Pilvin vai Pilven – etunimien ja appellatiivien ristivetoa
Artikkeli 3/2002

Pirjo Mikkonen

Pilvin vai Pilven – etunimien ja appellatiivien ristivetoa

Tämän vuosituhannen luonteeseen kuuluu toisaalta etsiä lapsille mitä oudoimpia vierasnimiä, toisaalta palata vanhoihin omankielisiin nimiin. Lapsilleen nimiä harkitsevien vanhempien isovanhemmat ja jopa isoisovanhemmat saavat nyt pieniä kaimoja. Kun nimeen sisältyy selvästi suomen kielen appellatiivi, törmätään tuon tuosta taivutusongelmiin.

Kun suomalaisuusaate alkoi 1800-luvulla näkyä etunimien valinnassa, merkittiin kirkonkirjoihin virallisiksi nimiksi vuosisatoja käytettyjä ristimänimien suomalaistuneita puhuttelumuotoja, Maijoja, Liisoja, Matteja ja Pekkoja. Vielä selvemmin suomenmielisyyden osoitus oli antaa lapselleen nimi, joka oli muodostettu jostakin olemassa olevasta suomen kielen sanasta. Varhaisimpia suomenkielisiä miehennimiä olivat ennen 1800-luvun puoltaväliä Onni, Mainio, Oiva, Toivo, Veli ja Väinö, 1850-luvulla Kauno, Usko, Lempi ja Rauha. Samoihin aikoihin joukkoon ilmaantui myös suomalaisia naisten nimiä, kuten Ilma ja Saima.

Suomalaisten arvoihin kuuluu tunnetusti luonto, ja se näkyy nimien valinnassa. Kun nykyisin keksitään aivan uusia nimiä, ne ovat useimmiten luontoaiheisia. Taivutuksen kannalta ongelmattomia ovat esimerkiksi Aava, Kuura, Myrsky, Pyry, Tuisku, Tyrsky, Untuva ja Usva. Näistä vain Pyry on päässyt almanakkaan (vuonna1995). Epävarmuutta nimen taivuttamisesta syntyy, kun nimen rinnalla on kielessä appellatiivi eli yleisnimi, jonka taivutusvartalo on erilainen kuin perusmuoto (esim. tuuli, meri, aarre). Kielitaju vetää taivuttamaan kuin appellatiivia, jokin muu syy vetää toiseen suuntaan.

Yleisohje on, että etunimeä taivutetaan samoin kuin vastaavaa appellatiivia. Jos kuitenkin nimenkantaja tai hänen lähipiirinsä haluaa poiketa tästä säännöstä, se on mahdollista. Nimenkantaja ei voi kuitenkaan vaatia, että vieraatkin ihmiset tuntisivat hänen toiveensa. Siksi pitää hyväksyä myös yleisohjeen mukainen taivutus.

Tyyppi Lempi : Lempin

Tähän tyyppiin kuuluvilla nimillä on rinnallaan i-loppuinen appellatiivi, joka taipuu e-vartaloisena: siis suvi : suven, lempi : lemmen. Nykyään tuskin mikään muu tämän tyypin nimistä taipuu aina e:llisenä kuin Tähti : Tähden. Jonkin verran horjuntaa on nimissä Lumi : Lumen tai Lumin, Pilvi : Pilven tai Pilvin, Pälvi : Pälven tai Pälvin, Suvi : Suven tai Suvin. Kaiken aikaa yleistyy kuitenkin i:llinen taivutus. Kokonaan e-vartalo on väistynyt nimistä Impi, Lempi, Meri, Sini, Taimi, Terhi, Tuuli, Tyyni ja Virpi. Miesten nimistä tähän ryhmään kuuluvat ainakin Onni, Toimi ja Veli. Harvinaisia ovat Kivi ja Talvi, eikä niitä pitäisikään enää antaa etunimiksi, koska ne esiintyvät sukuniminä. Sukunimitaivutus on yksiselitteisesti Kiven ja Talven, etuniminä taivutus riippuu nimen haltijan valinnasta.

Miksi yleisohjeesta pyritään poikkeamaan näitä nimiä taivutettaessa? Syitä on etsittävä nimi nimeltä.

Ensi : Ensin. Naisennimenä Ensi sisältää merkityksen ’ensimmäinen’, mutta sana ensi on adjektiivina taipumaton.

Impi : Impin. Taivutusmuodossa Immen sanan yleismerkitys korostuisi häiritsevästi.

Kirsi : Kirsin. On olemassa appellatiivi kirsi : kirren ’routa’, mutta naisennimi Kirsi on ilmeisemmin lyhentymä sanoista kirsimarja tai kirsikka, jotka myös ovat etuniminä käytössä.

Lempi : Lempin. Taivutus Lemmen tuo esiin yleissanan merkityksen häiritsevän selvästi.

Pilvi : Pilven tai Pilvin. Sana on tuttu, merkitys neutraali. Taivutusmuotoon Pilvin vetävät monet vokaaliltaan vaihtelemattomat mallit, kuten Pälvin ja Päivin.

Pälvi : Pälvin. Taivutusmallina toimii ryhmä nimiä, joissa i:hin loppuva muoto on vain yksi muunnos muiden rinnalla, esim. Päivi : Päivin, joka on variantti sarjassa Päivä, Päivikki, Päiviö.

Sini : Sinin. Nimi on syntynyt lyhentämällä aiemmin käyttöön otettu Sinikka, joten se ei suoranaisesti johdu sanasta sini : sinen, vaikka väri onkin nimen aiheena.

Suvi : Suvin. Mielleyhtymä kesään ja lämpimään säähän on varmasti vahva, mutta silti ei taivuteta Suvi : Suven. Rinnalla ovat suosittu Suvikki ja harvinaisempi Suvituuli, joissa i säilyy.

Taimi : Taimin. Taivutusmuoto Taimin etäännyttää sanan konkreettisesta merkityksestä.

Terhi : Terhin. Jo kansanrunoista lähtien suomalaisiin naisennimiin on kuulunut tyyppi Annikki, Kyllikki, Terhikki, Tuomikki. Vaikka Kalevalassa esiintyvät myös nimimuodot Terhenneiti ja Terhenetär, ei genetiivimuoto terhen ole yleisesti tunnettu. Almanakassakin parikymmentä vuotta Terhiä kauemmin ollut Terhikki on vahvistanut Terhin i-taivutusta.

Tuomi : Tuomin. Tämänkin nimen rinnalla on ollut vanhempaa naisennimityyppiä edustava Tuomikki, joka on varmasti vahvistanut taivutusta Tuomin. 1900-luvun alussa ehdotettu Tuometar ei ole saanut käyttäjiä.

Tuuli : Tuulin. Nimi voidaan käsittää vain yhdeksi variantiksi sarjassa Tuulikki, Tuulevi, Tuula, Tuulia. Sitä paitsi sukunimi Tuuli taivutetaan säännön mukaan Tuulen. Näin saadaan jonkin verran eroa etunimen ja sukunimen välille, mikä on nimilainkin tavoite.

Tyyni : Tyynin. Taivutus erottaa Tyynin nimestä Tyyne : Tyynen.

Toimi : Toimin. Taivutus etäännyttää vastaavan yleissanan merkityksestä. Toimi on ollut selvästi yleisempi miehen- kuin naisennimenä.

Veli : Velin. Aina vain harvemmin Veljen, koska yleissanan merkitys korostuisi häiritsevästi.

Nimen rinnalla ei olekaan appellatiivia

Joillakin nimillä näyttää olevan rinnallaan e:llisenä taipuva yleisnimi, mutta nimen alkuperä voidaan selittää toisinkin. Esimerkiksi Ilmi on nimien Ilma ja Ilme i:llinen muunnos. Salmi on virolaisperäisen nimen Salme muunnos. Ei siis ole perusteita taivuttaa näitä nimiä e:llisinä.

Helmi : Helmin. Nimi on selitetty helmeä merkitsevän Margareta-nimen käännökseksi, joten todellakin olisi kyse sanasta helmi : helmen, mutta nimeä ei taivuteta ainakaan enää nykyään appellatiivin mukaan. Nimi voidaan selittää myös toisin: se on lyhentymä nimestä Helmiina, joka tulee täysnimestä Vilhelmiina.

Meri : Merin. Kun on annettu tytölle nimi Meri-Tuuli, on varmasti ajateltu merta. Kuitenkin nimi voi olla myös vierasperäisen nimen suomalaistunut muoto. Lähtökohta olisi Mary > Meeri. Tässäkin nimessä ero sukunimeen näkyy taivutuksesta, sukunimi taipuu Meren.

Ensi : Ensin. Miehennimenä Ensi on vieraslähtöinen; se perustuu nimeen Ensio, joka on joko käännös latinan nimestä Primus ’ensimmäinen’ tai sama nimi kuin nimen Henrik italialainen muunnos Enzio.

Tyyppi Laine : Laineen

Tämän ryhmän nimien rinnalla on e-loppuinen yleisnimi, jonka taivutukseen kuuluu vartalovokaalin pidennys, esim. laine : laineen. Tämänkin tyypin nimiä taivutettaessa näkyy olleen syitä poiketa yleissanan taivutusmallista.

Aihe : Aiheen. Nimi sisältää niin abstraktin sanan, että taivutusmuodoista näkyvä yhteys appellatiiviin ei näy häiritsevän.

Ane : Anen. Nimeä ei ole haluttu yhdistää sanaan ane : aneen, joten sitä taivutetaan toisin.

Kaste : Kasteen. Nimi Kastehelmi osoittaa, että nimeä valittaessa on todella ajateltu kimmeltäviä vesipisaroita. Nimi on suorastaan runollinen, joten ei ole ollut tarvetta appellatiivista poikkeavaan taivutukseen.

Laine : Laineen. Käytössä ovat myös nimet Laina ja Laini, mutta Laineen taivutus osoittaa, että yhteys yleisnimen laine merkitykseen on haluttu säilyttää.

Maire : Mairen. Nimi Maire ja harvinaisempi variantti Mairi perustuvat adjektiiviin maire, mairea. Ilmeisesti adjektiivin muoto maire : maireen on niin tuntematon yleiskielessä, että nimeä ei ole yhdistetty siihen.

Toive : Toiveen tai Toiven. Toive sekä Toivi ovat yleisempiä naisten kuin miesten niminä. Ne ovat muunnoksia naisennimestä Toivikki ja miehennimestä Toivo. Taivutuksella Toiven otetaan välimatkaa yleisnimeen.

Tuire : Tuiren. Nimen alkuperä on epäselvä. Se saattaa olla lyhentymä Kalevalassa esiintyvästä sanasta tuiretuinen.

Sane : Sanen. Nimi ei suinkaan sisällä samalta näyttävää suomen kielen yleissanaa sane : saneen. Se voi olla lyhentymä nimestä Sanerva tai Anelman äännemukaelmasta Sanelma.

Tyyppi Säde : Säteen

Nimen rinnalla on astevaihteluun osallistuva e-loppuinen yleisnimi. Ilmeisesti taivutuksen hankaluuden takia näitä nimiä on vain muutama.

Aarre : Aarren. Taivutus Aarteen etäännyttäisi liikaa nimen perusmuodosta ja liittäisi nimen häiritsevästi appellatiivin merkitykseen.

Enne : Ennen. Nimi rinnastuu pikemminkin nimiin Enna ja Enni kuin sanaan enne : enteen. Virossa Enni on Henriikan muunnos.

Rae : Rakeen. Nimi on sukunimenä monin verroin yleisempi kuin etunimenä, joten sitä ei suositeta etunimeksi.

Sade : Saden. Nimi voidaan käsittää lyhentymäksi Sadelmasta tai vierassävyisestä nimestä Sadetta. Nuorimpien Sade-nimisten tyttöjen nimeämiseen on saattanut vaikuttaa osaksi myös poptähti, jonka nimi kirjoitetaan Sade. Niinpä ollaan jo kaukana suomen sanasta sade : sateen.

Säde : Säteen. Vastaavan yleissanan kaunis merkityssisältö ’auringon tai valon säde’ on pitänyt yllä halua taivuttaa nimeä appellatiivin tapaan.

Tuike : Tuikkeen tai Tuiken. Jos halutaan säilyttää nimessä vastaavan sanan kaunis merkitys ’valon tai tähden tuike’, kannattaa taivuttaa nimeä appellatiivin mukaan.

Tyyppi Satu : Sadun

Kun nimen rinnalla on astevaihtelun alainen yleissana, pääohjeena on taivuttaa nimeä sanan mallin mukaan. Kuitenkin usein joko ei tunnisteta yleissanaa tai halutaan ottaa etäisyyttä sanan merkitykseen ja korostaa erisnimen luonnetta. Mitä konkreettisempi nimen rinnalla olevan sanan merkitys on, sitä suurempi on tarve nimen taivutuksella irrottautua sanan merkityksestä.

Aapa : Aavan tai Aapan. Tämä on miehennimi, joka taivutuksella voidaan pitää erossa naisennimestä Aava.

Satu : Sadun. Kaunis merkitys on lisännyt halua säilyttää yhteys nimen ja appellatiivin välillä.

Outi : Outin. Toisin kuin Satu nimi Outi ei ole appellatiivilähtöinen, joten sen yksinäis-t jää astevaihtelun ulkopuolelle.

Poika : Pojan. Kielitaju ei ilmeisesti salli, että näin tavallista sanaa taivutettaisiin toisin kuin yleisnimeä.

Taika : Taikan. Tämän yleistyvän naisennimen voisi taivuttaa myös Taian, mutta esteenä lienee pelko sekoittumisesta nimeen Taija : Taijan.

Touko : Toukon. Tämä astevaihteluton taivutus on lähes yksinomainen.

Raita : Raidan. Kauniin puun nimitys saa olla tunnistettavissa etunimen taivutuksesta.

Taito : Taiton. Nimi ei ilmeisesti kielitajussa liity sanaan taito : taidon.

Sarka : Sarkan tai Saran. Tämä harvinainen naisennimi muistuttaa suomen sanaa sarka, mutta on epäselvää, mistä täysnimestä se on muodostunut. Sitä on haluttu sekä tytölle että pojalle. Koska nimeä ei mielletä selkeästi naisen- tai miehennimeksi, sitä ei suositeta käytettäväksi.

Tähkä : Tähkän. Yhtymä hk ei yleiskielessä osallistu kaikissa appellatiiveissakaan astevaihteluun (esim. tuhka : tuhkan), ei myöskään tässä erisnimessä.

Ahti : Ahdin tai Ahtin. Vedenhaltijan Ahdin tunteminen vahvistanee heikkoasteisen taivutuksen käyttöä.

Ohto : Ohdon tai Ohton. Nuoret polvet eivät tunne ohto-sanaa (’karhu’), vaan nimi mielletään pelkäksi nimeksi, jolloin se taipuu vaihtelutta Ohton.

Kulta : Kullan. Tutun sanan kaunis merkitys halutaan säilyttää nimessäkin, jossa on vahva hellittelyn sävy.

Ulpu : Ulpun. Nimi on lyhentymä kukannimestä Ulpukka.

Sampo : Sammon tai Sampon. Taivutusta Sammon on suositettu, mutta sen rinnalla Sampon on yleistymässä. (Vakuutusyhtiön ja pankin nimi taipuu astevaihtelullisena Sammon kuten Kalevalan sampo.)

Urpu : Urpun tai Urvun. Kun on olemassa yleissana urpu : urvun, voidaan taivuttaa myös sen mukaan.

Varpu : Varpun. Sekä sana varpu että taivutus varvun ovat tuttuja, mutta nimien Virpa ja Virpi vaihtelemattoman taivutuksen malli vaikuttaa vahvasti.

Virpa : Virpan. Tämä taivutus pitää nimen erossa nimestä Virva : Virvan.

Virpi : Virpin. Kalevalassa ja kirjallisuudessa esiintyvä sana virpi : virven lienee melko vähän tunnettu tai ainakaan yleiskielessä käytetty, joten nimeä Virpi ei yhdistetä siihen.

Pirta : Pirtan. Taivutuksella etäännytetään nimeä liian konkreettisesta yleissanasta.

Sointu : Soinnun. Sanan merkitys on niin abstrakti ja neutraali, ettei siihen ole ollut tarvetta ottaa välimatkaa poikkeavan taivutuksen avulla.

Into : Inton ja Kunto : Kunton. Nimet taipuvat kuten Unto : Unton, joka ei sisällä appellatiivia.

Ilta : Iltan. Ensimmäisen, Helsingissä 1870- ja 1880-luvulla eläneen kuuluisan Ilta-nimisen henkilön oikea nimi oli Mathilda. Tämä vierasnimen lyhentymä Ilta sopi hyvin ilmentämään myös suomalaisuusaatetta. Muuallakin Suomessa Matildat ja Hildat saattoivat saada kutsumanimen Ilta. Siksi yleissanan mukainen taivutus Ilta : Illan ei liene ollutkaan yleinen.

Kukka : Kukan, Sirkka : Sirkan. Kaksoiskonsonanttien vaihtelu on säännöllistä, eikä siinä anneta yleiskielessä nimenkantajalle valinnanvaraa. Taivutetaan siis Silkki : Silkin, Sirkku : Sirkun, Tytti : Tytin, Tyttö : Tytön, Vuokko : Vuokon, Veikko : Veikon, Voitto : Voiton, Ukko : Ukon. Murteissa mahdolliset vaihtelemattomat muodot kuten Veikkon tai Vuokkon eivät kuulu yleiskieleen.

Tyyppi Sävel : Sävelen

Oman pienen ryhmänsä muodostavat nimet Kyynel ja Sävel, joita taivutetaan kuten vastaavia yleissanoja: Kyynelen ja Sävelen. Hyvin harvinaista sekä tytöille että pojille joskus annettua nimeä Sävele on taivutettu aivan samoin kuin nimeä Sävel, nimittäin Sävelen. Sekaannuksen vaara piilee myös vielä harvinaisemmassa, niin ikään sekä naisen- että miehennimenä esiintyneen nimen Säkene taivutusmuodossa Säkenen (vrt. yleissanaan säen ~ säkene : säkenen).

* * *

Etunimien taivutuksessa vaikuttaa ainakin kolme osittain ristiriitaistakin pyrkimystä: Kauniiden ja mieluisten sanojen merkitys halutaan säilyttää tunnistettavana, esimerkiksi Kulta : Kullan, Satu : Sadun. Toiseksi vaikuttaa halu pitää erossa helposti sekoittuvat nimet, esimerkiksi Virpi : Virpin eikä Virven, Tyyni : Tyynin eikä Tyynen. Kolmanneksi voidaan erilaisella taivutuksella etäännyttää etunimet vastaavista appellatiiveista. Tämä pyrkimys on sitä selvempi, mitä nuoremmista ja kaupunkilaisemmista kielenkäyttäjistä on kyse. Suomenkielisetkin nimet ovat nykyihmiselle enemmän pelkkiä nimiä kuin merkityksiä sisältäviä sanoja, mikä lisää halua säilyttää nimien muoto mahdollisimman muuttumattomana.

Pirjo Mikkonen