Pohjois-Karjalan ja Kainuun murteissa sekä näiden murrealueiden liepeillä esiintyy haukkajas-, henkäjäs-tyyppisiä -jas-, -jäs-johtimella muodostettuja substantiiveja, joita yleiskielessä ei tunneta.
Jotkin näistä -jas-, -jäs-johdoksista ovat merkitykseltään samanlaisia kuin -us-loppuiset verbeistä muodostetut substantiivit: haukkajas merkitsee Kajaanissa suupalaa eli haukkausta (< haukata), harppajas Kontiolahdella pitkää askelta eli harppausta (< harpata). Pudasjärven ja Kuusamon jakajas on tietenkin jakaus.
Myös substantiiveista muodostetut -jas-, -jäs-johdokset ovat tavallisia. Suomussalmella kelkkajas on se heinämäärä, joka kerralla voidaan vetää kelkassa ja olkajas olalla kerralla kannettava taakka.
Alpo Räisänen esittelee -jas-, -jäs-johdoksia Kainuun murteiden äännehistorian toisessa osassa jainen-, jäinen-loppuisten sanojen yhteydessä (Räisänen 1998: 160). Vaikka -jainen-sanat (esim. hauta(ja)inen) on yleensä muodostettu verbeistä, on rakennetyyppiin mukautunut muunkinlähtöisiä sanoja (esim. piira(ja)inen). Sama pätee -jas-, -jäs-johdosten muodostukseen. Niillä on myös omanlaisensa merkitystehtävä, jota seuraavaksi tarkastelen.
Kerta-annoksia ja mittoja
Monet -jas-, -jäs-johdokset merkitsevät kerrallista erää, esimerkiksi sellaista määrää, jonka pystyy kerralla nostamaan. Pielisjärvellä lapajas merkitsee haravan avulla kerralla nostettavaa heinäerää, Vaalassa hankajas samanlaista erää hangolla nostettuna. Hassajas on eräissä Kainuun pitäjissä ensimmäisellä karstauskerralla saatava villahahtuva.
Sotkamossa kessun kasvattaja kehuu: Lehet on kun nuita suurija leivinlapijoeta, yhestä tulloo hyvä hakkajas eli hakattu erä.
Vakiintuneet johdokset muistuttavat mittayksikköä. Kourajas merkitsee kerralla käteen koottua kimppua viljan- tai pellavankorsia. Kiihtelysvaarassa kuvaillaan liottamista varten sidotun pellavakimpun olevan paksuudeltaan paŕ vahvvoo koprajasta (kopra = koura). Kuhmossa airajas merkitsee aironvedon matkaa: Tässä salamess eij ̮oo kuv viisi aerajasta. Kontiolahden ahtajas on riihenparsilla se ala, johon ahtaja kerrallaan pystyttää lyhteet.
Suomen murteissa kerta-annoksia ja yhdellä erää toimitettavia asioita kuvaavia sanoja voi muodostaa myös -nnainen-, -nnäinen- ja -mus-, -mys-johtimen avulla. Niinpä -jas-johdosten tapaan murteissa käytetään esimerkiksi sanoja ahdannainen, harpannainen ja kannannainen sekä ahtamus, harppaamus ja kantamus.
Enojas jatajaassa
Eräänlainen erä on myös ihmisjoukko, väki. Kyläjäs merkitsee Pohjois-Karjalassa ja Kainuun eteläosissa kylänväkeä. Viinapannut vietiim pannuaettaan, kyläjääm pannut, kerrotaan Puolangalta.
Kiihtelysvaarassa enojas merkitsee Enon pitäjän asukkaita, enolaisia. Siellä myös sanotaan peräkkäin kulkemisesta: Yhessä jatajjaassa kulukkoot. (Jata-sanan eräs merkitys on jono.)
Samanlaisia ihmisjoukkoa merkitseviä johdoksia esiintyy karjalan kielessä. Kalajas merkitsee nuottakuntaa tai kalanpyytäjäryhmää, sarajas kaupunkilaisia, uhtujas Uhtuan kylän asukkaita. Kyläjäs-sanalla on karjalassa sama merkitys kuin suomessa. (Ahtia 2014: 9; KKS.)
Kukonnokkajas, miehen kantajas
Johtimella -jas-, -jäs-muodostettuja sanoja esiintyy myös kiteymissä, yhdyssanoissa ja sanaliitoissa. Yhteen henkäjäkseen merkitsee samaa kuin yhdellä hengenvedolla, yhteen menoon, keskeytyksettä. Hyrynsalmella janoinen yhteen henkäjäkseen kiulullisen raotakylymeä vettä juuvas silipasi. Matkajas-sanaa käytetään vain adverbin tapaan aina taivutettuna ja omistusliitteellisenä: asiat tai työt etenevät matkajaassaan tai matkajaksessaan, sopivina osina tai suunnitelmien mukaisesti.
Kukonnokkajas merkitsee muutamassa Kainuun ja Pohjois-Karjalan pitäjässä pientä palasta. Miehen kantajas taas merkitsee jotakin juuri ja juuri miehen kannettavissa olevaa. Taivalkoskella suurta hanhea kuvaillaan: Se onnim [= onkin] miehen kantajas, suuri kötälev vanaha hanahi.
Kirjallisuutta:
Ahtia, Edvard 2014 (1938): Karjalan kielioppi II. Johto-oppi. Toim. Penttonen, Martti 2014. Helsinki/Joensuu: Karjalan Kielen Seura ry.
KKS = Karjalan kielen sanakirja. 2009. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 18. kaino.kotus.fi/kks. Helsinki: Kotimaisten kielen keskus.
Räisänen, Alpo 1998: Kainuun murteiden äännehistoria II. Konsonantisto. Helsinki: SKS.