Pohdintaa ja paheksuntaa – yleiskielen seurantatalkoiden havaintoja
Talkoohavaintoja 2/2016

Riitta Korhonen

Pohdintaa ja paheksuntaa – yleiskielen seurantatalkoiden havaintoja

Kieli- ja tekstimaailma on nykyisin niin monenkirjava, ettei kielenkäytön ilmiöiden monipuolinen seuraaminen yksin ole mahdollista – eikä edes tarkoituksenmukaista. Siksi Kielitoimisto on käynnistänyt kaikille tarkoitetut yleiskielen seurantatalkoot.

Kielenkäyttäjät ovat osallistuneet aktiivisesti yleiskielen seurantatalkoisiin, jotka Kielitoimisto käynnisti maaliskuussa 2016. Kuka tahansa voi kirjata sähköiselle lomakkeelle havaintojaan kielenpiirteistä, jotka eivät omasta mielestä tunnu sopivan yleiskieliseen tekstiin tai jotka muuten herättävät ihmetystä.

Viestejä oli toukokuun 2016 alkuun mennessä tullut jo reilut kuusisataa, ja monissa on lueteltu useita havaintoja. Osa havaintoihin liittyvistä kommenteista on ollut neutraalin toteavia, osa aidon ihmetteleviä ja osa paheksuvia. Havaintoja on tullut niin sanastosta, nimistä, kieliopillisesta rakenteesta, välimerkeistä kuin tyylistäkin.

Kaikki havainnot luokitellaan ja tallennetaan (nimettöminä). Niistä on jo nyt ollut hyötyä. –Tässä artikkelissa esitellään muutamia viesteissä usein mainittuja havaintoja.

Mitä hyötyä talkoista?

Kielenkäyttö on palkitseva talkootöiden kohde, koska kieli luonnostaan kiinnostaa monia. Kielihän kuuluu kaikille. Talkoovoimia on kielihavaintojen keruussa hyödynnetty myös aikaisemmin varsinkin sanakirjatyössä. Esimerkiksi Suomen murteiden sanakirjaa varten kootun sana-arkiston materiaali kertyi aikanaan osin maallikoille suunnattujen kyselyiden vastauksina. Myös Kielitoimiston sanakirjan toimitukseen voi nykyään lähettää uudissanaehdotuksiaan (ks. Kielikello 1/2016).

Havaintojen avulla voidaan selventää kielenkäytön ohjeita. Lisäksi niiden pohjalta osataan näkyvämmin nostaa esille tarpeellisia ohjeita mm. verkkosivuilla (www.kotus.fi → Nostoja Kielitoimiston ohjepankista) ja Kielikellossa. Havainnot voivat ylipäänsä vihjata sellaisista kielenkäytön piirteistä, joita Kielitoimistossakin kannattaa alkaa seurata.

Pystyi tulla, on helppo pelaa

Monessa viestissä on raportoitu välttämättömyyttä tai mahdollisuutta ilmaisevien verbien joutua, kyetä, pyrkiä ja pystyä käytöstä: puhekielissähän niitä käytetään vaihtelevasti tekemään- ja tehdä- tai tekee(n)-muotojen kanssa, mutta tätä vaihtelua on havaittu enemmän myös kirjoitetussa kielessä. Vaihtelu on siis seuraavanlaista:

pystyy tekemään, joutuu vastaamaan (yleiskielisiä muotoja)
pystyy tekee(n), pystyy tehdä, joutuu vastaa(n), joutuu vastata (puhekielisiä muotoja)

Havainnot jälkimmäisistä muodoista ovat kiinnostavia erityisesti, jos niitä tapaa yleiskielisiksi tarkoitetuista asiateksteistä. Myös sellaisia mahdollisuutta ilmaisevia verbejä kuin saada ja voida tai tilan ilmauksia on helppo, mukava, ikävä käytetään vaihtelevasti etenkin pelata-, vastata-tyyppisten ns. supistumaverbien yhteydessä:

saa pelata, voi hypätä, on helppo siivota (yleiskielisiä muotoja)
saa pelaa, voi hyppää, on helppo siivoo (puhekielisiä muotoja)

Vaikka Kielitoimisto onkin kiinnostunut tällaisten puhekielisten ilmaustyyppien leviämisestä asiateksteihin, se ei tarkoita, että ne oltaisiin hyväksymässä myös yleiskieleen. Verbiyhdistelmät ovat nimittäin moniaalle haarova ja yhä muuntuva ilmiö, joka ei koske edes kaikkia verbien taivutustyyppejä. Vaihtelu on siis kielijärjestelmänkin näkökulmasta tavallaan epätasaista. Erityyppisten verbiyhdistelmien lisääntymisestä on kuitenkin hyvä olla tietoinen ja ohjeita kannattaa tarkentaa.

Taivutellaan

Sijamuotojen vaihtelusta – tuosta suomen kielen rikkaudesta ja muunkielisten oppijoiden päänvaivasta – on lähetetty monentyyppisiä havaintoja. Esimerkiksi on ihmetelty ulkopaikallissijojen yleistymistä sisäpaikallissijojen kustannuksella: on mietitty mm. sitä, mihin ”lallatuksen” (-lla, ‑llä) voittokulku voi vielä johtaa, kun esimerkiksi konsertoidaan pikemminkin Sibelius-Akatemialla kuin Sibelius-Akatemiassa ja käydään ostamassa hylly Ikealta eikä Ikeasta.

Ulkopaikallissijojen yleistyminen on toki havaittu myös Kielitoimistossa. Vuonna 2015 ilmestyneessä Kielitoimiston kielioppioppaassa esitetäänkin, että vaikka tavallisin ilmaistutapa on opiskella yliopistossa, on myös vaihtoehto opiskella yliopistolla käypää yleiskieltä. Väljä sääntö sopii myös puhuttaessa vaikkapa sähköisistä laitteista; vaihtoehdot ovat periaatteessa yhtä hyvät: tallentaa tietoja palvelimeen ~ palvelimelle, tiedosto voi olla muistitikulla tai ‑tikussa. Silti vanhat sisä- ja ulkopaikallissijoja koskevat perussäännöt pätevät edelleen. Yhä ollaan vaihtoehdoitta Lapissa, Helsingissä ja Tampereella, asutaan rivitalossa ja mennään ongelle järvelle. On myös eri asia, istuvatko vieraat pöydässä vai pöydällä tai onko kuuloke korvalla vai korvassa. Tällaiset selvät käytänteet tuskin ovatkaan muuttumassa.

Havaintoja on tullut myös kanssa-postpositiorakenteen käyttämisestä sijamuodon asemesta: esimerkiksi ilmaustyyppiä hän erosi vaimonsa kanssa on käytetty odotuksenmukaisen rakenteen hän erosi vaimostaan tilalla. Epäloogisuudestaan huolimatta tällainen kanssa-rakenne ei näytä olevan harvinainen. Vaikka monet pre- ja postpositiorakenteet (kuten laki moottoripyörien kohdalla, kuulustella silminnäkijöitä asian tiimoilta) epämääräistävät ilmausta, ovat ne kuitenkin yleensä merkitykseltään loogisia. Jää nähtäväksi, miten tavalliseksi jonkun kanssa eroaminen muotoutuu. Ilmaustyyppi on seurannassa.

Monet ovat havainneet asiateksteissäkin taivutusmuotoja, jotka poikkeavat yleiskielessä suositeltavista muodoista. Onkin kiinnostavaa saada tietoa siitä, minkä tyyppisissä teksteissä käytetään sellaisia arkisen kielenkäytön muotoja kuin Thaimaaseen, TV:seen, WC:seen (muotojen Thaimaanhan, TV:hen, WC:hen sijasta). Muotojen synty on ymmärrettävä, sillä ne mukautuvat sellaisten nimien kuin Porvoo, Espoo ja Lontoo taivutukseen (Porvooseen). Toisaalta malleina toimivat myös pitkään vokaaliin päättyvät vierassanat, joita voi taivuttaa kahdella tavalla: shampoohon ~ shampooseen, toffeehen ~ toffeeseen. Kieli sinänsä kyllä mahdollistaa laajemmankin kirjon muotoja kuin ”säännöstelty” yleiskieli.

Yllättäviä sanavalintoja

Odotuksenvastaiset sanavalinnat pistävät herkästi silmään, ja sellaisista onkin tullut runsaasti havaintoja. Esimerkiksi sanonta olla puhelimen päässä on herättänyt kummastusta, vaikka sen merkitys (’olla yhteydessä puhelimitse’) ja tausta (vrt. olla langan päässä) ovat selviä. On totta, että monet sanonnat vaikuttavat koomisiltakin, kun ne purkaa osiinsa. Kivettyneet sanonnat elävät silti omaa elämäänsä. Käyttöä seuraillaan.

Havaintoja on tullut myös verbin sosialisoida käytöstä sosiaalistamisen merkityksessä: esimerkiksi kun koiranpentuja ”sosialisoidaan” sopivassa iässä, vältytään käytöshäiriöiltä. Nähtäväksi jää, leviääkö tällainen sosialisointi laajemminkin.

Julkisesti puhuvien, varsinkin radio- ja televisiotoimittajien kielenkäytöstä huomataan odotuksenvastaiset ilmaisutavat herkästi, ja niistä myös ärsyynnytään helposti. Harmittelevia havaintoilmoituksia on tullut mm. seuraavanlaisista ilmauksista:

en osta [puheena olevaa asiaa] (= olen eri mieltä asiasta)
avaa asiaa vähän (= asia on vieras, en ymmärrä sitä)
otetaan kiinni jostakin aiheesta (= halutaan keskustella aiheesta lähemmin)
tein oman suorituksen (hiihdon, juoksun) (= en pystynyt parempaan)

Sanaston yksipuolistumisestakin on tullut havaintoja. Esimerkiksi sanan ihan on todettu yleistyneen sanomalehtiteksteissä: lopputulos on siis usein pikemminkin ”ihan tavallinen” kuin aivan, melko tai varsin tavallinen.

Sanaston yksipuolistumista voi joskus olla sekin, että sana saa uusia merkityksiä ja syrjäyttää muita sanoja. Monessa merkityksessä käytettävä ilmaus saattaa olla epäselvä tai monitulkintainen. Esimerkiksi kustantaa-verbin käyttäminen puhuttaessa jonkin hinnasta on aiheuttanut hämmennystä: ”hotelliyö kustantaa 84 euroa”. Palkata-verbiä on havaittu käytettävän palkitsemisen merkityksessä: ”koiraa pitää palkata” hyvästä käyttäytymisestä. Sanasto siis supistuu, kun yhtä sanaa käytetään monessa merkityksessä, mutta yhtä lailla tuo yksi sana rikastuu, kun sitä käytetään useassa merkityksessä. Ilmiö ei ole seurauksiltaan vähäinen. Tällaisesta on hyvä olla tietoinen.

Yksikkö ja monikko vaihtavat paikkaa

Moni on kiinnittänyt huomiota siihen, että verbin yksikkömuoto yleistyy monikon kustannuksella jopa asiateksteissä. Kirjoitetaan siis yhä useammin ”Pienryhmävalmennukset alkaa pian” monikollisen ilmauksen ”Pienryhmävalmennukset alkavat pian” sijasta. Ilmiöstä saa mielellään lähettää lisää havaintoja, mikäli kyseessä on yleiskieliseksi tarkoitettu asiateksti. Kielenhuollon sääntöä ei olla muuttamassa, vaikka havaintoja yksikkömuotoisesta verbistä runsaasti tuliksikin. Asiaa ehkä tulee pitää entistä enemmän esillä. Harva omassa puhekielessään nimittäin käyttää monikollista verbiä näissä yhteyksissä. Yksikköä ei siis aina herkästi huomaa – ainakaan omasta tekstistä.

Toisaalta havaintoja on tullut myös monikkomuodon käytöstä yksikön sijasta passiivilauseissa, joiden alussa oleva monikollinen ilmaus on hahmottunut virheellisesti subjektiksi: ”purukumit ovat makeutettu ksylitolilla”. Lauseen alussahan on kohdetta tarkoittava objekti (purukumit), ja verbi on yleiskielessä yksikössä: on makeutettu. Vastaavasti yksikköä odotetaan seuraavissakin: lomat on pidetty ja virheet on korjattu. Kielenhuolto on kiinnittänyt huomiota tähän ”ovat makeutettu” ‑typpiseen rakenteeseen jo 1900-luvun alussa, mutta se on edelleen yleinen. Silti sääntöä ei ole tarkoitus väljentää. Monikkohavainnot kuitenkin kiinnostavat: millaisissa teksti- ja tyylilajeissa rakennetta näkee käytettävän?

Iholle tulevaa: hypersanat, itse ja sinä

Havainnoissa ihmetellään myös tyyliä. Erityisesti liioittelevien ilmausten käyttö asiallisissakin yhteyksissä hämmentää tai ärsyttää: kaikki on joko äärimmäisen kiinnostavaa tai äärettömän tylsää, joskus myös mielettömän järkevää tai huikean tärkeää. Eräskin havainnoitsija totesi, että tässä lienee kyseessä jonkinlainen tämän ajan ilmiö: ”Mikään ei enää tunnu riittävän. Superlatiivi ei ole mitään, pitää olla ainakin ’hyperlatiivi’.”

Huomiota on kiinnitetty myös toisenlaiseen kirjoittajan persoonan esille tuovaan piirteeseen, itse-sanan lisääntyneeseen käyttöön, kuten Itselle sillä ei ole niin väliä; Itselle on tärkeintä, että... Itse-sanalla on ehkä alun perin haluttu välttää minä-sanan käyttöä, mutta piirre on alkanut myös elää omaa elämäänsä. Sinänsä sellaiset rakenteet kuin Itse olen sitä mieltä, että… ovat aivan mahdollisia yleiskielisiä ilmauksia, kun esimerkiksi vastakkain asettelevissa yhteyksissä halutaan korostaa omaa persoonaa käyttämättä minä-pronominia. Sen sijaan havainnoissa mainituissa itselle-tapauksissa kyse ei ole tästä. Se, kuinka laajaa tämän piirteen käyttäminen on, ei ole vielä tiedossa.

Tunteisiin käyvä on myös ns. sinä-passiivi eli yksikön 2. persoonan muotojen käyttö silloin, kun tarkoitetaan ketä hyvänsä. Sinä-muodon käyttö yleistävässä merkityksessä ei useinkaan sovi asiatekstiin, jos tarkoituksena on olla neutraalin asiatyylinen ja puhua pikemminkin yleisesti ihmisistä eikä nimenomaan lukijasta. Sinä-muoto puhuttelee aina muotonsa takia myös puhuteltavaa eli lukijaa tai kuulijaa – halusipa kirjoittaja sitä tai ei. Kaikki eivät mieli tulla vedetyksi mukaan kirjoittajan esittelemiin toimintoihin (Kun jäät kiinni kortitta ajamisesta, …). On kiinnostavaa saada tietoja siitä, millaisissa teksteissä piirrettä käytetään.

Talkoot jatkuvat

Yleiskielen seurantatalkoot jatkuvat. Havaintojaan voi lähettää lomakkeella, joka löytyy osoitteesta www.kotus.fi. Havainnoista kerrotaan aika ajoin Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla ja Kielikellossa. Kaikki tiedot ovat hyödyllisiä. Myös uudet havainnot tässä tekstissä mainituista piirteistä ovat tervetulleita.

Lue lisää:

Korhonen, Riitta: Kieli kuuluu kaikille – myös yleiskieli. Blogimerkintä 5.4.2016.  www.kotus.fi/nyt/kotus-blogi (> Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen)

Riitta Korhonen
Kirjoittaja työskentelee Kielitoimistossa.