Pronominit ovat sanoja, joiden avulla viitataan toisiin sanoihin. Koska pronomineja näin käytetään muiden sanojen asemasta, niiden suomalaiseksi vastineeksi on aikoinaan valittu termi asemosana, jonka moni yhä muistaa kouluvuosiltaan. Sanaa (tai sanaryhmää), johon pronominilla viitataan, sanotaan korrelaatiksi eli vasteeksi. Pronominit taipuvat yleensä adjektiivien ja substantiivien tavoin; usein niiden taivutuksessa kuitenkin on epäsäännöllisyyttä.

Samannäköinen pronomini voi merkityksensä ja käyttöyhteytensä perusteella kuulua eri pronominiryhmiin. Niinpä mikä on sekä relatiivipronomini (kaikki, mikä liikkuu) että kysyvä eli interrogatiivinen pronomini (mikä liikkuu?). Joka taas on paitsi relatiivipronomini (mies, joka)myös indefiniittipronomini eli ”epämääräinen asemo” (joka mies). Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluu kirjava joukko sanoja, jotka osoittavat mm. epätarkkaa lukumäärää (muutama, usea) tai muuta tarkemmin määrittelemätöntä (eräs, muuan). Jotkin indefiniittipronomineihin luokitellut sanat eivät vaikuta yhtä epämääräisiltä (kumpikin, molemmat).

Joskus saattaa oikeinkirjoituskin askarruttaa: ei ole aina helppo muistaa, että jompikumpi on yhdyssana tai että heittomerkillisistä kirjoitusasuista jok’ainoa ja jok’ikinen on siirrytty sanaliittoihin joka ainoa ja joka ikinen. Moniin pronominin käyttöä koskeviin ongelmiin löytyy vastaus sanakirjan, esimerkiksi Suomen kielen perussanakirjan, avulla. Sana-artikkeleissahan esitetään mahdollisimman kattavasti paitsi merkitystä myös käyttöyhteyksiä. Seuraavassa hyvin pelkistettyjä vastauksia käytännön kielenkäyttötilanteissa pulmia aiheuttaviin pronominikysymyksiin.

Relatiivipronominit joka ja mikä

Relatiivipronominien käytön perusohje on, että joka viittaa edeltävään sanaan, mikä koko edellä olevan lauseen asiasisältöön. Ero näkyy seuraavissa esimerkeissä: Minulla on loma, joka kestää viikon; Minulla on loma, mikä on mukavaa. Ohje ei kuitenkaan riitä kaikkiin tilanteisiin, vaan lisäksi on hyvä muistaa ainakin seuraavat tapaukset:

Kun viitataan paikkaan, eli on kyse lokaalisuuden osoittamisesta, voidaan käyttää yhtä hyvin kumpaakin pronominia: Helsinki, jossa ~ missä synnyin. Kun pronomini liittyy siellä-, sieltä-, sinne-sanoihin, on missä ainoa vaihtoehto: sinne, missä onnen kaukorantaan laine liplattaa. Myös muihin pronomini-ilmauksiin sekä superlatiiviin viitattaessa käytetään mikä-pronominia: Se, mitä sanoit. Kaikki, mitä toivoa saattaa. Hauskinta, mitä tiedän. Paras kirja, minkä olen lukenut.

Se ja hän

Suomen kirjakielessä käytetään ihmisestä pronominia hän, vaikka murteissa ja yleispuhekielessä se on hyvin yleinen kolmannen persoonan pronominina. Puheessa kuulee hän-pronominia käytettävän joskus myös eläimistä, usein leikillisesti. Suomen murteiden sanakirjassa on tällaisesta käytöstä esimerkkinä mm. lause ”Kissoo kiitellä pitää, hän siitä hyvittäytyy”.

Se-pronominia käytetään siis puhekielessä persoonapronominina, mutta varsinaisesti se on osoittava demonstratiivipronomini. Joskus syntyy tulkintaerimielisyyksiä siitä, mihin se esimerkiksi mutkikkaassa tekstissä viittaa. Nyrkkisääntö on, että se viittaa edellisen lauseen subjektiin tai viimeiseen edellä olevaan substantiiviin (esimerkiksi: Tänään alkaa loma. Se kestää viikon.). Mutta sääntö ei riitä kovin pitkälle, vaan se voi viitata monella muullakin tavalla edellä käsiteltyihin sanoihin tai asiakokonaisuuksiin. Kirjoittajan pitää vain olla tarkka, ettei häiritsevää monitulkintaisuutta synny.

Se, joka

Kirjakielessä on tapaus, jossa myös ihmisestä puhuttaessa käytetään pronominia se, nimittäin se joka (Se, joka nukkuu pisimpään, on unikeko. Se, joka vielä on hengissä.).Tällä rakenteella viitataan ihmiseen yleisesti, ei siis kehenkään tiettyyn henkilöön. Usein kyllä näkee käytettävän väärin ilmausta ”hän joka”, mikä johtunee siitä, että kirjakielen normi on opittu liiankin tarkasti. Kielenmukaista on kuitenkin on sanoa esimerkiksi Se, joka nukkuu pisimpään, on unikeko. Se, joka vielä on hengissä. Ohje pätee myös monikkoilmauksissa: Niille, joita asia koskee. Silloin harvoin, kun joka viittaa tiettyyn (tunnettuun, mainittuun) yksilöön, on myös ilmaus hän joka mahdollinen: Se on hän – hän, joka muutti elämäni.

Joku, jokin ja eräs

Joku viittaa tuntemattomaan: joku (josta ei tiedetä mitään) mies seurasi häntä. Jos kyseessä olevasta tiedetään edes jotakin, tuttuus osoitetaan käyttämällä pronominia eräs: Tällöin sanotaan siis Eräs mies seurasi häntä. Huom.! Aikaisempi ohje, jonka mukaan sanaa eräs pitäisi käyttää vain, kun kyseessä olevaa asiaa tai henkilöä ei tarkemmin mainita, on vanhentunut. Niinpä esimerkiksi ilmaus Hän on eräs ystäväni on mahdollinen.

Pronominien joku ja jokin välillä on sellainen merkitysero, että joku viittaa ihmiseen ja jokin muuhun kuin ihmiseen (vrt. ilmauksia joku kosketti minuajokin kosketti minua). Silloin, kun pronomini määrittää seuraavaa sanaa (joku mies; jokin kirja), pronomineja on tosin vaikeaa pitää erillään, ja joku on yleisesti käytössä, puhuttiinpa mistä tahansa. Suhteita hämmentää myös taivutus, josta enemmän seuraavassa.

Pronominien taivutuksesta muistettavaa

Joku ja jokin.Osa joku-pronominin taivutusmuodoista on nelitavuisia: yksikössä taivutetaan joku, jonkun mutta jotakuta, johonkuhun jne., monikossa jotkut, mutta joidenkuiden, joitakuita, joihinkuihin. Nelitavuiset muodot ovat käytännössä kuitenkin melko harvinaisia, ja ne korvataan (varsinkin substantiivin edellä) usein jokin-sanan taivutusmuodoilla: joidenkuiden mielestä ~ joidenkin mielestä; joidenkuiden toimittajien mielestä ~ joidenkin toimittajien mielestä. Pronominin jokin taivutusmuodot voivat olla joko k:llisia tai k:ttomia: jotakin = jotain; jossakin = jossain, jostakin = jostain.

Kuka , ken, mikä. Kysyvät eli interrogatiivipronominit kuka ja mikä taipuvat epäsäännöllisesti. Kuka-pronominin taivutusmuodot muodostetaan samanmerkityksisen pronominin ken vartalosta: kuka, kenet, kenen, ketä, kehen (tai keneen), kenelle (tai kelle); ketkä, keiden, keitä, keihin. Muotoa ketä käytetään eräissä murteissa ja mm. Helsingin puhekielessä usein myös merkityksessä ’kuka’ (”Ketä lähtee mukaan?”), mitä yleis- ja kirjakielessä pidetään pahana virheenä.

Itse perusmuotoa ken käytetään lähinnä vain runokielessä ja sanonnoissa (Ken on luonut sinitaivaan? Ken elää, se näkee); sen sijasta käytetään tavallisesti sanaa kuka. Myös kuka-sanaan perustuvat taivutusmuodot, esimerkiksi kussa ja kuhun, tulevat joskus vastaan vanhoissa teksteissä (Kussa mun kultani kulkeekaan?), mutta ne ovat nykykielen kannalta vanhentuneita.

Mikä-pronominin monikon taivutusmuodot ovat samanmuotoisia kuin yksikön, lukuun ottamatta nominatiivia (mikä kirja – mitkä kirjat). Esimerkiksi genetiivin ja illatiivin muodot ovat samanlaiset: minkä kirjan minkä kirjojen henkilöistä pidät? Mihin maahan – mihin maihin haluaisit matkustaa? Vastaavasti myös mikään-pronominin yksikön ja monikon muodot ovat samannäköisiä muissa sijoissa kuin monikon nominatiivissa: Onko sinulla tästä mitään ideaamitään ideoita?

Jompikumpi. Usein unohtuu, että jompikumpi on yhdyssana myös taivutusmuodoissaan: jommankumman, jompaakumpaa, jommallekummalle.

Muuan ja muutama. Pronominilla muuan on nominatiivin lisäksi vain yksikön partitiivimuoto muuatta. Muissa sijoissa käytetään sanan muutama taivutusmuotoja.

Kumpikin ja molemmat. Kumpikin-pronomini on muodoltaan yksiköllinen. Oikein on siis sanoa esimerkiksi kumpikin lapsi on yhtä rakas (ei : ”kummatkin lapset”). Vain silloin, kun puhutaan kahdesta parista, kahdesta ryhmästä tai vastaavasta, kumpikin on monikossa: Kummatkin kaksoset (= kaksosia on siis kahdet) ovat tyttöjä.

Kumpikin tarkoittaa samaa kuin muodoltaan monikollinen molemmat. Molemmat-sanasta käytetään yksikköä vain leikillisessä sanonnassa molempi parempi.