Peitenimiä ja niiden käyttäjiä
Artikkeli 1/2010

Mari Lähteenmäki

Peitenimiä ja niiden käyttäjiä

Virallisen henkilönnimijärjestelmän rinnalla elää epävirallisen nimeämisen kulttuuri, johon kuuluvat osana peitenimet, eräänlaiset salanimet. Peitenimissä kukkiva huumori voi olla mustaa ja aika julmaakin. 

Opiskelijaruokaloissa, kahviloissa, luentosaleissa ja linja-autoissa käydään päivittäin seuraavankaltaisia keskusteluja:

– Mä en kestä sitä Kaulusliskoa! Se ei anna mun olla hetkeäkään rauhassa!
– Ärsyttävää kun tuollaiset vanhat tapaukset jää roikkumaan.
– Joo on. Mutta päivän pelasti Suklaamuffinssi. Näin sen kaupassa ja vähänkö se oli ihana!
– Koeta mennä sen viereen luennolla, jos saisit vakoiltua sen nimen.

Katkelmassa esiintyvät epäviralliset nimet eivät ole lempinimiä, sillä esimerkin tytöt eivät käyttäisi niitä kutsumaniminä nimenkantajien kuullen. Ne eivät myöskään ole haukkumanimiä sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä vaikka Kauluslisko-nimitys on sävyltään halventava, ei sillä kuitenkaan  puhuteltaisi henkilöä itseään. Suklaamuffinssi kuulostaa  hellittelynimeltä, mutta esimerkin puhuja ei käyttäne sitä kohteen hellittelyyn, ellei hän edes tunne tätä nimeltä.

Tällaiset nimet ovat useimmiten hyvin pienen piirin tiedossa, niitä on muodostettu monin eri tavoin, ja niitä käytetään ainoastaan selän takana. Nämä epäviralliset henkilönnimet muistuttavat lempi-, haukkuma- ja köllinimiä, mutta eivät ole mitään niistä.  Käytän niistä termiä peitenimi, joka Kielitoimiston sanakirjan mukaan tarkoittaa ”henkilöyden, tarkoituksen tm. salaamiseksi tai harhauttamistarkoituksessa käytettävää nimeä tai salanimeä”.. Näillä nimillä onkin useimmiten sekä salanimen funktio että hämäämistarkoitus.

Peitenimet eroavat köllinimistä

Peitenimien tyypillisin käyttäjä on nuori nainen tai tyttö. Köllinimet puolestaan ovat olleet selvästi miehistä perinnettä. Peitenimet jaetaan vain lähimmän ystäväpiirin kesken. On nimiä, jotka ovat vain kahden henkilön tiedossa, ja jopa nimiä, joita käyttää ainoastaan keksijä itse. Köllinimet sen sijaan ovat tyypillisesti isomman yhteisön, esimerkiksi kylän, omaisuutta.

Peitenimet eroavat kölleistä myös muodostustavoiltaan: köllit olivat yleensä kaksiosaisia, esimerkiksi Jakkara-Matti, mutta peitenimet voivat olla minkä muotoisia tahansa. Yleensä peitenimi on yksiosainen – esimerkiksi Balikka on poika, jonka kampaus saa hänen päänsä näyttämään nelikulmaiselta. Myös useampiosaisia peitenimiä on paljon, mutta muodostustapa on erilainen kuin köllinimien. Köllit muodostuvat kantajan erisnimestä ja siihen liitetystä kuvailevasta osasta, mutta peitenimet voivat olla esimerkiksi lauseita: Mies Jolla On Rotta Päässä on poika, jonka kampaus muistuttaa nimenantajatyttöjen mielestä rottaa. What's-His-Name (’kuka se taas olikaan’) on erään tytön seurustelukumppani, johon hän ei syystä tai toisesta koskaan viittaa etunimellä.

Peitenimen avulla sen käyttäjät luokittelevat nimenkantajan, joka näin muuttuu nimittäjien näkökulmasta stereotyyppiseksi lajinsa edustajaksi tai josta nähdään vain yksi ominaisuus.  Liikanimi on aina ollut yhteisölle keino omien normiensa esiin tuomiseen  ja norminrikkojien merkitsemiseen. Tällainen nimien käyttö toimii yhteisön kontrollina ja ehkä myös eräänlaisena ennakkovaroituksena tai ‑suosituksena niistä ihmisistä, joiden kanssa saatetaan joutua tekemisiin.

Peitenimet rakentavat yhteisöllisyyttä

Peitenimien otollisia kohteita ovatkin sukulaiset, naapurit, asuin-, työ- ja koulutoverit, kaukoihastukset ja ‑vihastukset, ”kylähullut” ja liikkeiden vakioasiakkaat. Peitenimet syntyvät siis ystäväpiireissä, perheen sisällä, harrastus- ja työyhteisöissä, armeijassa tai koulun kaveriporukoissa. Peitenimiä keksivät ihmiset, jotka ovat muutenkin hyvissä väleissä keskenään, ja peitenimien käyttö voi entisestään syventää ystävyyssuhdetta. Joka tapauksessa peitenimet muodostavat koodin, joka tiivistää sisäpiiriä ja rajaa ulkopuoliset erilleen. Lisäksi on helpompi sietää ihmisiä, joiden kanssa on jatkuvasti pakko olla tekemisissä, vaikka heidän kanssaan ei ollenkaan tulisi toimeen, jos heidät luokittelee peitenimellä vaarattomiksi.

Erityisesti elämäntapoihin liittyvät peitenimet heijastavat usein selvästi yhteisön arvoja. Peitenimien norminvartiointitehtävä näkyy nimissä edelleen: epätoivotulla tavalla käyttäytyvät yksilöt merkitään peitenimellä, josta käy ilmi, mistä kantajaa syytetään. Peitenimellä voidaan osoittaa paheksuntaa esimerkiksi nimenkantajien käyttäytymistä  kohtaan. Esimerkiksi Huppe on poika, jonka oletettiin käyttävän huumeita (< huume + lempinimien ppe-johdin)  ja Tenukeppi on työmaajuoppo pomo. Gigolo taas on poika, joka ”vaihtaa tyttöystävää kuin paitaa”.

Tinkaaja ja Hutsu-Riikka

Peitenimet voivat toimia yhteisön hierarkian vahvistajina ja nokkimisjärjestyksen luojina. Tästä on varmaankin kyse ainakin monissa nuorten käyttämissä peitenimissä: Kammo-Antti on saanut nimensä ruman kampauksen, huonosti hoidettujen ja tyylittömien vaatteiden ja kaikenlaisen ”ääri-amis-käyttäytymisen” johdosta (amis ’ammattioppilaitos tai sen opiskelija, ammattioppilaitokseen tai sen opiskelijoihin liittyvä asia’). Yhtä epäsuosittu, tosin aivan eri syistä, lienee Hutsu-Riikka: tytöllä on ”aina kauniit vaatteet, isän ostama hieno auto ja hyvännäköinen, mutta ilkeä ja tyhmä poikaystävä”. Tatti on poika, jolla on ”pottakampaus” eli edestä, takaa ja sivuilta tasapitkiksi leikatut hiukset, Diiva taas ”neitimäisesti” kävelevä tyttö. Nämä alle 17-vuotiaiden käyttämät nimet kertovat koulumaailman mustavalkoisesta todellisuudesta, jossa sekä liian huonosti että liian hyvin pukeutuvat joutuvat epäsuosioon. Kiinnostavaa olisi tietää, milloin leikkikenttien ”lällätettävät” haukkumanimet muuttuvat seläntakaisiksi peitenimiksi.

Työyhteisöissä esimiehen arvovallan kyseenalaistaminen onnistuu turvallisesti peitenimellä: Isä Aurinkoinen on erään yrityksen huonotuulinen toimitusjohtaja. Nimen tunnetumpi kantaja oli Neuvostoliiton päämies Stalin. Historiallisen viitteen lisäksi pahantuulisen pomon nimittäminen aurinkoiseksi  lisää nimen humoristisuutta. Myös epäsuositut työtoverit saavat nimiä: Pihakymppi on isottelemaan pyrkivä traktorikuski, ”olevinaan ulko-osaston johtaja”. Hyvää päivää ‑tyttö toimii asiakaspalveluammatissa ja jaksaa toivottaa jokaiselle asiakkaalle hyvää päivänjatkoa. Alkeisjuristi on vasta harjoittelija, juuri opintonsa aloittanut, yli-innokas ja pröystäilevä oikeustieteen opiskelija. Helsingistä herääjän kohtalo on hieman surullinen: hän on ”juoppo ja yksinkertainen sekä piloille hemmoteltu tyttö, jonka erikoisalaa on herääminen oudoista paikoista reissujensa jälkeen”. Peitenimet leviävät kahvihuoneissa ja sosiaalitiloissa, ja ne liitetään juoruihin ja meheviin tarinoihin. Esimerkiksi Kuiskaajaan, äärimmäisen kovaääniseen mieheen, liittyvän kaskun mukaan ”ei sen tartte soittaa puhelimella – riittää, että se avaa ikkunan”.

Asiakaspalvelun toinen puoli ovat asiakkaat. Pienellä ja vähän isommallakin paikkakunnalla kaupoissa ja ravintoloissa samat asiakkaat nähdään päivä toisensa jälkeen. Vähitellen silmiinpistävimmille kehittyy nimiä: McLaren-mies pukeutuu aina takkiin, jonka selässä lukee tuon formulatallin nimi, Tinkaaja on kaikista sitkeistä alennuksentavoittelijoista sinnikkäin. Vakioasiakkaiden nimet leviävät myös työpaikkojen sisällä: McLaren-mies on tuttu sekä ison tavaratalon rauta- ja valaisinosastoilla että kassoilla.

Moni perhe ja pariskunta muodostaa oman sisäpiirinsä.  Eräs pariskunta asuu kerrostalossa, jonka seinät ovat hyvin ohuet. Iltaisin viereisessä asunnossa kovaäänisesti niistävän naapurin äänet kuulostavat onnettoman elefantin törähdyksiltä. Tästä johtuu naapurille annettu nimi Surullinen elefantti. Tässä tapauksessa nimenantajat eivät tiedä nimenkantajasta mitään, eivät edes hänen sukupuoltaan – ainoa kontakti tähän on seinän toiselta puolelta säännöllisinä kellonaikoina kuuluva niistäminen.

Varsinkin opiskeluaikoina kaksi ihmistä joutuu usein jakamaan yhteisen asunnon kykenemättä itse vaikuttamaan asuinjärjestelyihinsä. Epäsuosiossa olevat naapurit ja asuintoverit saavat silloin myös helposti taakakseen monenlaisia peitenimiä. Asuintoverien aatemaailmat saattavat joskus poiketa huomattavastikin; tällaista tilannetta kuvaa peitenimi Elämäntapaintiaani. Nimenkantaja oli opiskelijapojan ”epämääräinen kämppis”, joka ”näyttäytyi tosi harvoin, eli askeettisesti ja nukkui karhuntaljalla, jonka karvat levisivät pitkin keittiötä”.

Peitenimet osana nimistöperinnettä

Peitenimet ovat monipuolisia ja värikkäitä. Arkipäivän suullisena taidemuotona ne palvelevat monia tarkoituksia. Ne toimivat kiertoilmauksina ja lähentävät niitä käyttäviä ystäväpiirejä. Peitenimet ovat merkittäviä myös kertomusperinteen välittäjinä: moniin nimiin liittyy anekdootteja ja tarinallisia aineksia. Peitenimet ovat tärkeä osa epävirallisten henkilönnimien kenttää.

 

Kirjoitus perustuu Mari Lähteenmäen pro gradu ‑työhön Ysi, Päänsärky ja Kuiskaaja: eri sukupuoliryhmien käyttämiä peitenimiä (Jyväskylän yliopisto, 2008).

 

Mari Lähteenmäki