Osaako opiskelija käyttää lyhenteitä?
Artikkeli 4/2009

Raija Lehtinen

Osaako opiskelija käyttää lyhenteitä?

Opiskelijat tuntevat tavallisimmat lyhenteet ja osaavat käyttää niitä, joskin eräin varauksin. Eniten ongelmia aiheuttaa lyhenteiden taivuttaminen. 

Opiskelijat1 hallitsevat tavallisimpien lyhenteiden kuten esim., jne., mm., ym. käytön. Lyhennettä ”kts.” (’katso’) he tosin käyttävät melko usein tässä vanhentuneessa muodossa luultavasti arkistolähteiden vaikutuksesta. Lyhennettä on jo 1960-luvulta lähtien suositettu asussa ks. Lyhenteiden tarkoitushan on lyhentää: siksi lyhyt lyhenne on pitkää parempi.

Piste vai ei?

Opiskelija on monesti epävarma siitä, tuleeko jonkin lyhenteen loppuun piste vai ei. Onko toimittajan lyhenne siis toim vai toim., ja onko mainittua teosta tarkoittava lyhenne mt vai mt.? Epätietoisuutta on myös siitä, ovatko latinan ibid. (’sama’) tai et al. (’ym.’, ’ja muut’) lyhenteitä vai sanoja. Mutta pitääkös mennä käyttämään latinan lyhenteitä, jos ei niitä osaa.

Piste toki kuuluu loppulyhenteisiin (sana katkaistu kohdasta, jossa konsonanttia seuraisi vokaali, esim. joht.) ja koostelyhenteisiin (yhdistetty kirjaimia sanan, yhdyssanan tai sanaliiton osista, esim. tms.), jos niihin ei ole merkitty mitään taivutusainesta. Tällaisen lyhenteen piste hoitaa jopa virkkeen lopetuksen, niin että virkkeen loppuun ei kirjoiteta kahta pistettä peräkkäin. Loppupistettä ei sen sijaan käytetä sisälyhenteissä, sellaisissa kuin klo tai nro, joissa sanan viimeinen kirjain on lyhenteessä mukana.

Tutkielmien sisällysluetteloissa tulee vastaan pää- ja alalukujen numerointi. Näihin hierarkianumeroihin – 1, 2, 2.1, 2.2, 2.2.1 ja 2.2.2 – ei tule loppupisteitä, ei edes yksinumeroisiin päälukujen otsikoiden numeroihin. Kellonajoissa käytetään tuntien ja minuuttien välissä suomessa pistettä eikä kaksoispistettä: klo 14.30, ei ”14:30”. Pisteasioissa opiskelijoita saa neuvoa tavan takaa.

Sananväli vai ei?

Sekin on ongelma, milloin lyhenteiden yhteydessä tarvitaan sananväli. Ohjeena on, että

– pitää kirjoittaa  J. K. Paasikivi, I. K. Inha (ei ”J.K.Paasikivi” jne.)

– pitää kirjoittaa s. 20, 40 %, 5. § (ei ”s.20”, ”40%”, ”5.§”)

– pitää kirjoittaa Eskola & Suoranta 1999, 87 (ei ”Eskola&Suoranta 1999,87”).

Kannattaa ajatella niin, että lyhenne, numero ja merkki korvaavat sanaa ja tarvitsevat tästä syystä sananvälin, niin kuin sanakin tarvitsisi.

Iso kirjain vai pieni?

Kirjainlyhenteet käyttäytyvät myös virkkeen alun iso- ja pienikirjaimisuuden suhteen kuten mitkä tahansa sanat: toisin sanoen ne ovat virkkeen alussa isoalkukirjaimisia ja virkkeen keskellä pienialkukirjaimisia. Standardoidut tunnukset  (esimerkiksi mittayksiköiden tunnukset poikkeavat tästä.

Tieteellisen tekstin viitteissä usein tarvittavan mainitun teoksen lyhenne sivunumeroineen on siis keskellä virkettä mt., 20 tai mts. 20 (’mainitun teoksen sivulla 20’) ja virkkeen alussa Mt., 20 tai Mts. 20. Samoin vaikkapa lyhenteen vrt. (’vertaa’) alkukirjain on iso tai pieni sen mukaan, aloittaako lyhenne virkettä vai ei. Se että tekstiviite on tavallisesti sulkeissa, ei vaikuta asiaan. Voihan virke olla – kuten sitä ulkoasultaan noudattava viitekin – sulkeiden sisällä.

Yhteen vai erilleen? Jos yhteen, niin miten?

Monesti lyhenne korvaa yhdyssanan alkuosaa. Tässäkin asemassa lyhenne pyrkii käyttäytymään niin kuin kokonainen sana. Mutta lyhennettäpä ei voi liittää sanan osaksi ilman jotakin välinettä. Työkaluksi tarjoutuu yhdysmerkki. Kirjoitetaan siis ICT-vetoisuus, it-ala, IVY-maat, M1-lähete, NIMBY-ilmiö, tv-sarjat ja 2000-luvulla, vaikkei edes tiedettäisi, että ICT:n merkitys on tässä Information and Communication Technology tai että NIMBY tarkoittaa ’not in my backyard’, ’ei minun takapihalleni’. Samalla tavalla välilyönnittä ja pelkällä yhdysmerkillä liitetään ns. rajakohtia sisältävä yhdyssanan alkuosa sanan perusosaan, esim. 10–12-vuotiaat.

Opiskelijat jättävät usein kaikista näistä yhdysmerkin pois, ja syyksi sopii epäillä englannin vaikutusta. Muita silmiin usein osuvia virheitä ovat ajatusviiva yhdysmerkin sijasta ja sitäkin pahemmalta näyttävä välilyönti ja ajatusviiva yhdysmerkin sijasta. Niin kuitenkin on, että jos yhdyssanan alkuosana on yksiosainen (= sananvälitön) ilmaus (erisnimi, numeroilmaus, kirjainlyhenne tms.), tarvitaan vain yhdysmerkki liittämään tämä ilmaus ja sanan perusosa yhteen; välilyöntiä ei tule yhdysmerkin kummallekaan puolelle. Pitää siis kirjoittaa B12-vitamiini, omega-3-rasvahappo (ei ”B12 ‑vitamiini”, ”omega-3 ‑rasvahappo”). – Yhdysmerkillä ei kuitenkaan selvitä vuoden 2001 terrori-iskujen nimityksestä. Opiskelijat tapaavat kirjoittaa englannin mukaisesti: ”kaksi kuukautta 9/11 terrori-iskujen jälkeen”. Suomessa ei ole noin lyhyttä luontevaa ilmausta. On kirjoitettava niin kuin sanotaankin: syyskuun yhdennentoista terrori-iskut, syyskuun 11:nnen terrori-iskut tai syyskuun 11. päivän terrori-iskut.

Yhdysmerkkiä vaativiin sanoihin tulee paljon erilaisia virheitä. Tekstinkäsittelyohjelmatkaan eivät aina auta. Etenkään rajakohta-alkuista yhdyssanatyyppiä ne eivät tunnista, kun englannissa ei kirjoiteta vastaavia ilmauksia samoin. Opiskelijat puolestaan luottavat kirjoittaessaan, paha kyllä, enemmän tekstinkäsittelyohjelmien herjauksiin kuin oppikirjojen tai äidinkielenopettajien sanaan, ja huomattava tietolähde on myös ”yks mun kaveri, joka sano, et näin se tulee”.

Ymmärretäänkö vai ei?

Lukija ei vaivatta muista tai aina edes tiedä, mitä tarkoittavat henkilönnimien edessä olevat oppiarvojen lyhenteet, esim. ”LL Koivisto on tutkinut [psykoosiin sairastuneiden kokemuksia]”. LL merkitsee tässä lääketieteen lisensiaattia mutta voisi ihmisen nimen jäljessä merkitä myös hänen työpaikkaansa Lääkelaitosta. VT merkitsee Vanhan testamentin ja virtuaalitodellisuuden lisäksi myös varatuomaria, VTT taas valtiotieteiden tohtoria ja Valtion teknillistä tutkimuskeskusta. Sekaannuksia – eikä pelkästään hupaisia – on sattunut, kun kirjoittaja on epähuomiossa muuttanut varatuomarin tohtoriksi. Jos lyhenteiden merkitykset unohtuvat kirjoittajalta, ei kannata luulla, että lukijat ne tietäisivät. Olisikin suositeltavaa käyttää teksteissä kokonaisia oppiarvoja ja ammattinimikkeitä tai ainakin niistä muodostettuja loppulyhenteitä, sellaisia kuin lääket. lis. ja valtiot. toht. Ne on paljon helpompi ymmärtää oikein kuin isokirjainlyhenteet.

Vaikeita ymmärtää ovat myös ns. lyhennesanat (lyhenne luetaan sanana, ei kirjaimina tai edustaminaan sanoina), joiden voittoisa kulku näkyy edelleen jatkuvan. Tiedättekö, mitä Upin johtaja johtaa tai mitä tietoa Sävel-palvelusta saa? Onneksi Helsingin Sanomat on selittänyt nämä sanat, joita se on uutisissaan (9.9.09 ja 27.9.09) käyttänyt. Upi on Ulkopoliittinen instituutti ja Sävel Helsingin Veden ja Helsingin Energian rakentama verkkopalvelu, josta voi seurata kiinteistöjen sähkön, veden ja energian kulutusta. Niin hauskoja kuin lyhennesananimitykset ovatkin, niiden merkitys ei tuosta vain aukene lukijalle. Väärien mielikuvien vaara on erityisen suuri silloin, kun lyhennesana on jokin kielessä jo ennestään oleva sana kuten sävel.

Seuraava esimerkkikatkelma kertoo nykyisistä akateemisista tutkijakouluista: ”Strategisen huippuosaamisen keskittymiin eli SHOKeihin liittyviä tutkijakouluja ovat [3–4 jo olemassa olevaa tutkijakoulua]. Uutena tutkijakouluna aloittaa – – Valtakunnallinen sosiaalipolitiikan tutkijakoulu VASTUU.” Miten käynee, jos nimitystä VASTUU aletaan kirjoittaa asussa Vastuu tai vastuu? Ennakkotapauksia yhtä vastuullisista lyhennenimistä (varsinaisesta nimestä lyhentämällä luoduista nimistä) on esimerkiksi taannoinen VALTAVA, joka teksteissä muuttui ensin Valtavaksi ja sitten valtavaksi.

Ilmeisesti lyhennesanoista ja ‑nimistä pidetään, kun ne niin kovasti lisääntyvät. Kuitenkin kun lehti-ilmoituksessa lukee, että ”yhdistimme osaamisemme Hyria koulutus Oy:ksi”, joutuu lukija muusta tekstistä päättelemään, että nimessä on ilmeisesti osia Hyvinkään ja Riihimäen nimistä ja että kyse on näiden paikkakuntien oppilaitosten yhdistymisestä.

Pakinoihin ja hupailuihin näistä nimityksistä ainakin saa aineksia: Yleisradion kuunnelmasarjassa Knalli ja sateenvarjo on tänä syksynä kuultu mm. Matamin edustajia, joiksi Kersti Juva oli käännöksessään nimennyt Britannian maatalousministeriön virkamiehet. Mutta tosielämässäkin on meneillään KEKOa ja Aslakia (eli kehittämiskoulutusta ja ammatillisesti syvennettyä lääketieteellistä kuntoutusta) ja LASSOa ja SYREENIä (lastensuojelun laatuprojektia ja syrjäytymistä tutkivaa projektia). Mahtaako HATTUkin vielä toimia? Se oli aikanaan Herttoniemen ala-asteen tietokonekerhon tukiyhdistys. YOPALA taas on tuore yliopistojen opiskelijapalautejärjestelmä; YOPALAsta vastaa Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston ja Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n asettama johtoryhmä.

Pääte vai ei?

Sen ratkaiseminen, tarvitaanko kirjainlyhenteeseen, numeroon tai merkkiin sijapääte, on ensimmäinen kolmesta lyhenteiden taivuttamiseen liittyvästä kysymyksestä. Seuraava kysymys – jos pääte nimittäin tarvitaan – on se, minkälainen päätteen on oltava, ja kolmas kysymys on, millä keinolla pääte lyhenteeseen liitetään.

Meille suomea puhuville on annettu astevaihtelultaan ja sijataivutukseltaan niin muuttelehtiva kieli, että koululaisille pitäisi Suomessa järjestää sanavartalo- ja sijapäätekilpailuja, samantapaisia kuin ne, joihin Jaska Jokunen kumppaneineen osallistuu englannin sanojen oikeinkirjoitusta opetellessaan. Tiedoista olisi suurta apua lyhenteiden taivutustekniikassa. 

Milloin numeroon tulee pääte?

Katsotaanpa lyhennetapauksia, ensiksi numeroilmauksia. Niissähän numero ei tarvitse sijapäätettä, jos pääte on heti seuraavassa samaan ilmaukseen kuuluvassa sanassa: ”Työsuhteen keskimääräinen kesto on kasvanut 82 vuorokauteen.” Pääte kuitenkin tarvitaan seuraavan esimerkin numeroilmauksiin, koska lukusanojen ja niitä seuraavien sanojen sijamuoto ei ole sama; numeraalien pääsanat ovat kauempana tekstissä: ”[N. ja S. tutkivat] 72:n samaa etnistä ryhmää edustavan parin ja 75:n eri etnistä ryhmää edustavan parin tyytyväisyyttä avioliittoonsa.” Pääte tarvitaan myös seuraavaan prosenttimerkkiin, koska se on numeron jälkeisen sanan tehtävässä: ”Luku on vuonna 2009 noin 1 %:n verran.”

Ilmauksen merkitys voi kärsiä, jos pääte ei ole paikallaan: ”Olemme lähettäneet tämän kyselylomakkeen 10.000 rintasyöpään sairastuneelle naiselle – –.” Lomake on varmaan lähetetty 10 000:lle rintasyöpään sairastuneelle naiselle. Kova kohtalo olisikin sairastua 10 000 syöpään; riittäisikö siinä elinikäkään?

Minkälainen pääte numeroon?

Numeroilla kirjoitetut luvut on ensin ajateltava kokonaisiksi sanoiksi. Niistä käy selväksi lukusanan viimeinen taipuva osa, josta sijamuodon pääte ja mm. sen vokaali saadaan pyydystetyksi paperille. Näin: Korkeavuorenkatu 34:stä [kolmestakymmenestäneljä|stä], Bulevardi 19:ssä [yhdeksä|ssä|toista], Mannerheimintie 38:aan [kolmeenkymmeneenkahdeks|aan]; määrä läheni 20 800:aa [kahtakymmentätuhatta kahdeksaasat|aa]. Pitkää vokaalia ei katkaista vaan kunnioitetaan vokaalin ääntöasua: siitä johtuvat partitiivin ja illatiivin kaksivokaaliset päätteet.

Minkälainen pääte kirjainlyhenteeseen?

Kirjainlyhenne voidaan lukea tapauksittain jopa neljällä eri tavalla, ja lukutapa ratkaisee sen, millainen sijapääte lyhenteeseen pitää kirjoittaa. Olkoon esimerkkinä lyhenne ESA (European Space Agency, Euroopan avaruusjärjestö) ja siitä muodostettava yksikön illatiivi. Jos lyhenne luetaan sanaksi [esa], illatiivi kirjoitetaan ilman kaksoispistettä ESAan; jos lyhenne luetaan kirjain kirjaimelta [ee, äs, aa], illatiivin pääte liitetään pitkänä ääntyvään a:han ja tulos on ESA:han. Mutta vaikka paperilla tai ruudulla on kirjainlyhenne, kirjoittaja voi silti haluta, että lukija lukee tai ajattelee sen kohdalle kokonaiset sanat. ESA:n illatiivimuodoksi tulee tällöin joko ESA:yyn (sanan agenc|yyn mukaan) tai ESA:öön (sanan avaruusjärjest|öön mukaan).

Lukutapojen moninaisuuden tuottamia päätteitä voi kokeilla vaikka lyhenteessä EMU. Sekin voidaan lukea neljällä tavalla: lyhennesanaksi, Economic and Monetary Unioniksi, talous- ja rahaliitoksi ja teoriassa myös kirjaimittain. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan lyhenne HYY on luettavissa kolmella tavalla: yhdeksi sanaksi, kolmeksi sanaksi tai kolmeksi kirjaimeksi (harvoin käytännössä). Niinpä opiskelija voi HYYtä, HYY:aa tai HYY:tä ja kuulua HYYhyn, HYY:aan tai HYY:hyn.

Haluamansa lukutavan kirjoittaja joutuu lyhennettä käyttäessään päättämään ensin. Sitten on vain pysyttävä samassa tavassa läpi kirjoituksen – ja tiedettävä sijapäätteet. Jos vaihtoehtoja punnitaan, niin kirjaimiksi lukemisen kaikki osaavat. Yhdeksi sanaksi lukeminen on puolestaan nopeaa, jos lyhenne vain on äänteellisesti siten luettavissa. Jos taas esitys on tarkoitettu tavallista arvokkaammaksi, lyhenteiden sijasta kirjoitetaan alun alkaen kokonaisia sanoja. Joidenkin lyhenteiden lukutavat ovat hyvin vakiintuneita, toisten eivät, ja joillakin lukutavoilla on normaalista poikkeava tyylivivahde. Tämäkin olisi tiedettävä. ”USAan [usaan] matkustaminen” on puhekielistä tyyliä, mutta IVYyn [ivyyn]kuuluvat valtiot on asiatyyliä vaikka STT:n uutisissa. Mikään ei oikeastaan selitä tätä ristiriitaa. On vain tiedettävä, mitkä minkin lyhenteen lukutavat kunakin aikana ovat.

Tuleeko ennen sijapäätettä i?

Jotkin lyhenteet loppuvat konsonanttiin, kuten Etyj (Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö), NED (National Endowment for Democracy), SIT (sosiaalisen identiteetin teoria) ja USAID (United States Agency for International Development). Mitenkäs nyt lyhenteeseen pääte liitetään? Runoissa esiintyy hätä-h:ta siellä, missä sanan tavulukua on pitänyt lisätä, mutta lyhenteissä hätiin rientää apu-i. Jostain syystä i on tunnettu sopivaksi äänteeksi sitomaan sijapäätettä konsonanttiloppuiseen sanaksi luettuun lyhenteeseen. Niinhän i:tä käytetään vierassanoissakin.

Kirjoitetaan siis Etyjistä, NEDin ja USAIDille. SIT-lyhenteen lukutapaa en tiedä. Ehkä on tapana lukea [sit], jolloin esimerkiksi illatiivin voisi kirjoittaa SITiin (joka äännettynä kuulostaa cityyn-sanalta!), mutta ellei teorian nimeä ole asiallista lukea sanaksi, on valittava joko kirjaimittainen lukutapa ja illatiiviksi SIT:hen tai sanoiksi lukeminen, jolloin illatiivi muodostuu teoriaan-sanan mukaan: SIT:aan.

Kaksoispiste vai ei?

Ei mitään helppoa hommaa, myönnän, tuo äskeinen, ja päätteiden liittämisessä opiskelijat kaikkein eniten virheitä tekevätkin. Lyhenteiden taivutuksessa he käyttävät paljon i:tä, mutta hyvin paljon i:n lisänä myös turhaa kaksoispistettä, näin: ”ETYJ:istä”, ”NED:in” jne. Muistisääntönä voisi pitää sitä, että kaksoispiste ja i mahtuvat samaan lyhenteeseen vain, jos i on monikon tunnus; esimerkiksi: musiikki on cd:illä, PC:iden suosio, näitä WC:itä siivotaan.

Ei kaksoispiste mahdu vokaaliloppuiseenkaan lyhenteeseen, jos lyhenne luetaan yhdeksi sanaksi. Oikein ovat siis AKAVAn toimeksianto, etnisten suhteiden neuvottelukunnan ETNOn pääsihteeri, Italian yleisradion RAIn ohjelmat ja YLEn (tai Ylen) työntekijät.

Lyhenteiden käyttö asiallista

Opiskelijat käyttävät määrältään sopivasti lyhenteitä, eivät liikaa eivätkä liian vähän. Tyyliltään lyhenteet ovat opinnäytteissä asiallisia. Sillä muistisäännöllä, että lyhenne on sanan sijainen, korjaantuisi moni oikeinkirjoitusvirhe. Ja jos lyhenteitä ei tarvitsisi taivuttaa lauseyhteyksien vaatimiin sijamuotoihin, kaikki sujuisi hyvin. Suloisessa suomessamme sanat kuitenkin edelleen taipuvat ja taistelut taivutustekniikan kanssa jatkuvat.


Kirjoittaja on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan suomen kielen lehtori.

Kielenkäyttökysymyksiä opiskelijoiden tekstien valossa on tarkasteltu myös mm. seuraavissa Raija Lehtisen artikkeleissa:

Pilkkuja liikaa vai liian vähän? Kielikello 3/08.
Onko lähestymistavassa naisiin korjattavaa? Kielikello 3/04.
Iso vastaan pieni – korkeakouluopiskelijoiden alkukirjaimet. Kielikello 3/03.
Jos kautta-sanaa ei olisi. Kielikello 4/02.
Salattuus ja sata opiskelijaa. Kielikello 4/98.

1 Esimerkkeinä opiskelijoista ovat tässä jutussa Helsingin yliopiston yhteiskuntatieteiden opiskelijat, ja lyhenteinä pidän tässä sekä kirjainlyhenteitä että numeroita ja merkkejä. Esimerkkikatkelmat ovat pääosin kandidaatintutkielmista.

Ajatusviiva yhdysmerkin sijasta

Raija Lehtinen kirjoittaa: ”Muita silmiin usein osuvia virheitä ovat ajatusviiva yhdysmerkin sijasta ja sitäkin pahemmalta näyttävä välilyönti ja ajatusviiva yhdysmerkin sijasta.” – Tästä ei voi aina syyttää vain kirjoittajaa, vaan syyllinen voi olla Word-tekstinkäsittelyohjelma (jota kirjoittaja ei ole osannut muuttaa toimimaan oikein). Word nimittäin muuttaa välilyönnin jälkeisen yhdysmerkin automaattisesti ajatusviivaksi, vaikka oikea merkki olisi yhdysmerkki:

Väärin: ”Seitsemän veljestä –romaani”
Oikein: Seitsemän veljestä -romaani

Wordin virheellisen toiminnan saa korjattua muuttamalla oletusasetuksia.

Word 2003: Valitse Työkalut-valikon kohta ”Automaattisen korjauksen asetukset” ja sitten kohta ”Automaattinen muotoilu kirjoitettaessa”. Poista valinta kohdasta ”Yhdysmerkit (- -) viivoilla (–)”.

Word 2007:  Napsauta Office-painiketta (iso pyöreä vasemmassa yläkulmassa), sitten Wordin asetukset (alhaalla oikealla) ja valitse vasemmalle aukeavasta luettelosta Tarkistustyökalut. Nyt pitäisi löytyä kohta ”Automaattinen muotoilu kirjoitettaessa”. Poista valinta kohdasta ”Yhdysmerkit (- -) viivoilla (–)”.

Raija Lehtinen