moitteettomia. Näyttää siltä, että tällä alueella vallitsee pikemminkin luova kaaos.

Raamatun kirjojen lyhenteiden loppupisteiden pois jättäminen näyttää myös olevan lisääntymässä (niin kuin lyhenteissä muutenkin). Lyhenteet loppuvat kuitenkin aina pieneen kirjaimeen, joten niiden jälkeen kuuluu lyhentämissääntöjen mukaan panna piste.

Olisi hyvä saada vakiintumaan jokin Raamatun lyhenteiden järjestelmä, ja siksi on syytä suosia vuoden 1992 Raamatussa käytettyjä lyhenteitä. Uudistuskomitea on päätynyt niihin perusteellisen harkinnan jälkeen.

Raamatun kirjojen lyhenteet

Seuraavassa luettelossa esitetään ensisijaisina Raamatussa (1992) käytettävät lyhenteet. Joidenkin lyhenteiden kohdalla mainitaan sulkeissa yleisesti käytetty rinnakkaislyhenne. Samoin on eräiden kirjojen nimien yhteydessä mainittu sulkeissa yleisesti käytetty epävirallinen nimimuoto. Silloin kun lyhenteen tarkoittamia kirjoja (VT:ssa) tai kirjeitä (UT:ssa) on useita, niitä ei ole lueteltu erikseen, vaan nekin on mainittu sulkeissa. Kyseisten, järjestysluvulla alkavien kirjojen tai kirjeiden nimen kirjoitusasusta huomattakoon, että isolla alkukirjaimella kirjoitetaan kauempana nimessa vain erisnimet (toisin kuin edellisessä raamatunkäännöksessä), esim. Ensimmäinen aikakirja, Ensimmäinen kuninkaiden kirja, Ensimmäinen Mooseksen kirja, Ensimmäinen kirje korinttilaisille, Ensimmäinen Pietarin kirje jne.

Lyhenneluetteloon on otettu mukaan myös nimet Esra, Joel, Job, Joona, Miika ja Ruut. Vaikka ne eivät ole lyhenteitä, niitä on käytetty raamatunkohtien merkinnässä lyhenteiden tapaan.

Aam. Aamoksen kirja
Aik. Aikakirja (1. ja 2. Aik.)
Ap. t. (myös Apt.) Apostolien teot
Dan. Danielin kirja
Ef. Kirje efesolaisille (Efesolaiskirje)
Esra Esran kirja
Est. Esterin kirja
Fil. Kirje filippiläisille (Filippiläiskirje)
Filem. Kirje Filemonille
Gal. Kirje galatalaisille (Galatalaiskirje)
Hab. Habakukin kirja
Hagg. Haggain kirja
Hepr. Kirje heprealaisille (Heprealaiskirje)
Hes. Hesekielin kirja
Hoos. Hoosean kirja
Ilm. Johanneksen ilmestys
Jaak. Jaakobin kirje
Jer. Jeremian kirja
Jes. Jesajan kirja
Job Jobin kirja
Joel Joelin kirja
Joh. (myös Jh.) Evankeliumi Johanneksen mukaan (Johanneksen evankeliumi)
Joh. (myös Jh.) Johanneksen kirje (1., 2. ja 3. Joh.)
Joona Joonan kirja
Joos. Joosuan kirja
Juud. Juudaksen kirje
Kol. (myös Kl.) Kirje kolossalaisille (Kolossalaiskirje)
Kor. (myös Kr.) Kirje korinttilaisille (Korinttilaiskirje; 1. ja 2. Kor.)
Kun. Kuninkaiden kirja (1. ja 2. Kun.)
Laul. l. (myös Ll.) Laulujen laulu
Luuk. (myös Lk.) Evankeliumi Luukkaan mukaan (Luukkaan evankeliumi)
Mal. Malakian kirja
Mark. (myös Mk.) Evankeliumi Markuksen mukaan (Markuksen evankeliumi)
Matt. (myös Mt.) Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matteuksen evankeliumi)
Miika Miikan kirja
Moos. (myös Ms.) Mooseksen kirja (1.–5. Moos.)
Nah. Nahumin kirja
Neh. Nehemian kirja
Ob. Obadjan kirja
Piet. (myös Pt.) Pietarin kirje (1. ja 2. Piet.)
Ps. Psalmien kirja
Room. (myös Rm.) Kirje roomalaisille (Roomalaiskirje)
Ruut Ruutin kirja
Saarn. (myös Srn.) Saarnaajan kirja
Sak. Sakarjan kirja
Sam. Samuelin kirja (1. ja 2. Sam.)
Sananl. (myös Snl.) Sananlaskujen kirja
Sef. Sefanjan kirja
Tess. Kirje tessalonikalaisille (Tessalonikalaiskirje; 1. ja 2. Tess.)
Tim. Kirje Timoteukselle (Timoteuksen kirje; 1. ja 2. Tim.)
Tit. Kirje Titukselle
Tuom. Tuomarien kirja
UT Uusi testamentti
Valit. Valitusvirret
VT Vanha testamentti