Pölkky- ja muut päät, eräs kiintoisa yhdyssanatyyppi
Artikkeli 2/2002

Tarja Riitta Heinonen

Pölkky- ja muut päät, eräs kiintoisa yhdyssanatyyppi

Suomessa on monenrakenteisia yhdyssanoja. Erikoisimpia ovat niin kutsutut bahuvriihisanat, joita ovat esimerkiksi harmaahapsi ja silkkiturkki. Seuraavasta selviää, millaisia nämä sanat ovat ja mistä on peräisin niiden oudonkuuloinen nimitys.

Mitä yhteistä on hiljattaisilla sanomalehtiotsikoilla ”Pipopäillä on asiaa”, ”Meteliä jästipäälepakoille”, ”Huppupää uhkaili myyjää Ivalossa”? Ne herättelevät lukemaan juttuja, joissa kerrotaan, mitä tietynlaisen pään tai tietyllä lailla verhotun pään haltijat ovat vastikään puuhanneet. Varmaan jokainen pystyy luettelemaan lisääkin samantapaisia pää-loppuisia yhdyssanoja: kaistapää, pölkkypää, höyrypää, hourupää, sekopää, punapää, lettipää, rillipää, isopää jne.

Tyyppi ei suinkaan rajoitu pää-loppuisiin sanoihin. Periaatteessa mikä hyvänsä ruumiinosan tai vaatekappaleen nimitys kelpaa sanan loppuosaksi. Tutussa P. J. Hannikaisen joululaulussa luonnehditaan joulupukkia sanoilla valkoparta, puuhkalakki, karvanuttu. Eläinlajien nimet sarvikuono ja satakieli ovat myös samaa tyyppiä. Italian fascistit tunnettiin nimellä mustapaidat; sinisukat taas ovat olleet kultturelleja naisihmisiä. Hyvän ruoan ystäviä on kutsuttu herkkusuiksi ja kokemattomia toheloita vuorostaan keltanokiksi tai märkäkorviksi.

Bahuvriihi tulee sanskritista

Kaikki edellä mainitut sanat ovat esimerkkejä yhdyssanatyypistä, jolla on sanskritinkielinen nimitys bahuvriihi. Erityistä näissä sanoissa on se, että olennon osaa tai ominaisuutta tarkoittavalla ilmauksella viitataan koko olentoon. Jos emme tulkitsisi bahuvriiheja näin, Saarenmaan valssin kesäisen hurmaava kertosäe ”Siis pyöritä, lennätä pellavapäätä...” toisikin mieleen vain makaabereja mielikuvia.

Piirros Irma Nissinen

Se, että kielitieteen termi bahuvriihi juontaa juurensa sanskritista, on tähdellinen seikka sekin. Yleensähän olemme saaneet tottua latinasta tai kreikasta lähtöisin oleviin termeihin. Esimerkiksi sijojen nimet ovat viittä-vaille-latinaa (partitiivi, genetiivi, ablatiivi, inessiivi jne.). Onkin hienoa, että yhdyssananmuodostuksen kuvauksessa voimme kunnioittaa toista vanhaa kielitieteellistä perinnettä. Intian kieliopillinen traditio ulottuu nimittäin pitkälle ennen ajanlaskumme alkua. Sanskritia on myös toisen yhdyssanatyypin nimitys dvandva. Tällä tarkoitetaan sellaisia yhdyssanoja kuin voileipä, kuurosokea, yötäpäivää, joissa kokonaisuuden merkitys muodostuu summatiivisesti eli yhteen laskettuna osien merkityksistä.

Tilapäisiä ja vakiintuneita

Bahuvriihiyhdyssanoista ei voi laatia tyhjentävää luetteloa, sillä niitä muodostuu jatkuvasti lisää. Sanakirjoista ei löydy esimerkiksi sellaisia bahuvriiheja kuin teiniviiksi, sarjafilminaama, suklaahuppu tai reikäkieli, mutta kaikkia niitä on käytetty jossakin suomenkielisessä suurelle yleisölle suunnatussa tekstissä:

”Nuori teiniviiksinen metsästäjä nauroi hytkyen äijän hullunkuriselle ulkonäölle. – – Minä ja teiniviiksi kannoimme nuuskaäijän syrjään ja laskimme hänet lattialle.” (Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä s. 258, suom. Outi Menna 2001)

”Sittemmin B-rooleihin vajonnut Rodney, Ryan O'Neal, tuli ensimmäisenä megastarana vierailulle Suomeen. Kun pää saatiin auki, sarjafilminaamoja on virrannut solkenaan.” (Ilta-Sanomat 8.11.97)

”Reilun vuosikymmenen kestänyt naurulokkien alamäki saa Väänäsen huolestumaan. Vielä 1970-luvun huippuvuosina Suomessa pesi 150 000 paria suklaahuppuja.” (Metsästys ja Kalastus 9/2001 s. 36)

”Tytön puhuessa Barbara huomasi, että hänen kielensä oli lävistetty ja reiässä oli kimalteleva pieni koru. – – Hän näytti virkakorttinsa ja lateli Reikäkielelle ulkomuistista rutiinikysymykset.” (Elizabeth George: Mielessä petos, s. 189–190, suom. Pirkko Biström 2001)

Kuten huomataan, tällaiset bahuvriihit toimivat tekstissä joko kätevinä lyhenteinä (Reikäkieli = tyttö, jolla on kielessä lävistys) tai humoristisina luokittelijoina (sarjafilminaama = näyttelijä, jonka kasvot ovat käyneet tutuiksi jostakin tv-sarjasta).

Toisaalta monet bahuvriihit käyvät vakiintuneista kielikuvista. Sanaa kyrmyniska käytetään tavallisimmin ahvenesta, homenokkaa metsosta. Kruunupäät ovat kuninkaallisia henkilöitä, elleivät sitten asu metsässä ja ole hirviä. Koirat ovat milloin karvakuonoja, milloin karvatassuja. Konventionaalistuneet bahuvriihit tuovat vaihtelua viittauskeinoihin, mutta yhtä aikaa saattavat kangistaa ja kliseistää sanontaa:

– – törmäsimme metson hakomismäntyihin. Aivan tuoreita jätöksiä tarkastellessamme itse homenokka lähti lentoon etuoikealla.” (WWW-sivuilta löytynyt erätarina vuodelta 1998)

Tunteita ja asenteita

Bahuvriihien henkilögalleria pukkaa persoonallisuuksia Peppi Pitkätossusta Kaarle Kaljupäähän. Koska bahuvriihit perustuvat luonteenomaisten, monesti näkyvien piirteiden esiin nostamiseen, ei ole ihme, että niitä on käytetty runsaasti liikanimissä. Toinen, selvästi kohteitaan halventava bahuvriihien ryhmä ovatkin sitten rasistiset ilmaukset tyyppiä vinosilmä, mutakuono. Tällaisten ilmausten olemassaolo on saanut jotkut kieli-ihmiset jopa epäilemään, että bahuvriihien sävy olisi ylipäänsä useimmiten halventava. Ihmisen luokittelu ulkonäön tai henkisen ominaisuuden perusteella on kuitenkin sekä hyvään että pahaan mahdollistava keino.

Viaton ja lempeä leikillisyys on bahuvriiheille yhtä ominaista kuin niiden mahdollinen loukkaavuus. Esimerkiksi eräässä Kaarina Helakisan runossa sanotaan: ”Minulla on pieni vauva, ruusuvarvas, untuvapää.” Miten voisi äiti hellemmin kiintymyksentunteensa ilmaista?

Tarja Heinonen on Suomen kielen perussanakirjan toimittaja.

Tarja Riitta Heinonen