Pompöösistä vampyyrista – ensiapua vierassanojen taivutusongelmiin
Kysyttyä 2/2000

Riitta Eronen

Pompöösistä vampyyrista – ensiapua vierassanojen taivutusongelmiin

Mistä voi tietää, kuinka valitaan oikeanlainen taivutuspääte sellaisiin sanoihin kuin vampyyri ja pompöösi? Pitäisikö taivuttaa vampyyria vai vampyyriä, pompöösiä vai pompöösia? Tällaisten vierassanojen taivutus on vaikeaa, koska ne sekoittavat vokaalisointujärjestelmäämme eli vokaaliharmoniaa. Sen mukaan yhdistämättömässä sanassa voi olla vain joko etuvokaaleja (ä, ö, y) tai takavokaaleja (a, o, u) sekä näiden lisäksi vokaalisoinnun kannalta neutraaleja vokaaleja (e, i). Suomen omaperäisissä sanoissa vallitsee vokaalisointu. Poikkeuksena on tällainen, joka onkin sanojen tämä ja lainen yhdistelmä.

Vierassanojen taivutuksesta eri kielioppaissa annetut ohjeet poikkeavat hiukan toisistaan. Seuraavassa ensiavuksi muutama nyrkkisääntö taivutuspäätteen vokaalin valintaan.

Vain a: arkkitehteja

Jos yhdistämättömässä sanassa on takavokaali a, o tai u ja sellaisen jälkeen e tai i, taivutusvokaali on a, siis esimerkiksi arkkitehdilla, kuriositeettia.

Huom.! Jos kyseessä onkin yhdyssana, taivutuspäätteen vokaalin määrää sen perusosa eli jälkimmäinen sana. Esimerkiksi yhdyssana antiteesi taipuu näin ollen antiteesiä, antiteesillä jne.

Vain ä: amatööriä

Jos yhdistämättömässä sanassa on a, o tai u ja sanan lopussa ä tai ö, taivutusvokaali on ä. Taivutetaan siis esimerkiksi atmosfääriä, karriääriä; amatööriä, pompöösiä.

Joko a tai ä: anonyymia ~ anonyymiä

Jos loppuosan vokaalina on y, käyvät taivutusvokaaleiksi sekä a että ä. Näin ollen voidaan taivuttaa joko anonyymia tai anonyymiä; parfyymia tai parfyymiä; vampyyria tai vampyyriä. Vaikka vaihtoehtoja on, kirjoittajan kannattaa valita yhteen tekstiin vain jompikumpi muoto eikä käyttää molempia sikin sokin, mikä saattaa hämmentää lukijaa.

Yhdistämätön vai yhdyssana?

Eniten poikkeamia edellä annetuista ohjeista näkee ensimmäisen ryhmän sanoissa, sellaisissa kuin arkkitehti, aperitiivi, karamelli ja krokotiili. Niitä tulee usein taivuttaneeksi ä:llisinä, siis ”arkkitehtiä”, ”aperitiiviä”, ”karamelliä” ja ”krokotiiliä”. Tämä johtuu siitä, että ne hahmottuvat mielessä helposti yhdyssanoiksi, joten niihin liitetään pääte, jonka loppuosa saisi, jos se olisi itsenäinen sana.

Vokaalit e ja i ovat niin sanottuja välivokaaleja. Kun sanassa on pelkästään niitä, taivutusvokaalina on ä, joten taivutetaan esimerkiksi lehti, lehteä; liivi, liivissä (poikkeuksena kaksi vanhaa sanaa meri ja veri, joiden taivutusvokaalina on a). Koska sellaiset sananloput kuin ‑melli, ‑tehti ja ‑tiivi eivät kuitenkaan ole itsenäisiä sanoja, niiden vokaalit eivät vaikuta taivutuspäätteen vokaalin valintaan arkkitehti, karamelli ‑tyyppisissä sanoissa.

Joistakin sanoista on vaikea tietää, onko loppuosa itsenäinen sana vai ei. Yleisimpiä näistä hankalista loppuosista ovat -geeni, ‑metri ja ‑teesi. Yhdyssanan osina niihin tulee etuvokaalinen pääte ä (millimetriä < milli + metri), mutta muulloin samannäköiset sananloput saavat takavokaalisen päätteen a (parametria). Samoin esimerkiksi sana konteksti taipuu a:llisena: kontekstia, kontekstissa jne.

Edellä annetut ensiapuohjeet tuntevankin on joskus vaikea päätellä, onko taivutusmuodoissa a vai ä. Silloin voi lohduttautua ajatuksella, että ongelma on vaikea kaikille, eikä aivan ehdottomia rajoja ole olemassakaan. Epävarmoissa tapauksissa oikeaa muotoa voi etsiä kielioppaista tai Suomen kielen perussanakirjasta, joihin on merkitty taivutusohjeita hankalilta tuntuvien sanojen yhteyteen; CD-Perussanakirja antaa jopa taivutusmallin kaikista hakusanoistaan.

Riitta Eronen