null Piiparista pillipiipariin

Kysyttyä 2/2022

Piiparista pillipiipariin

Kysymys

Tehdessäni sukututkimusta olen törmännyt sanaan pillipiipari 1700-lukua koskevassa aineistossa. Onko sanaa silloin käytetty yleisesti ilman, että on väheksytty puhallinsoittajaa, esimerkiksi Ruotsin armeijan soittajana? Vai onko sanalla ollut sama kaiku kuin nykyään?

Vastaus

Nykyään pillipiipari on Kielitoimiston sanakirjan mukaan sävyltään leikillinen sana, joka merkitsee pillin tai muun puhaltimen soittajaa. Jos varsinkin ammattimuusikkoa kutsuu pillipiipariksi, sana on tulkittavissa myös halventavan sävyiseksi.

Monille sana pillipiipari tuonee kuitenkin ensimmäisenä mieleen Hamelnin pillipiiparin, saksalaisen kansansadun, joka on levinnyt maailmalle Grimmin veljesten versiona. Sadussa soittaja lupaa vapauttaa Hamelnin kaupungin rotista mutta asukkaiden kitsasteltua palkkion maksamisessa hän johdattaakin soitollaan pois myös kaupungin lapset.

Keskiaikainen huilunsoittaja kuvattuna takaapäin. Taustalla maisema, jossa esimerkiksi linna ja pilviä.

Virgil Solisin (1514‒1562) kuparikaiverrus Poikkihuilunsoittaja. Antellin kokoelmat, Collanin kokoelma. Sinebrychoffin taidemuseo. Kansallisgalleria. Kuva: Ilkka Heikkinen, Kansallisgalleria.

Yhdyssanaa pillipiipari ei löydy 1700-luvulta säilyneistä painoteksteistä eikä muistakaan Vanhan kirjasuomen sanakirjan lähteistä, 1540-luvulta vuoteen 1810 suomen kielellä julkaistuista teksteistä. Sanaa pilli on kyllä käytetty huilun ja joskus muunkin puhaltimen, kuten paimentorven, merkityksessä. 1600- ja 1700-lukujen sanakirjoissa on esitetty myös sanat pillinsoittaja ja pillittäjä. Sana pillipiipari esiintyi ensi kertaa suomenkielisessä lehdessä vuonna 1838, jolloin Hengellisiä Sanomia kertoi Ceylonilla vietetystä uskonnollisesta juhlasta:

Tytöt hypäten tanssaten, rumpalit, pillipiiparit ja tulisoittoin [= soihtujen] kantajat käywät palwelo-wäen edellä, ja tuhansittain tungeksen ihmisiä – – laulaen ja rallattain näiden 3 mainion epäjumalan kuwan perässä.

Jo 1600-luvulla sotilassoittajia on asetussuomennoksissa kutsuttu lyhyesti piipareiksi. Sana on siis tuolloin ollut sävyltään aivan neutraali, säädöstekstiin käypä. Piipari on suomennos ruotsin sanasta pipare ja tarkoittaa nimenomaan huilunsoittajaa. 1750-luvulta olevissa asetussuomennoksissa on käytetty myös sanaa huilunsoittaja, mutta piipari näkyy olleen yleisempi nimitys näille sotilassoittajille.

Muille puhallinsoittajille on ollut omat nimityksensä: oboisti (kirjoitusasuissa hautboisti ja hobåisti), pasuunari (basunari), trumetari ’trumpetisti’ ja valthornisti (waldthornisti) ’käyrätorvensoittaja’. Soittajien nimikkeitä on voitu käyttää myös heidän asumustensa niminä ja sittemmin sukupolvelta toiselle periytyvinä sukuniminä. Piipari ja Trumetari ovat edelleenkin käytössä sekä talonniminä että sukuniminä.
​​​​​​​

Lisää aiheesta

Kielitoimiston sanakirja: pillipiipari

Vanhan kirjasuomen sanakirja: piipari

Vanhan kirjasuomen sanakirja: pilli

Svenska Akademiens ordbok: pipare (ks. merkitys B7)

Elina Heikkilä 2020: Kerjäävistä piipareista piiputtaviin linnunpoikiin (Elävät päät ‑blogi 20.1.2020)

Kari Laitinen 2020: Piipareita, klarinetinpuhaltajia ja musikantteja. Sotilassoittajat Suomessa Ruotsin ajan lopulla (väitöskirja, Helsingin yliopisto)

Elina Heikkilä

Kirjoittaja on Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittaja.

Takaisin ylös